Olen kirjoitellut omia phkäilyjäni kotisivulleni, mutta toivoisin myös kritiikkiä ja palautetta, joten laitan tähän hiukan lyhennetyn version dominanssi pohdinnastani. Alkuperäinen löytyy täältä:
https://sites.google.com/site/taaplari/hajatelmia
Jos ihmissuhteessa osapuolet jostain syystä päättävät sopia että jompikumpi heistä on dominoiva, niin omapa on asia. Dominoijan puolella on kuitenkin suuri kiusaus alkaa ruokkimaan ylemmyydentunnetta ja toisen pitämistä vähempiarvoisena, ja toki asetelma voi alunperinkin johtua ko. asenteiden olemassaolosta, jos dominanssisuhdetta ei ole sovittu lyhyeksi ajaksi esim. petipuuhiin, sitä vaihdellaan, tai se perustuu käytännöllisyyteen esim. tilanteessa tai elämänalueella, josta toisella osapuolella on paremmat tiedot tai taidot. Eettisyyspuoli ei ehkä ole niin ilmeinen alistujan suhteen. Alistuja mielestäni kuitenkin syyllistyy itsensä aliarvioimiseen, jos edellä kuvaamani tyyppiset ehdot eivät täyty. Mikä tekee siitä paremman vaihtoehdon, että ihminen väheksyy itseään (juuri sitä jonka elämää sattuu elämään), verrattuna toisen ihmisen vähättelyyn? Ei mielestäni mikään.
Jos välitän jostain ihmisestä ja hän jotain pyytää, niin onhan hienoa päästä toteuttamaan hänen toiveensa. Näin silloin kun siihen ei sisälly hallitsemispyrkimystä, koska siinä tapauksessa aitoa antamista ei päästä toteuttamaan ollenkaan, vaan tilanne muuttuu tottelemisen tai kapinoinnin asiaksi, ja toiveesta tulee käsky. Voisin periaatteessa täyttää dominointiin pyrkivän vaatimuksia pelkästään hänen mielikseen, tietäen kuinka tärkeää se on hänen itsetunnolleen. Tekisinkö silloin hänelle palveluksen, vai estäisin häntä hahmottamasta asetelmaa terveemmällä tavalla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa? Veikkaan jälkimmäistä. Lisäksi tällainen menettely lähentelee jo sääliä. Suuri ongelma tällaisessa asetelmassa olisi myös sen valheellisuus - tieto siitä, että toisella on väärä kuva minusta sekä itsestään (auktoriteettina), jolloin hän ei olisi oikeasti tekemisissä minun kanssani, vaan oman mielikuvansa kanssa minusta, ja minulla olisi hänestä erilainen kuva kuin minkä hän haluaa antaa. Pitemmän päälle tämä olisi luultavasti häiritsevää. Kuvamme muista lienee 'normaalistikin' riittävän subjektiivinen. Mainitsemallani antamisen ilon puuttumisella on myös erittäin suuri merkitys ainakin sellaiselle, joka ei ole toiseen pelkästään riippuvuussuhteessa.
Veikkaisin, että useimmissa ystävyys- ja parisuhteissa asia osataan hoitaa melko tasapuolisesti ja sujuvasti. Uskon kuitenkin myös siihen, että jos osapuolilla on riittävän positiivinen perusasenne toisiaan kohtaan, voivat he sujuvasti pelata jopa pysyvää dominanssipeliä, perustuen eroihin esim. aktiivisuudessa tai temperamenttisuudessa, ja säilyttää kokemuksen kummankin osapuolen tasa-arvoisuudesta toistensa suhteen. Positiivisella perusasenteella on tapana antaa toiselle melko laajaa vapautta olla oma itsensä. Tämä vapaus jokaisella toki on jo valmiiksi, 'odottamassa' hyväksyntää, kritiikkiä tai muuttamispyrkimyksiä.
On selvää, että asioiden toimivuuden takia on luotava hyvinkin tarkkarajaisia dominanssisuhteita esimerkiksi työpaikoilla. Ne ovat kuitenkin täysin keinotekoisia. Ongelmia syntyy kun dominanssisuhde 'otetaan todesta' ja sulautetaan osaksi minäkuvaa, ja sitä aletaan käyttämään henkilökohtaisten valtapyrkimyksien välineenä, johon se sopii suorastaan naurettavan hyvin.
_____________________________________
https://sites.google.com/site/taaplari/hajatelmia
http://www.youtube.com/user/Taaplari
https://sites.google.com/site/taaplari/hajatelmia
Jos ihmissuhteessa osapuolet jostain syystä päättävät sopia että jompikumpi heistä on dominoiva, niin omapa on asia. Dominoijan puolella on kuitenkin suuri kiusaus alkaa ruokkimaan ylemmyydentunnetta ja toisen pitämistä vähempiarvoisena, ja toki asetelma voi alunperinkin johtua ko. asenteiden olemassaolosta, jos dominanssisuhdetta ei ole sovittu lyhyeksi ajaksi esim. petipuuhiin, sitä vaihdellaan, tai se perustuu käytännöllisyyteen esim. tilanteessa tai elämänalueella, josta toisella osapuolella on paremmat tiedot tai taidot. Eettisyyspuoli ei ehkä ole niin ilmeinen alistujan suhteen. Alistuja mielestäni kuitenkin syyllistyy itsensä aliarvioimiseen, jos edellä kuvaamani tyyppiset ehdot eivät täyty. Mikä tekee siitä paremman vaihtoehdon, että ihminen väheksyy itseään (juuri sitä jonka elämää sattuu elämään), verrattuna toisen ihmisen vähättelyyn? Ei mielestäni mikään.
Jos välitän jostain ihmisestä ja hän jotain pyytää, niin onhan hienoa päästä toteuttamaan hänen toiveensa. Näin silloin kun siihen ei sisälly hallitsemispyrkimystä, koska siinä tapauksessa aitoa antamista ei päästä toteuttamaan ollenkaan, vaan tilanne muuttuu tottelemisen tai kapinoinnin asiaksi, ja toiveesta tulee käsky. Voisin periaatteessa täyttää dominointiin pyrkivän vaatimuksia pelkästään hänen mielikseen, tietäen kuinka tärkeää se on hänen itsetunnolleen. Tekisinkö silloin hänelle palveluksen, vai estäisin häntä hahmottamasta asetelmaa terveemmällä tavalla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa? Veikkaan jälkimmäistä. Lisäksi tällainen menettely lähentelee jo sääliä. Suuri ongelma tällaisessa asetelmassa olisi myös sen valheellisuus - tieto siitä, että toisella on väärä kuva minusta sekä itsestään (auktoriteettina), jolloin hän ei olisi oikeasti tekemisissä minun kanssani, vaan oman mielikuvansa kanssa minusta, ja minulla olisi hänestä erilainen kuva kuin minkä hän haluaa antaa. Pitemmän päälle tämä olisi luultavasti häiritsevää. Kuvamme muista lienee 'normaalistikin' riittävän subjektiivinen. Mainitsemallani antamisen ilon puuttumisella on myös erittäin suuri merkitys ainakin sellaiselle, joka ei ole toiseen pelkästään riippuvuussuhteessa.
Veikkaisin, että useimmissa ystävyys- ja parisuhteissa asia osataan hoitaa melko tasapuolisesti ja sujuvasti. Uskon kuitenkin myös siihen, että jos osapuolilla on riittävän positiivinen perusasenne toisiaan kohtaan, voivat he sujuvasti pelata jopa pysyvää dominanssipeliä, perustuen eroihin esim. aktiivisuudessa tai temperamenttisuudessa, ja säilyttää kokemuksen kummankin osapuolen tasa-arvoisuudesta toistensa suhteen. Positiivisella perusasenteella on tapana antaa toiselle melko laajaa vapautta olla oma itsensä. Tämä vapaus jokaisella toki on jo valmiiksi, 'odottamassa' hyväksyntää, kritiikkiä tai muuttamispyrkimyksiä.
On selvää, että asioiden toimivuuden takia on luotava hyvinkin tarkkarajaisia dominanssisuhteita esimerkiksi työpaikoilla. Ne ovat kuitenkin täysin keinotekoisia. Ongelmia syntyy kun dominanssisuhde 'otetaan todesta' ja sulautetaan osaksi minäkuvaa, ja sitä aletaan käyttämään henkilökohtaisten valtapyrkimyksien välineenä, johon se sopii suorastaan naurettavan hyvin.
_____________________________________
https://sites.google.com/site/taaplari/hajatelmia
http://www.youtube.com/user/Taaplari
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.