Tämä oli niin fantastista,

että liikutuksen tippa tuli klunssiin. Soitin ekana ystävälleni Pekalle ja sanoin, hei me tienattiin tällä.
Sanoin tottakai Pekalle, että fantastista kiitos sanasta, hän saa pitää sen 700 tonnii, eti hei me ei jouduta valtakunnanoikeuteen, että fantastista syytteet raukesivat.

Ehei minulla ole mitään suunnitelmia. Ajattelin lähteä takaisin Savoon olemaan työttömänä ja ajattelin nostaa Siilinjärven Euroopan parhaaksi kaupungiksi.
Pekka lupasi ostaa lentoliput.

Ajatelkaa tämä asia oli niin fantastinen, että se tuli omalle eukollekin yllätyksenä. Minulle yllätyksenä ovat tulleet meidän lapset kun en ole ollut koskaan sillai.

Brysselissä käväisen ensi viikolla kiittämässä johtajia, he ovat olleet fantastisen ymmärtäväisiä, ja kiitollisia että suomemme sai murjaistua heille mojovan tukipaketin. Isänmaan ja suomen etu on minulle perhettäkin tärkeämpi paitsi tietysti Pekka ja seitsemänsataa tuhatta ovat prioriteetin ykkösenä.

Tulen itkemään itseni uneen vielä monet kerrat, sillä työ jäi kesken, isänmaamme ei noussut eliittiin vaikka ruorissa oli paras mies, minä!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin olihanse fantastinen idea saataa suomi nousuun patioremontteja verohelpottamalla, mutta ei se yhteiskunta vaan pyöri niin että kaikki vaan remontteeraa patioitaan:)

Fantastista että tajusit erota ennenkuin sinut olisi erotettu, nyt voitkin sitten hakea suojatyöpaikkaa vaikka Kevasta.

Äänestä

Jaksaisikohan joku laskea, montako miljardia on tullut meille suomalaisille maksamaan tuo Jyrkin tuleva kansainvälinen toiveammatti. Kohta nähdään, saadaanko summa puolittaa Jutan kanssa. Siinäpä on sellainen ammatillisen aikuiskoulutuksen tuki, jota tuskin tullaan koskaan ylittämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jykä Einari Koo kirjoitti:

että liikutuksen tippa tuli klunssiin. Soitin ekana ystävälleni Pekalle ja sanoin, hei me tienattiin tällä.
Sanoin tottakai Pekalle, että fantastista kiitos sanasta, hän saa pitää sen 700 tonnii, eti hei me ei jouduta valtakunnanoikeuteen, että fantastista syytteet raukesivat.

Ehei minulla ole mitään suunnitelmia. Ajattelin lähteä takaisin Savoon olemaan työttömänä ja ajattelin nostaa Siilinjärven Euroopan parhaaksi kaupungiksi.
Pekka lupasi ostaa lentoliput.

Ajatelkaa tämä asia oli niin fantastinen, että se tuli omalle eukollekin yllätyksenä. Minulle yllätyksenä ovat tulleet meidän lapset kun en ole ollut koskaan sillai.

Brysselissä käväisen ensi viikolla kiittämässä johtajia, he ovat olleet fantastisen ymmärtäväisiä, ja kiitollisia että suomemme sai murjaistua heille mojovan tukipaketin. Isänmaan ja suomen etu on minulle perhettäkin tärkeämpi paitsi tietysti Pekka ja seitsemänsataa tuhatta ovat prioriteetin ykkösenä.

Tulen itkemään itseni uneen vielä monet kerrat, sillä työ jäi kesken, isänmaamme ei noussut eliittiin vaikka ruorissa oli paras mies, minä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu