että parempi väistyä takavasemmalle ja poistua "tarjokas listalta" mutta sain opettavaisen vuoden nettideittailun epätodellisessa maailmassa.
kaikki alkoi kaksilla treffeillä ekan viikon aikana, toinen miehistä ei todellakaan mulle tarkoitettu, toisen kanssa todettiin että taidettiin löytää toisistamme kaverit, puhetta riitti mutta ei seksuaalista kipinää. toisella viikolla tuli se kolmas joka "osui ja upposi". mutta mielipide siitä miten parisudetta rakennetaan oli meille ihan äärilaidat, hän halusi heti ja kaikki, minä hitaasti - hänen avovaimo oli jättänyt hänet kuukausi aikaisemmin mitään selittelyitä antamatta, joten itsesuojeluvaisto mulla huusi hoosiannaa ja pyysin hidasta etenemistä, en todellakaan halunut "paikka-aineeksi, toisen itsetunnon kohottajaksi, hetken iloksi". noh vastaus häneltä oli toisen naisen treffailu, johon sitten meidän juttu päättyi. neljä kuukautta myöhemmin törmättiin sattumalta ja sain tiedon että he asuivat jo yhdessä .. huh huh. kun tuon neljä kuukautta ja vielä pari päälle laittelin päätäni järjestykseen tämän miehen jäljiltä, uusin ilmoitukseni ja nyt löytyi mukava mies, joka oli myös hitaan etenemisen - tarkemman tutustumisen kannalla - ennen mitään isoja liikkeitä ja lupauksia loppuelämästä yhdessä.. noh, reilun neljän kuukauden treffailun jälkeen otin viikko sitten puheeksi JOS hän tapaisi äitini - taisin saada häneltä vastauksen: ei ole kaverista sitten kuulunut sen jälkeen mitään.. ja tässä puhutaan 40 ihmisistä...
eli näillä sivuilla on naisia jotka valittaa kun ei löydä miestä joka olisi tosissaan ja miehiä jotka valittaa että ei löydä naista joka olisi tosissaan - näitä kahta ryhmää ei näköjään saada kohtaamaan, joten poistun.. ei yhden naisen sydän kahta pettymystä meinaa kestää eikä uskalla ottaa riskiä kolmannesta pettymyksestä..
kaikki alkoi kaksilla treffeillä ekan viikon aikana, toinen miehistä ei todellakaan mulle tarkoitettu, toisen kanssa todettiin että taidettiin löytää toisistamme kaverit, puhetta riitti mutta ei seksuaalista kipinää. toisella viikolla tuli se kolmas joka "osui ja upposi". mutta mielipide siitä miten parisudetta rakennetaan oli meille ihan äärilaidat, hän halusi heti ja kaikki, minä hitaasti - hänen avovaimo oli jättänyt hänet kuukausi aikaisemmin mitään selittelyitä antamatta, joten itsesuojeluvaisto mulla huusi hoosiannaa ja pyysin hidasta etenemistä, en todellakaan halunut "paikka-aineeksi, toisen itsetunnon kohottajaksi, hetken iloksi". noh vastaus häneltä oli toisen naisen treffailu, johon sitten meidän juttu päättyi. neljä kuukautta myöhemmin törmättiin sattumalta ja sain tiedon että he asuivat jo yhdessä .. huh huh. kun tuon neljä kuukautta ja vielä pari päälle laittelin päätäni järjestykseen tämän miehen jäljiltä, uusin ilmoitukseni ja nyt löytyi mukava mies, joka oli myös hitaan etenemisen - tarkemman tutustumisen kannalla - ennen mitään isoja liikkeitä ja lupauksia loppuelämästä yhdessä.. noh, reilun neljän kuukauden treffailun jälkeen otin viikko sitten puheeksi JOS hän tapaisi äitini - taisin saada häneltä vastauksen: ei ole kaverista sitten kuulunut sen jälkeen mitään.. ja tässä puhutaan 40 ihmisistä...
eli näillä sivuilla on naisia jotka valittaa kun ei löydä miestä joka olisi tosissaan ja miehiä jotka valittaa että ei löydä naista joka olisi tosissaan - näitä kahta ryhmää ei näköjään saada kohtaamaan, joten poistun.. ei yhden naisen sydän kahta pettymystä meinaa kestää eikä uskalla ottaa riskiä kolmannesta pettymyksestä..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Näitä kun lukee niin taidan jättää nettideittailun väliin vaikka sitä olen harkinnutkin...voi hyvänen aika näitä ihmisiä,tulee vähän sellanen tuntu et ei niistä löydä ketään järkevää...
Aika raju yleistys: tuollaisia listoja saisi aivan yhtälailla aikaan siitä että "tapasin kaksi miestä baarissa viikonloppuna" tai "tutustuin viiem viikolla kuntosalilla pariin mieheen".
Nettideittailussa hyvää on se lähtökohta, se on sama. Olette molemmat tulleet nettideittiin eli haluatte suhteen. Siitä syntyy myös loppupeleissä onnellisempia suhteita, kirjoitin aiheesta tehdystä tutkimuksesta blogiimme.
http://www.e-kontakti.fi/blogi/nettideittailijoilla-onnellisempia-suhteita-tassa-syy/
t: Heli E-kontakti.fistä
Jos minulle alettaisiin puhumaan neljän kuukauden jälkeen sukulaisten tapaamisista niin häipyisin minäkin ja nopsaa. Tuossa ajassa ei toista vielä mitenkään tunne enkä missään nimessä haluaisi tavata toisen sukulaisia tai veisi toista näytille omilleni. En minä häneen sukuunsa halua noin äkkiä tutustua vaan ensin siihen toiseen ja jos tuntuu oikealta niin sitten vasta muihin. neljässä kuukaudessa ei edes tapaa lastani vielä.
Ja tuollaiset heti yhteen miehet alkumetreillä pois pois..... pari tapausta tiedän ja molemmilla oli motiiveina raha. Eli heillä oli taloudellisia ongelmia jotka ajattelivat ratkaista yhteen muutolla ja yhteisellä taloudella. Näitä löytyy muuten paljon.
Helpostipa annat periksi jos nuo ovat kokemuksesi.
No huh, vai että kuukausitolkulla ei riitä että näkis toisen sukulaisia?? Viimesimmässä seurustelussa tais olla muutama päivä ja oltiin kylässä mun vanhempien luona (joo, ehkä vähän turhan hätästä, muutama viikko ois sopivampi..), eipä sillä miehellä mitään sitä vastaankaan ollu.
Tätä aiemmassa taas mentiin kihloihin 2kk enstapaamisesta ja tästä parin kk päästä muutettiin yhteen, tämä ois tehty jo aiemminkin jos töitä ois löytyny nopeemmin tältä alueelta. Joutavat jahkailijat ja vätystelevät vetkuttajat tippuu mun kyydistä jo alkumereillä, jos ei tiedä edes mitä haluaa niin eipä ne mitenkään tosissaan koko hommassa olekaan eikä ainakaan musta mitenkään vakavammin oo kiinnostunu.
Käytännössä aika vaikeeks menis sekin ettei joku uus näkis mun lasta moniin kuukausiin kun se yleensä kuitenkin on kotona, eli mun luona ei vois oleskella ollenkaan.
Vanha kansa tietää että rauhallinen eteneminen takaa pitkän suhteen. Suhteen pituus on monelle se todellinen tosissaan olemisen mitta.
Pelleily on asia ihan erikseen. Se että katsotaan ja tutustutaan ei todellakaan tarkoita mitään pelleilyä vaan mielestäni juuri sitä tosissaan miettimistä, onko tämä ihminen minulle se oikeanlainen. Parissa kuukaudessa ei toista opi tuntemaan kuin ihan aloitustasolla.
Pitkäaikainen käytös kertoo sen minkälainen ihminen on. Ja juuri kun tietää mitä haluaa ei halua ottaa sikaa säkissä!
tuntemaan toisen ihan elämällä sen kanssa sitä yhteistä arkea. Miksi mahdollisesti tuhlata aikaa kuukausi- ja jopa vuositolkulla ja sitten todeta lopulta että toinen onkin todellisuudessa ihan muuta mitä vain "hyvän päivän tuttuina" nähdessä on luullu?
Ehkä täällä on sen verran nuorta porukkaa että voikin katsella ja tutustua ihan rauhassa vuosikaudet, tai sitten niin vanhaa että mitään kiirettä ei enää ole, mutta esim. naisella on tietty ikä mikä tulee vastaan jos haluais sen perheenkin vielä joskus perustaa...
Avioerotilastojen perusteella suomalaiset ovat maailman kärkeä. Puolet suomalaisista harjoittelee yhteisessä arjessa elämistä "parhaalla mahdollisella tavalla" läpi elämän eikä valmista tahdo tulla koskaan.
Milloin. alisuorittamista muodostui hyve?
Neljän kuukauden treffailu tositarkoituksella ja hyvän päivän tuttu ovat minulle ainakin aivan täysin eri asiat!
Minä taas kysyn miksi sekoittaa koko elämä ja rynnätä suinpäin suhteeseen, jopa kihloihin ja saman katon alle,kun ei kerta kaikkiaan tunne toista.
Ja vielä jos lapsosia maisemissa niin ei sitä pidä missään nimessä tehdä.
tuntemaan jo vaikka viikossa jos näkee melkein joka päivä ja viettää yhdessä kaikenlaista puuhaten monia tunteja kerralla. Tietysti se 4kk on suht lyhyt aika tehdä suurempia päätöksiä jos näkemistahti on tyyliin pari tuntia kerran viikossa, tai kerran kaks kuukaudessa...
Vai 2kk tapaamisen jälkeen kihloihin ja kuinkas sitten
kävikään. Tälläiset neuvot voit pitää kyllä sisälläs.
Hel'vetin hätähousut, ne vasta ei tiedäkkään, että mitä
oikeasti haluavat, no ehkä täytettä yksin oloon.
Itseasiassa tutkimusten mukaan ei ole merkitystä sillä miten nopeasti suhteessa edetään sen onnistumisen kannalta. Sekä nopeasti että hitaasti etenevät suhteet päätyvät samalla todennäköisyydellä eroon.
Viikossa et välttämättä oikeasti opi toisesta mitään vaikka olisitte 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä. Ihminen kykenee näyttelemään melkein mitä vaan lyhyen aikaa. Todellinen luonne ja tekemiset tulevat esille vasta ajan kanssa.
kostautua ja ihastuneena sitä useampi on...
vaikka olisi toisen kanssa, joka on täysin tuntematon ennestään, viisi viikkoa 24/7 ei toista opi tuntemaan jos toinen jotain haluaa peitellä se onnistuu, tyly tosiasia. siinä näkee ne perusjutut "mistä puristaa hammastahnan & viekö likapyykin koriin & osaako keittää perunat jne" mutta todellinen luonne ei paljastu jos toinen ei niitä halua näyttää esim. alkon käyttö tai väkivaltaisuus.
ikäväkseni ystävä piirissä on pari henkilöä jotka ovat törmänneet molempiin tapauksiin ja esille ne tuli viiveellä, potenttiaalinen alkoholisti tuli nopeammin esille.. tästä syystä itse olen ehkä liiankin musta valkoinen näiden asioiden suhteen, mutta kun liian monta kertaa käy aamu yöstä hakemassa nyrkkeilysäkkinä käytetyn ystävän sairaalasta ei enään sinisilmäisenä vierasta ihmistä uskalla katsoa ja siirtää osoitekirjoja liian nopeasti toisen kanssa samaan osoitteeseen..
Kannattaisi miettiä omia odotuksiaan parisuhteen toisen osapuolen löytymisen vaikeudesta/helppoudesta.
Sinulla oli vain muutama kontakti miehiin ja odotit jo löytäväsi sen "oikean" vai?
Monet meistä tapaavat useiden vuosien aikana satoja mahdollisia kumppaniehdokkaita silti löytämättä mitä etsii.
Tottakai nämä ihmiset voivat olla tosissaan mutta eivät ehkä tunteneet sinun olevan heille se oikea.
tarkennan vähäsen:
* keskustelu äitini tapaamisesta oli lause "jos tapaat joskus äitini, niin.." keskustelu alkoi, kun puhuttiin siitä kummalta puolelta olet luonteesi "perinyt", kerroin olevani luonteeltani isäni kopio, rauhallinen ja enkä ollenkaan "ärhäkkä" kun taas äitini on "höyrypää hössö" joten ajattelin "varoittaa" jos moinen kohtaaminen tulisi eteen. missään vaiheessa se ei ollut "koska tapaat" vaan se oli "jos tapaat". (äitin on 68v leski ja hänelle kerroin että joissakin asioissa äitini asiat menee kaiken edelle esim. äitini lääkärissä käynnit)
* kerkesin tämän toisen ilmoituksen aikana tapaamaan kolme muutakin ennen tätä mukavaa miestä. ensinmäinen oli todennäköisesti varattu: treffeillä tuli viesti ja herra alkoi sinkoilemaan kohti autoa sen jälkeen, oliko kotiin kutsu "potta meni kaappiin" vai kaverin kanssa sovittu pelastus viesti, mene ja tiedä, toiste ei tavattu. toisen kanssa huumori ei todellakaan kohdannut: hänestä sain kuvan että huumoria ei ollut ja elämä hänestä oli yhtä "pas..aa" ja vääryyttä. kolmas kutsui ensitreffeillä "saunaan" kun ne kahvit olisi juotu oltaisiin voitu lähteä: ei mun juttu
* itse olen aina ollut "hidas" etenemään suhteessa, lyhin seurustelu aika ennen yhteen muuttoa toisen avomieheni kanssa oli puolitoista vuotta ja silti tuntui että esiin tuli yllättäviä asioita esim. hänestä oli olemassa "naisten työt taloudessa" ja ennen yhteenmuuttamista siivouksen ja pyykinpesun oli hoitanut äiti kun oli käynyt miehen (30v) luona kylässä
* se mitä etsin suhteelta on, jos hyvin käy, niin yhteen muutto joku päivä, sellaisen miehen kanssa jonka arvot vastaa mun ja mun hänen mutta jos ei vastaa voidaan tehdä kompromissejä, mennä puoleen väliin tietä vastaan molemminpuolin. mutta kyllä haluan olla varma että takaa ei löydy alkoholistia ja / tai väkivaltaista miestä. elämä on näyttänyt että kyseiset asiat pystyy peittämään aikakin kauan ennenkuin totuus toiselle paljastuu, ihastunut jos ei jo rakastunut ihminen uskoo ulkopuolisten mielestä liiankin kauan siihen "kyllä mä tästä pääsen" ja "ei ikinä enään" selvityksiin..
* itselläni ei ole lapsia, enkä niitä saa, mutta minulle on erittäin tärkeää että mies jonka kanssa jaan elämäni, jos hänellä on lapsi/a hän pitää heitä erittäin tärkeänä "saavutuksena" elämässään, sillä lapset on lahja. jos tarjolla olisi mies jolle lapset olisivat "riesa" niin - eeeeiiiii mulle sellaista miestä kiitos.
tosta ekasta opin että reilu kuukausi treffailtuamme tämän toisen kanssa, kun itse "hokasin" hänen olevan erittäin mukava ja halusin katsoa jatkoa tarkemmin, kerron mitä minulle on parisuhde (luottamus, avoimuus, rehellisyys, mahdollisimman paljon naurua, tukea & turvaa vaikeissa asioissa & tilanteissa ja tietty laatu seksiä) ja painotin että yhteenmuutto alle vuoden on mulle nou nou, sen jälkeen voidaan alkaa asiasta keskustelemaan jos hän niin tuntee mutta multa ei painostusta tule. näytti vielä pari kuukautta sitten kelpaavan, mutta...
ehkä olen kärsimätön, kenties laiska, mutta musta tuo "itsensä myyminen" aina vaan uudestaan ja uudestaanja .... ja sitten saada vettä niskaan kun alkaa tosissaan kiinnostumaan on vaan ... en tiedä.. raskasta.. uuvuttavaa...
Itse taas uskon että nämä laastarisuhteet yms pitää vaan opetella kantapään kautta, tapasi kumppanin sitten livenä tai netissä.
Mitä sitten taas tulee sukulaisten tapaamiseen... Minusta se on niin tapauskohtaista. Minulla on korkea kynnys viedä yhtään ketään vanhempien eteen, johtuen siitä että vanhemmistani - mutta kavereita voi tavata melkein heti. Kyllä kaverit sen tietää ettei hääkelloja olla heti soittamassa vaikka olisi uusi mies :-). Minusta on hyvä yhdistää treffailu mahdollisimman pian ihan normaali arkeen
Voipi olla että netissä pyörii niitä ehkä hieman enemmän, kun se on niin helppoa laittaa se ilmoitus. Voi myös olla että kumppanin löytyminen on jotenkin niin "pakkomielle" että hakee sitä puolisoa mistä ikinä löytää helposti ja nopeasti.
Miten ihmeessä ihmiset tapaa toisiaan. Jos kuukausi sitten on eronnut ja nyt jo pääsi treffeille ja etsii uutta kaikki ja nyt meininkillä. Itse en ole 4 vuoteen päässyt edes treffeille enkä tavannut ketään. Taitaa vaan olla komia ja siksi pääsee noin äkkiä treffeille. Itse hiki hatussa yritä vastailla naisille mutta ei ne mitään vastaa vaikka asiallisesti vastaan niille ja hitaasti voisin tutustua.
Linkitäpä Turha mies tänne deitti-ilmoituksesi tai kerro mikä teksti siinä on. Joko teksti on varsin epäonnistunut tai kuva kamala tai molemmat. Annapa kun vähän jeesataan..