Onko "testijättämisiä" olemassa?

yllätetty

Matto vetäistiin just pois altani aivan odottamatta!

Oltiin seurusteltu tiiviisti yli vuoden verran, kaikki tuntui menevän todella hyvin.
Otin puheeksi yhteenmuuttamisen- ja tulevaisuudensuunnittelemisen, niin
nainen menetti mielenkiinnon minua kohtaan. Ei soita, ei vastaa viesteihin, jne.
Mutta myöskään ei ole sanonut, että "ei halua kuulla minusta enää", "Älä yritä soittaa" tai "Jätä minut rauhaan" jne.
Pari kertaa on vastannut puhelimeen "kiireisenä", vältellen syvempää ajatusten vaihtoa.

Ja pari päivää aikaisemmin oli just sanonut minulle, että ei ole koskaan aikaisemmin elämässään ollut näin onnellinen.

Jo aikaisemmin muutama kuukausi sitten keskustellessamme suhteemme tiivistämisestä, hän sanoi jälkikäteen mielessään käyneen ajatuksen, että meidän pitäisi olla erossa pari kuukautta. Jotta hän voisi tunnustella fiiliksiään ilman minun läsnäoloani, tuleeko minua ikävä, jne.

Miksi kyselen täältä tallaista?
Ehkä siksi, että pitäisikö mielestänne minulla olla vielä syytä toivoon?
Sen tiedän, että en tule tästä toipumaan ainakaan puoleen vuoteen.
Mutta tuon puolen vuoden eläminenkin on erilaista riippuen siitä, että
"Odotanko joka päivä hänen soittoaan" vai "Hyväksynkö tapahtuneen ja yritän jatkaa omaa elämääni"

6

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono ennuste

      Minäkin olen onnellisempi kuin koskaan. Rakastan ja himoitsen tuota miestä. Mutta en silti missään nimessä halua asua hänen kanssaan, olemme tosi erilaisia arjessa. Ongelmia olisi kasapäin tiedossa.

      Jos itse käyttäytyisin noin kuin kuvailet toisen käytöstä voisi se johtua etten halua enempää suhteelta. En haluaisi menettää toista mutta en myöskään asua toisen kanssa. En haluaisi loukata toista sanomalla ilkeyksiä ja ehkä en vain todellakaan tietäisi mitä haluan.

      Jos olette vielä nuoria voi olla ettei naisesi tiedä mitä oikeasti haluaa.

      Muutaman tälläisen tapauksen tiedän ja kaikissa ollut sama juttu. Menee tosi kivasti mutta nainen kaipaa intohimoa, suuria tunteita, rakkautta.

    • yllätetty

      "huono ennuste"

      Ollaan lähemmäs 5-kymppisiä ja eronneita.

      Omalta puoleltani tunteet ovat suuria, seksielämämme on ollut himoa täynnä.
      Tämä on ensimmäinen suhde naisellani hänen eronsa jälkeen.

      Mikäli asuisimme samalla paikkakunnalla tai alle tunnin ajomatkan päässä toisistamme, ei mullakaan olisi mitään tarvetta suunnitella liikaa. Tekisin omia hommiani ja tavattaisiin aina kun molemmille sopii.

      Mutta kun välimatka on todella pitkä. Jos muutaisin naisen pikkupaikkakunnalle, tekisin vain hänen vuokseen, vaikka en edes koko "kylästä" pahemmin välitä.
      Niinpä myös odotukseni suhteelta olisivat isommat. Jos olisin muuttanut sinne hänen vuokseen, eikä minulla olisi siellä mitään ystäviä tai tuttuja, niin minulle ei riittäisi pelkästään viikonloppuisin näkeminen. Kuten riittäisi silloin jos hän asuisi omalla paikkakunnallani.

      Eikö toisesta ihmisestä välittäminen sitten naisilla mene omien makuasioiden edelle?
      Itse voisin kuvitella, että jos naiseni joutuisi vankilaan ja minulla olisi mahdollisuus muuttaa asumaan hänen selliinsä, niin varmasti sen tekisin.

      • lottaliini

        No eiköhän se vastaus löydy tästä lähemmästä selvityksestäsi: asutte maantieteellisesti etäällä toisistanne ja nyt kun olet nostanut kissan pöydälle tulevaisuuden suhteen, naisella on iskenyt paniikki... Kysymys on kuitenkin suuresta asiasta, jos muuttaisit hänen paikkakunnalleen: hänellä olisi vastuu parisuhteen onnistumisesta ja sinun viihtymisestäsi / onnellisuudestasi hänen paikkakunnallaan. Kyllä minut ainakin tuollainen vastuu saisi syviin mietteisiin ajattelemaan, että onko minusta siirtämään intohimoinen ja onnellinen etäsuhde uudelle tasolle? Entä jos nainen muuttaisi sinun paikkakunnallesi jättäen omat piirinsä nykyiselle kotipaikkakunnalleen - etkö sinä tuntisi saman "taakan" hänen onnellisuutensa suhteen, koska olisit syy hänen muuttoonsa ja kaiken muun taaksejättämiseen? Ei kyse ole mistään "omista makuasioista", vaan isosta elämänmuutoksesta.

        Oma tilanteeni on pitkälti sama kuin mitä "huono ennuste" kirjoittaa: olen aivan hulluna miesystävääni, meillä on hauskaa ja ihanaa yhdessä ja seksi on parasta koskaan. Tilanne on toki sikäli erilainen kuin sinulla, että asumme suht lähellä toisiamme eli tapaaminen viikollakin on mahdollista. Meille sopii "kahden huushollin taktiikka", koska luotamme toisiimme niin, ettei toisen ollessa poissa silmistä tarvitse miettiä, että mitä tämä touhuilee. Voi olla, että joskus hamassa tulevaisuudessa olemme saman katon alla, mutta todennäköisempää on, että emme ole. Ei se silti meistä tee vähemmän toisistamme välittäviä.


    • hlmr

      Lue ajatuksen kanssa tuo "lottaliinin" kommentti! Mieti tarkkaan mitä hän siinä kirjoittaa suuresta elämänmuutoksesta ja vastuutaakasta. Kun olet pohtinut asiaa kunnolla, kysy naiselta, onko kenties tuosta kyse, vai haluaako hän sinusta lopullisesti eroon.

      Itse olettaisin lottaliinin osuneen oikeaan.

    • älä luota

      Valitse vaihtoehto "Hyväksynkö tapahtuneen ja yritän jatkaa omaa elämääni". Hän on tosissaan. :( Ikävä kyllä. Toivon jaksamista ja voimaa sulle.

      Mielestäni sinua kohtaan kurja temppu, en miehelle tekis ikinä noin! Enkä mieheltä halua sellaista. Et tehnyt mitään väärää!! Hän ei ollut aidosti suhteessa vai oliko toinen mies tullut kuvioon? "Erossa pari kuukautta" viittaa että toinen haluaa erota tai on uusi mies. Tai nuori ja haluaa kokeilla vielä mahdollisuuksiaan. Älä laita tuohon naiseen toivoa, kun hän ei ole aktiivinen suuntaasi. :( Jos rakastaa, ei tee noin. Ja ettei hän suoraan edes sanonut homman nimeä vaan kieroa kiertelyä... ettet pillastuisi. Onko hän kovinkin nuori.

      Olet fiksu ja hienon kuuloinen mies. En oikein tajua miksi jätti sinut! Älä näytä pehmeitä puolia sille ainakaan nyt, se heti iskee niihin.

    • yllätetty

      Nyt on päästy 2 viikkoa eteenpäin tuosta avauksestani.

      Olen saanut kuulla häneltä, että hän pitää minusta, eikä haluaisi olla kenenkään toisen lähellä.
      Mutta samaan aikaa tuntee olevansa onnellisempi yksin omassa rauhassaan, eikä siksi halua tiiviisti seurustella.
      (yllättävää, että sen huomaamiseen kului yli vuosi !)
      Keskustellessamme kuulen ja tunnen, että hän pitää minua todella läheisenä ihmisenä. Kertoo omista ja on kiinnostunut minunkin asioistani.

      Niinpä edelleen pikkuisen elättelen toivoa, että hän haluaa kokeilla yksinoloa "testimielessä" ennenkuin on valmis menemään pidemmälle.
      Haluaa tunnustella, että millaista on viettää yksinäisiä viikonloppuja ilman minua, haluaa omassa rauhassa miettiä tulevaisuuttaan, haluaa kokea, että alkaako kaipaamaan minua.
      Ehkä hän vain tarvitsee aikaa muuttaakseen jääräpäistä mielipidettään omasta elämästään (joka on ollut sama 10vuotta)

      Ehkä hän haluaa nähdä minun reaktioni tuohon hänen etäisyydenottamiseensa.
      Että alanko kännissä soittelemaan joka yö(kuten EHKÄ exänsä?), tai
      alanko syyttelemään häntä etäisyyden ottamisesta ja "hukatusta vuodesta", tai
      lopetanko kaiken yhteydenpidon, en soita, viestittele, muutan puh.nron. jne.

      Tällä hetkellä mun on olosuhteiden pakosta kuitenkin helppoa antaa hänelle aikaa. Viime viikolla sitouduin kesän ajaksi erääseen projektiin, se tulee viemään kaiken aikani syksyyn saakka. Ei ole tarvetta mennä ihmissuhde-elämässä eteenpäin tai etsiä mitään "yhden yön helpotuksia".

      Yritän soitella kesän aikana kerran viikossa.
      En aio tehdä mitään aloitetta esim. tapaamisen suhteen vaan odotan hänen
      aktiivisuuttaan ja olen sitten valmis.
      Vapaa-aikani käytän kuntoilemiseen, jotta jos hän minut vielä tapaa, niin huomaa, että aikani on kulunut lenkkipoluilla baarin sijaan.

      Hyvää Pääsiäistä kaikille!

      PS
      Luin vielä tuon "lottaliinin" kirjoituksen. Olen siinä suhteessa erilainen naisen kanssa, että minä olen asunut monella eri paikkakunnalla elämäni aikana, myös ulkomailla. Olen tottunut muuttamaan kokoajan ja rakentamaan uusia elämiä tyhjästä. Nainen taas päinvastoin on asunut samoilla nurkilla syntymästään saakka. Nuoruuden ystävät ovat vieläkin hänen tärkeimmät ystävänsä.

      Siinä mielessä uskonkin, että hän ei olisi onnellinen jos muuttaisi minun luokseni, koska siellä ei olisi "mitään muuta" hänellä.
      Itselläni taas koskaan missään ei ole ollut yhtään mitään, joten hänen luonaan olisi ainakin hän ja aikaa myöten tietenkin enemmän ystäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe