Tällaisia keskustelun aloituksia voi olla jo aiemminkin, mutta halusin aloittaa oman ketjun aiheesta.
Olen tässä kuluneen vuoden aikana alkanut vahvasti tuntea, että en kelpaa miehelleni sellaisena kuin olen.
Taustatietona sen verran, että olen koko ikäni ollut ns. kiltti ja riippuvainen muista ihmisistä, heidän mielipiteistään jne. En ole pitänyt itsestäni enkä hyväksynyt itseäni. Olen rarvinnut jonkun muun tuekseni jotta pärjäisin. Nyt, terapian myötä, olen alkanut seistä itsenäisemmin omilla jaloillani, ja hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen. Uskon itseeni vahvemmin.
Kuitenkin, parisuhteessani menee nyt huonommin. Olen useamman kerran saanut mieheltäni ryöppynä palautetta, jonka mukaan olen itsekäs, enkä huomioi häntä tarpeeksi. Koen että hän jatkuvasti vähättelee minua, pienin huomautuksin. Tiedän että tällaiselle vähättelylle toki tulee yliherkäksikin, ja saattaa nähdä siellä missä sitä ei oikeasti olekkaan, ja yritän sitä itselleni muistuttaa. Koen että hän yrittää alistaa minua, saada minut samanlaiseksi vailla omaa tahtoa olevaksi kuin mitä olin ennen terapiaa. Hän on haikaillut suhteemme alkuaikoja, ja sitä mitä silloin olimme. Minä olin silloin suorastaan läheisriippuvainen hänestä, hyvä kun pystyin olemaan hänestä erossa.
Puhumme mieheni kanssa usein parisuhteeseemme liittyvistä asioista, ja minusta tuntuu että nykyään keskustelumme menevät aina siihen, että mies paasaa suureen ääneen millainen minun pitäisi olla jotta elämä olisi helpompaa/mukavempaa. Nyt en ole halunnut keskustella, olen padonnut tunteeni sisälleni vaikka tiedän ettei siitä pitemmässä juoksussa mitään apua. Mieheni herättää minussa enevässä määrin ärtymystä. Näen hänessä paljon negatiivisuutta sekä asennetta että hän on parempi kuin muut. Välillä huomaan miettiväni että onko hän narsisti. Vai olenko minä kenties narsisti ?
Olisiko jollain samankaltaisia kokemuksia aiheesta ? Tai neuvoja mitä pitäisi tehdä ? (Puhua pitää miehen kanssa, sen tiedän toki) Tuntuu että olen umpikujassa. Haluaisin jatkaa itseni kehittämistä ja vahvistumista/voimistumista, mutta tuntuu että parisuhteeni vetää minua alaspäin. :(
Olen tässä kuluneen vuoden aikana alkanut vahvasti tuntea, että en kelpaa miehelleni sellaisena kuin olen.
Taustatietona sen verran, että olen koko ikäni ollut ns. kiltti ja riippuvainen muista ihmisistä, heidän mielipiteistään jne. En ole pitänyt itsestäni enkä hyväksynyt itseäni. Olen rarvinnut jonkun muun tuekseni jotta pärjäisin. Nyt, terapian myötä, olen alkanut seistä itsenäisemmin omilla jaloillani, ja hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen. Uskon itseeni vahvemmin.
Kuitenkin, parisuhteessani menee nyt huonommin. Olen useamman kerran saanut mieheltäni ryöppynä palautetta, jonka mukaan olen itsekäs, enkä huomioi häntä tarpeeksi. Koen että hän jatkuvasti vähättelee minua, pienin huomautuksin. Tiedän että tällaiselle vähättelylle toki tulee yliherkäksikin, ja saattaa nähdä siellä missä sitä ei oikeasti olekkaan, ja yritän sitä itselleni muistuttaa. Koen että hän yrittää alistaa minua, saada minut samanlaiseksi vailla omaa tahtoa olevaksi kuin mitä olin ennen terapiaa. Hän on haikaillut suhteemme alkuaikoja, ja sitä mitä silloin olimme. Minä olin silloin suorastaan läheisriippuvainen hänestä, hyvä kun pystyin olemaan hänestä erossa.
Puhumme mieheni kanssa usein parisuhteeseemme liittyvistä asioista, ja minusta tuntuu että nykyään keskustelumme menevät aina siihen, että mies paasaa suureen ääneen millainen minun pitäisi olla jotta elämä olisi helpompaa/mukavempaa. Nyt en ole halunnut keskustella, olen padonnut tunteeni sisälleni vaikka tiedän ettei siitä pitemmässä juoksussa mitään apua. Mieheni herättää minussa enevässä määrin ärtymystä. Näen hänessä paljon negatiivisuutta sekä asennetta että hän on parempi kuin muut. Välillä huomaan miettiväni että onko hän narsisti. Vai olenko minä kenties narsisti ?
Olisiko jollain samankaltaisia kokemuksia aiheesta ? Tai neuvoja mitä pitäisi tehdä ? (Puhua pitää miehen kanssa, sen tiedän toki) Tuntuu että olen umpikujassa. Haluaisin jatkaa itseni kehittämistä ja vahvistumista/voimistumista, mutta tuntuu että parisuhteeni vetää minua alaspäin. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ulkopuolisen on hankala sanoa mikä oikein on tilanteenne. Selvää on tietysti se että terapian myötä muuttunut minäkuvasi on aiheuttanut miehessäsi reaktioita. Ne voivat olla myös oikeutettuja tai sitten eivät. Sitä on ulkopuolelta hankala sanoa.
Näyttää kuitenkin siltä että "uusi minäsi" tuntuu miehestäsi uhalta. Miksi on näin? Osaatko itse sanoa? Jäävätkö jotkut hänen tarpeensa huomioimatta vai onko se vain hänen kiukutteluaan siitä että hän ei enää hallitse sinua kuten koit hänen aikaisemmin tehneen?
Aivan samasta tilanteesta ei ole suoraan kokemusta mutta kyllä siitä että puoliso on liiton aikana muuttunut. Ja kyllä se on aina asia joka kaipaa sulattelua. On luonnollista että puoliso voi haikailla suhteen alkuaikoja koska silloin rakkaus on yleensä ollut tunteena voimakkaimmillaan. Ei siis ole ollenkaan varmaa onko haikailu oikeaa halua juuri siihen tilanteeseen vai vain siihen tunteeseen.
Meillä ainakin mietittiin sitä, mikä on oikeasti se asia jota kumpikin eniten suhteessa kaipaa ja miten se voitaisiin saada suhteeseen takaisin. Siitä sitten päästiin asiassa eteenpäin ja uuden tilanteen hyväksymiseen muuten.
Niinpä, kyllä selvästikin voimatasapaino suhteessanne on muuttunut.
VOI olla, että roolit on ennen olleet niin, että mies on ylempänä sinä myötäilt. Nyt sitten olet alkanut "kapinoida", eli avaamassa silmiäsi ja näet oman arvosi. Se on tietysti kriisin paikka.
VOI olla, että miehen itsetunto on nyt uhattuna. Siksi arvostelee ja haukkuu.
Kyllä tässä puhumisen paikka olisi, pariterapiankin jos haluatte yhdessä jatkaa. Missään nomessä älä anna enää itseäsi lytistää, olet ihan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin, miehesi mukaan luettuna! Vahvista ja kehitä itseäsi, kävi miten kävi!
Heippa,
Olet aikaisemmin ollut huono hyväksymään itseäsi ja pärjäämään omillasi. Olet hakenut hyväksyntää muilta. Et kerro kovin paljon miehestäsi mutta olisi varmaan aika hyvä arvaus että olet mennyt samanlaisen kanssa naimisiin. Olette kumpikin hakeneet ja tarvinneet toisen hyväksyntää. Kuten varmaan olet huomannut tällainen ei toimi pitkässä juoksussa. Ihminen, joka hakee toisen hyväksyntää ei ole aito, vaan yrittää olla sellainen kun kuvittelee toisen haluavan. Tai sitten hän korostaa omaa kärsimystään, jotta saisi lohtua. Joka tapauksessa hän elää toisen kautta.
Nyt jos sinä olet löytänyt uutta uskoa itseesi osaat luultavasti nähdä elämäsi vähän eri kantilta. Näet itsesi sellaisena kuin olet ja hyväksyt näkemäsi. Miehesi on vielä teidän "vanhassa tilanteessa". Hän yrittää manipuloida ja vetää kaikista niistä naruista, jotka yleensä toimii eli herättävät sinussa reaktion.
Pidä vaan itsestäsi huolta ja usko itseesi. Älä mene mukaan riitoihin. Jatka vaan itsesi kehittämistä ja ole kärsivällinen.
Eikös se ole hyvä että molemmat muuttuu ja kehittyy? Kutsuisin sitä kasvamiseksi. Ja parisuhteessa kasvu tapahtuu yhdessä tai erilleen. Keskustelua keskustelua "särmien" hioutumista. Tai sitten se kasvu erilleen. Omasta valinnastahan siinäkin kyse.