Olen todella järkyttynyt. Meillä oli miehen kanssa ihan typerä riita siitä kun hänen ulkopaikkakuntalainen kaverinsa on meillä jatkuvasti koko viikonloput yötä. Riita jatkui aika kauan ja sanoin miehelle onko hän rakastunut tähän ystäväänsä vai mitä helvettiä. No mies löi sitten avarilla poskelle, aika kovasti. Olin niin järkyttynyt että menin vain kyykkyyn lattialle ja aloin itkemään. Tärisin varmaan tunnin ja pyysin anteeksi. Tuli vain mieleen kaikki kamalat muistot isäpuolestani.
Myös mies oli järkyttynyt. Halasi vain, ja kantoi makkariin ja silitti ja pyysi anteeksi, sanoi ettei tiedä mikä häneen meni. Ei kuulemma kestä homoläppää. Kysyi sata kertaa sattuiko ja melkein itki. Pyysi anteeksi ja silitti hiuksia. En pystynyt puhumaan mitään, koska ihan oikeasti olin niin kauhuissani. Edelleen alkaa sydän hakata kun mietin tuota, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Tärisin vaan ja nukahdin siihen. Aamulla oli niin silmät turvoksissa itkemisestä että oli pakko soittaa töihin että olen sairaana. Poskeen jäi ihan pieni punoittava kohta eli ei siis mitenkään varmaan fyysisesti halunnut satuttaa.
Aamulla hän lähti ihan normaalisti aikaisin töihin. Pussasi ja sanoi heipat. Kohta tulee töistä ja olen ihan paskana, jotenkin pelottaa koko mies. Tekisi mieli peittää tuo punainen kohta meikkivoiteella, mutta toisaalta haluan että mies näkee sen. Olen niin järkyttynyt että 3 vuoden jälkeen jotain tällaista.
Mitä voin sanoa hänelle?
Mies löi eilen
28
1898
Vastaukset
- hallawei
On yhtäkkiseltään vaikea keksiä montaakaan tapaa loukata keskivertomiestä pahemmin, kuin jos oma nainen alkaa epäilemään seksuaalista suuntautumista. Kumpi on pahempaa, henkinen vai fyysinen väkivalta? Noh, kumpikaan ei ainakaan kuulu terveisiin ihmissuhteisiin. Pariterapia tms. voisi olla paikallaan.
- 20 + 17
Aika lapsellinen ajatusmaailma saa olla miehellä, jos kokee tuollaisen noinkin uhkaavana. 15-vuotiaalta ehkä vielä jotenkin ymmärtäisi. Ikään kuin homoudessa olisi jotain vikaa ylipäänsä. Jos on noin epävarma asiasta niin taisi osua naisen läppä vähän turhan lähelle. Homohan se taitaa olla kun todistusaineistoa mietitään, ei sillä että siinä mitään pahaa olisi ja kyllähän se järkyttää kun kulissi putoaa ihan yllättäen.
- ei auta itku
olet kasvanut turvattomassa lapsuudessa,ja jatkat parisuhteissasi samalla linjalla.ei taata enää,että etkö saisi pataasi jatkossakin.sitäpaitsi miehesi on sekä lapsekas että erittäin itsekäs siltä osin että ei viihdy sinun kanssa kahdestaan viikonlopppuja ja viihtyy mieskamunsa seurassa paremmin,joka haittaa selvästikin teidän kahdenkeskisiä välejänne.jos yhdessä eletään,täytyy pyytää lupa toiselta osapuolelta kun yövieraista kutsutaan-ja aina,se ei enää käy yhteiselossanne,hän on röyhkeä,ei halua viettää kahdestaan sun kanssa aikaa,ajattelee vain omaa kivaa yhteisaikaa kamunsa kanssa! teillä on vakavia ongelmia ,ette vedä yhteen hiileen.joko nuoruuden kokemattomuuden piikkiin tai epäkypyyden! ei voi enää olle varma ettekö saisi vieläkin turpaasi,vei luoton suhteeltanne!.uskalla miettiä realistisesti että viihdytkö enää yhtesieloanne? miksei hän viihdy seurassasi kaksistaan? ota rohkeasti puheeksi,älä nynnyile oikeesti,jos alkaa käsi heilua ,sano että aiotko taas hakata.kannatan muuttoa eri asuntoihin,pelkäisin jatkossa tuollaista ukkoa,joka rakastaa enemmän mieskamun seuraa kuin naisensa kaksinoloa!kesä ja kaljan juonti lisääntyy,,varo
- . ........
Suhteet on erilaisia. On myös miehen oikeus päättää koska tulee vieraita ja kaikille ei todellakaan sovi kyhnöttää koko viikonloppua sen oman kullan kainalossa.
Mies käytti väkivaltaa lopettaakseen hänelle epämieluisan tilanteen eli hän on väkivaltaan taipuva. Tätä hän ei tietenkään myönnä kun hän syyttää tästä ympäristöä ja sitä mitä sanoit. Ei väkivaltaan taipuva olisi hoitanut tilanteen muilla keinoin kuten keskustelulla tai poistamalla tilanteesta. Tilastollisesti väkivalta erittäin harvoin loppuu kun se alkaa vaikka lyöntien välissä voi kulua jopa vuosi tai enemmän aikaa. Tilastollisesti väkivalta tulee raaistumaan kun ensikerralla sama läimäytys ei tuokaan enää ssmaa toivottua tulosta.
- eienäämurtunut.
Ero tässä taitaa tulla. En pysty olemaan mieheni seurassa enää normaalisti. Aloin syömään kynsinauhojani mitä en ole tehnyt moneen vuoteen.
Hän tuli eilen kukkapuskan kanssa. Heitin kukat roskikseen. Vituttaa niin paljon. Tuntuu elämän tuhlaukselta että löysinkin tuollaisen paskakasan.
Tuli sitten huudettua miehelle kaikki se paska mitä en ole ääneen sanonut. Mies sanoi että yksi läpsäisy ei voi olla noin paha asia. Sanoin että voi ja tulin sitten rikkoneeksi miehen mulle antamat mukit ja lasin. Mies kysyi sellaisella ivallisella äänellä että aionko nyt jättää hänet, vastasin että miksi en jättäisi. Otti ja lähti ryyppäämään eikä tullut yöksi kotiin. Onneksi ei ehditty mennä pankkiin kysymään lainaa. Helppo lähteä kun asuu vuokralla. Vituttaaaaaaaa niin paljon!
Ja tosiaan oli ongelmia ennen tuota lyöntiä se oli vaan piste iin päälle. Hyvä asia on myös että noita "heti" vapautuvia luukkuja on pilvin pimein... - uusi elämä
onnea tulevaan ja et jää jumittamaan suhteeseen.ei ole aina oikeutta puolison tuoda kavereita yhteiseen kotiin,ei osaa keskustella ja tehdä komprimisseja,olet rohkea nainen,onnea
- ap.
Kiiiitos!! Noi sanat merkitsi niin paljon. :) Kyl tästä vielä noustaan. Lupasin joskus itselleni, että yksikin lyönti niin lähden ja lujaa. Ei tästä niin lujaa lähdetä kun kaikki romahtaa samalla, mutta suhde on ohi.
- vanhempi ja äkäsempi
okeii,mäkin kokenut kaikenlaista...mutta sanon aina tarvittaessa jos joku asia ottaa kupoliin,miehet arvostaa sitä oikeesti ettei ole matto henkisesti...vaatii tietty rohkeutta ja luonteen lujittamista.kummasti jästipäät ukot ovat olleet toisenalaisia kun sanon mitä tuumin heti ja suoraan,mun kohtaloni oli ennen kiltteys ja pahat miehet.nyt ei mua muiluta kukaan
- kiltti mies.
Tyyppillinen hakkaja mies sinulla. Sanoo vaan sori ja lähtee töihin Nyt on vaan parempi erota vaikka se ei helppoa ole.
- sazza
Heh, unohdit sanoa että ''ota minusta kunnon mies''.
- puts tops
Sitä saa mitä tilaa. Jos kumpikaan ei osaa pidätellä vauhkoaan, niin ei yhtään yllätä, että lopputuloksena on jotain pahempaa. Jos edes toinen pystyy pysymään loogisena ja rauhallisena, eikä pyri nälvimään toista, niin ongelmat yleensä selviävät.
Toki typerintä on alkaa fyysiseksi.
Mun mielestä ei kannata häipyä suhteesta, koska kyseessä oli vain släppi, ja jos mies ei ole ennen ollut väkivaltainen. Sitä vastoin kannattaa alkaa kehittämään henkisiäkykyjä, ja kannustaa myös toista samaan. Erityisesti pyrkiä olemaan rauhallinen vaikeissa tilanteissa. - Newer-newer
Hienoa! Aplodeja! kerrankin nainen jolla on itsekunnioitusta!
Yksikin "läpsäisy" on liikaa. Kummaltakin osapuolelta, on lyöjä sitten nainen tai mies.
Tulet selviämään hienosti, se on taattu!
Onnea valitsemallesi päätökselle, olet hieno esimerkki monelle kynnysmatolle! - ei aina sovitella
puts tops sulle,,,mieleeni tuli että täytyykö sen toisen aina sitten olla se kärsivällinen,paskaa niskaan saava joka sovittelee käytösongelmaisen henkilön? ei ! äiti ei ala aina sovittelemaan vaan asettaa rajat tällaselle.nynnyt ja kiltit sietää kaiken
- 21111111111
Hyvä vaan, jos lähdet. Mies joka lyö kerran, lyö uudelleenkin. Nyt se on homoläppä, seuraavalla kerralla taas yksi uusi selitys miksi löi "huono päivä, jne.."
Lähde suhteesta heti kun voit. Jaksamisia sinne! - yksvaa1
Hienoa toimintaa että et katso edes yhtä läppäsyä !!
Paljon onnea ja rohkeutta tulevaan, pärjäät hienosti aivan varmasti !
=) - samankokenut
Oikea päätös oli lähteä! Onne tulevaan elämääsi! Yksikin lyönti on liikaa aina, eikä jää yhteen kun on sen kerran tehnyt.
- oikea ratkaisu
seuraava kertya onkin sit sun syytä,koska sä ärsytit mua,,,ym roskaa.lyöjästä ei voi mennä takuuseen että jäikö sen kertaiseksi.sekin jo kertoo että itsekäs sika kun ei kunnioita puolisonsa halua viettää kodissaan ihan kaksistaankin ,puhumattakaan että nainen kutsuu ystävättären kylään viikonlopuksi ,ja ukko ei lähde karkuun vaan sietää naisten juttuja!
- Våårå ratkaisu
Itsekkyyden huippu? Nainen saisi tuoda ystäviään kylään mutta tässä tapauksessa mies ei olisi saanut tuoda ! Nainen EI sietänyt..... Ootte te lehmät tyhmiä ja sokeita itsekkyydessänne... omahyväisyydessänne, tommoset pitää heittää ulos heti !
- örpöks
Våårå ratkaisu kirjoitti:
Itsekkyyden huippu? Nainen saisi tuoda ystäviään kylään mutta tässä tapauksessa mies ei olisi saanut tuoda ! Nainen EI sietänyt..... Ootte te lehmät tyhmiä ja sokeita itsekkyydessänne... omahyväisyydessänne, tommoset pitää heittää ulos heti !
Mies antoi juoppoystävänsä tulla yöpymään joka armas viikonloppu. Ei tainnut olla edes valtavan suuri asunto. En olisi kestänyt ap:n tilannetta lainkaan.
- Lolaa
örpöks kirjoitti:
Mies antoi juoppoystävänsä tulla yöpymään joka armas viikonloppu. Ei tainnut olla edes valtavan suuri asunto. En olisi kestänyt ap:n tilannetta lainkaan.
Mut ei miehes tarvii silti lyödä sua! Mua hakattii ku olin 10.v no nyt oon jo päässy yli oonhan jo 27... Mut onneks se miehes pyys anteeks.
- tilanne
Lolaa kirjoitti:
Mut ei miehes tarvii silti lyödä sua! Mua hakattii ku olin 10.v no nyt oon jo päässy yli oonhan jo 27... Mut onneks se miehes pyys anteeks.
no miten sen ny ottaa. mua hakkas isä lapsuuden kodissa ja vielä nuorena tyttönä ollessakin. päätin silloin etten siedä miestä jos hän lyö kerran, no toisin kävi. hän läimäytti avokämmenellä pitkin korvia... suutuin ja lähdin kävelemään, mutta hän haki takaisin ja pyysi anteeksi.anteeksi voi antaa mutta unohdu ei. tällöin hän oli selvinpäin, humalassa seuraavankerran otti mattopiiskan ja aikoi sillä pieksää mutta onnekseni oli pimeää ja paniikissa juoksin metsään jossa yövyin. no nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. lähteäkkö vai jäädä, mutta minne menisin?ei minulla ole ketään
- terapiaan
tilanne kirjoitti:
no miten sen ny ottaa. mua hakkas isä lapsuuden kodissa ja vielä nuorena tyttönä ollessakin. päätin silloin etten siedä miestä jos hän lyö kerran, no toisin kävi. hän läimäytti avokämmenellä pitkin korvia... suutuin ja lähdin kävelemään, mutta hän haki takaisin ja pyysi anteeksi.anteeksi voi antaa mutta unohdu ei. tällöin hän oli selvinpäin, humalassa seuraavankerran otti mattopiiskan ja aikoi sillä pieksää mutta onnekseni oli pimeää ja paniikissa juoksin metsään jossa yövyin. no nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. lähteäkkö vai jäädä, mutta minne menisin?ei minulla ole ketään
Lähdet tietenkin. ei sulla nytkään ole ketään täyspäistä. Vai meinaatko palata. Turvakoti on sulle se ketään jota tarvitset.
Vai meinaatko että mattopiiskalla huimiminen oli vahinko ja unohdettavissa??
- terve suhde oikea
naisella oikeus kutsua ystävätär joskus yökylään,jos mieskin kutsuu,tosin aikuiset puhuvat ja sopivat näistä asioista,lapselliset ja narskut eivät sovellu keskusteluissa ja sopimuksissa se on ero terveeseen suhteeseen
- rfd333
Jos hän kerran lyö, hän aina lyö. Ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi jos et lähde. Pahenee vaan ajan kanssa.
- realismiakiitos
Täytyy kyllä ihmetellä tätä onnittelijajoukkoa. Mies läpsäisee kerran, kun nainen on pahasti häntä loukannut, ja se on sitten siinä. Voi tietysti olla hyvä, että ap jättää miehensä, jos suhde ei toimi, mutta osoittaahan se luonteen pienuutta, että asia pitää epäreilulla tavalla rationalisoida täysin miehen viaksi. Tämä takaa myös sen, ettei ap voi oppia arvokasta läksyä omasta itsestään, vaan tulee toistamaan samoja virheitä ja toimimattomia käyttäytymismalleja myös tulevissa suhteissaan.
Palatakseni vielä tuohon läpsäisyyn...mitä mieltä olette, tuleeko myös miehen lähteä suhteesta ovet paukkuen, jos nainen kerran raapaisee häntä, lyö/heittää tyynylllä, lyön nyrkillä kämmensyrjällä (kuten lapset)? Jokaisella on rajansa, jossa vaiheessa pinna katkeaa, kun arkaan paikkaan osuu. - sanonpahan vaan
Minusta tuon naisen pitäisi saada potkut töistään, jos hän sen takia pitää vapaapäivän, että on itkenyt ja silmät vähän turvoksissa siitä?? Minä en ainakaan työnantajana katselisi tuollaista työntekijää.
Vertaa, se eräs japanilainen mies joka silloin selvisi siitä ydinpommin iskusta ja oli yön viettänyt ulkona peloissaan ja sen jälkeen aamulla mennyt normaalisti töihin.
Nainen oli itse haukkunut miestään homoksi ja monille heteromiehille se nyt vaan on tabu aihe, että väittää että hänellä olisi hyvän ystävänsä kanssa jotain ja minusta se on ihan ymmärrettävää. Minustakin olisi ällöttävää jos joku väittäisi että minulla on oman isäni kanssa jotain ja voisin siitä suuttua. Kyse oli vain yhdestä läpsäisystä, ei mistään hakkaamisesta.
Minusta miehen kannattaisi jättää tuollainen nainen, joka ensin itse loukkaa ja sitten vielä avautuu siitä täällä. En hyväksy väkivaltaa, mutta jos kolmen vuoden aikana kerran on vähän läpsäissyt, niin ei se ole minusta niin iso juttu. - ehdotus.
Nyt sit varmaan sun pitäis erota.
- ap.
Kiitos vaan kannustaneille :)
Me tosiaan erottiin, mutta sovittiin että ollaan ystäviä. Oli siis muitakin ongelmia jo aiemmin suhteessa. Ja jotenkin se vaikutti myös, että mies halusi viettää kaiken vapaa-aikansa ystäviensä kanssa, lisäksi meillä oli muutenkin aika erilaiset elämänarvot, tulevaisuuden suunnitelmat yms.. Lyönti oli sitten piste koko jutulle.
En ole väittänykään olevani syytön. Olen itsekin impulsiivinen ja temperamenttinen, mutta fakta on se ettei kaksi tällaista sovi yhteen. Lisäksi en ole ikinä miestä tai ketään muutakaan lyönyt, tai rikkonut toisen omaisuutta (toisin kuin exäni)..
Mitä tuohon töistä "lintsaamiseen" tulee niin ihan hyvällä omatunnolla olin pois, 2 vuoden aikana saikkupäiviä 2kpl, kun meidän alalla keskiverto saikkuprosentti on 15.
No kaikille väkivaltaa kokeville, tai paskassa suhteessa sinnittelijöille: erotkaa! Se tuntuu hankalalta, varsinkin jos rakastaa, mutta jos 80% ajasta on paskaa niin kannattaa.
Sain yksiön ostettua -ikionman!! Ja muutenkin nyt on niin vapaa olo, voi hengittää, ja viikonloput saa viettää ihan itsekseen. En malta odottaa, että saan avaimet uuteen omaan kotiin, eikä siellä makaa enää ketään puolituttuja tai tuntemattomia naisia!!! :)
Mies soittelee edelleen kännissä, ja väittää ikävöivänsä. En kuitenkaan halua häntä enää. En usko että meidän suhde muuttuisi miksikään. Minä en voi kieltää toiselta intensiivistä ja aktiivista ystävyyttä ja ajan viettoa, eikä hän voi tuoda yhteiseen kotiimme ihmisiä aina kun huvittaa minulta kysymättä.
Lyöntyejä en aio koskaan jatkossakaan antaa kenellekään anteeksi. Koskemattomuus on jokaisen ihmisen oikeus, ja edelleen vihaan äitini kammottavaa miestä vaikkei hänkään "kuin" läpsinyt meitä. En ikinä tekisi kenellekään väkivaltaa joten en sitä myöskään hyväksy itselleni tehtävän. En myöskään halua tuollaista miestä mahdollisten lapsieni isäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768