Mitä mies haluaa

Mulla on tällänen mielenkiintonen tilanne ja olis kiva kuulla muitten mielipiteitä. Elikkä oon itse parikymppinen nainen ja mies jätti tuossa reilu 1,5kk sitten lähes 3 vuoden suhteen jälkeen. Välillämme kaikki toimi hyvin, rakkautta oli eikä suurempia riitojakaan. Yllättäen miestä alkoi kuitenkin ahdistaa ja alkoi kaivata omaa aikaa ja tilaa ja yhden riidan jälkeen yllättäen piti pari päivää hiljaiseloa ja sen jälkeen ilmoitti että haluaa erota. Ennen tätä riitaa oli siis itse ollut täysillä vielä suhteessa mukana ja ei olisi ikinä jättänyt. Riita sinänsä ei ollut mitenkään kummallinen mutta edesauttoi miehen ahdistusta kun painostin häntä miettimään tulevaisuutta ja meitä.Miestä ahdosti muutenkin vapaa-ajan vähyys ku on nyt kesästä asti ollut intissä ja vasta tänä kesänä tulossa kotiin.

Eron jälkeen olemme aika paljon pitäneet yhteyttä. Yksi riita pari viikkoa sitten oli mutta sekin oli iham turha. Silloin pidimme useamman päivän katkon yhteydenpidossa. Tämän jälkeen yhteydenpito on ollut päivittäistä ja viestittelemme lähes aamusta iltaan ja pisin tauko viestien välillä on usein vain pari tuntia. Toisinaan myös soittelemme. Olemme myös nähneet nyt n. 1 keran viikossa aina kun mies lomilla ja olen ollut tämän luona hengailemassa pari tuntia. Joka kerta yhteisestä päätöksestä harrastamme myös seksiä ja olen sanonutkin että toivon sen jatkuvan. Sekain jälkeen usein makaamme sängyssä, käymmä yhdessä suihkussa ja olemme kuin ennenkin. Mies myös kertoo aina että on ollut vähän ikivä ja kertoo aina liten iloiseksi tulee kun soittelen hänelle jne.

Olenkin tässä nyt miettinyt olisiko meillä mahdollisuutta vielä ja haluaisikohan mies kenties yrittää vielä. Tällä hetkellä hänelle kavereiden kanssa juoksentelu on kuitenkin tärkeämpää kuin suhde mutte ei ole kieltänykkään etteikö olisi joskus mahdollista palata. Tällä hetkellä tiedän ettei mies halua sitoutua, mutt entä jos lämmittelisin häntä hitaasti. Mies on sanonut että voisi viettää yönkin minun kanssani, mutta koska kummallakaan ei ole omaa asuntoa tällä hetkellä on se hieman hankala järjestää. Mies ei halua kertoa kavereilleen kuinka läheisiä olemme. Pitäisikö pikku hiljaa siis kysellä fiiliksiä ja puhua uudesta yrityksestä. Vai pitäisikö jatkaa hengailua ja antaa asioiden edetä jos etenevät. Olen kauhean kärsimätön ja haluaisin edes vähän sopia asioista ja puhua tulevaisuudesta että pitäskö yrittää ilman mitään paineita. Mies tulee varmaan taas ensi viikonloppuna käymään mun luona hengailemassa ja panolla.
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Anna pojan itsenäistyä rauhassa. On ilman muuta selvää, että hän ei ole täysillä sitoutunut sinuun, koska haluaa vielä mennä ja kokea vapautta. Mikä kiire sinulla on ja miksi olet kärsimätön? Olette vasta parikymppisiä ja tuossa iässä ei vielä ole hyvä tehdä hätäisiä päätöksiä. Anna itsellesi ja pojalle aikaa, katselkaa rauhassa, älkää ottako ja luoko paineita toisillenne.

Tuossa iässä myöskin tunteet ovat herkässä ja riidellään usein ihan pikkuasioista turhaan. Keskity nauttimaan hänen läheisyydestään ja olostaan sinun kanssasi, lopeta painostus se vaan ahdistaa häntä enemmän, jos koko ajan puhut "meistä ja meidän tulevaisuudesta" ja kaikessa "Me" muodossa.

Hän ihan varmaan tykkää sinusta, mutta on vielä nuori ja haluaa hengailla kaverienkin kanssa. Miehet eivät halua narua kaulaansa, et kai sinäkään sitä halua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen kirjoitti:

Mulla on tällänen mielenkiintonen tilanne ja olis kiva kuulla muitten mielipiteitä. Elikkä oon itse parikymppinen nainen ja mies jätti tuossa reilu 1,5kk sitten lähes 3 vuoden suhteen jälkeen. Välillämme kaikki toimi hyvin, rakkautta oli eikä suurempia riitojakaan. Yllättäen miestä alkoi kuitenkin ahdistaa ja alkoi kaivata omaa aikaa ja tilaa ja yhden riidan jälkeen yllättäen piti pari päivää hiljaiseloa ja sen jälkeen ilmoitti että haluaa erota. Ennen tätä riitaa oli siis itse ollut täysillä vielä suhteessa mukana ja ei olisi ikinä jättänyt. Riita sinänsä ei ollut mitenkään kummallinen mutta edesauttoi miehen ahdistusta kun painostin häntä miettimään tulevaisuutta ja meitä.Miestä ahdosti muutenkin vapaa-ajan vähyys ku on nyt kesästä asti ollut intissä ja vasta tänä kesänä tulossa kotiin.

Eron jälkeen olemme aika paljon pitäneet yhteyttä. Yksi riita pari viikkoa sitten oli mutta sekin oli iham turha. Silloin pidimme useamman päivän katkon yhteydenpidossa. Tämän jälkeen yhteydenpito on ollut päivittäistä ja viestittelemme lähes aamusta iltaan ja pisin tauko viestien välillä on usein vain pari tuntia. Toisinaan myös soittelemme. Olemme myös nähneet nyt n. 1 keran viikossa aina kun mies lomilla ja olen ollut tämän luona hengailemassa pari tuntia. Joka kerta yhteisestä päätöksestä harrastamme myös seksiä ja olen sanonutkin että toivon sen jatkuvan. Sekain jälkeen usein makaamme sängyssä, käymmä yhdessä suihkussa ja olemme kuin ennenkin. Mies myös kertoo aina että on ollut vähän ikivä ja kertoo aina liten iloiseksi tulee kun soittelen hänelle jne.

Olenkin tässä nyt miettinyt olisiko meillä mahdollisuutta vielä ja haluaisikohan mies kenties yrittää vielä. Tällä hetkellä hänelle kavereiden kanssa juoksentelu on kuitenkin tärkeämpää kuin suhde mutte ei ole kieltänykkään etteikö olisi joskus mahdollista palata. Tällä hetkellä tiedän ettei mies halua sitoutua, mutt entä jos lämmittelisin häntä hitaasti. Mies on sanonut että voisi viettää yönkin minun kanssani, mutta koska kummallakaan ei ole omaa asuntoa tällä hetkellä on se hieman hankala järjestää. Mies ei halua kertoa kavereilleen kuinka läheisiä olemme. Pitäisikö pikku hiljaa siis kysellä fiiliksiä ja puhua uudesta yrityksestä. Vai pitäisikö jatkaa hengailua ja antaa asioiden edetä jos etenevät. Olen kauhean kärsimätön ja haluaisin edes vähän sopia asioista ja puhua tulevaisuudesta että pitäskö yrittää ilman mitään paineita. Mies tulee varmaan taas ensi viikonloppuna käymään mun luona hengailemassa ja panolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu