Olen seurustellut jo vuoden mukavan pojan kanssa ja meillä on ollut oikein mukavaa yhdessä. Kuitenkin minulla on ongelma parisuhteessa, nimittäin omana itsenäni oleminen. Suhteen alkuaikoina olin onnellinen koska pystyin olemaan kumppanilleni juuri sellaisena kuin olen. Itsetuntoni on aina ollut vähän alhaalla. Silloin tällöin minusta tuntui etten ole riittävä tai oikeanlainen poikaystävälleni sellaisena kuin olen. Olemme aina olleet vähän erilaisia. Tiesin että hän pitää stereotyyppisistä naisellisista naisista ja vaaleaveriköistä ja inhosi mustiinpukeutuvia naisia, hän ei koskaan ole myöntänyt sitä suorasti mutta on vijannut niin. Olen aina ollut vähän goottimainen vaikka en lainkaan gootti, vähän synkännäköinen ehkä joidenkin mielestä. Suhteen puolivälissä aloin muuttaa itseäni, käyttää värikkäitä vaatteita ja paljon meikkiä ja aloin tulla sosiaaliseksi. Aluksi se oli oikein mukavaa kun sain paljon positiivista palautetta kavereiltani ja poikaystävältänikin. Kuitenkin nyt vuoden jälkeen olen huomannut että tämä touhu on mennyt vähän yli. Tuntuu että en nykyään tunne itseäni enää ollenkaan, en osaa enää olla lainkaan sellainen millainen joskus olin. Olen panostanut erilaisiin vaatteisiin ja kauneuteen aivan liikaa, jotenkin on jäänyt tavaksi koska tuntuu että minun on vain pakko tehdä niin koska minulla on poikaystävä. Olen kuin vastakohta siitä mitä joskus olin, tuntuu että ruoskin itseäni sisältä joka kerta kun pukeudun värikkäisiin ja naisellisiin muotivaatteisiin. Olen heittänyt oman alkuperäisen vaatemakuni täysin nurkkaan. Emme asu yhdessä ja kun olemme erossa en käytä läheskään niin paljon meikkiä tai hienoja vaatteita kuin hänen seurassaan. Tuntuu että olen feikki ja että muut näkevät huonon itsetuntoni jo kaukaa millainen sitten olinkin. Laittautuminen ja hyvin pukeutuminen poikaystävääni varten on viimeaikoina alkanut tuntua työltä kuin sellaiselta mistä ennen nautin. Minulla on nykyään paljon stressiä oman itseni vuoksi. Aivan vasta purskahdin itkuun poikaystäväni nähden ja sanoin etten osaa olla oma itseni hänen seurassaan. Hän ei tuntunut oikein ymmärtävän ja asia jäi sikseen yhä hautumaan sisimpääni. Hänen mielestään olen ollut masentuneen näköinen ja stressaantunut viimeaikoina. Pelkään myös suunnattomasti joka kerta kun ajattelen eroa vaikka meillä menee hyvin. Jos joku kehuu ulkonäköäni tai sanoo miten erilainen olen positiivisella tavalla niistä ajoista kun aloimme seurustella minulla tulee oudolla tavalla tosi paha olla sisältä vaikka esitän iloista. Kerrankin sanoin vain "jaa" kylmästi koska se tuntuu panettelulta. Olen alkanut taas viillellä itseäni. Vihaan itseäni ja kaikkia muita kauniita "normaaleja" ikäisiäni naisia suunnattomasti. Joka päivä mietin enkö osaa elää parisuhteessa vai miksi en osaa olla oma itseni. Mietin onko syynä siihen miksen jaksa enää laittautua samalla tavalla se että romanssimme vain hiipumassa ja pitäisi alkaa asettua aloilleen. Tuntuu niin pahalta ajatella että kun olin ruma synkkä ja muotitiedoton nörttimäinen mutta onnellinen oma itseni ihmiset eivät pitäneet minusta, syrjivät ja puhuivat pahaa selän takana mutta nyt kun olen kovalla työllä tehnyt itsestäni uudenlaisen "valeminän" kaikki pörräävät ympärilläni ja kehuvat miten kaunis ja muuttunut olen. Sisältä olen kuitenkin rikki. Mitään ei saa ilmaiseksi.
Parisuhde sattuu
broken21
3205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitäiskö sun mennä terapiaan ja potkia toi urpo pois sun elämästä?
Olet puun ja kuoren välissä. Olemalla trendipelle, teet hallaa vain itselles, mutta jos olet "synkistelijä" niin poikaystäväs ei tykkää susta ja yrittää muokata sua hänen mieleisekseen.
Mitä jos käytät vain hyvin kohtuullisesti meikkiä, eikä koko ajan ole pakko laittaa huulipunaa sun muuta. Ripsiväri, luomiväri, hiuslakka ei ole pakollinen - vähän vaan muotovaahtoa vaikka ja joskus bonuksena huiskaus poskipunaa. Vaatteita ei ole pakko ostaa koko ajan uusia, voi käyttää mitä jo on. Ja toisen pitäisi hyväksyä, suhteen perustua muuhun kuin pelkkään pintaan. Jos hänellä on liian tiukat kriteerit, hänen pitäisi tajuta se... liian vaativan miehen vaatimuksiin ei kukaan pysty naisista vastaamaan. En kuitenkaan kehottaisi alkamaan gootiksi, voihan synkkiä tunteita ilmaista muutenkin. Väriä tai mustaa joskus, kaikki käy. Pääasia että viihdyt itse värissä.
Olet oma itsesi vaan. Erois se muutenkin jos olisi erotakseen, jos niin pinnallinen on. Jos on yksikään aivosolu sillä miehellä, tajuaa ettei meikki ja vaate, näytteleminen ole elämää. Sielu ja sisin on tärkein. Mitä useampi nainen ei lähde miesten näyttelyesineeksi, sen parempi, kannattaa puhua naisten kanssa enemmänkin aiheesta. Media luo väärää naiskuvaa ja Hollywood. Oikea nainen ei kulje korkkareissa ja kilo meikkiä naamalla. Tiedän yhden komean miehen jonka naisella ei ole juuri lainkaan meikkiä... Mutta se pinnallisuus tulee siitä että nainen on laiha kuin lauta, 10v nuorempi ja urheilla pitää koko ajan (mies tuskin olis muuten hänen kanssa). Pitkät hiukset. Joten meikki ei usein ole kuin haitaksi... Mutta miksi naisen pitäisi olla laiha kuin lankku? Muuten mies jättää? Lihoohan se mieski joskus kun vanhenee vähän.
Oletkohan masentunut? Terapia voisi tehdä hyvää.