Olen 16v tyttö ja mulla on toisesta luokasta lähtien ollu paras ystävä ja se on lähinnä mun ainoa ollut aina. Oltii aina tähän asti oltu kuin paita ja peppu, mikään ei koskaan tullut väliimme ja puhuttiin aina, että ollaan ikuisesti kavereita.
Mutta nyt se on tutustunut meiän toiseen luokkalaiseen tyttöön. Ei siinä mitään, saahan olla muitakin kavereita, mutta SE HYLKÄSI LÄHES KOKONAAN. Eikö sille merkkaa mitkään meiän muistot tai eikö se ajattele, että miltä musta tuntuu? Pahintaon se, että molemmat ovat luokallani ja joudun kestämään niiden räkätystä ja hihitystä KOKOAJAN, sillä on niin hauskaa sen kanssa :))
Olin alussa tosi vihainen, mutta nyt oon alkanu "masentua".
En osaa enää nauraa millekään, vaikka olin ennen oikeasti todella iloinen. Oon syrhäytynyt hiukan ja oon todella tylsä. En tee mitään, tuijotan vaan ja pidättelen kokoajan itkua. Oon ottanu tän siis todella raskaasti. Olin ennen hauska ja vähän "villikin", mutta nyt oon lamaantunut täysin. Välillä on parempi olo, mutta suurimmaksosaks ei.
Miten saisin itteeni taas eloa ja olisin iloinen, normi minä taas? Tuntuu, että en pääse tästä koskaan yli.
Haluan palavasti kamuni takaisin, mutta en voi pakottaakaan. Olinko liian tylsä sille? Tarvitsiko se hauskempaa seuraa? Inhottaa. Musta ei oo kauheen oikein, et tollalailla hylätään. Mua myös ahdistaa suunnattomasti se, kun se silloin joskus todella harvinaisissa tapauksissa jostain syystä joutuu olemaan mun kanssa, pelkään kokoajan olevani liian tylsä, että se heti jättää mut ja mietin kokoajan kaikkea mahdollista hauskaa ja yritän vetää kaiken vitsiks. Tai sitten olen vaan hiljaa ja angstaan.
Aah.
Mutta nyt se on tutustunut meiän toiseen luokkalaiseen tyttöön. Ei siinä mitään, saahan olla muitakin kavereita, mutta SE HYLKÄSI LÄHES KOKONAAN. Eikö sille merkkaa mitkään meiän muistot tai eikö se ajattele, että miltä musta tuntuu? Pahintaon se, että molemmat ovat luokallani ja joudun kestämään niiden räkätystä ja hihitystä KOKOAJAN, sillä on niin hauskaa sen kanssa :))
Olin alussa tosi vihainen, mutta nyt oon alkanu "masentua".
En osaa enää nauraa millekään, vaikka olin ennen oikeasti todella iloinen. Oon syrhäytynyt hiukan ja oon todella tylsä. En tee mitään, tuijotan vaan ja pidättelen kokoajan itkua. Oon ottanu tän siis todella raskaasti. Olin ennen hauska ja vähän "villikin", mutta nyt oon lamaantunut täysin. Välillä on parempi olo, mutta suurimmaksosaks ei.
Miten saisin itteeni taas eloa ja olisin iloinen, normi minä taas? Tuntuu, että en pääse tästä koskaan yli.
Haluan palavasti kamuni takaisin, mutta en voi pakottaakaan. Olinko liian tylsä sille? Tarvitsiko se hauskempaa seuraa? Inhottaa. Musta ei oo kauheen oikein, et tollalailla hylätään. Mua myös ahdistaa suunnattomasti se, kun se silloin joskus todella harvinaisissa tapauksissa jostain syystä joutuu olemaan mun kanssa, pelkään kokoajan olevani liian tylsä, että se heti jättää mut ja mietin kokoajan kaikkea mahdollista hauskaa ja yritän vetää kaiken vitsiks. Tai sitten olen vaan hiljaa ja angstaan.
Aah.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedän kuinka raskas tuollainen tilanne voi olla, koska minulle on käynyt aivan samanlailla. Kuitenkin tutustuin rinnakkaisluokkalaiseen tyttöön ja hän on nykyään paras kaverini. Jos se todella paras kaveri ihan oikeasti on se paras, hän tulee kyllä luoksesi. Odota vielä hetki ja katso... Tai sitten voit mennä puhumaan hänelle suoraan ja kysyä miksi hän jätti sinut ja haluaako hän olla vielä kaverisi. Jos hän vastaa tylysti tai ei vastaa lainkaan antaisin hänen olla ja unohtaisin kokonaan. Jos näin käy, sinä varmasti löydät uuden kaverin. Ehkä sen toisen yksinäisen sieltä rinnakkaisluokalta...
Kiitos vastauksestasi :)
Odottaminen on niin inhottavaa ja epäilen, että ei tule luokseni enää. Ensinnäkin olen antanut itsestäni nyt todella tylsän kuvan. Oon koittanut kysyäkin ja muut tutut, kun on ihmetelleet, että miks näin, mut vastaukseks saa aina vaan jotain epämäärästä tai "eiks mul sais olla muka muita kavereita".
Meiän nykysestä koulusta en tuu todellakaan löytämään uutta, kyllä kaikil on niin tiiviit porukat. Ja luulen, että tällä mun nykysellä olemuksella ketää ei ees kiinnostaisi.
Kaikki tuntuu niin epätoivoselta. Oon ennenki pelänny sen jättävän mut ja nyt tää sit toteutu. Kuulostan varmaan ihan kauheelta valittajalta :D
Haluisin vaan maata sängyn pohjalla ja itkeä ja olla siel ikuisesti.
Olet vielä nuori ja jatko-opinnoista ja töistä löydät kyllä ystäviä. Tosin itselleni on käynyt näin ja olen jo 24v nainen eli sattuu sitä myöhemmälläkin iällä.. Varmasti löydät arvoisiasi ystäviä jatkossa ja tosiystävät pysyvät kyllä rinnalla, sen tiedän kokemuksesta vaikkei minulla monia ystäviä olekaan. Kovasti voimia
narsisti, lue asiasta, etsi parempia kavereita ja jos tämä yksi yrittää takaisin kun uusi ystävyys ei onnistukaan niin älä ota
löydät niitä kavereita netistäkin!