Etäsuhteessa monta vuotta eteenpäin?

tätiwho

Olen pysähtynyt miettimään, että kannattaako lopettaa etäsuhde joka tulee olemaan sitä todennäköisesti seuraavat 6-10 vuotta? Emme halua muuttaa lasten elämää liikaa ja toisella on vielä ex kuvioissa auttamassa ettei voi kovin pitkälle paikkakunnalta muuttaa muutenkaan. Rakastamme toisiamme mutta en tiedä haluanko odottaa niin pitkään ja mitä odotan,,,? emme välttämättä sen jälkeenkään vielä muuta yhteen? Mies on tyytyväinen tähän että löysi minut ja tyytyy siihen koska hänellä ei ole oikeastaan mahdollisuutta muunlaiseen suhteeseen töiden ja perheen takia. Meillä on myös hieman erilainen arvopohja, uskon Jumalaan ja hän on oikeastaan ateisti, tosin hän huolehtii perheestään erinomaisesti ja on vastuuntuntoinen,,,,En välttämättä enää viisikymppisenä naisena löydä ketään toistakaan mutta ehkä pitää lopettaa haaveilu ja "tavallaan" valheessa eläminen. En ole myöskään miesystäväni lapsia vielä tavannut, koska ovat olleet aina exällä kun tapasimme ja ajattelin alussa että niistä olisi voinut olla seuraa lapsilleni,,,ehkä sitten oli viisaampi pitää lapset erllään mutta jotenkin tuntuu ettei se ole oikein rehellistä,,,,

6

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksilöllistä

      Ei ole olemassa yhtä pätevää vastausta. Kun luet tuon ketjun alempaa, kuinka kauan kaukosuhde kestää saat jotain osviittaa. Kaukosuhteen kestäminen on niin yksilöllistä, ettei voi tietää kuin omasta puolestaan ja riippuu ihmisten persoonista ja tarpeista.
      Osalle käy tosi hyvin ja osalle ei lainkaan tai muutama kk - vuosi.

    • Eletään hetkessä

      Me ollaan 40 ikäinen pariskunta ja ollaan oltu etäsuhteessa noin 2,5 vuotta. Emme ole oikein edes suunnitelleet tulevaisuutta... että mikä tilanne on vaikka viiden vuoden päästä... Tässä edetään päivä kerrallaan ja viikonloput ja lomat ollaan yhdessä sen enempää suunnittelematta. Kummallakaan ei ole halua/tarvetta/mahdollisuuksia muuttaa saman katon alle. Siihen on omat syynsä, joita en ala tässä kertoa.... Mutta olemme tyytyväisiä näin... Miten kauan... God only knows...
      Älä sinäkään murehdi turhaan tulevaa. Eihän elämästä koskaan tiedä, mitä tuleman pitää... Voi tulla sairautta tms. joka muuttaa kaiken. Nauttikaa yhdessäolosta ilman turhia paineita :)

    • tätiwho

      Kiitos vastuksista! Tottahan se on, ---i elämästä koskaan tiedä mitä tulee eteen ja onhan tässä nyt hyviäkin puolia,,,kun voi keskittyä välillä omien lapsien kanssa tekemiseen ja harrastamiseen eikä koko ajan olla yhdessä

    • Eletään hetkessä

      Ei tule kyllästymistä, kun on välimatkaa... Ja mun mielestä ikävöinti on joskus ihanaakin :) Perjantaisin on aina sellainen ihana kutina vatsan pohjassa... ja muuallakin ;)

      • ei kyllästy

        Aika monet pariskunnat jotka asuvat välimatkan päässä toisistaan näkevät siinä vain plussaa. Suhde pysyy ns tuoreena, eikä tule arkipäiväistymistä. Kun asuis kaiken aikaa yhdessä ja katsois joka aamu kaurapuurolautasen takaa toisiaan, niin alkaa koko elämä maistumaan kaurapuurolta.
        Siitä tulikin mieleen kymmeniä vuosia sitten työtoverini kommentti, kun kertoi että lähtee yksin lomamatkalle. Työkavri sanoi, ettei aio sentään lomallaan katsoa samaa naamaa aamiaisella kun on sitä katsonut jo pari vuosikymmentä...
        Niinpä te ette pääse kyllästymään toisiinne kun asutte välimatkan päässä. Lykkyä tykö:)


    • Camomile

      Hieman huolestuttavalta kuulostaa, jos minkäänlaisia suunnitelmia lähisuhteeseen ei ole. Vaarana voi olla se, että vaihdat heti johonkin toiseen, jos vain kohdalle sattuu (tai seurustelukumppanisi vaihtaa).

      Omassa kaukosuhteessani huomasin, että tavallaan aloin mielessäni arvostaa suhdetta vähemmän,kun tuntui siltä, ettemme suuntaa elämänsuunnitelmiamme yhteen. Kaukosuhde vaatii tahdonponnisteluja (toki lähisuhteetkin), ja se tahtominen saattaa tuntua turhalta, jos näyttää siltä, ettei ole aitoa pyrkimystä olla yhdessä.

      Minulla on tosin se eroavaisuus, että olen sinua nuorempi eikä minulla ole lapsia. Ehkä vanhempana parisuhteeksi riittää jokin satunnainen tapailu, jossa kummallakin on oma elämänsä ilman toista, mutta itse tahdon pyrkiä jakamaan elämäni toisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      29
      2165
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1975
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1941
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1653
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1557
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      491
      1517
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1494
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1310
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1198
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1179
    Aihe