Kihloista/naimisiin menosta puhuminen

No eikös sitä helpoimmalla pääse kun nostaa kissin pöydälle ja sanoo vaikka tyyliin; Muistatkos kun on aikaisemmin ollut puhe että mentäisiin naimisiin sitten joskus? No mun mielestä se joskus vois olla vaikka ensivuonna....?! Jos mies "vaatii" perusteluja, niin perustele. Jos mies ei tunnu varmalta niin tokaise vaan että mietippäs asiaa ja jutellaan vaikka viikon päästä uudestaan :)

Minä odottelin kihloja lähemmäs kymmenen vuotta, lapsia ei ollut. Mutta onneksi toisaalta ei koskaan tullutkaan, koska kymmenennen vuoden kohdilla tajusin eläväni häkissä kyseisen miehen kanssa ja nostin kytkintä. Nyt on elämä niiiiiiin paljon paremmin, kaikilta osin! :)

Pelkäävätkö otta vastuuta,yhteisen liiton somimisesta.

Tosissaan? Tuntuu ihan käsittämättömältä että vieläkin on teitä vanhanaikaisia, heikossa itsetunnossa rypeviä naisia, jotka tarvitsette avioliiton suhteenne varmistamiseksi. Jos olette olleet jo pitkään yhdessä, eikö se jo kerro miten pitkällä yhteisellä polullanne olette. 5 vuotinen avoliitto rinnastetaan laissa jo avioliitoon.

Me olemme myös avoliitossa jo kahdeksatta vuotta, mutta meillä ei ole mitään tarvetta julistaa avioliitolla suhteemme pysyvyyttä, koska se on jo tässä muodossa meille molemmille parisuhde.

Olen aina jaksanut ihmetellä ihmisiä, jotka tarvitsevat julkisen huudon suhteelleen. Ihmetellyt lähinnä sitä miksi kokevat niin suurta epävarmuutta suhteesaan, jos se on hyvä.

Täytyy olla asiat todella huonosti, jos tuossa tilanteessa (lapsi, talo jne.) et voi ottaa naimisiinmenoa puheeksi.

Avoliitto alkaa muistuttaa avioliittoa, mutta ei se lain edessä sitä ole.

Kiitos vastauksistanne. Erilaisia näkemyksiähän niin paljon kuin on erilaisia ihmisiäkin. Olemme kyllä asiasta joskus keskustelleet vähän, että joskus menemme naimisiin... Mut sit taas kun asiasta mainitsen niin mies vaa ihmettelee ja sanoo vaa et kiva kuulla et haluan hänen kanssaan kihloihin/naimisiin. En sit tiä miten ihmiset siitä yleensä keskustelee...

Miten keskustellaan vähän siitä, että mennään naimisiin? Kysytkö: Haluatko vähän naimisiin?
Sanot miehelle, että haluat naimisiin ja kysyt haluaako hän. Tyyliin haluatko vai et. Jos haluaa, sovitte koska ja miten. Jos ei halua, kysyt miksi ei. Kerrot, että selvä haluat jatkaa kuten tähän saakka tai että tämä oli tässä.

Meillä tuli miehen mielipide selväksi jo ensimmäisenä vuotena.
On jo kertaalleen eronnut ja totesi sivulauseessa että yliarvostettu homma koko avioliitto. Hän on sen kokeillut ja toiste ei sitä kokeile.
Oli kiva ylläri kun itsellä aina ollut se ajatus että kun se oikea ihminen tulee vastaan niin voi sen sitten vihillekin viedä, jos ei muuten niin helpottaa perinnönjakoa jos toinen sattuu heittämän veivinsä.

Kolmatta vuotta nyt tuota ukkoa katsellut, muuta yhteistä omaisuutta ei ole kuin talo.
Alkaa pikkuhiljaa miettimään että mitähän tästä oikeasti tulee..Oliko sittenkään fiksu ratkaisu ostaa taloa.

Teidän tilanteessanne, jos juridinen puoli ei ole hoidettu molempia tyydyttävään malliin, niin viimeistään nyt se olisi tehtävä.
Avioliitto on ratkaisu tai osa ratkaisua.

Meillä asia oli yksinkertainen. Ei ollut mitään yhteistä. Ei omaisuutta, ei lapsia, ei muuta kuin halu elää yhdessä eteenkin päin.

Yhden aamuyhdynnän jälkeen opiskelikämpässäni nykyinen vaimoni sanoi, että hänen mielestään meidän pitäisi mennä kihloihin.
Joo, joo!

Hän hoiti kaikki valmistelut ja järjestelyt aina vuoden kuluttua tapahtuvaa kappelivihkimistä myöten.

Kosinta tapahtui 46-vuotta sitten. Tänä aamunakin totesimme suhteemme vielä toimivan kaikilla tasoilla.

Miestäni askelten järjestys menee niin, että ensiksi naimisiin ja sitten vasta yhteinen lapsi. Mutta kukin tyylillään. En vain ymmärrä, että jos ei ole tosissaan ja valmis sitoutumaan lasten äitiin niin miksi haluaa tehdä hänen kanssaan lapsia? Lapsihan eniten erossa kärsii? Kiire on kyllä hankkia lapsia, mutta naimisiin menossa ei ole mikään kiire. No tehdäänhän niitä lapsia tietysti vaikkei ei edes seurustella. Ja ehkä jopa useamman ihmisen kanssa.

Mutta luulisin kuitenkin, että jos on yhteinen lapsikin niin uskaltaisi ottaa puheeksi avioitumisen. Vai miten uskalsitte aikanaan perheenlisäyksestä keskustella?

Otat vain asian reippaasti esille. Ja sen jälkeen mies tietää sinun toiveesi. Sen jälkeen asiaa ei tarvitse ottaa enää esille, jos otan jatkuvasti niin sitten se on painostamista. Tai jos uhkaile erolla tyyliin "jos ei vuoden päästä olla naimisissa, niin jätän sut!". Jos mies sanoo, että sitten joskus niin ehdotat, että no miten olis vuoden päästä tms.?

minuakin kiinnostaa, kun olisi niin kiva saada se kihlasormus. 46 v olen. ensimmäistä kertaa elämässä hyvä suhde. kuka sen kihlauksen ottaa puheeksi,voiko nainen. olisi vaan niin ihanaa saada se yllätys mieheltä. ja miten siitä ylipäätään aletaan ouhumaan,en tiedä. odotan vain että mies järjestää yllätyksen ja saan sormuksen esim kuoharilasin pohjalla. romantikko olen tunnustan.

Hassua, että mulla on kaikki kolme pidempää parisuhdetta ollu heti miehen halusta kihlautua, ja nyttenkin mies tivaa hääpäivää ja itseä ahdistaa...

Tässä juurikin se syy, minkä takia kannattaa mennä naimisiin ENNEN niiden kakaroiden pyöräyttämistä. Ajattele nyt miehen kannalta: kaikkihan on oikein hyvin nyt, on asunnot, pentu ja sinä pyörität kotihoitoa. Miksi hän enää haluaisi mennä naimisiin ja alkaa ukkomieheksi, nythän hänellä on kaikki, ilman mitään vastuuta ja velvoitteita.
Ja miksi ylipäänsä hankkia lapsia, jos ei tiedä, haluaako olla yhdessä koko elämän? Miksi olet suostunut lasten hankintaan jne nykyelämään ylipäänsä?

Ei voi muuta sanoa, kuin että itseäs saat syyttää. Ja jos mies ei suostu naimisiin, niin vastuuton idiootti on hän. Jos toista ihmistä rakastaa, niin naimisiinmeno ei ole ongelma. Haluaisin oikeasti kuulla miehesi syyn siihen MIKSI ei voisi naimisiin mennä??

Taloudellisista syistä kannattaa mennä naimisiin jos on hiukankaan omaisuutta tai lapsia. Jos on esim. yhteinen talo ja toinen kuolee, kuolleen osuus ei jää avopuolisolle vaan kuolleen suvulle. Testamentin voi tehdä avopuolison hyväksi, mutta silloin tulee verottaja väliin. Avopuoliso ei saa lesken eläkettä.

Miksi asioista ei puhuta? Kuinka voidaan perustaa perhe, hankkia lapsia ja ostaa talo puhumatta perusasioista? Miksi naiset odottavat kosintaa 2000- luvulla? Ikäänkuin olisi vain miehen tahdon takana miten elellään ja nainen odottaa ja odottaa ja suostuu odotellessaan mihin vain.

Joissakin tapauksissa on järkevää tehdä avioehto. Rakkautta on suoda avioliiton tuoma turva puolisolle ja lapsille. Toimii molempiin suuntiin. Vielä olisi hyvä erottaa toisistaan, että naimisiinmeno on eri asia kuin hääjuhla. Naimisiin voi mennä ilman juhlia ja juhlia voi menemättä naimisiin.

Avoliitto on ok jos molemmilla on todella paljon varallisuutta eikä puolison kuolemakaan sitä muuksi muuta. Sitoutua voi muutenkin eikä kaikille avioliitto tarkoita sitoutumista. Täytyy vaan tietää mitä tekee. Kannattaa miettiä omia askelkuvioitaan ja niiden järjestystä.

Sun täytyy vain jutella häne kanssaan. Kertoa että mielestäsi olis kiva mennä naimisiin. Kysyä hältä mitä mieltä hän on ja jos niin missä aikataulussa.

Mutta ei se ettei hän ole kiinnostunu menemään naimisiin tarkoita että hän ei olisi sitoutunut sinuun. Päin vastoin. Hän on sinun kanssa ei siksi että pappi on sanonu aamen vaan koska haluaa olla.

Kun meette naimisiin oletko varma, että et ala miettiä onko hän sinun kanssa vain sen vuoksi kun on menny naimisiin.

Olen ollut avoliitossa aikanaan 38v ja nyt naimisissa 4v. Eikä se mitään ole muuttanu. Suhde oli ihana avoliitossa ja on edelleenkin.
Mikään muu ei muuttunut kuin, että vietimme ihan päivän sukulaisten ja tuttavien kanssa. (tuli muuten HITON KALLIIKSI se päivä)

Mielestäni tuollaiset asiat tulisi keskustella jo ennen kuin muuttaa yhteen tai tekee lapsia. Myöhästä se on nyt vaatia toista naimisiin. Voittehan te keskustella asiasta, mutta voi olla jo myöhäistä. Olet jo tavallaan sopinut että perheen voi perustaa ilman sitoutumista.

Wikipediasta poimittua: "Perinteisesti miehen on odotettu kosivan naista. Suomalaisessa kansanperinteessä poikkeuksena tästä olivat neljännesvuotiset karkauspäivät, jolloin myös naisilla oli lupa kosia nuorukaisia. Kieltävästä vastauksesta nuorukaisen tuli ostaa neidolle hyvitykseksi hamekankaita."

Seuraavan kerran, kun tää karkausvuosi eli ensi vuonna kosin miestäni, jollei tajuu useist puhumisist huolimat kosii!! Se o vissi ja varoitan kyl hänt ajois, että tietää ostaa sen kankaan! :)

Minunkaan avomies ei ole kovalla vauhdilla naimisiin menossa. Hän ei ole kuitenkaan sanonut että ei koskaan haluaisi mennä, ja tietää että itse joskus haluaisin.

Minä olen eronnut, pariinkin kertaan. Siitä huolimatta uskoni avioliittoon on säilynyt, ja tiedän mitä olen matkan varrella oppinut. Mies ei ole koskaan naimisissa ollut, ja kokee naimisiin menon sellaiseksi "eikös se ole nuorten perhettä perustavien hommaa, ei kait sitä nyt vanhempana enää ole syytä." Itse taas koen juurikin lähes päinvastoin, ja vanhempana nousee merkitykselliseksi juurikin omaisuuteen tai lähiomaisen asemaan liittyvät jutut. Jotenkin minua myös nolottaisi olla vaikkapa 60-vuotiaana vielä "vain" avovaimo.

No, meillä on siis asia ratkaistu niin, että naimisiin mennään yhteisellä sopimuksella aikaisintaan kun minä olen 40v ja viimeistään kun mitä olen 50v. Mies saa sitten sillä välillä miettiä, että koska haluaa kosia.=D Nyt olemme eläneet yhdessä 4 vuotta ja minulla on ikää 38v. Vähintäänkin siis 6 vuoden suhde tulee olemaan avioliiton pohjalla, mutta uskon että vähän enemmänkin vuosia kertyy.

Meillä on asiat hyvällä mallilla näin avoliitossakin, ja mitään julkista vouhotusta emme avioliitolla kaipaa. Luultavasti käymme maistraatissa ja nimiä emme vaihda. Kukaan tuskin edes huomaa sitten kun joskus naimisiin menemme.

Yhteistä omaisuuttakin nyt on, mm. talo ja auto. Yhteinen elämä muutenkin, ja vahvasti ollaan tähän hommaan sitouduttu.

Huohhh.... sama vika rahikaisella... En tajua mikä nuita nykyaijan miehiä vaivaa....

Miksi ihmeessä on pakko päästä naimisiin? Mitä se muuttaa? Jos on yhteistä omaisuutta, tehkää testamentti, silloin ei ole kellään ulkopuolisella mitään sanomista asiaan, jos/kun toinen teistä kuolee. Lapsi perii teidät olitte naimisissa tai ette, siitä ei tarvitse huolta kantaa.

Avopuolisosi ei ole halukas sitoutumaan sinuun loppuikäkseen. Siksi hän ei halua naimisiin. Yksinkertaista.

Meillä homma meni niin päin, että parin vuoden seurustelun jälkeen mies "ilmoitti" että "I suppose you know that one day I am going to ask you to marry me". Siitä vajaan vuoden päästä sitten "virallisesti" kosi ja siltä istumalta sovittiin hääpäivä (näin tapana silloisessa asuinmaassamme: kihlauksesta kuultuaan kaikki kysyvät välittömästi päivämäärää, eli sellaisen "ikuisuuskihlaukset" ei oiekin käy). Varsinainen kosinta tapahtui proosallisesti kun löhöiltiin sohvalla ja katsottiin telkkaria :-) Mies kertoi jälkeenpäin kyllä suunnitelleensa kaikenlaisia romanttisia järjestelyjä, kuten suomenreissulla minulle tärkeällä lapsuuspaikallani tms., mutta sitten silloin kuulemma tuli sellainen fiilis että tässä ja nyt! Minua ei romanttisen rekvisiitan puuttuminen lainkaan haitannut, pikemminkin oli aika imartelevaa, että mies ei vaan yhtäkkiä enää jaksanut odottaa :-)

Avioliitto on vakuutus ja turva. Avoliitto ei ole mitään.

Minusta olisi ihan aiheellista keskustella suoraan asiasta.
Keskustelitteko naimisiin menosta ennen yhteisen asunnon ja lapsen hankkimista?
Haluaako mies sitoutua sinuun vai onko hän sillä asenteella kanssasi, että katsotaan, nyt, mitä tästä tulee...?
Sinulla on oikeus saada tietää, missä mennään ja onko hän ihan tosissaan sinun suhteesi vai haluaako hän pitää vielä takaportin auki?

Miksi olet alkanu tekemään perhettä ennen kuin olet selvittäny noi asiat. Taas yksi joka ei ole ajatellu järellä mitä tekee.
Jos et muuta keksi niin kosi.

Itse kosin exääni lähettämällä hänen työpaikkallensa kortin, jossa kysin häntä miehekseni (en muista tarkasti, koska aikaa 5-vuotta). Mies suuttui, koska olisi itse halunut kosia omalla tavallaan aikanaan, eli sain hamekankaan. Nykyinen tuli töistä kotia 4-vuotta sitten (siis mentiin kihloihin 4-vuotta sitten) ja kosi minua. Itse olin kotona kuuntelemassa korvalappustereoilla musiikkia ja kutomassa, kun mieheni siis tuli töistä ja polvistui eteeni. Hän odotti, että lopetan kutomisen ja otan kuulokkeet korvilta ja sen jälkeen kysyi, että tulenko hänelle vaimoksi. Minun suostumuksellani mentiin kihloihin ja kihloissa siis kohta 4-vuotta.