http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040918198637_uu.shtml
"Vuonna 1996 hänen uutisoitiin esitelleen kaverilleen isänsä aseita, joista yksi laukesi vahingossa 16-vuotiaan pojan käsissä. Hirvikiväärin luoti singahti kohti naapuria.
Oli vain sentistä kiinni, ettei luoti osunut naapurin kaulavaltimoon."
Aikamoinen sattuma, jos ase laukeaa vahingossa ja osuu toisessa talossa olevaan naapuriin. Noh, toivottavasti tuollainen saa enemmän perintöä kun isä Ruotsissa kirjoilla nykyään.
"Vuonna 1996 hänen uutisoitiin esitelleen kaverilleen isänsä aseita, joista yksi laukesi vahingossa 16-vuotiaan pojan käsissä. Hirvikiväärin luoti singahti kohti naapuria.
Oli vain sentistä kiinni, ettei luoti osunut naapurin kaulavaltimoon."
Aikamoinen sattuma, jos ase laukeaa vahingossa ja osuu toisessa talossa olevaan naapuriin. Noh, toivottavasti tuollainen saa enemmän perintöä kun isä Ruotsissa kirjoilla nykyään.
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Vuosituhannen taitteessa Hankenissa opiskellutta Thomasia syytettiin toisen opiskelijan pahoinpitelystä. Asia sovittiin korvauksin."
Eli isukin rahoilla aina selvitty, SÄÄLITTÄVÄÄ.
Thomas Wahlroos on myös jäänyt poliisin haaviin ylinopeusratsioissa. Vuonna 2006 mies ajoi huippuautollaan tutkaan 153 km/h tuntivauhtia Espoon Länsiväylällä, jossa nopeusrajoitus oli 80 km/h, ja sai tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
Kuinka tuo on oikein kasvatettu?
Aseet tulisi kieltää. Aselakia pitäisi kiristää rajusti niin ettei yksityishenkilöillä saa olla ampuma-asetta.
Missä sanottiin, että naapuri sijaitsi sillä hetkellä toisessa talossa? Jutusta saa kuvan, että naapuri oli se kaveri, jolle hän asetta esitteli.
Tarina oli Wahlroosin "Epävirallisessa elämäkerrassa".
Muistaakseni aikoinaan oli juttua lehdessä, että olisi osunut vastapäisen talon ikkunasta sisään tuo laukaus. Ei siis ampunut kaveriaan samassa huoneessa.
Pojan toilailuista näkee, että eipä ole isä tainnut olla kotona tapoja opettamassa. Työkiireet ovat olleet varmaankin kovat. Noh, rahaa ainakin riittää.
Uhri oli lienee keskituloinen luuseri.
Thomas olisi häpeäksi kenelle tahansa.
https://www.youtube.com/watch?v=sCRLCY0UCDY
Kentän tulee sisältää muutakin kuin linkkejä.
Noin sitä Äidin siivellä mennään joka paikkaan. Tyttärellä on lapsia, mutta poika on tuhkamuna, koska perillisiä ei ole syntynyt,.
Ai niin Thomas oli näitä Ton of Finland kavereita
Mistä sä ihmisten lapset tiedät.
Tietääkö ruotsin kuningashuone tästä tapauksesta? Laitoin varmuuden vuoksi mailia heidän sähköpostiinsa.
Ei ole Wahlroosilla helppoa. Poika tuollainen ja oma pankki pessyt rikkaiden rahoja.
Tähtäsi naapuria päähän ja sattui olemaan patruuna piipussa. Nallen vika, kun jättänyt patin piippuun.
Poika ajanut 150 km/h 80 kympin alueella. Muiden henki ei ole minkään arvoinen.
sisäsiittonen se roomankinpoltti