Olen 33 vuotias nainen, kahden pienen lapsen äiti. Olen elänyt mieheni kanssa avoliitossa 16 vuotta. Olen luullut olevani onnellinen. Kuitenkin olen viimeiset 10 vuotta aavistanut, ettei mieheni ole minulle täysin rehellinen. Hairahduksia on ollut, mutta olen 10 vuoden ajan laassut ne maton alle, en ole uskaltanut nostaa kissaa pöydälle, vaan olen ajatellut että me OLLAAN ONNELLISIA JA KAIKKI ON HYVIN, me ollaan tämä suhde aloitettu ja tämä viedään kunnialla läpi. Olen kieltänyt asian oikean laidan. Ja on meillä ollut hyväkin olla yhdessä kun "lapsesta" asti ollaan kasvettu molemmat tähän suhteeseen.
Tähän väliin voisin todeta taustastani sellaista, että kasvuni naiseksi koin erittäin epämiellyttäväksi koska kummisetäni kävi minuun käsiksi, hän oli varsinainen lapsiin sekaantuja. Pidin asian vanhemmiltani salassa, niinkuin kaikki samassa tilanteessa oelvat lapset tekevät, syyllistävät itsensä. Eli jo jostain 10 vuotiaasta asti olen kokenut, etten ole kyllin hyvä naisena ja että naiseksi kasvamiseen liittyy jotain rumaa ja likaista..
Suhteemme alkuaikoina mieheni varsin kriittisesti kommentoi kroppaani ja sen puutteita (vain A-kuppikoko...) ja nielin kaiken, mutta kuinka syvältä se loukkasikaan.. Mutta miehelleni en kertonut mitään.
Kolme-neljä kriisiä meillä on ollut näiden isännän hairahduksien tienoilta, mutta silloin asioita ei ole koskaan käsitelty riittävän perusteellisesti, puhuminen on miehelleni ollut aina vaikeaa. Mieheni on myös kotoansa saanut mallia kulissiavioliitolle, siellä on aina petetty.. Itse en ole koskaan miestäni pettänyt 16 vuoden aikana, kunnes viime keväänä alkoi elämätön nuoruus ja kokemattomuuteni painaa.
Aloitin siis keväällä baariputken jota kesti muutaman kuukauden ja huomasin että onhan sitä vientiä vielä minullakin, jopa nuorten opiskelijapoikasten keskuudessa! Tapasin sitten miehen jonka kanssa ollaan tapailtu kesäkuusta asti. Meillä synkkasi heti ja ihastuin hänen kykyynsä puhua ja ymmärtää, eikä sekään miinusta ollut että koin ensi kertaa eläessäni saavani hyväksyntää naisena. Hän ihaili minua ja hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Mieheni on aina vilkuillut vieraita naisia, blondeja isotissejä eritoten..
Jossain vaiheessa mieheni alkoi epäillä syitä poissaolevaiseen käytökseeni ja kun olin kännissä, tenttasi minua ja kerroin että ehkä on toinen mies jne. Myönsin kaiken muun tapahtuneen mutta en seksiä. Mieheni ensin ymmärsi, enhän ollut ennen häntä ollut muiden miesten kanssa!
Mutta jossain vaiheessa ymmärrys loppui ja tilalle tuli raivo. Kerran hän jopa repi minua hiuksista, vaikka ei todellakaan ole väkivaltainen tyyppi! Hän myös selasi kännykkäni läpi ja halusi nähdä sähköpostini ja kyttäsi jokaista liikettäni ja hätääntyi jos olin poissaoleva. Hän myös tivasi tämän toisen miehen nimeä ja puhelinnumeroa. Siinä vaiheessa sanoin, että listata hänenkin kaikki naiset joiden kanssa on ollut, että aletaan soitteleen läpi! Ja kysyin vielä että onko hän pystynyt samaan 16 vuoden uskollisuuteen kuin minä, johon myönsi, että ei ole pystynyt.
Nyt eka kertaa suhteemme aikana puhumme asioista ja käymme hakemassa myös ammattiapua. Mutta kaiken tämän keskellä mieheni eräissä juhlissa innostui kuitenkin flirttailemaan todella härskisti parhaan ystäväni kanssa silmieni edessä! Mutta tällä kertaa huomasin, että minuun ei enää sattunut. Ei tehnyt kipeää enää. -Mitä se sitten kertoo?
Nyt siis olen repinyt kaikki arvet auki mitä on 10 vuoden aikana tullut ja mikä on mieltä painanut ja kaikki liittyy tavalla tai toisella siihen että mieheni on pettänyt minua tavalla tai toisella, aina on ollut joku toinen nainen kuviossa mukana.
Katselen nyt erittäin kriittisesti miestäni ja suhdettani ja mietin jaksanko enää rakentaa luottamusta häneen ja tahdonko vielä rakastaa häntä. Lasten takia kannattaisi, mutta en tiedä hakkaisinko päätäni seinään vielä seuraavat 10 vuotta? Kun tuntuu etten hänelle riitä vaan hänen on pakko säätää siellä sun täällä..
Psykologin mukaan mieheni voi muuttua kun tiedostaa ongelmansa, heikkoutensa vieraisiin naisiin ja hakee siihen apua. Mutta. En tiedä.
Miestäni kohtaan minulla ei ole tunteita, annan vain ajan kulua vielä jotta voin olla täysin varma, että viimeisetkin tunteen rippeet ovat kuolleet, ennenkuin hautaan tämän suhteen.
Tiedän että koska olen rakastunut toiseen, niin se korostaa tunteettomuuttani mieheeni. Tältä toiselta mieheltä saan juuri sitä mitä mieheltä kaipaan, olen aina kaivannut! Ei hänkään täydellinen ole, eihän kukaan meistä ole, mutta jotenkin hän vain tuntuu niin hyvältä.
Jos eroan, elän kuitenkin ensin yksin lasteni kanssa jonkin aikaa. Muu ei tulisi mieleenikään. Lapsillekin olisi kauheaa jos isä lähtisi ja uusi isäpuoli astuisi samalla oven aukaisulla sisään. Ei.
Mieheni on tällä htekellä erittäin katuvainen, itkuinen, hädissään ja tekee kaikkensa suhteemme eteen. Sanoinkin hänelle toissapäivänä, että voi kun olisit yrittänyt silloin aikaisemmin, kun vastaava kriisi oli päällä (mutta pienemmässä mittakaavassa) mutta ei, isäntä ei hillinnyt menojaan yhtään, kun töiden puolestakin oli pakko mennä ja edustaa... Ja minä odotin kotona ja mietin ja itkin yksin. Ja seuraavana päivänä aina tarkistin paidan kaulukset, kun niistä joskus löytyi meikkivoidetta jne. Enää en tarkista, en jaksa.
Tollo minäkin kun ei aikaisemmin laittanut miestäni koville, nyt taitaa olla myöhäistä, koska en enää välitä! Ihan sama mitä tekee ja kenen kanssa.
Askarruttaa myös se, että meillä on yhteishuoltajuus. Kuitenkin psykologi sanoo,että lapselle ei ole hyvä jos on viikon toisen luona ja viikon toisen luona, vaan pysyvä koti pitäisi olla jomman kumman luona ja käydä sitten "olemassa" toisen vanhemman luona sopimuksen mukaan. Itse en pysty olemaan lapsistani erossa 2 päivää pitempään! Miten voin varmistaa että saan pitää lapset?
Tässä tämä tarinani mahdollisimman tiivistetysti. Kommentoikaa te joilla on vastaavaa kokemusta, olen kiitollinen mielipiteistänne!
minun tarinani
3
1461
Vastaukset
- äiti -71
Olet nuori nainen vielä ja sinulla on elämä edessä. Ei kannata tuhlata elämäsi parhaimpia vuosia suhteeseen mikä ei toimi eikä tunnu hyvältä. Et ole onnellinen miehesi kanssa sen kyllä vaistoaa lapsetkin. Puhu miehesi kanssa mitä mieltä hän on jos eroasitte näin olisi kaikille parempi, mitä lapsiin tulee ei niitä sinulta viedä olet heidän äiti, jos miehesi ei suostu viikonloppu tapaamisiin on melko varmaa että lapset tulevat asumaa vuoroviikoin molempien vanhempien tykönä, tiedän perheitä missä tämä systeemi toimii eikä lapset kärsi. Itelläni lapset tapaa toisella paikkakunnalla asuvaa isäänsä kerran kuukaudessa tai jokatoinen kuukausi ja siitä vasta lapset kärsivätkin kun näkevät isäänsä niin harvoin. Puhu psykologille asiasta ja ota sosiaalitoimistoon lastenvalvojalle aika.
- vaimo
Tuntuu niin tutulta tuo sinun kirjoituksesi. Vaikka meidän suhteessa ei ole ollut pettämistä kummankaan puolelta, en naisena ja vaimona ole koskaan saanut sitä arvostusta, jota olisin kaivannut.
Sanoit, ettet enään jaksa olla edes mustasukkainen. Olen miettinyt, että se on kait se kynnys, kun huomaa rakkauden loppuneen. Ihan sama mitä toinen tekee...
Ihan samanlailla mietin minäkin eroa kuten sinäkin. Joskus se kuitenkin on edessä, en loppuelämääni aio elää tällaisessa kulissiavioliitossa. Oikean ajankohdan löytäminen vaan on vaikeata. Mikä olisi lapsille paras ajankohta ja kuinka kauan taas kestän itse tätä? - tytti
Aikaisemmat viestit ovat kauniiseen tapaan kannustavia. Toivonkin että huomaat ja myönnät itsellesi olevasi todela hyvä äiti, sillä ajattelet lastesi parasta ennen itseäsi. Se on oikein ja niin sen kuuluukin olla. Ainoa asia on vain, että lapsesi näkevät sinun lävitsesi ettet ole onellinen. Vaikka olisit kuinka hyvä äiti arkiaskareissa tahansa, lapsen hyvinvointi heijastuu suoraan äidin hyvinvoinnista.
Neuvonkin sinua ottamaan härkää sarvista ja ottamaan eron, ainakin asumuseron näin alkuunsa. Jos miehesi petraa kunnolla, katuu aikaisempia hairahduksiia ja oikeasti rakastaa vain sinua, hän haluaa korjata tilanteen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Näin kykenet myös itse tutkiskelemaan sisimpiä tunteitasi. oletko oikeasti menettänyt rakkautesi miestä kohtaan? Olet kuitenkin itse tilanteen herra, nyt sinulla on kaikki suhteenne langat käsissäsi, jos miehesi ei haluakaan enää mitään, et pety, koska olet jo turtunut eikä sinua varsinaisesti enää kiinnosta miehesi juoksut.
Olet nuori ihminen ja meillä jokaisella on vain yksi elämä elettävänä. Meidän on elettävä se niin hyvin, ettei vanhana tarvise harmitella miten joku asia jäi kokematta tai näkemättä. Kukaan ei elä elämääsi puolestasi, tee niin kuin itsestäsi tuntuu parhaalta, välittämättä siitä mitä muut sanovat tai ajattelevat, kunhan sinä ja lapsesi olette onnellisia, silloin kaikki on hyvin.
Lapsistasi vielä, uskon, että saat pitää lapset ja miehestäsi tulee ns. viikonloppu- ja lomaisä. Toki lapset tarvitsevat ja rakastavat yli kaiken isäänsä, onhan se heidän oma isä, mutta äiti on silti tärkein henkilö koko maailmassa pienen lapsen elämässä.
Suosittelen lämpimästä katsomaan tilannetta nyt hetkisen, jos eroatte, mikä olisi ehkä paras mahdollinen ratkaisu, sillä miehesi ei voi kunnioittaa sinua suuremmin koska on pettänyt niin paljon vuosien varrella, ole hetkinen yksin lapsiesi kanssa. Tutustuta miesystäväsi lapsiisi, tehkää yhdessä kaikkea mukavaa ja aivan arkirutiineja. Lapset oppivat pitämään ja hyväksyvät "äidin ystävän" helposti ja loppujen lopuksi voivat nauttia tilanteesta, jolloin heillä on tavallaan kaksi isää, oikea isä ja uusi isä.
toivon kaikkea hyvää sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679