Laivaraiskaukset ja uhrin humalatila

Voin omakohtaisen kokemuksen perusteella raportoida, että naisen humalatilalla ei ole merkittävää vaikutusta raiskaustilanteessa. Enemmän lienee vaikutusta raiskaajan humalatilalla. Nimitäin olen itse vesiselvänä joutunut humalaisen miehen raiskausyrityksen kohteeksi ja voin raportoida, että siinä tilanteessa nainen ei voi tehdä mitään muuta kuin toivoa, ettei raiskaaja käytä kovaa väkivaltaa tai että hän ei peräti humalaltaan kykene raiskaamaan. Avun huutamisesta ei ole apua, jos ei ole ketään kuulemassa. Tuskin huutaisin apua myöskään silloin, jos mies uhkaa väkivallalla. Vastaan on vaikea tapella, sillä mies on käytännössä aina huomattavasti vahvempi. Itselläni kävi tuuri, sillä erittäin aggressiivinen mies ei kyennyt avaamaan housujani ja lopulta sammui. Pahemmin olisi hyvin voinut käydä, sillä kyseinen henkilö odottaa tällä hetkellä tuomiota taposta. Minun virheeni oli se, että luotin puolituttuun, hyväkäytöksiseen suomalaiseen mieheen. Muita virheitä en koe tehneeni.

En näin jälkikäteen keksi, miten olisin voinut itseäni tuossa tilanteessa suojella. En myöskään usko, että tapahtumien kulkuun olisi mitenkään vaikuttanut se, jos olisin ollut humalassa. Tämä naisen humalatilan esiin nostaminen on aivan käsittämätöntä uhrin syyllistämistä. Kyllä raiskaus on raiskaajan vastuulla, aina ja kaikissa tilanteissa. Jos mies päättää naisen raiskata, niin nainen ei sitä useinkaan voi mitenkään estää. Sama koskee väkivalta rikoksia yleensäkin. Vika on yksinomaan väkivaltaisessa rikollisessa, ei uhrissa.

Modernissa yhteiskunnassa pitää voida luottaa siihen, että voi astua ulos asuntonsa ovesta ilman väkivallan uhkaa.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet oikeassa. Nainen ei ole vastuussa itsestään. Humala on sallittu tila naiselle tilanteessa kuin tilanteessa. Se on juuri sitä modernia yhteiskuntaa, ettei itse tarvitse huolehti edes itsestään!

Äänestä
  • Luitko sä "kintut levällään" edes tuota mun tekstiä vai etkö ymmärtänyt lukemaasi? olin tilanteessa vesiselvä - ei auttanut millään tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luottamus kirjoitti:

Voin omakohtaisen kokemuksen perusteella raportoida, että naisen humalatilalla ei ole merkittävää vaikutusta raiskaustilanteessa. Enemmän lienee vaikutusta raiskaajan humalatilalla. Nimitäin olen itse vesiselvänä joutunut humalaisen miehen raiskausyrityksen kohteeksi ja voin raportoida, että siinä tilanteessa nainen ei voi tehdä mitään muuta kuin toivoa, ettei raiskaaja käytä kovaa väkivaltaa tai että hän ei peräti humalaltaan kykene raiskaamaan. Avun huutamisesta ei ole apua, jos ei ole ketään kuulemassa. Tuskin huutaisin apua myöskään silloin, jos mies uhkaa väkivallalla. Vastaan on vaikea tapella, sillä mies on käytännössä aina huomattavasti vahvempi. Itselläni kävi tuuri, sillä erittäin aggressiivinen mies ei kyennyt avaamaan housujani ja lopulta sammui. Pahemmin olisi hyvin voinut käydä, sillä kyseinen henkilö odottaa tällä hetkellä tuomiota taposta. Minun virheeni oli se, että luotin puolituttuun, hyväkäytöksiseen suomalaiseen mieheen. Muita virheitä en koe tehneeni.

En näin jälkikäteen keksi, miten olisin voinut itseäni tuossa tilanteessa suojella. En myöskään usko, että tapahtumien kulkuun olisi mitenkään vaikuttanut se, jos olisin ollut humalassa. Tämä naisen humalatilan esiin nostaminen on aivan käsittämätöntä uhrin syyllistämistä. Kyllä raiskaus on raiskaajan vastuulla, aina ja kaikissa tilanteissa. Jos mies päättää naisen raiskata, niin nainen ei sitä useinkaan voi mitenkään estää. Sama koskee väkivalta rikoksia yleensäkin. Vika on yksinomaan väkivaltaisessa rikollisessa, ei uhrissa.

Modernissa yhteiskunnassa pitää voida luottaa siihen, että voi astua ulos asuntonsa ovesta ilman väkivallan uhkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu