Mieheni petti minua. Uhkaili avioerolla kaikenaikaa liittomme aikana. Hankki työpaikaltaan 10 vuotta vanhemman naisen, jota hän kaiketi rakastaa?
Avierouhkailujen aikana sanoi että haluaa ainakin toisen lapsistamme itselleen.
Eilen kuitenkin kelpasin hänelle sänkyyn, mutta hän ei edelleenkään maininnut rakastavansa minua. Tunnen itseni arvottomaksi huoraksi, jota vain käytetään tarpeen vaatiessa. En siis kelpaa muuhun kuin tarpeiden tyydyttämiseen ja petkuttamiseen.
Mieheni haluaa säilyttää liittomme ja haluaa käydä parisuhdeterapiassa. En kuitenkaan koe olevani rakastettu ja arvostettu, jos mieheni ei halua kertoa koko totuutta asiasta minkä jo sain tietää muualta.
Ajatukset alkaa olla itsetuhoisia, lapsilleni en voisi tehdä koskaan mitään. Rakastan lapsiani ja en halua, että mikään vahingoittaa niitä.
Päästänkö siis mieheni menemään ja elämään rakastamansa naisen kanssa ja annan molemmat lapseni hänelle. En halua, että lapsiani jaetaan eri koteihin.
Mieheni ei arvosta minua ja taistelee kaikin keinoin vanhemmasta lapsestaan, jonka sanoi kiintyneen häneen enemmän.
Jos annan molemmat lapset miehelleni, oma elämäni olisi siinä vaiheessa eletty.
Osaisiko tämä toinen nainen rakastaa lapsiani ehdoitta ja kasvattaa heidät rakkaudella. Juuri sellaisella rakkaudella mitä minä voisin heille antaa?
Miten paljon vahingoitan lapsiani, jos annan heidät molemmat miehelleni, eikä minua sen jälkeen ole kasvattamassa ja rakastamassa?
En kykene yhteishuoltajuuteen, suru raastaa minut rikki. Minut on nujerrettu jo tässä vaiheessa niin pahasti, etten selviäsi siitä. En voi jäädä myöskään tämmöseen suhteeseen, jossa minua on loukattu vuosikausia, alistettu, nöyryytetty. Mitä se tulisikaan olemaan jatkossa?
Olen umpikujassa tämän asian kanssa, en tiedä enää mikä ratkaisu olisi paras ja kenen kannalta.
Avierouhkailujen aikana sanoi että haluaa ainakin toisen lapsistamme itselleen.
Eilen kuitenkin kelpasin hänelle sänkyyn, mutta hän ei edelleenkään maininnut rakastavansa minua. Tunnen itseni arvottomaksi huoraksi, jota vain käytetään tarpeen vaatiessa. En siis kelpaa muuhun kuin tarpeiden tyydyttämiseen ja petkuttamiseen.
Mieheni haluaa säilyttää liittomme ja haluaa käydä parisuhdeterapiassa. En kuitenkaan koe olevani rakastettu ja arvostettu, jos mieheni ei halua kertoa koko totuutta asiasta minkä jo sain tietää muualta.
Ajatukset alkaa olla itsetuhoisia, lapsilleni en voisi tehdä koskaan mitään. Rakastan lapsiani ja en halua, että mikään vahingoittaa niitä.
Päästänkö siis mieheni menemään ja elämään rakastamansa naisen kanssa ja annan molemmat lapseni hänelle. En halua, että lapsiani jaetaan eri koteihin.
Mieheni ei arvosta minua ja taistelee kaikin keinoin vanhemmasta lapsestaan, jonka sanoi kiintyneen häneen enemmän.
Jos annan molemmat lapset miehelleni, oma elämäni olisi siinä vaiheessa eletty.
Osaisiko tämä toinen nainen rakastaa lapsiani ehdoitta ja kasvattaa heidät rakkaudella. Juuri sellaisella rakkaudella mitä minä voisin heille antaa?
Miten paljon vahingoitan lapsiani, jos annan heidät molemmat miehelleni, eikä minua sen jälkeen ole kasvattamassa ja rakastamassa?
En kykene yhteishuoltajuuteen, suru raastaa minut rikki. Minut on nujerrettu jo tässä vaiheessa niin pahasti, etten selviäsi siitä. En voi jäädä myöskään tämmöseen suhteeseen, jossa minua on loukattu vuosikausia, alistettu, nöyryytetty. Mitä se tulisikaan olemaan jatkossa?
Olen umpikujassa tämän asian kanssa, en tiedä enää mikä ratkaisu olisi paras ja kenen kannalta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En usko että miehesi rakastaa toista naista,koska aika ristiriitaisesti toimisi; haluaa parisuhdeterapiaan, rakastaa lapsiaan, kaipaa läheisyttäsi. Rakastunut mies ei välitä lapsista, ei vaimosta, kaikki entinen on ilmaa uuden rakkauden rinnalla.
Haluaako miehesi kenties vain kiusata sinua? Kenties ollut joku ihastus, josta kerrottavaa ei riitä. Se olisi tyypillistä miesten oman itsetunnonn pönkitystä silloin kun muut ongelmat vaatisivat suurempaa huomiota.
Lapsiesi kannalta on parhainta että parisuhteenne toimisi ja äitinä vain sinä voit rakastaa lapsiasi parhaiten. Mielestäni sinun tulisi yrittää pitää perheenne koossa... mutta säännöt on saatava uusiksi!
Miehelläsi ei ole mitään oikeutta kohdella sinua siten kun kohtelee ja miehesi on todella terapeutin tarpeessa! Miehesikö sai muuten uskomaa ettet pärjäisi yksin lapsien kanssa? Tottakai pystyt toimimaan yksinhuoltajana, niin moni muukin siihen pystyy! Tarvitset vai itseluottamusta!
Nyt tällä hetkellä koet että olet heikoilla. Sitä en voi sanoa että miten sinun ja miehesi suhde jatkuu. Mutta sinulla on lapset jotka rakastavat ja tarvitsevat sinua. Kukaan äitipuoli ei ikinä sinua korvaa! Olipa ratkaisunne mikä tahansa toivon sinulle voimia että jaksaisit olla lapsillesi hyvä äiti!
kuule luovu tommosesta hyypiöstä..maailma on miehiä pullollaan..lapsirakkaita,romanttisia yhden naisen miehiä on paljon.ei kaikki ole tommosia ilkeitä ihme hillujia.
Tilatkaa aika perheneuvolaan.Jutelkaa siellä asioista, jos vielä jotain voisi tehdä asioille.
Että hän alkaisi nähdä asioita myös sinun kannaltasi ja sinä hänen. Jos hän haluaa säilyttää avioliittonne, hänen on myös otettava huomioon sinunkin tarpeitasi.
Joskus voi olla hyvä vaihtoehto asua erillään jonkun aikaa, vaikka aviossa ollaankin. Koska silloin alkaa arvostamaan toista enemmän.
Jos avioero alkaa näyttämään ainoalta mahdollisuudelta, kannattaa käydä juttelemassa lastenvalvojan kanssa. Hän on neutraalihenkilö ja silloin on helpompi keskustella vaikeistakin asioista. Hän ajaa lastenetua ja kertoo eri vaihtoehdoista. Kannattaa satsata keskusteluihin, jotta lapset voisivat asua yhdessä jommankumman luona. Mutta että he voisivat olla myös toisen vanhemman luona riittävän usein. Yhteishuoltajuus on hyvä, koska molemmat ovat silloin vastuussa lapsistaan niinkuin kuuluukin. Lapset tarvitsevat sekä äitiään että isäänsä.
Jos miehesi haluaa olla liitossa kanssasi, onko ongelmasi se ettet koe olevasi rakastettu ja arvostettu. Mitä itse voisit tehdä itsellesi, jotta voisit arvostaa itseäsi ja kokea olevasi rakastettu. Onko ongelma siinä, ettet itse arvosta ja rakasta itseäsi tarpeeksi. Eihän sinun tarvitse tällä hetkellä mennä hänen kanssaan sänkyyn jos tunnet että sinua käytetään hyväksi. Tee se sitten kun olet valmis siihen. Mutta toista ei voi pakottaa rakastamaan itseään. Kyllä se rakkaus sieltä löytyy, kun saatte ongelmat ratkaistua.
Ei se äitipuoli ikinä korvaa sitä äitiä, johon on oppinut luottamaan, ja jota rakastaa. Jos nyt ero tulee, niin onko se oikeastaan niin paha? Itsekin elin huonossa parisuhteessa ja vieläpä useita vuosia. Henkiset pahoinpitelijät ovat niin hyviä pitämään naiset pihdeissään. Itse en enää tuollaiseen alkaisi. Uhri alkaa nähdä itsensä syyllisenä ja tämä ajattelutapa on todella vaarallinen. Vaikka eron tuska onkin suuri, niin ero on paras ratkaisu tuossa tilanteessa. Pahoinpidelköön sen toisen itseluottamusta ja tunteita niinku vain jaksaa. Se ei olisi enää sinun ongelmasi.
Luulen, että sun pitäisi ihan ensin saada itsesi jotenkin rauhoittumaan. Vaikutat siltä, että uskot miehesi puheita aivan täysin. Hän pitää sua pihdeissään niiden avulla niin pitkään kuin uskot niihin. Minä olen pian vuoden ollut käytännössä erossa miehestäni (siis asunut erillään), mutta vasta nyt alan tajuta miten hölmösti olen uskonut kaikki hänen haukkunsa ja uhkailunsa.
Älä sure ihan kaikkia asioita kerralla. Mieti mikä asia pitää ratkaista ja toteuttaa ensin. Älä suotta murehdi vielä niistä mitä sen jälkeen on edessä, muuten et jaksa. Kun saat yhden asian vähän eteenpäin esim. poismuutto, iloitse hetki siitä ja hengähdä.
Yhteishuoltajuus voi tuntua nyt pahalta, mutta vuoden päästä ei enää ihan yhtä pahalta. Lapsia ei nykyään enää eroteta toisistaan (jos ette pääse yhdessä sopuun niin tuomioistuin ei niitä ainakaan erota). Siitä tulee nimittäin erittäin pahaa jälkeä. Mikä miehesi on arvioimaan lasten kiintymystä. Hän on molemmille lapsilleen aivan yhtä tärkeä, joten eikö heidän tulisi ollakin hänen kanssaan tasapuolisesti?
Sen vielä sanon, että itse lähdin kylmästä liitosta, jossa miehelläni oli pitkään toinen. Vaikeudet eivät todellakaan loppuneet siihen. Omassa tapauksessani todelliset vaikeudet ovat alkaneet eron jälkeen. Omalle itsetunnolle on toki ollut tervehdyttävää asua erillään eikä joutua kuuntelemaan päivittäin haukkumista.
Älä anna miehesi vaikuttaa rakkauteesi lapsiasi kohtaan.
Jos annat lapset miehelle, joka on pettänyt, teet tosi suuren virheen ja kadut sitä lopun elämääsi.
Käykää terapiassa, jos siltä tuntuu. Jos ei, niin käy yksin ja saat varmasti siitä voimaa itsellesi.
Yhteishuoltajuus ei todellisuudessa merkitse yhtään mitään.
Ainoa aisa mihin se vaikuttaa on, kun tulee mopokortin tai passin hakeminen, niin tarvitaan isukinkin nimi papereihin.
Tapaamisiin lasten ja isän välillä ei mitään vaikutusta ole.
Elatusmaksunkaan lisäksi se ei velvoita isää osallistumaan mihinkään kuluihin, jos ei halua.
Pärjäät kyllä, olet nainen, ja paljon vahvempi lastesi kannalta kuin isä.
Kokemusta on, enkä kadu!