"Adventismissa on pappeus päättynyt"

Uskovatko adventistit samoin kuin Jari: "Pappispalvelus oli päättynyt ristille. Paljon enemmän löydät vanhan liiton "juutalaista perinnettä" sieltä missä pappispalvelusta vielä vietetään.
Adventtikirkossa pastorit ovat kokoaikaisia evankeliumin työntekijöitä joilla ei ole mitään tekemistä pappeuden kanssa sen enempää kuin kellään muullakaan seurakunnassa. Heillä on kuotenkin tuo ammatti-virkanimike muodollisena koska siihen pätevöidytään universaalisti Yliopistoissa teologian A tutkinnolla ja joskus maisteri ja joskus tohtori. Pakko olla tutkinto."
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei !


1 Piet 2:9
> Pappeus on jokaisella uskovaisella.
Kyllä pappisjärjestelmä päättyi ristille. Esierippu repesi kahtia- temppeliöpalvelus pättyi ja samalla pappisjärjärjestelmä. Pappien perään ei millään pääse sillä Israelinb sukukirjat tuhoutuivat 70 jkr.

Papin piti olla leeviläistä heimoa, ylipapin piti olla Aaronin jälkeläinen lisäksi.

Pappi pastori on ammatti-virkanimike joka on tiedollinen pätevyys yliopistotutkinnolla hankittu joka pätee kaikkiin seurakuntiin Suomessa universaalisti. Teologian kandidaatti- maisteri ja -tohtoreita. Ovat sitten kvalifikoituneet omalle sektorilleen valintansa mukaan ja omaavat professionaalista tietoa ja osaavat yliopistossa opiskelleina hakea tietoa jos eivät tiedä ja on valmiudet päätellä asioita sitten.

Kuitenkin teologian tutkinnot ovat muodollisia pätevyyksiä- pitää olla lisää vaikka kuinka paljon erilaisia valmiuksia- evankeliumin työlle myönteisiä vaikuttimia- ja Jumala itse terästää osaamisen lahjoillaan- kykyjä mitä ihminen osaa ja ennenkaikkea mitä ryhmä tarvitsee > "ekkelsian" tarpeisiin- seurakunnan tarpeisiin siis-.

Kaikkia pappishommia paiskii maallikot aivan yhtä lailla- maallikoita palkataan seurakunnan huoltajiksi jos heillä on valmiuksia-
Maallikot demkratian mukaan hoitavat saarna- Raamatun opetus- kanttorin- kaikenlaiset mahdolliset työt mitä kuuluu seurakunnan toiminnan ylläpitämiseen.
Maallikot tekevät suurimman osan kaikesta koko kakusta voimavarojensa mukaan itse kukin.

Jos on käytettävissä pastoreita heitä käytetään kirkon toimituksiin yleensä; hautajaisiin- vihkijäisiin- kasteeseen- yms. ehtoolliseen- mutta kaikki sujuu maallikoiden voimin suvereeniin tapaan demoratian valintojen mukaan. Laissa kuitenkin säädetään kenellä Suomessa oikeus vihkiä- ja onko jotakin muutakin laissa tarkemmin säädetty.

Mutta Adventtikirkko loistaa korkealla professionaalisella tiedolla jota ei voi halveksia, ja on hyvä syy tukea kirkon toimintaa. Kirkossa on paljon asioita mitä pastorikunta suorittaa kuitenkin vaikka kirkon hallintoelimissäkin on maallikoita. Periaatteessa on kyseessä tasa-arvoisten ihmisten ryhmä joka on glogaali ja globaalinen.
Säännöissä on hyvin tarkat sopimukset miten hommia hoidellellaan.

Professionaalinen tieto on tuonut joukon osaavia maailman huippuosaajia- joilla on maailman korkeinta tietoa teologian eri asioista sekä rinnakkaistieteissä.

Ei oikeita pappeja mistään löydy- ne päättyivät Golgatalle kaikki.
Mutta tuo ammattikunta on olemassa joka suorittaa evankeliumin kokoaikaista täysipäiväistä työtä joka on päätoiminen virka.
1 Kor 9.


Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se on niille oikein kirjoitti:

Uskovatko adventistit samoin kuin Jari: "Pappispalvelus oli päättynyt ristille. Paljon enemmän löydät vanhan liiton "juutalaista perinnettä" sieltä missä pappispalvelusta vielä vietetään.
Adventtikirkossa pastorit ovat kokoaikaisia evankeliumin työntekijöitä joilla ei ole mitään tekemistä pappeuden kanssa sen enempää kuin kellään muullakaan seurakunnassa. Heillä on kuotenkin tuo ammatti-virkanimike muodollisena koska siihen pätevöidytään universaalisti Yliopistoissa teologian A tutkinnolla ja joskus maisteri ja joskus tohtori. Pakko olla tutkinto."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu