Kaikki töllön ääreen klo 04:10, silloin tulee

Saako kerrostalossa tuohon aikaan pitää edes ääniä päällä teeveessä?
Ostin jo pari pulloa enrgyjuomaa, että jaksaa valvoa tuohon asti.
Olo on kuin murrosikäisellä. Tekeeköhän se Gyver tänään teepusseista pommin vai mikä on meininki? :D
768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jätesäkeistä teippaamalla kuumailmapallon, ja hyvin nousi iso rautapönttö kolomen ihmisen painolla :))

Meinaatko todellakin valvoa jonninjoutavien VINKUvitsien takia, vai olisko parempaakin tekemistä, kuin vaikka mennä aamulla onkimaan kaloja, ja tapaamaan muita ihmisiä, vaikka viisaampiakin !!!

Äänestä
  • nukahdan kuitenkin ennen sitä :D Katsotaan! Kiitos muistakin vinkeistäsi.

    Äänestä

Yksi parhaista jenkki sarjoista koskaan. Aivan huippu aina pensakana 90-luvulla kesälomalla klo 10 ylös ja ihmemiestä katsomaan!!

Äänestä

Monikulttuurisissa taloissa kultamunat ovat vasta rummuttaneet itsensä ja toisensa täyteen kiihkoon saalistuksen onnistumiseksi...

Äänestä
  • oho. Pelottaa ihan himona. Tuleeko joku saalistaan.? :/

    Äänestä

  • Älä pelottele tule käymään! Rehdisti sitten! Ei porukalla ja epäreiluin asein!

    Äänestä

Eihän nyt TV hiljaisella mihinkään kuulu🤮

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mac Gyver... kirjoitti:

Saako kerrostalossa tuohon aikaan pitää edes ääniä päällä teeveessä?
Ostin jo pari pulloa enrgyjuomaa, että jaksaa valvoa tuohon asti.
Olo on kuin murrosikäisellä. Tekeeköhän se Gyver tänään teepusseista pommin vai mikä on meininki? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu