Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Painajainen toistumassa

testivihaaja

Olen hakenut vaativaa työpaikkaa julkiselta sektorilta. Luulin etten näillä kilometreillä enää törmää soveltuvuustesteihin, vaan nyt sitä vaaditaan.

Olin testeissä 3 kertaa 90-luvulla enkä työpaikkaa saanut. Yksi oli Personnel, toinen Psyko-niminen firma ja kolmas yrityksen oma tietokoneen kautta tehtävä lyhyempi testi. Rekryfirmojen testit pitkiä ja uuvuttavia. Personnellin lausunto oli järkytys - siinä ei oikeastaan ollut juuri mitään positiivista ja masensi jonkin aikaa.
Personnellin testissä oli vielä loppuhaastattelu, jossa "tekniikaksi" oli valittu suoranainen kettuilu - haluttiin vain testata miten reagoin eli revinkö pelihousuni ja lähden paikalta. Psykologi-akka toivotti vielä hyvää jatkoa. Jos olisi ollut mies, olisin voinut vetää vaikka lättyyn.

Hain sitten työpaikkoja julkiselta, sain ilman testejä. Kävin välissä entisessä firmassakin töissä, pomo tunsi, ei testejä. Olen menestynyt nykyisessä hakemaani paikkaa vastaavassa työssä 5 vuotta, virkamiesaikaan ei testejä siinäkään, paitsi monipolvinen hakuprosessi.

Taloussanomien artikkelissa väitetään, että testissä ei voi mokata, vaan se kertoo millainen olet. Ja paikan todennäköisesti saa vaikkei testissä menesty. No, miksihän niitä testejä sitten oikein tehdään? Ja miksi ne konsultit tekevät pitkälle vietyjä lausuntoja luonteestani?

Kyllähän totuus on se, että sama kuin jääkiekon playoff-ottelussa. Kun kisa on tiukka ja huiput kilpailee niin erittäin pieni asia voi ratkaista. Joku joka ei naamastani haastattelussa pitänyt, voi kaivaa yksittäisen huonon lausunnon testistä ja se riittää.

2

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cyösti

      "..toinen Psyko-niminen firma.."

      Repesin tälle.

      Joo. Itse aikoinani hain lähihoitajakoulutukseen yhteishaun ulkopuolella, jolloin maksoin testin itse ja kävin tekemässä kokeet testifirmojen toimistolla. Kävin kahden eri firman testissä, koska hain kahteen eri kouluun ja ne käyttivät kumpikin eri testifirmoja.

      Toinen testi antoi 0 pistettä kymmenestä ja toinen 8 pistettä kymmenestä. Menin siihen kouluun, joka käytti tuon kahdeksan pistettä antaneen firman testiä. Ja valmistuin pelkästään kiitettävin arvosanoin.

      Miten olisi käynyt siellä toisessa koulussa?

      • ne testit on turhii

        ARkistoin joskus kymmenen vuotta sitten testin tuloksen, kun en sitä viitsinyt lukea - tokihan tunnen itseni jo muutenkin - enkä siis tarvitse muita kertomaan minulle, millainen olen!
        Suosittelen muita tekemään samoin. Repesin nimittäin täysin arvion sisällöstä, kun se hiljattain osui eteeni. Psykologi taisi olla jonkin sortin humoristi, mutta heti jos sen lausunnon olisi lukenut, olisi saattaneet mennä herneet nenään ja syvälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1535
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      31
      1227
    Aihe