Pelkoa perjantaina

Ensihoitaja

Miksi te tappelette täällä? Aloitin juuri vuoroni ambulanssissa.Kun vaan tietäisitte,miten hirveitä nämä vkl-päivystysvuorot on.Mitä kaikkea joutuu näkemään ja kokemaan.
Väkivalta lisääntyy.Ei vaan miesten tekemänä,myös naist hakkaa ja puukottaa.
Nuorten alkoholinkäyttö on lisinyt,se näkyy.Yhä raaempaa väkivaltaa,tappojakin.
Lapsia hakataan kotona,sekä äidit että isät.Tai yhteisyöllä.
Joskus nousee vihantunteita,halu puolustaa heikompaa.Me tulemme paikalle kutsuttuina,emme tunne taustoja.Sitä jää miettimään,että mitenkähän kauan tätäkin on jatkunut.Ja entäs se,että saamme vierailla samassa osoitteessa viikon välein.Ja on naisia,ketkä menee aina ja aina takaisin.Kunnes kuolema heidät erottaa.Yleensä naisen väkivaltainen kuolema.

On hyvä,jos täältä joku saisi henkistä tukea ja
kenties vähän sitä rohkeutta lisää,että uskaltaa lähteä pois väkivallan alta.Eikä mene takaisin.

Tuntuu kyllä kummalta,että selvästi ne,ketkä eivät ole vaikeuksia itse lainkaan kokeneet,ovat kärkkäitä tyrkyttämään neuvojaan.Paras ja varmin tuki tulee kuitenkin niiltä,jotka ovat uskaltaneet,ovat selvinneet.

Viina yhdistettynä mielenterveysongelmiin ja lääkkeisiin on tuhoa aiheuttava elementti.Me näemme jatkuvasti,mitä se saa aikaan.Karmeinta on lasten hätä.Aikuisella on velvollisuus viedä lapsi pois tällaisesta kodista.Jos vanhempi ei vie,viranomaiset vie.Monesti lopullisesti.

Sanoin,että naisetkin hakkaa.Eniten on kuitenkin yhä vielä perheenisiä,jotka pitävät koko sakkia kauhun ilmapiirissä.Enpä menisi heitä kovin herkästi puolustelemaan.Varmasti jokainen tajuaa,että lyöminen on sairasta.Vaan eihän tosi sairas tajua sairauttaan.Syy on aina toisissa.
Siksi meidän kaikkien tulee olla heikomman puolella.Oli se sitten vaikka tuntematon.Eihän mekään tunneta asiakkaitamme,ei taustoja,mutta autamme minkä voimme.
Perjantaiyö lähestyy ja tunnelma tiivistyy.Monasti saa pelätä myös omaa henkeään kun tulee näitä kotihälytyksiä.

Menkääpä itseenne ja lakatkaa tappelemasta täällä.Annetaan puheenvuoro niille,joilla on sanottavaa,omia kokemuksia selviytymisestä.

48

3153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..........

      jos ammattilaiset ei tiedä mitään ja uhrit kaiken! niinhän sä sanoit. mihin sitte ollenkaan tarvitaan ammatilaisia? sinne vaan vihannekset hoitamaan toisia samanlaisia!

      PS. voisit kyllä ihan oikeesti jo lopettaa. ja myöntää tappios, "ensihoitaja"

      *TIRSK*

      • Ensihoitaja

        Mitä tämä nyt oikein on? Siis kenelle sanoin ja mitä? Luetutin tuossa parilleni tämän oman tekstin ja sitten tämän vastauksen.Siis sanoinko,että me ammattilaiset ei osata hoitaa? Höh? Sanoinko,että uhrit ne vasta viisaita on?
        Mikäs hörhö siellä nyt heiluu?
        On tainnut tulla perjantaipullo korkattua melko aikaisin.Miksi hyökkäät päälle kun ei pitäisi olla aihetta? Kai sentään saa asiaa vielä kirjoittaa? Luetutetaanpa vielä meidän lääkärillä
        tuo äskeinen.Kun me kaksi tavallista ampparimiestä ollaan kyllä nyt ihan pihalla.
        Voitko kenties jotenkin selittää! Ja siis mistä tappiosta sinä puhut? Enhän ole taistellut ketään vastaa.Huomauttaisin,että kirjoituksesi menee asiattomana viestinä eteenpäin.

      • Psykologian opiskelija

        Ja tamako ei ole herjaa. Jaahas taitavat itse kyynikot olla asialla " tirsk " En kommentoi ko. vastausta muuten, kuin " mielipide tamakin "

        ENSIHOITAJA !!! kirjoituksesi oli hyva. Tsemppia tyohosi, ja erityisesti muista pitaa itsestasi huolta. Vaikutat sympaatiselta ja empatia taistosi jotuvat hoito-alan tyossa koetukselle, joten jaksamista sinulle. Teet arvokasta tyota, kuten me muutkin hoitajat.

        Hoito-tyo, missa hoidetaan tasapuolisesti kaikki, eli potilaat ja omaiset parjaa lopputuloksissa hyvin. Omaiset joutuvat koetukselle, kun lahimmainen sairastuu vakavasti tai jos perheessa omainen joutuu vakivallan kohteeksi, niin elamasta voi muodostua todellinen kauhunpaikka. Mutta mika ikavinta, niin omaiset varsinkin vakivallan uhrit hyvin usein altistuvat ja sopeutuvat vakivaltaan, ja nain siita tulee NORMAALI ELAMA.

      • Ensihoitaja
        Psykologian opiskelija kirjoitti:

        Meillä oli tässä aika hyvä keskustelun alku menossa,mutta kuten jokainen huomasi,eräs vähemmän empaattinen ja rumaa kieltä käyttävä sai muilta kirjoitushalut totaalisesti loppumaan.Työssä näkee jo aivan tarpeeksi luonnehäiriöisiä itsensäkorostajia.Ei jaksa taistella sellaisten kanssa palstalla,joka on tarkoitettu ihmisten auttamiseen selviytymistarinoiden muodossa.Täältä poistellaan mielivaltaisesti ne kommentit,joissa pyydetään pysymään asialinjalla tai ihmetellään,onko joku potilas kiusaamassa meitä.Ei tällaisilla säännöillä kannata kirjoittaa hyvän asian puolesta,jos jonkun mielivallan mukaan sotketaan keskustelu.
        Tämä on perheväkivaltaa kokeneiden palsta.Ei mikään hemmetin tittelinkipeiden ihmisten ja "pikkutohtorien" solvauspalsta.Jos kerran asiaa ei saa kirjoittaa,niin olkoon.
        Sinulla on harvinaisen järkeviä ja selkeitä näkemyksiä perheen ja omaisten tukemisesta.olen lukenut kirjoituksiasi.Ei riitä,että sairasta hoidetaan ja tuetaan. Omaisten pönkittäminen jaksamaan on sen potilaan etu.Että ei perhe heti hajoa,jos vaikka vielä jaksaisivat taistella uuteen alkuun.Täällä eräs jankuttaa vaan sitä,että ketä hoidetaan,omaisia vai potilasta.Tyhmyytensä tuolla osoittaa.Jokainen,joka on vähänkin lukenut psykiatriaa tai kokenut perheessä kriisin tietää,että kyllä koko pakettia hoidetaan.
        Henkist sairaudet ovat nykyisin aika tavalla paremmin hyväksyttyjä kuin joskus ennen.Enää ei leimaudu,kun moni julkkiskin on avoimasti kertonut omasta sairastumisestaan.Kuka masennukseen,kuka maanis-deppressivisyyteen jne. Ja aina he korostavat,että ilman perhettä eivät olisi selvinneet ja että myös perhe tarvitsi paljon tukea.Ei se ole sen kummempi juttu meillä muillakaan.Ihminen tarvitsee toista ihmistä.
        Jos omaisia ei otettaisi mikaan selvittelyihin ja hoitoo,perheet hajoaisivat herkemmin.Joskushan se tapahtuu kaikista auttamisyrityksistä huolimattakin.
        Iloa ja valoa Sinun syksyysi! Opiskeluintoa,sinunkaltaisiasi tarvitaan täällä kylmässä maailmassa!

      • Terhi@
        Ensihoitaja kirjoitti:

        Mitä tämä nyt oikein on? Siis kenelle sanoin ja mitä? Luetutin tuossa parilleni tämän oman tekstin ja sitten tämän vastauksen.Siis sanoinko,että me ammattilaiset ei osata hoitaa? Höh? Sanoinko,että uhrit ne vasta viisaita on?
        Mikäs hörhö siellä nyt heiluu?
        On tainnut tulla perjantaipullo korkattua melko aikaisin.Miksi hyökkäät päälle kun ei pitäisi olla aihetta? Kai sentään saa asiaa vielä kirjoittaa? Luetutetaanpa vielä meidän lääkärillä
        tuo äskeinen.Kun me kaksi tavallista ampparimiestä ollaan kyllä nyt ihan pihalla.
        Voitko kenties jotenkin selittää! Ja siis mistä tappiosta sinä puhut? Enhän ole taistellut ketään vastaa.Huomauttaisin,että kirjoituksesi menee asiattomana viestinä eteenpäin.

        ...niin. Taas yksi teini kokeili saako sinut arsyyntymaan....ja ilmeisesti sai.

        Mutta sellaisia ne teinit ovat.

        P.S. Olen muuten samaa mielta kanssasi. Hurjaksi on mennyt touhu...ja vakivalta lisaa vakivaltaa...

      • Psykologian opiskelija
        Terhi@ kirjoitti:

        Teini ei ole kirjoittanut ed. olevaa kirjoitusta. Sen verran maallikkokin huomaa ja osaa tulkita. Asiattomia kirjoituksia ja huonoa kielenkayttoa. Toivottavasti moinen asioiden esilletuonti ei tapahdu tyoyhteisossa, silla tyoyhteiso saattaisi, vaikkapa alkaa eristamaan ko. henkilon tiimista pois. Mutta sehan olisikin henkista vakivaltaa, ainakin kaytoshairioisen mielesta, joka ei ymmarra omaa osuuttaan asiassa.

    • ensiapu

      Työskentelen yliopistosairaalan ensiavussa ja allekirjoitan joka sanan.
      Me ollaan se seuraava lenkki.Täällä annetaan hätäensiapu ennen kuin siirretään leikkaukseen tai osastohoitoon.
      Olen nyt vapaalla,mutta tiedän mitä perjantait ja lauantait töissä on!Kamalampia on yövuorot.Nuorena hoitajana pelkäsin kamalasti.Ei siihen ikinä totu.Monesti vie ne jutut kotiin ajatuksissaan ja pohtii,miten ihminen on julma.Just lasten pahoinpitelyjutut on pahoja,siinä menee väkisin tunteet mukaan ja tulee joskus raivo sitä hakkaajaa kohtaan.
      Vaikka ei sais ja se ei auta ketään,ei vie mihinkään.
      Luen tätä palstaa ja joskus olen kommentoinutkin työkavereiden kanssa.Meillä ei töissä ole mahdollisuutta sen suuremmalti olla mukana kannustamassa uhria eteenpäin.He ovat huonokuntoisia ja meillä vähän aikaa.Se tuntuu joskus pahalta.
      Samaa on sekin,että meilläkin "kiertävät" tietyt
      uhrit toistamiseen.Mikä saa ihmisen palaamaan kotiin,jossa on melkein tapettu?Se on uskomatonta,mutta totta.Joskus käy sitten niin,et seuraava kerta on se viimeinen.
      Aika hyvä palsta tämä on,jos asiallist kirjoitukst huomioidaan.Onhan täällä kyllä välillä ihan hullujakin,jotka puolustaa noita sekopäitä.
      Mahtaa se tuntua karmeelta,kun on selvinnyt pois väkivalyaisesta kodista ja sit joku siitä syyllistää.Voi vaan kuvitella.
      Joskus mietin,kauanko jaksan olla nykyisessä työssä.Takana jo 15v ja tahti muuttuu yhä kovemmaksi.

      • Ensihoitaja

        Hyvä kirjoitus sieltä,mihin me asiakkaamme kuljetamme.Samoja hommia tehdään ja samoja asioita nähdään.
        Jouduit sitten jo sinäkin terrorin uhriksi!
        Kumma homma,ei me ainakaan ymmärretä yhtään.

    • kysyisin sinulta

      "Menkääpä itseenne ja lakatkaa tappelemasta täällä.Annetaan puheenvuoro niille,joilla on sanottavaa,omia kokemuksia selviytymisestä."

      Mitä omia kokemuksia SULLA oli selviytymisestä?
      Joku jo tossa sitä kysykin, mutten "ymmärtänyt" kysymystä...

      • vlte

        Olen minäkin hoitoalalla ja työkokemusta on karttunut monenlaisesta pisteestä aina pienestä tk-päivystyksestä keskussairaalaan, ja yliopistosairaalatasolle saakka. Useampi vuosi kuitenkin. Varmaan tuo on luonnekysymys melko pitkälle, että miten itse ammatilaisena suhtautuu potilaisiin. Jostain syystä en itse koe koskaan vihantunteita potilaita kohtaan. Joskus lievää sääliä kun on ollut tosi kurja sattumus. Onko sitä stiien turtunut? Joku voi sanoa, että jos ei kykene empatiaan jne ei sovi hoitoalalle. Itse näen tuon viileyden jopa etuna. Ei joudu laittamaan itseään niin paljon peliin. Jotkut suhtautuvat hyvin tunnepitoisesti, ja se näyttää syövän miestä/naista tehokkaasti pidemmällä aikavälillä. Jostain syystä olen välttynyt väkivaltatilanteiltakin melko totaalisesti. Varmaan iso fyysinen koko vaikuttaa siinä.

      • Ensihoitaja

        En ihan ymmärtänyt kysymystäsi,mutta yritän vastata.Lienet tarkoittanut siviilielämän kokemuksiani.
        Väkivaltatilanteisiin en ole siviilissä joutunut,luonteeni on sen verran lauhkea,että ei ole itsellä tarvetta riehua.Kukaan ei myöskään ole käynyt päälle.
        Perheväkivaltaa työssä kohdatessa tuntee avuttomuutta,se on selvää.Me kun näemme vaan sen lopputuloksen,väkivallan uhrin/uhrit.Kohtaaminen on lyhyt,ensiapu ja matka sairaalaan.Asiat jäävät kuitenkin kaivelemaan mieltä joskus pitkäksikin aikaa.Ei sitä osaa olla ihan menemättä tunteella mukaan,varsinkin jos on lapsesta kysymys.
        Kirjoitin juuri tämän vuoksi tänne.Että edes täällä joku löytäisi sitä tukea,kun uskaltaisi tänne kirjoittaa.Että tälle palstalle ei annettaisi kaikkien häiriköiden kirjoitella ja pilata keskusteluja.
        Töissä luettiin eri juttuja täältä ja huomattiin,että muka hoitajina esiintyvät kirjoittajat ovat julmaakin julmempia,kirjoitukset täynnä patoutunutta vihaa ja toisen alistamisen tarvetta.Oikeasti niiden juttujen taustalta löytyy kyllä aivan jotain muuta kuin hoitotyöläinen.Meillä ei tosiaankaan ole tarvetta lyödä lyötyä.Hävettää,että joku kehtaa esiintyä tätä työtä tekevänä ja käyttäytyä
        törkeästi muita kohtaan.Ei sellainen kuulu mitenkään auttajan rooliin.Olisi hyvä,jos hieman kontrolloitaisiin näitä kirjoituksia.Pois kaikki vihaa tihkuvat jutut.Tämähän on nimenomaa perheväkivaltaa käsittelevä palsta niille,jotka sitä ovat jossain muodossa kokeneet,henkistä tai fyysistä väkivaltaa.Tarkoitus kannustaa ja tukea muita selviytymään ja herätellä keskustelua aiheesta.Ei siis mikään kiusaamispalsta,niin kuin joissain keskusteluissa näkyy olevan,yritetään vähätellä kokemuksia ja syytellä niitä,jotka ovat jo kylliksi kärsineet.

      • Ensiapu

        Huomasitko,että kyllä täältä poistettiin ne omituiset,solvaavat kirjoitukset,joita nyt ei kukaan tajunnut.Se oli hyvä.Asiat asioina.Ei tosiaankaan tarvii enää lisätä kärsivän ihmisen taakkaa.Eikös meidän päinvastoin ole työn puolesta yritettävä auttaa ihmisiä,sitä varten ainakin minä toistaiseksi vielä jaksan tätä työtä tehdä.Fyysinen kuormitus on kova kun tekee 3-vuorotyötä ja henkisesti tämä on aina vaan rankempaa ja rankempaa.

      • helmi-y
        Ensiapu kirjoitti:

        minäkin huomasin...mutta ne pooistetut olivat kyllä osoitettuja sille " patoutunutta vihaa täynnä olevalle hoitajalle" joka uskalsi puolustaa heikompaa, eli potilasta.

        Luulenpa, että pian lähtee lisää.
        Sääntöjen vastaista on herjata kirjoittajaa...

      • =?=
        Ensiapu kirjoitti:

        Huomasitko,että kyllä täältä poistettiin ne omituiset,solvaavat kirjoitukset,joita nyt ei kukaan tajunnut.Se oli hyvä.Asiat asioina.Ei tosiaankaan tarvii enää lisätä kärsivän ihmisen taakkaa.Eikös meidän päinvastoin ole työn puolesta yritettävä auttaa ihmisiä,sitä varten ainakin minä toistaiseksi vielä jaksan tätä työtä tehdä.Fyysinen kuormitus on kova kun tekee 3-vuorotyötä ja henkisesti tämä on aina vaan rankempaa ja rankempaa.

        Onko ensiavussa tapana lisätä kärsivän ihmisen taakkaa?
        Jos nyt oikeen olen ymmärtänyt, täällä on joku, joka on uskaltanut sanoa teille/sinulle sanasen käytöksestänne. Jonka seurauksena teistä/sinusta tuli "lääkintäihminen". Syytä en tiedä. Ehkäpä haluat saada uskottavuutta "terapiallesi". Ehkäpä et muuten vaan aina muista minkä ammatin harjoittaja olet.
        Siis jatkuu:
        Olet siis otanut silmätikuksesi jonkun jonka olet diagnosoinut joksikin, hulluksi kai. Sillä miksipä muuksikaan, sitä varten keksit itsellesi "ammatinkin".
        Ylläpidät tätä väitettä näillä omituisilla teksteilläsi täällä päiviä/viikkoja (?) myöhemmin, kun on niin vaikea myöntää jääneensä toiseksi/olleensa väärässä.
        Jos tämä toinen on hullu, kuten väität, miksi lisäät kärsivän ihmisen taakkaa, jonka juuri sanoit olevan tarpeetonta? Missä on ammattimainen otteesi potilaasi? Vai onko teillä tapana vittuilla potilaille? Onko tapana alistaa ja syyllistää? Olet vuorenvarmasti itse sellainen, miksi toista syytät.
        Toivottavasti muutkin nyt huomaavat mikä on tämän tarkoituksena ja palaavat normaaliin päiväjärjestykseen, jotta keskustelu palstan aiheesta pääsisi alkuun.
        On naurettavaa uhrata koko palstan kapasiteetti yhden katkeran henkilön takia, jolla ego murenee vähemmästäkin vastoinkäymisestä, niin palasiksi ettei muista mitä ammattikuntaa on sanonut edustavansa.
        Ei kukaan täysipäinen usko sinua ensihoitajaksi. EI KUKAAN!
        Joten lopeta jo.

        Mikä tässä kirjoituksessa kertoo,että lisäämme työssämme potilaan taakkaa?????
        Aivan ihmekommentti toiselta planeetalta.Kuuleeko Mars? Tule hyvä ihminen vaikka viikoksi meidän remmiin tarkkailijan rooliin.Huomaat,että maailma pursuu pahuutta ja väkivaltaa.En ole saanut mitään yliopistotason koulutusta,mutta sen sanon,että olen työssäni ammattitaitoinen ja osaa myös olla inhimillinen.Kyllä hoidetaan "hullujakin" eli psyykkisesti sairastuneita ja huumeenkäyttäjiä ja akoholisteja.Ihmisiä nekin kuule on!
        Mietin joskus,mitä isona tekisin.Tuskin tätä vilskettä ja henkistä painetta jaksaa eläkeikään asti.

      • Mitä oikein hourit?
        =?= kirjoitti:

        Onko ensiavussa tapana lisätä kärsivän ihmisen taakkaa?
        Jos nyt oikeen olen ymmärtänyt, täällä on joku, joka on uskaltanut sanoa teille/sinulle sanasen käytöksestänne. Jonka seurauksena teistä/sinusta tuli "lääkintäihminen". Syytä en tiedä. Ehkäpä haluat saada uskottavuutta "terapiallesi". Ehkäpä et muuten vaan aina muista minkä ammatin harjoittaja olet.
        Siis jatkuu:
        Olet siis otanut silmätikuksesi jonkun jonka olet diagnosoinut joksikin, hulluksi kai. Sillä miksipä muuksikaan, sitä varten keksit itsellesi "ammatinkin".
        Ylläpidät tätä väitettä näillä omituisilla teksteilläsi täällä päiviä/viikkoja (?) myöhemmin, kun on niin vaikea myöntää jääneensä toiseksi/olleensa väärässä.
        Jos tämä toinen on hullu, kuten väität, miksi lisäät kärsivän ihmisen taakkaa, jonka juuri sanoit olevan tarpeetonta? Missä on ammattimainen otteesi potilaasi? Vai onko teillä tapana vittuilla potilaille? Onko tapana alistaa ja syyllistää? Olet vuorenvarmasti itse sellainen, miksi toista syytät.
        Toivottavasti muutkin nyt huomaavat mikä on tämän tarkoituksena ja palaavat normaaliin päiväjärjestykseen, jotta keskustelu palstan aiheesta pääsisi alkuun.
        On naurettavaa uhrata koko palstan kapasiteetti yhden katkeran henkilön takia, jolla ego murenee vähemmästäkin vastoinkäymisestä, niin palasiksi ettei muista mitä ammattikuntaa on sanonut edustavansa.
        Ei kukaan täysipäinen usko sinua ensihoitajaksi. EI KUKAAN!
        Joten lopeta jo.

        Minä aloitin tämän keskustelun,ei "ensiapu".
        Jos haluat hyökätä,käy vihasi kanssa minun niskaan.
        Mikä sinua ärsyttää tässä keskustelussa? Eikö saa kertoa siitä,mitä tuolla ulkona tapahtuu?
        Eikö saa sanoa,että on joskus hirveän ahdistunut olo ja pelottaa joskus,että saa itse vaikka puukosta kun joku riehuu ja on mentävä paikalle?
        MIKÄ TÄSSÄ SAA SINUT HYPPIMÄÄN SEINILLE? Se,että teemme työtämme ja myös tunnemme myötätuntoa asikkaitamme kohtaan? Pitäisikö olla tunteeton?
        Eikö saa pelätä?
        Saman kutsun esitän kuin "ensiapu". Tule ihmeessä vaan meidän auton mukaan edes yhdeksi pe-la-väliseksi yöksi.Saat nähdä omin silmin,mitä tämän kaupungin kaduilla ka kodeissa tapahtuu.
        Olemme pari kertaa pyytäneet esim. kaupunginvaltuuston porukoita,että tulkaa itse katsomaan. Ei ole näkynyt.Joku oli kyllä kerran ollut potilaana meidän ensiavussa,ison sairaalan polilla ja kirjoitti lehteen.Kiitteli hoitajia ja kauhisteli,miten pienellä porukalla hoidetaan.
        Ja oli saanut nähdä myös riehuvan asiakkan taltuttamisen ihan vierestä.Näinhän se on,kun on kokenut,voi puhua.
        Josko nyt viimein ystävällisesti selittäisit,mikä tässä asiassa oikein sinua adistaa?Ainakaan en tajua,mistä viikkokausia jatkuneista kirjoitteluista puhut.Katso kuule päivämääriä.Ei minun aloitus kovin kaukaa tule.En ole viikkoja minäkään täällä ollut,mites nuo toiset olisivat voineet?
        Totta on,että ihan heti aluksi tuli ihan outoja kommentteja,joihin ei tullut myöskään selitystä millään tavoin.Saahan sitä hyökätä,mutta pitää osata perustella mielipiteensä jotenkin.Tuntemattomana on helppo tuollai haukkua,mutta ei kovin hyvätapaista.Kyllä minäkin sitä edellistä omituista hyökkääjää erehdyin tituleeraamaan vähän tärähtäneeksi,mutta kai se nyt ihmetyttää,jos ilman syytä asiallista keskustelua tullaan sotkemaan.Luettiin me sitä ryöpytystä täällä eri vuoroissa,eikä kukaan tajunnut,miksi meille niin kävi ja ketä ärsytettiin tahtomattamme.Suomi on vapaa maa,omasta työstä ja ihmisten hädästä saa toistaiseksi vielä kertoa.

      • =?=
        Ensiapu kirjoitti:

        Huomasitko,että kyllä täältä poistettiin ne omituiset,solvaavat kirjoitukset,joita nyt ei kukaan tajunnut.Se oli hyvä.Asiat asioina.Ei tosiaankaan tarvii enää lisätä kärsivän ihmisen taakkaa.Eikös meidän päinvastoin ole työn puolesta yritettävä auttaa ihmisiä,sitä varten ainakin minä toistaiseksi vielä jaksan tätä työtä tehdä.Fyysinen kuormitus on kova kun tekee 3-vuorotyötä ja henkisesti tämä on aina vaan rankempaa ja rankempaa.

        mitä a ne "omituiset solvaukset" sisälsivät?

        Haluu tietää, miksi nää pellet vittuilee täällä!

      • =?=
        Ensihoitaja kirjoitti:

        En ihan ymmärtänyt kysymystäsi,mutta yritän vastata.Lienet tarkoittanut siviilielämän kokemuksiani.
        Väkivaltatilanteisiin en ole siviilissä joutunut,luonteeni on sen verran lauhkea,että ei ole itsellä tarvetta riehua.Kukaan ei myöskään ole käynyt päälle.
        Perheväkivaltaa työssä kohdatessa tuntee avuttomuutta,se on selvää.Me kun näemme vaan sen lopputuloksen,väkivallan uhrin/uhrit.Kohtaaminen on lyhyt,ensiapu ja matka sairaalaan.Asiat jäävät kuitenkin kaivelemaan mieltä joskus pitkäksikin aikaa.Ei sitä osaa olla ihan menemättä tunteella mukaan,varsinkin jos on lapsesta kysymys.
        Kirjoitin juuri tämän vuoksi tänne.Että edes täällä joku löytäisi sitä tukea,kun uskaltaisi tänne kirjoittaa.Että tälle palstalle ei annettaisi kaikkien häiriköiden kirjoitella ja pilata keskusteluja.
        Töissä luettiin eri juttuja täältä ja huomattiin,että muka hoitajina esiintyvät kirjoittajat ovat julmaakin julmempia,kirjoitukset täynnä patoutunutta vihaa ja toisen alistamisen tarvetta.Oikeasti niiden juttujen taustalta löytyy kyllä aivan jotain muuta kuin hoitotyöläinen.Meillä ei tosiaankaan ole tarvetta lyödä lyötyä.Hävettää,että joku kehtaa esiintyä tätä työtä tekevänä ja käyttäytyä
        törkeästi muita kohtaan.Ei sellainen kuulu mitenkään auttajan rooliin.Olisi hyvä,jos hieman kontrolloitaisiin näitä kirjoituksia.Pois kaikki vihaa tihkuvat jutut.Tämähän on nimenomaa perheväkivaltaa käsittelevä palsta niille,jotka sitä ovat jossain muodossa kokeneet,henkistä tai fyysistä väkivaltaa.Tarkoitus kannustaa ja tukea muita selviytymään ja herätellä keskustelua aiheesta.Ei siis mikään kiusaamispalsta,niin kuin joissain keskusteluissa näkyy olevan,yritetään vähätellä kokemuksia ja syytellä niitä,jotka ovat jo kylliksi kärsineet.

        Sekö että tehdään tästä feikkien temmellyskenttä ja leikitään kaikki lääkäriä?

        "Töissä luettiin eri juttuja täältä ja huomattiin,että muka hoitajina esiintyvät kirjoittajat ovat julmaakin julmempia,kirjoitukset täynnä patoutunutta vihaa ja toisen alistamisen tarvetta.Oikeasti niiden juttujen taustalta löytyy kyllä aivan jotain muuta kuin hoitotyöläinen.Meillä ei tosiaankaan ole tarvetta lyödä lyötyä.Hävettää,että joku kehtaa esiintyä tätä työtä tekevänä ja käyttäytyä
        törkeästi muita kohtaan.Ei sellainen kuulu mitenkään auttajan rooliin.Olisi hyvä,jos hieman kontrolloitaisiin näitä kirjoituksia.Pois kaikki vihaa tihkuvat jutut."

        Mm. tämä kohta jutussasi vaatii pientä selvitystä. Olet siis "muka hoituri", kuten viestissäsi itseäsi ansiokkaasti parjaat. Miksi helvetissä jaksat jankuttaa tästä täällä? Mikä on pointtisi ja motiivisi? Onko "työt" vähissä? Oletko aivan out? Vaivaako pahakin burn out? Vaiko jokin pahempi? Kokeiles taas "osuuko" sivupersoona "ensiapu" paikalle, "sopivasti"?

        Ja jos minusta riippuu myös sinut "kontrolloidaan" pian ulos täältä.

      • ?????????
        =?= kirjoitti:

        mitä a ne "omituiset solvaukset" sisälsivät?

        Haluu tietää, miksi nää pellet vittuilee täällä!

        Mitä SINÄ riehut? Täällä puhutaan asiaa,ei käytetä rumaa kieltä eikä riehuta.
        Juuri tuollaiset solvaukset täältä joskus viime vkl poistettiin.Ja lähtee nytkin.

      • Seuraan sivusta huh huh
        =?= kirjoitti:

        Sekö että tehdään tästä feikkien temmellyskenttä ja leikitään kaikki lääkäriä?

        "Töissä luettiin eri juttuja täältä ja huomattiin,että muka hoitajina esiintyvät kirjoittajat ovat julmaakin julmempia,kirjoitukset täynnä patoutunutta vihaa ja toisen alistamisen tarvetta.Oikeasti niiden juttujen taustalta löytyy kyllä aivan jotain muuta kuin hoitotyöläinen.Meillä ei tosiaankaan ole tarvetta lyödä lyötyä.Hävettää,että joku kehtaa esiintyä tätä työtä tekevänä ja käyttäytyä
        törkeästi muita kohtaan.Ei sellainen kuulu mitenkään auttajan rooliin.Olisi hyvä,jos hieman kontrolloitaisiin näitä kirjoituksia.Pois kaikki vihaa tihkuvat jutut."

        Mm. tämä kohta jutussasi vaatii pientä selvitystä. Olet siis "muka hoituri", kuten viestissäsi itseäsi ansiokkaasti parjaat. Miksi helvetissä jaksat jankuttaa tästä täällä? Mikä on pointtisi ja motiivisi? Onko "työt" vähissä? Oletko aivan out? Vaivaako pahakin burn out? Vaiko jokin pahempi? Kokeiles taas "osuuko" sivupersoona "ensiapu" paikalle, "sopivasti"?

        Ja jos minusta riippuu myös sinut "kontrolloidaan" pian ulos täältä.

        huh huh
        Kirjoittanut: =?= 6.10.2004 klo 13.47

        Onko ensiavussa tapana lisätä kärsivän ihmisen taakkaa?
        Jos nyt oikeen olen ymmärtänyt, täällä on joku, joka on uskaltanut sanoa teille/sinulle sanasen käytöksestänne. Jonka seurauksena teistä/sinusta tuli "lääkintäihminen". Syytä en tiedä. Ehkäpä haluat saada uskottavuutta "terapiallesi". Ehkäpä et muuten vaan aina muista minkä ammatin harjoittaja olet.
        Siis jatkuu:
        Olet siis otanut silmätikuksesi jonkun jonka olet diagnosoinut joksikin, hulluksi kai. Sillä miksipä muuksikaan, sitä varten keksit itsellesi "ammatinkin".
        Ylläpidät tätä väitettä näillä omituisilla teksteilläsi täällä päiviä/viikkoja (?) myöhemmin, kun on niin vaikea myöntää jääneensä toiseksi/olleensa väärässä.
        Jos tämä toinen on hullu, kuten väität, miksi lisäät kärsivän ihmisen taakkaa, jonka juuri sanoit olevan tarpeetonta? Missä on ammattimainen otteesi potilaasi? Vai onko teillä tapana vittuilla potilaille? Onko tapana alistaa ja syyllistää? Olet vuorenvarmasti itse sellainen, miksi toista syytät.
        Toivottavasti muutkin nyt huomaavat mikä on tämän tarkoituksena ja palaavat normaaliin päiväjärjestykseen, jotta keskustelu palstan aiheesta pääsisi alkuun.
        On naurettavaa uhrata koko palstan kapasiteetti yhden katkeran henkilön takia, jolla ego murenee vähemmästäkin vastoinkäymisestä, niin palasiksi ettei muista mitä ammattikuntaa on sanonut edustavansa.
        Ei kukaan täysipäinen usko sinua ensihoitajaksi. EI KUKAAN!
        Joten lopeta jo.

        Tällaisia täältä on poisteltu useaan otteeseen.

      • =?=
        Seuraan sivusta huh huh kirjoitti:

        unohtui vastata!

        Sekö että tehdään tästä feikkien temmellyskenttä ja leikitään kaikki lääkäriä?

        "Töissä luettiin eri juttuja täältä ja huomattiin,että muka hoitajina esiintyvät kirjoittajat ovat julmaakin julmempia,kirjoitukset täynnä patoutunutta vihaa ja toisen alistamisen tarvetta.Oikeasti niiden juttujen taustalta löytyy kyllä aivan jotain muuta kuin hoitotyöläinen.Meillä ei tosiaankaan ole tarvetta lyödä lyötyä.Hävettää,että joku kehtaa esiintyä tätä työtä tekevänä ja käyttäytyä
        törkeästi muita kohtaan.Ei sellainen kuulu mitenkään auttajan rooliin.Olisi hyvä,jos hieman kontrolloitaisiin näitä kirjoituksia.Pois kaikki vihaa tihkuvat jutut."

        Mm. tämä kohta jutussasi vaatii pientä selvitystä. Olet siis "muka hoituri", kuten viestissäsi itseäsi ansiokkaasti parjaat. Miksi helvetissä jaksat jankuttaa tästä täällä? Mikä on pointtisi ja motiivisi? Onko "työt" vähissä? Oletko aivan out? Vaivaako pahakin burn out? Vaiko jokin pahempi? Kokeiles taas "osuuko" sivupersoona "ensiapu" paikalle, "sopivasti"?

        Ja jos minusta riippuu myös sinut "kontrolloidaan" pian ulos täältä.

      • =?=
        ????????? kirjoitti:

        Mitä SINÄ riehut? Täällä puhutaan asiaa,ei käytetä rumaa kieltä eikä riehuta.
        Juuri tuollaiset solvaukset täältä joskus viime vkl poistettiin.Ja lähtee nytkin.

        minunko kirjoitukseni ovat täällä olleet poistettavien listalla? Ihme homma, en ole edes kirjoittanut mitään viikonloppuna.

        Minäkö olen täällä leikkinyt päiväkausia ensiapua ja ensihoitajaa ja psykologian opiskelijaa?

        Nyt alkaa löytyä kysymysmerkkiä, taitaa selitykset olla vähissä?
        Kokeilepas sitä ensihoitajan roolia taas. Se oli niin kiva...

        *TIRSK*

      • ===========================...
        =?= kirjoitti:

        unohtui vastata!

        Sekö että tehdään tästä feikkien temmellyskenttä ja leikitään kaikki lääkäriä?

        "Töissä luettiin eri juttuja täältä ja huomattiin,että muka hoitajina esiintyvät kirjoittajat ovat julmaakin julmempia,kirjoitukset täynnä patoutunutta vihaa ja toisen alistamisen tarvetta.Oikeasti niiden juttujen taustalta löytyy kyllä aivan jotain muuta kuin hoitotyöläinen.Meillä ei tosiaankaan ole tarvetta lyödä lyötyä.Hävettää,että joku kehtaa esiintyä tätä työtä tekevänä ja käyttäytyä
        törkeästi muita kohtaan.Ei sellainen kuulu mitenkään auttajan rooliin.Olisi hyvä,jos hieman kontrolloitaisiin näitä kirjoituksia.Pois kaikki vihaa tihkuvat jutut."

        Mm. tämä kohta jutussasi vaatii pientä selvitystä. Olet siis "muka hoituri", kuten viestissäsi itseäsi ansiokkaasti parjaat. Miksi helvetissä jaksat jankuttaa tästä täällä? Mikä on pointtisi ja motiivisi? Onko "työt" vähissä? Oletko aivan out? Vaivaako pahakin burn out? Vaiko jokin pahempi? Kokeiles taas "osuuko" sivupersoona "ensiapu" paikalle, "sopivasti"?

        Ja jos minusta riippuu myös sinut "kontrolloidaan" pian ulos täältä.

        Katsos kun ne viestit,joihin tuossa vedotaan,jouduttiin poistamaan epäasiallisina.Se hoitsu vai mikä nyt oli,käyttäytyi sääntöjen vastaisesti ja nyt sit joku kyselee,et mistä täällä puhutaan.Kun lähtee viestejä välistä,toisten viestit näyttää oudoilta.Niin tässä kävi.Ei tarvii ihmetellä,jos et niitä ole lukenut,et tajuu.Miksi koet,et täällä joku keljuilee.Aika vakavista asioista on kai kuiteskin kyse.En nyt kyllä ymmärrä,miks nämä asiajutut pitäis poistaa ja jättää sellaset,joissa ei edes puhuta mitään palstan aiheesta vaan sorkitaan toisten kirjotuksia.

      • ???????
        =?= kirjoitti:

        minunko kirjoitukseni ovat täällä olleet poistettavien listalla? Ihme homma, en ole edes kirjoittanut mitään viikonloppuna.

        Minäkö olen täällä leikkinyt päiväkausia ensiapua ja ensihoitajaa ja psykologian opiskelijaa?

        Nyt alkaa löytyä kysymysmerkkiä, taitaa selitykset olla vähissä?
        Kokeilepas sitä ensihoitajan roolia taas. Se oli niin kiva...

        *TIRSK*

        olsit sitte pitäny suus kii!
        Kirjoittanut: .......... 1.10.2004 klo 18.26

        jos ammattilaiset ei tiedä mitään ja uhrit kaiken! niinhän sä sanoit. mihin sitte ollenkaan tarvitaan ammatilaisia? sinne vaan vihannekset hoitamaan toisia samanlaisia!

        PS. voisit kyllä ihan oikeesti jo lopettaa. ja myöntää tappios, "ensihoitaja"

        *TIRSK*

        Ja jälleen tuo sma paljastava loppuläjäys.
        Vieläkö muuta tarviit muistin virkistämiseksi?

      • =?=
        ??????? kirjoitti:

        millaisia oireita oli paranoiassa?

      • =?=
        ===========================... kirjoitti:

        Katsos kun ne viestit,joihin tuossa vedotaan,jouduttiin poistamaan epäasiallisina.Se hoitsu vai mikä nyt oli,käyttäytyi sääntöjen vastaisesti ja nyt sit joku kyselee,et mistä täällä puhutaan.Kun lähtee viestejä välistä,toisten viestit näyttää oudoilta.Niin tässä kävi.Ei tarvii ihmetellä,jos et niitä ole lukenut,et tajuu.Miksi koet,et täällä joku keljuilee.Aika vakavista asioista on kai kuiteskin kyse.En nyt kyllä ymmärrä,miks nämä asiajutut pitäis poistaa ja jättää sellaset,joissa ei edes puhuta mitään palstan aiheesta vaan sorkitaan toisten kirjotuksia.

        kannattaisi varmaan kirjotella sen verran fiksusti ettei niitä viestejä tarvitse poistaa. Eikö?

        Toisekseen, vaikka kuinka haen, en löydä tästä viestistä yhtään asiatonta tai pätemätöntä seikkaa!
        Hei, mimmihän puolustaa sairasta! Mieti kuinka harvinaista nykyään!

        """Narsismista
        Kirjoittanut: hoitsu 27.9.2004 klo 12.41

        Luin tuossa alta todella epäilyttävää tekstiä lähimmäisen "persoonallisuushäiriöstä", joitten diagnoosin oli tehnyt maallikko.
        Kerroin jo siinä yhteydessä että se ei ole helppoa aina lääkärillekään eikä pätevää muuten kuin luvan saaneen lääkärin tekemänä.

        Eräs siellä kysyi, mitä väliä sillä on kuka diagnoosin tekee?!!
        En voi kuin kummastella, onko hänelle sitten yhdentekevää istuuko lääkärin pallilla esim. työtön siivooja?

        Toisena seikkana haluan kiinnitettävän huomiota siihen intoon, joilla diagnosoitte esim. toistenne puolisoita, naapureita, tuttavianne.
        En ymmärrä. Sellainen joka itse sortuu toisen leimaamiseen mielisairaaksi/persoonallisuushäiriöiseksi, ei voi olla muuta kuin pahansuopa.
        Samoin voisi miettiä, millaisella henkilöllä on tarve tähän. Narsismin oppikirjaoireet sopivat kyllä tähänkin!

        Jos vaikka ajattelemme henkilöä, joka murtaa jalkansa, siitä puhutaan se hetki kun jalka on paketissa. Kukaan ei juuri muista tapausta muutaman vuoden päästä. Mutta ihminen, jolla on todettu (vaikka läheisen "diagnosoima") persoonallisuushäiriö, se muistetaan aina!

        Ja vielä se seikka, että narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole vittumaisuuttaan sellainen, vaan koska hän on sairas!
        Näkyy olevan yleinen käsitys sekin, että narsimi persoonallisuushäiriönä olisi sairastajansa jotenkin hallittavissa!

        Pientä ajatusta peliin. Naiset. Aivan kaikesta ei voi syyttää puolisoakaan """

        Kerro nyt sitte mikä tässä on päin seiniä? Mä ootan.

        No enpä ole tuota lukenu,ei se tässä ole ollu näkyvillä ainakaan.
        Heilukaa vaan täällä hoitsut sun muut! Meikä sai nyt tarpeekseen!
        Keskustelun alottajalle: Koeta kestää! Pistä nää jollain lailla tajuun,mitä ne tekee.Eihän tänne kukaan voi asiaa kirjotta jos tämä menee tällaseksi. VOIMIA TYÖHÖN!

      • =?=
        ===========================... kirjoitti:

        No enpä ole tuota lukenu,ei se tässä ole ollu näkyvillä ainakaan.
        Heilukaa vaan täällä hoitsut sun muut! Meikä sai nyt tarpeekseen!
        Keskustelun alottajalle: Koeta kestää! Pistä nää jollain lailla tajuun,mitä ne tekee.Eihän tänne kukaan voi asiaa kirjotta jos tämä menee tällaseksi. VOIMIA TYÖHÖN!

        sitten alottaa, kun ei kestä asian loppuunpuimista!
        Tässä muuten viestiin linkki:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000004802427

        Kun sitä "et ole nähnyt"...

      • Missu
        =?= kirjoitti:

        millaisia oireita oli paranoiassa?

        Katsosit viimein peiliin! Samaa mieltä noitten toisten kans,että et kyllä ole ihan ok jos tarvii aina heilua ja rämpiä muitten juttuja.Jos nuo ei ite niitä sun juttujas katkase,me muut pistetään viestiä palveluun.Anna olla!

      • ===========================...

      • =?=
        ===========================... kirjoitti:

        Se sama siis jauhaa joka paikassa.Ei kuule jaksa kiinnostaa.Tämä oli hyvä keskustelu aikansa.Tuollaista psykologista en jaksa,kun olen vaan tavallinen maatiainen.Jatkapa sinä sitten.Onnea vaan yksinpuhelulles!

        tähän asti meitä olikin kaksi, minä ja sinä (monella nickillä)...

      • Psykologian opiskelija
        =?= kirjoitti:

        kannattaisi varmaan kirjotella sen verran fiksusti ettei niitä viestejä tarvitse poistaa. Eikö?

        Toisekseen, vaikka kuinka haen, en löydä tästä viestistä yhtään asiatonta tai pätemätöntä seikkaa!
        Hei, mimmihän puolustaa sairasta! Mieti kuinka harvinaista nykyään!

        """Narsismista
        Kirjoittanut: hoitsu 27.9.2004 klo 12.41

        Luin tuossa alta todella epäilyttävää tekstiä lähimmäisen "persoonallisuushäiriöstä", joitten diagnoosin oli tehnyt maallikko.
        Kerroin jo siinä yhteydessä että se ei ole helppoa aina lääkärillekään eikä pätevää muuten kuin luvan saaneen lääkärin tekemänä.

        Eräs siellä kysyi, mitä väliä sillä on kuka diagnoosin tekee?!!
        En voi kuin kummastella, onko hänelle sitten yhdentekevää istuuko lääkärin pallilla esim. työtön siivooja?

        Toisena seikkana haluan kiinnitettävän huomiota siihen intoon, joilla diagnosoitte esim. toistenne puolisoita, naapureita, tuttavianne.
        En ymmärrä. Sellainen joka itse sortuu toisen leimaamiseen mielisairaaksi/persoonallisuushäiriöiseksi, ei voi olla muuta kuin pahansuopa.
        Samoin voisi miettiä, millaisella henkilöllä on tarve tähän. Narsismin oppikirjaoireet sopivat kyllä tähänkin!

        Jos vaikka ajattelemme henkilöä, joka murtaa jalkansa, siitä puhutaan se hetki kun jalka on paketissa. Kukaan ei juuri muista tapausta muutaman vuoden päästä. Mutta ihminen, jolla on todettu (vaikka läheisen "diagnosoima") persoonallisuushäiriö, se muistetaan aina!

        Ja vielä se seikka, että narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole vittumaisuuttaan sellainen, vaan koska hän on sairas!
        Näkyy olevan yleinen käsitys sekin, että narsimi persoonallisuushäiriönä olisi sairastajansa jotenkin hallittavissa!

        Pientä ajatusta peliin. Naiset. Aivan kaikesta ei voi syyttää puolisoakaan """

        Kerro nyt sitte mikä tässä on päin seiniä? Mä ootan.

        Eihan tuossa tekstissa mikaan voinnut loukata, tama hoitsun teksti oli kopio koulun oppikirjasta, kuten itsekkin varmasti ymmarsit.

        Mutta mitenka sina teit sellaisen paatelman, etta hoitsu on nainen ? Lauseesi: " Hei mimmihan puollustaa sairasta " Tunnetkohan ko. hoitsun jopa paremmin, ehkapa sina itse olet tama hoitsu ?? ..." nauraa " ...

        Alkaa keskustelun taso menna hieman alle riman, eli ei tee mieli vastata tai kirjoittaa, sen verran ovat julkeita eraiden kirjoitukset, mutta kuten olen aikaisemmin jo sanonnut, niin jokaisella on mielipide vapaus.

    • Sanna

      "Tuntuu kyllä kummalta,että selvästi ne,ketkä eivät ole vaikeuksia itse lainkaan kokeneet,ovat kärkkäitä tyrkyttämään neuvojaan.Paras ja varmin tuki tulee kuitenkin niiltä,jotka ovat uskaltaneet,ovat selvinneet."

      Mielestäni tuo ei nyt ihan aina pidä kyllä paikkaansa. Yleensä itse saman ongelman kanssa kamppailevat tai aiemmin kamppailleet yhdistävät tilanteen liian selvästi omaan tilanteeseensa, eivätkä osaa nähdä tilannetta sinä yksilöllisenä tilanteena kuin se oikeasti on. Sen sijaan joku, jonka elämä ei pyöri samankaltaisen tilanteen setvimisessä, pystyy helpommin tarkastelemaan tätä tilannetta ulkopuolisen silmin (toivottavasti) hiukan objektiivisemmin.

      • ......

        loppupeleissä siitä, vaan aivan jostain muusta. Olet kyllä aivan oikeassa. Näinhän se on.

        Mutta tää juttu juontaa niin kaukaa, että tuskin jaksan selittää.

        Joka tapauksessa "ensihoitajamme" on myös sitä mieltä, että sairaudet ovat potilaiden oma vika. Ja ensisijainen hoidettava on aina läheinen, potilaasta viis. Samoin kuin diagnosointiin sopivin on potilaan nettiystävä ja paikkana paras suomi24:n perheväkivaltapalsta.

      • Missu

        Tämä aihe jakaa ihmiset kahtia.Joku sanoo,et on vaan hyvä jos ei ole omia kikemuksii,mut sanonpa vaan,että se ei kyl aina pelaa.Siis tuki ei-kokeneelta.
        Se on vähänniinku sama juttu,kun lapseton ihminen tietää TEORIASSA kaiken kasvatuksest ja neuvoo suureen ääneen muita,on kaikkitietävä ja erehtymätön.Mut annas olla kun tullee oma kersa,mieli muuttuu.Kokee samaa epävarmuutta kun ne toisetkin,miettii,pohtii ja tekee myös virheitä.
        Jokainen,joka on selvinnyt mieleltään ehjänä väkivallasta,osaa kyllä olla parempi tuki kuin pumpulissa kasvanut.Mitenkä monta kertaa just nämä sanoo vaan et KAUHEETA ja se on siinä.Ei se auta.
        Kun on ollu terapiassa ja vuosien jälkeen löytää itsensä ja ilon elämästä,voipi varmaan olla avuksi toisille.Tietää,että aluks mennään tosi syvällä,paskakaivon pohjalla.Mut et edes joku pien onnistuminen voi sit saada katsomaan ylöspäin: Sen kaivon pohjalta katsottuna ylhäällä kuultaaki valoa.Siitä lähteeki se ylöspäin kiipeeminen,väliin tullaan liukumalla vähän takas ja taas hammasta purren pyritään hiljaa ylös.
        Ei ole sopivaa vähätellä kokemuksen antamaa voimaa.Olen samaa mieltä,et jos just nyt on ite kriisissä,ei voi miteskään toista olla tukemassa.Tarkotan tällä niitä,ketkä on jo ajat sitten päässeet uuteen elämään.Heiltä sitä toivoa saa.Kun pitää luopua katkeruudesta ja syyttelystä ja omantunnonvaivoista.Mikä on ollut,se on mennyt.Vain tämä päivä ja huomispäivä on tärkeetä nyt.
        En vähättele ammattiapua,mut sitäkin on monenlaista.Toiselle sopii toinen,toiselle toinen.Itse kävin 3v terapiassa,en päässy aluks ylös millään.Nyt ei enää satu niin hirveesti kun sitä muistellee.Ja on uusi perhe,ihan toisenlainen elämä kokonaan.
        Olen helkkarin ylpeä,et selvisin.Sen viestin haluun jakaa niille,ketkä tarvii kannustusta nyt : Kannattaa hakee tukea ja apua ja puhua jollekin.

    • =?=

      """"On hyvä,jos täältä joku saisi henkistä tukea ja
      kenties vähän sitä rohkeutta lisää,että uskaltaa lähteä pois väkivallan alta.Eikä mene takaisin"""

      Kuka täällä on pakottanut ja vaatinut jonkun henkilön jäämistä mihinkään suhteeseen, jossa hän ei halua olla?
      Ihan eksakti tieto ja linkki kohtaan, jossa kärsivää kielletään poistumasta väkivaltaisesta suhteesta?

      """Siksi meidän kaikkien tulee olla heikomman puolella.Oli se sitten vaikka tuntematon.Eihän mekään tunneta asiakkaitamme,ei taustoja,mutta autamme minkä voimme."""

      Tässä on kohta jota en ihan tajunnut ennen kuin luin erään viestin. Täällä oli henkilö, jonka mielestä sairasta on autettava AINA ensisijaisesti, eikä suinkaan syyteltävä hänen sairautensa aiheuttamista vaurioista.
      Olet "hoitohenkilökuntaan" kuuluvana siis eri mieltä? Mielenkiintoista...

      Ja sitten vielä se kysymys, jota sulta on kysytty moneen kertaan, mutta KERTAAKAAN et ole vaivautunut siihen vastaamaan.

      """Menkääpä itseenne ja lakatkaa tappelemasta täällä.Annetaan puheenvuoro niille,joilla on sanottavaa,omia kokemuksia selviytymisestä."""

      Miksi tulit sitten haastamaan riitaa tänne, sillä sinulla EI OLE mitään sanottavaa, et vastaa kysymyksiin, etkä puhu omasta kokemuksestasi.
      Siis miksi olet täällä?

      • Mako

        ..sinä haastat koko ajan riittaa ja sotket.Paljastiut jo aikaisemmin ,miks tulit takaisin? Ei kai nyt voi jankuttaa tuota samaa loputtomiin? Tuhoat taas yhden keskustelun.Outo tavoite sulla.Uskon,että kun ne,joiden viestejä yrität väännellä,tulee paikalle,taas lähtee nämä.Mitä ihmeen saivartelua tämä tämmönen on?

      • =?=
        Mako kirjoitti:

        tää oli varmaan sun eka viesti tänään...uskotaan ihan heti.

        Ymmärrän olevani häirikkö, kyselenhän "siltä itseltään" liian hankalia.
        Jankutan muuten niin kauan kunnes saan vastuksen, jossa selitetään ne asiat joita kysyin.
        Miksi vastasit etkä kuitenkaan vastannut?

        Tähän "keskusteluun" on kaikilla vapaus olla osallistumatta.

        Oikeus kysellä minulta siirtyy sinulle, kunhan ensin vastaat mun kysymyksiin, jotka minä esitin ENSIN...

        Kun mä en ole hoitoalalla.Mutta saan kai sanoa,että älä sotke täällä tollai.Se,että olen vaan kirvesmies ei tee musta sulle B-luokan ihmistä.Mut mulla on kyllä kokemusta perhehelvetistä,jota sulla ei taida olla.En osaa kovin paljon kirjatietoo,mut elämänkoulussa olen kyl jo edennyt melkolailla ylös.En tajuu,miks pitää toisten hyviä juttuja penkoo koko ajan.Mene kuule ittees jo välillä.Moni muukin sua kaihtaa.

        minä sotken kun kyselen. Eikö tää ollukaan keskustelupalsta?
        Ai niin, ethän sä osaa vastata. Sä osaat vaan haukkua ja vittuilla.

        Noh, vaikka sulla on kokemusta perhehelvetistä, en silti päästäs sua tohtoroimaan itseeni.
        Sua ei kaihdakaan kukaan. Minä en pelkää. Uhkaile niin paljon kun haluat.

        Pidät siis "hyvänä juttuna" sellaista jossa haukutaan sellaisia jotka auttaa perhehelvetistä selvinneitä...mielenkiintoista jälleen.

        Kuka haukkuu näitä kunnon hoitotyöläisiä,jotka on kirjottaneet työstään ja ihmisten auttamisesta? Miten sinä itse liityt juttuun?
        Tongit muitten juttuja ja et ite ole kokenut väkivaltaa etkä kai siis ole samassa työssä kun nuo ketkä kirjottaa asiasta,työstä ja ihmisten hädästä.

      • Psykologian opiskelija
        =?= kirjoitti:

        minä sotken kun kyselen. Eikö tää ollukaan keskustelupalsta?
        Ai niin, ethän sä osaa vastata. Sä osaat vaan haukkua ja vittuilla.

        Noh, vaikka sulla on kokemusta perhehelvetistä, en silti päästäs sua tohtoroimaan itseeni.
        Sua ei kaihdakaan kukaan. Minä en pelkää. Uhkaile niin paljon kun haluat.

        Pidät siis "hyvänä juttuna" sellaista jossa haukutaan sellaisia jotka auttaa perhehelvetistä selvinneitä...mielenkiintoista jälleen.

        Olen lukennut nama tahan ketjuun kirjoittamasi vastaukset ja olen ihmeissani, miten jollakin on tuollainen maara agressiota sisallaan. Ensinnakin kaytat erasta -v- alkuista sanaa, turhan usein. Voisitko lopettaa sen ihan ensimmaisena.

        Anna ihmisille keskustelu rauha. Sinakin voit keskustella, mutta keskustelu tarkoittaa asian etenemista ja asian pohtimista, ei tallaista kuin sina taalla meuhaat.

      • Jussi B
        =?= kirjoitti:

        minä sotken kun kyselen. Eikö tää ollukaan keskustelupalsta?
        Ai niin, ethän sä osaa vastata. Sä osaat vaan haukkua ja vittuilla.

        Noh, vaikka sulla on kokemusta perhehelvetistä, en silti päästäs sua tohtoroimaan itseeni.
        Sua ei kaihdakaan kukaan. Minä en pelkää. Uhkaile niin paljon kun haluat.

        Pidät siis "hyvänä juttuna" sellaista jossa haukutaan sellaisia jotka auttaa perhehelvetistä selvinneitä...mielenkiintoista jälleen.

        >

        Mitä?
        Kirjoittanut: Mako 6.10.2004 klo 19.51

        Kuka haukkuu näitä kunnon hoitotyöläisiä,jotka on kirjottaneet työstään ja ihmisten auttamisesta? Miten sinä itse liityt juttuun?
        Tongit muitten juttuja ja et ite ole kokenut väkivaltaa etkä kai siis ole samassa työssä kun nuo ketkä kirjottaa asiasta,työstä ja ihmisten hädästä
        .............................
        Tässä sulle Makon teksti. Etsipä meille kaikille kiinnostuneille siitä nuo väitteesi "uhkaile vaan,minä en pelkää". Ja "sä osaat haukkua ja vittuilla".Ei me löydetty mitenkään päin,jos ei kauheesti rupee käyttämään mielikuvitusta.

      • ^^_-_
        Jussi B kirjoitti:

        Kuinka moni muu Teistä vaivautui etsimään hänelle (=?=) vastaukset hänen kysymyksiinsä?
        Ei kukaan. Ei yhtään asiallista vastausta. Joten on varmasti turha kysellä häneltäkään.

        Tulen tuolta mielenterveyspalstalta, koska ystävän välityksellä kuulin tästä paahtamisesta, jota täällä tapahtuu.
        Sain myös pikkasen taustatietoa asiaan.

        Joten aivan ensimmäisenä, lääketiedettä ei ole käytetty ihmistä vastaan enää aikoihin, vaan se on tiede, joka on kehitetty ihmisten auttamiseen.
        Eikä esim. avioero vaadi enää toisen mielenvikaisesksi todistelua, vaan sen saa kun niin haluaa.

        Toisekseen, terveydenhuoltomme on tänä päivänä niin pitkälle priorisoitunutta, ettei sillä ole resursseja hoitaa muita tai muunlaisia potilaita, kuin mitä sen vastuualueeseen kuuluu.
        Joten esim. sydänteholla ei hoideta synnytyksiä, vaan tehohoitoa vaativia sydänpotilaita. Leikkaussaliin ei viedä, jos syy on hoidettavissa terapialla.
        Erikoistunut lääketiede tarkoittaa tätä.
        Joten myöskään lasten psykiatrinen ei hoida vanhempia. Yhteistyö vanhempien kanssa tähtää aina pienen potilaan sairauden paranemiseen. Ei vanhampien. Taustojen kartoituskaan ei ole vanhempien terapiaa.
        Jos vanhemmista jompi kumpi tuntee tarvetta terapiaan, on hänelle siihen olemassa omat asiointipaikat. Lastenpsykiatrian vastuulla ei ole muut kuin lapset. Senhän sanoo jo järkikin.
        Ymmärretty?

        Kolmanneksi, ihmettelen Sinua ja Teitä muita (jos muita edes on) miksi ihmeessä jaksat jatkaa? Olemme perheväkivalta palstalla, jossa aiheen pitäisi olla aivan toinen kuin hoitohenkilöstön haukkuminen ja arvostelu. Jokainen tekee työnsä niin hyvin kuin taitaa. Toiset meistä ovat paremmassa asemassa ja toiset huonommassa. Se on elämässä valitettava fakta. Siihen on tyytyminen. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus pyrkiä siihen parhaimpaan.

        Olen katsellut näitä ketjuja, ja kysynkin nyt, mitä siitä saa henkilö, joka omien sanojensa mukaan on kovan perhehelvetin kokenut, väkivaltaan kyllästynyt ja leipääntynyt? Mitä tästä kaikesta on jäänyt käteen?
        Hyvä mielikö?

        Minusta ainakin tuntuu, että itse en olisi lähtenyt tällaiseen, ensinnäkään haukkumaan asiansa esittänyttä henkilöä. Enkä liioin lähtenyt riiitelemään monella nimimerkillä sen haukkumisen oikeutuksesta ehkäpä alaikäisen teinipojan kanssa. Jos olisin kokenut vakavaa väkivaltaa, en jaksaisi sitä toiselle tuottaa, edes henkisessä muodossa.

        Toivon, että vastaukset joita tähän mahdollisesti tulee, ovat asiallisia. Sillä itselläni ei ole ollut tarkoitusta ketään haukkua. Ei edes sitä mahdollista teinipoikaa. Otan vastaan kysymyksiä ja pyrin vastaamaan asiallisesti.

        Kaikilla Teillä on ollut syynne tähän, toisten syyt näkyvät karkeammin kuin toisten. Mutta eikö kukaan osaa lopettaa? Oletteko näin riidanhaluista väkeä? Nautitteko väkivallasta?

      • Tiedetään,tiedetään
        ^^_-_ kirjoitti:

        SINULTA tuossa kyseltiin,että MISSÄ KOHTAA TEKSTIÄ Mako haukkui sinua ja uhkaili?Sinulta kaikki odottaa vastausta. Kukaan toinen ei näet löydä tekstistä sitä kohtaa.

        Mistä TAAS lastenpsykiatrian tähän vetäisit? Sinun kirjoitustyylisi tunnetaan,samoja sanoja ja välimerkkejä aina. Nyt maltoit hetkellisesti olla käyttämättä v..alkuista sanaa,mutta tulee se sieltä.Tätä lastenpsykiatriaa me on nyt luettu ihan tarpeeksi sun kanssa ja ketjun päätös on tässä: Antaa luennoida.Onhan saatu ainakin tietää,että joku psykiatrinen hoitsu ei malta lopettaa,on jäänyt levy päälle.Meillä muilla elämä on vähän laveampaa,katsotaan muutakin kuin omaa napaa ja omaa työtä.Ei jakseta titteleitä koko ajan korostaa.Jos on hoitaja,kuten väität olevasi,ei kyllä korosta omaa tietämystää ja leiki yli-ihmistä.
        Ensihoitaja jo tuossa sanoikin,että lopetetaan.Niin me muutkin teemme.Luuletko tosiaan että sinua ei tunnistettu?
        Reputit muuten sen viimeisenkin luetunymmärryskysymyksen,kuten niin monta kertaa aikaisemminkin.Koska se oli SINULLE,etkä taaskaan tajunnut,että vastausta odotetaan sinulta.Uusintaa ei järjestetä,se on hylsy nyt.
        Vai vetästäänkö nuo aikaisemmat lastenpsykiatrian "luentosi" esiin linkeillä muistin virkistämiseksi.....Ei tarvii "ystävien" kertoa,mistä täällä on ennenkin sulle sanottu ja keskustelut takiasi lopetettu.

      • luullaan, luullaan
        Tiedetään,tiedetään kirjoitti:

        " Sinun kirjoitustyylisi tunnetaan,samoja sanoja ja välimerkkejä aina. "

        Oletko seinähullu? Vai luuletko olevasi kovinkin fiksu?
        Tässä näppiksessä edessäni on tasan samanlaisia kirjaimia kuin sullakin. Kun painan tuosta pilkkua, kas siihen ilmestyy ,! Ja vielä huutomerkkikin paukahti perään. Nyt tuli piste. Samoja sanoja? Kas, olemme Suomessa ja kirjoitamme Suomen kielellä.
        Kieliopissa on tietty määrä sanoja ja suurin osa niistä kuuluu puhekieleen, jota kaiketi suurin osa osaa kirjoittaa ja puhua. Ymmärtääkin vielä pitäisi. Sitä en mene enää vannomaan kenenkään kohdalta.

        Olet hyvin tyhmä.

    • Ensihoitaja

      Eipä ollut kovin mieltäylentävää luettavaa viimeiset teesit tässä keskustelussa.Minä tämän aloitin ja minä lopetan.Turha antaa enää pontta kun on joku päättänyt jotenkin sutkea kaikki puheenvuorot.Kiitos kaikille järjellisille osallistujille.Anteeksi sinä "ensiapu"-nimimerkillä kirjoittanut.Sait minun takia paljon asiatonta tekstiä,olen tosi pahoillani!

      • Muillekin

        ..tuli kyllä sitä häirintää,ei vaan minulle.Mutta kiitos kuitenkin.Lopetan,koska halusit niin,että ei kukaan jatka.Toivottavasti ei enää kukaan anna tuulta purjeisiin tuolle kyseiselle kiusanhengelle.Vaitiolo on viisutta tässä tapauksessa. HYVÄÄ SYKSYÄ!

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7916
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      452
      2201
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2105
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1680
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1226
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1211
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1084
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      831
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      733
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      721
    Aihe