Tulisi nyt äkkiä pakkolaki.

Ja pakottaisi lorvijapummit töihin. Mahdollisimman kauaksi kotoa ja netin äärestä. Ja tietenkin karenssiä kylmäverisesti jos homma ei maistu.

Meinaan alan jäädä eläkkeelle ja yhteiskunta tarvitsee osallistujia tasaamaan viuluja.
13112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos Suomi eroaa Eu:sta menen...

Äänestä

Eläkerahasi on mennyt taivaan tuuliin.Uusinasäästökohteina tuleekin olemaan eläke-
läisten joukkohäivytys tai takaisin työhön myös nuoremmille sama.Kun rahaa ei ole suomella.J ja muu hallitus.

Äänestä

Syksyllä kaikki on toisin.

Äänestä

Siihen pakkolakiin sitten sellainen ehto että kaikki virulaiset pois suomesta, silloin sen voisi jotenkuten hyväsyä.

Toki voi tehdä pelkän ehdonnkin mukaisen lain, aina parempi.

Jonkinaikaa noita työmaita täytyisi pitää karanteenissa että häipyy virulaisten laiskuuden ja ammattitaidottomuuden haju.

Äänestä
  • Viruloisten lisäksi venäläiset ja tummat ympäri maailmaa saavat varautua samaan. Työt suomalaisille, ei ulkolaisille!

    Pitäisi myös ottaa vanha korpilaki takaisin käyttöön. Nykyisen lainsäädännön mukaan naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä, vain miehen palkkatyössä. Korpilain mukaan nainen sanoo viimeisen sanan.

    Äänestä

Kunhan vanhat menee eläkkeelle ajetaan uudet lait jotka poistaa eläkkeet takautuvasti. Ei loisijoita missään yhteiskuntaluokassa

Äänestä

Tuohon aloittajan örvellykseen toteaisin: Tulisipa sellainen päivä, että ihmiset suurin joukoin järkiintyisivät!

On se vaan niin tyhmää syyttää kaikkia työttömiä lorvijoiksi, sellaisen hevonpaskan suoltaja voi katsoa peiliin ja kysyä itseltään mikä minä olen??

Äänestä

Nyt pitää ihan ensin ajatella , että mihin h.lvetin duuniin singahtaisi ? Vastaus on ei mihinkään . Valtion nykymeininki on maahanmuuton lisääminen ja työpaikkojen vähentäminen , nämä on ne kaksi kultaista asiaa mitkä menee taviksien ohi . Itse teen enään hissukseen hommia ja nykymeiningillä p erse ei kestäisi lisäkustannuksia ja ÄLKÄÄ sanoko että et osaa firmaa hoitaa .Työnantajamaksut vain ovat kokealla . Yksityinen ja julkinen sektori ovat kaksi eri asiaa .

Äänestä
  • Korjaus : työnantajamaksut vain ovat todella korkealla .

    Äänestä

Ja minnekäs menet töihin jos työpaikkoja ei riitä kaikille ja varsinkaan palkanmaksajia? On se helppo huudella anonyyminä täällä kaikkea paskaa ihmisille, eikös vaan olekin?

Äänestä

Miksi et tee mitään noille "yt-herroille" jotka jakavat irtisanomislappuja? Juuri he lisäävät työttömien määrää. Taidat olla itse noita tyhmiä "yt-herroja" jotka pitävät kiinni hallituksen ja työnantajajärjestöjen "kasvu-ura" ideologiasta. Tämän mukaan työttömyyskin on saatava kasvuun jotta niitä työttömiä voidaan mielivaltaisesti kurittaa. Teidän talouslinja on aivan järjetön.
Tehkää jotain omalle mielenterveydelle ensin.
Minä en suostu edes karenssin uhalla ottamaan mitä tahansa työtä vastaan, en tahdo osallistua teidän "kasvu-ura" ideologian mukaisen yhteiskunnan rakentamiseen millään tavalla. Kyllä viisas keksii keinonsa itsensä ja perheen elättämiseen.

Äänestä

Jos työttömyyskorvaukset ja sosiaaliturva lopetetaan, seuraukset ovat jotain muuta kuin mitä aloittaja kuvittelee. Harva sitä suosiolla suostuu nälkään kuolemaan, eli sitten ei ole rikkaillakaan kivaa...
On aika röyhkeää sanoa työttömiä pummeiksi, kun töitä ei vaan ole. Monet ovat jääneet työttömiksi siksi koska työtä tarjonnut firma on mennyt nurin tai muuttanut Kiinaan globalisaation takia.
Siksi vasemmistoliitto ja SDP vaikuttavat huijaukselta, koska tukevat globalisaatiota ja rajat auki politiikkaa. Siis miten on mahdollista että työväen puolueet tukevat samaa mitä bilderbergit ja kokoomus haluavat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Odotan innolla. kirjoitti:

Ja pakottaisi lorvijapummit töihin. Mahdollisimman kauaksi kotoa ja netin äärestä. Ja tietenkin karenssiä kylmäverisesti jos homma ei maistu.

Meinaan alan jäädä eläkkeelle ja yhteiskunta tarvitsee osallistujia tasaamaan viuluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu