Onko keinovalikoimia ja millaisia?
Yksi naapuri käy joskus oikein oven takana kuulostelemassa. Varhain aamulla tai öisin. Melko skitso tapaus. Muutenkin neuroottinen ja talon juorukello.
Yksi naapuri käy joskus oikein oven takana kuulostelemassa. Varhain aamulla tai öisin. Melko skitso tapaus. Muutenkin neuroottinen ja talon juorukello.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Onneksi meidän rivarissa saa jokain elää tavallaan, onhan täälläkin muutama juorukello, utta asukkaa antaa niiden juorujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tosin uuden asukkaan muuttaessa taloyhtiöömme, kaikki kyllä häntä/heitä tarkkailee.
Kyllä tässä rapussa on tapettukin. Eikä kukaan puuttunut eikä kiinnostanut ennen kuin rappukäytävässä tuoksui vahva kalmo.
Tavallisia työssäkäyviä ihmisiä ja perheitä. Tosin tuosta henkirikoksesta on aikaa ja tekijäkin jo vapautunut vankilasta sen rikoksen osalta. Ja asukasmateriaali on vaihtunut mutta edelleenkään ketään ei kiinnosta toisten asumiset ja tekemiset.
On tapahtunut senkin jälkeen, joskus, ajoittain, vakavaakin. MUtta sitä varten meillä suomessa on poliisijärjestelmä. Heidän tehtävä on hoitaa rikokset.
Mielestäni tämä on parasta mitä voi odottaa. Jokainen on free eikä tunne olevan vankilassa. Olen autuas.
Suosittelen haulikkoa!
Valitettavasti ainoastaan ok-talon omistaja voi sanoa hankalalle naapurille ,että oon muuttamassa pois, mutku ostajina on vain mustalaisia...
rfeesr
laita kamerqa oveen kuvaa sitä ja laita video nettiin
Jos saisi ne muut asian huomanneet mukaan, voisitte yhdessä pyytää isännöitsijää laittamaan hänelle kirjallisen varoituksen. Lisäksi voisi pyytää kameroita käytäville, mutta se voisi taas kääntyä muitakin kuin epäilyttäviä vastaan, varsinkin jos valvova henkilö vaihtuu (sille paikalle voi riittää halukkaita ihan omista syistä).
No varmasti jos voisin toimia, estäisin vaikka tuollaisen keskustelunaloituksen tällä palstalla jonka aihe on päivänpolttavat kotimaiset ja ulkomaiset uutiset, ja nimetön kirjoittelu...
Minulle on riittänyt naapuriahdistelukokemusten estämiseen se, että kun ei tartte naapureille kertoa nimeä ja kun asun paikassa, missä onneksi ei tartte nimeä laittaa oveen. Sellainen kyllä häiritsee, että kun kirjakuntani on nyt noin yli yli 20 vuotta aina ollut eri kunta kuin asuinpaikkani - en ole asunut kirjakunnassani oikeasti yli kahteenkymmeneen vuoteen, niin aina kun käy sukulaisissa, ärsyttää että naapurit puhuu ikään kuin mä olisin heidän naapuri tai tekemisissä sikäläisten tuntemattomien kanssa, että ikäänkuin pitäisi ymmärtää morjestaa. Minusta ihmisen joka ei ole jonkun naapuri, ei tarvitse moikata naapurin tanttaa vaikkapa ala-asteen aikaista sukulaisten napuriin muuttanuttta ala-asteen aikaista "koulukaveria", jonka kanssa ei ole, eikö koskaan ole ollut missään tekemisissä täysi-ikäisenä.
Viimeiset tyypit, joiden kanssa netissä olisin "kaveri", olisi varmaan naapurit, *reps*.:D Tosin en muutenkaan ole imbesili, joka haluaisin jakaa elämäni yksityisasiat ja yksityisyyteni tuntemattomille tai joka toimisin missään tai koskaan siten, että hakisin netiltä huomiota.
Hui tuota kirjoittelelua. Pitäkää nyt nilkit siellä omskialueilla näppiksistä kiinni, ettette siat ala vainoamaan viattomia,hyh että pelottaa lukea.:(
Kuka voi olla kateellinen, että joku asuu omassa talossa?
Nyt kyllä haastan sinut tuosta *reps* kommentista käräjille. En voi sietää kun te vainoatte minua ja esitätte naapureitani täällä palstoilla. Jo aiemmin on käynyt ilmi että joku naapurini esittää minua kauppiaallemme ja seuraa toimiani. Kauppiaskin on tämän palstan lukijoita. Lisäksi täällä vielä kehdataan esittää minun tuntemiani henkilöitä ja näin saada minua luulemaan, että kaikki seuraavat tätä. Ja minä kun en koskaan ole mitään nettiin vuotanut, ennen tätä vainoa ja siitä seurannutta psykoottista ajanjaksoa.
No kohdista syytöksesi Suomi24- ylläpidolle, vaiko oletko hullu, joka väität että kun ihminen kirjoittaa nimettömästi Suomi24:n, että muka ihminen on sillä perusteella häirikkö? Itse voin vannoa, että läheisiäni ja ystäviäni en netin kautta vainoaisi ja kun en ole muutenkaan häiriintynyt, enkä ketään tai mitään muitakaan. Kyllä mulle ainakin oma hyvä maineeni kansalaisena sen verran merkkaa, että en mä tässä netin ajanvietekirjoittelussa tahi missään omaa motiivia, missä kiusaisin ketään. Piti tosin lisätä omaan aiemmin kirjoittamaani vielä, että joo häiritsee erityisn paljon, kuinka mua on ahdisteltu tässä Suomi24:n omistamasa keskustelusssa. Eikö sinunkin elämäsi olisi paljon mukavampaa, jos antaisit naapureidesi vaan olla, vaikka kuinka olisivat kermaperseiden kakaroita olemattamasi vuoksi? Minun mielestäni esimerkiksi minun sukualaisteni naapureissa asuville ei kuulu hevon kilin puolikkaan k*rvän vertaa, että missä minä asun tai mitä minulle kuuluu - kuuluu kunnioitukseen, että tuntemattomien asiat ei kiinnosta. Tottakai sitten olisi eri asia, mutta en ole lapsuusajan jälken asunut paikassa koskaan missään, missäö tietäisin naapureiden nimet, jotet jätä minut helvetin hörhö rauhaan.
Mikä haluaa keskustella naapuruuussuhteista anonyymina palstalla Suomi24, keskustele maailman ja päivänpolttavista uutisista?
Minulla ainakin lapsuudessani naapurin ukko riekkuimuistumieni mukaan kitkemässä loputtomiin olematonta pensasaitaansa, kun se halusi tietää, että juodaanko kuntapäättäjien kesäpöydässä ruoan kanssa viiniä vaiko ei, mutta sitä ja sen sortimentin keskustelua en tänne kaipaa, ku tää on miljoonien lukijoiden palsta, missä mä en koskaan ole kirjoitellut yhdenkään henkilöltä tuntemani kanssa. Lisäksi minua ei kiinnosta tietää mikä sinä olet, joten mua ällöttää sun yksipuolinen kiinnostus tässä nimettömässä viestinnässä minuun kohdistettuun herjaamiseen. Tilanne olisi täysin toinen, jos olisin ystäbvieni ympäröinä ja jos tänä olisi sellainen keskustelu, mutta kun ei..joku anonyymi runkku herjaa mua nimettömästi nettipalstalle Suiomi24 kirjoittamisen vuoksi...
En naapureitani mitenkään ole vainonnut, miksi niin tekisin? Sinä herjasit minua, vainottua, tuolla kommentillasi, en minä sinua.
Ja lisään vielä tekstiini lisäyksen, että aivan varmasti minua netissä vainoavat eivät ole lapsipynkäröimisineen menettäneet yhtään mitään siinä, että olen säilyttänyt kirjakuntani paikkakunnalla jota inhoan asuttajapopulaation ihmisineen, siellä aikoinaan kokemani koulukiusaamisen vuoksi, koska suurimmalta osalta kaikki veroni jos koskaan mitään tulen tienaamaan ja jopa perintöveronni, menevät heidän kakruilleen. Erityisesti ällötti kyllä siellä paikkakunnalla yksi entinen koulukiusaaja kadulla, joka ehtinyt sikiämäään innokkaasti ja joka haisten kaljalta suureen ääneen ja parinkin pennun mennessä kadulla edessä - vanhempansa eivät tietysti työssä käyviä, kyseli suureen ääneen akaltaan, että "KUKA TOI ON?", kun kävelin kadulla. Teki mieli sanoa,että: v *ttu olen se, jonka perhe sulle ja sun kakruiles on perheesi perhe-etuudet lapsilisät jne. maksaneet veroista tässä kunnassa tai lue verokirjaa junttiamis lisää, mutta älä herjaa mua!!, niin mun teki mieli sanoa.
Tosin en ole varma, haluanko mä amiskoulutusperheiden joiden työiköiset vanhemmat ei käy edes töissä, hyvinvointia jatkossa maksaa. En ole rikas, mutta hyvin pärjänneestä tavistaustasta. Sellaisesta taustasta, missä omat on maksettu omalla työssä käynnillä ja muilta ei ole vaadittu mitään ja lakia aina nudatettu. Pitää miettiä, että kun itse ei ole lapsias pyngänyt, että jaksaako sitä jatkossa, että muile kymppi mulle nolla, kuhn ise on aina perheen osalta ollut maksaja. Tavis.
No nimetöntä ja naamatonta on vaikea mieltäää häiriköidyksi, eikä nimettömälle keskustelupalötalle kirjoittajava joka rin tiedä kirjoittajiej henkilöistä ole kenenköän herjaaja, mutta minua on tässä Suomi24:a herjattu. Olen tottakai sinun puolella, jos henkilöitä ehkä loukataan laittomasti nettijulkisuudessa. Etenkin kun minua herjaava ei anna minun kirjoittaa omin sanoin. Joku intwrnet-tomija tietoinen häiriköivä haluaa, että minun kirjoittamani olisi merkitykseltään muuta, kuin mitä sanon. Surullisen ala-arvoista, ett oikein kirjoittavan kimpppuun käydään.
Vainoajasi rikkovat sekä perustuslakia (LUKU 2) että rikoslakia.
Vainoaminen kiellettiin 1.1.2014, mutta virkavaltakaan ei noudata sitä:
http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L24
RL LUKU 24 §7a
Perustuslaissa mainitaan mm. kotirauha, liikkumisvapaus ym. ihmisoikeudet. Perustuslain rikkominen on rikos, sillä perustuslaki on muiden lakien yläpuolella.
ulkopuolelle, niin oikein voimakas ja yllättävä oven avaus hoitaa homman kertaheitolla.
:D vika aika hyvä neuvo!
Kuse sen postiluukusta sisään.
Vedän turpaan. Paras se on tehdä "vahingossa", eli kun kyylä on korva kiinni ovessa, niin avaat reippaasti oven niin että kyylä lentää pää edellä portaata alas ja toivottavasti kuolee. Vahinkojahan aina sattuu.
Toivottavasti joudut linnaan sä nimetön kirjoittajapostaaja internetin häirikkö porsas ton tekstin perusteella. Olet varmaan muutenkin, tollanen joka pystyy tolata sontaa kirjoittamaan, joku huumeongelmainen tai linnassa istunut ( hyi yrjöt ) tai joku mielenterveyseläkeläinen rikoksista. Minä näen kaupasssa usein sellaisia vähän hitaita: on niinkun tennarit ja naama tosi älöttävät ja sitten mölistään epämääräiisellä äänellä ja jos jos erehdyt puhumaan, alkaa nämä epämääräisest riekkua kimpussa. Säälitti esimerkiksi viime lauantaina, kun näin humepariskunnan, joka osti laatikollisen kaljaa ja ukkeli hitaaaksi käyneellä älyllään kysyi pelettavan näkösieltä akaltaan "romanttisesti" kassajonossa, että ostetaanko nyt valkosipulipatonkia Rainbow, vaiko yrttipantonkia: tyyppien lauantain ateria oli siis laatikollinen kaljaa, joku yksi valkosipulipatonkiplaketti Rainbow ja joku yksi halpissispsipussi.... Akan naama oli sen verran vähän vitamiineja arkiruoasta saaneen näköinen, että en usko, että pariskunnan halpisalkosipulipatonki-ja kaljasessio olisi tullut erityiseen tarpeseen. Se hii-daas ääni ja tyhmä artikulaatio ja outo pouhetapa syrjätyneillä myös: Miksi tässä maassa Suomi missä kuka tahansa älykäs voi käydä kouluja, miksi jotkut puhuvat kuin idiootit? Kysyn vaan kun olen kolmikymppinen ja normaali.:)
En tiedä naapurita, joten siten tää ei ole mulle oikea keskustelu.
Hah, ensimmäinen kyylä hätääntyi tuollaisen tempun mahdollisuudesta.
Käytätkö kypärää kun seuraavan kerran laittomasti väijyt naapureitasi korva ovessa?
Ja vielä,etä mun sanavapautta käyttä tässä jou muu. Muokkaa viestit... En ole koskaan sanomut salkosipulipatonki, vaan viittasin ihmisiin jotka häriläiv't ruokaaupoissa, nimiä tietenkään mainitsematta.
Just noin avaa ovi " Erittäin painokkaasti ". Niihän se poliisi neuvoo tekemään, kun ovella on joku epämielyttävä vieras.
Miten tuo avautumisesi liittyi asiaan? Oletko harkinnut mielenterveyshoitoa?
Tälällä missä mä asun, ei kukaan väjiy ketään. Mitä sinä sitten haluat? Veronmaksajaperheen kakaran käräjille tuntemattomille viattomasti nimettömänä tänne nimetömälle kesksutelupalstalle kirjottamisesta, vitunsairas, niinkö? Luuletsä, että mä haluan rikollisten kanssa keskustella edes keskustelupalstalla, hullu!
Mulla ei ole mitään syytä "ampua itseäni" mihin viittaas nimimrkkivalinnassasi ja uhkauksessasi :olen sosiologian maisteriopiskelija ja etsin tietoa populismista käsitteyhteydessä maisterityöhöni yliopistoon. Sinä sen sijaan voit ampua itsesi ja toivottavssti ammutkin ihan vapaaehtoisesti itsesi sä sairas nimetön uhkaaja saisras rikollinen, kun kehtaat uhkailla keskistelupalstalla.
Ikävä kyllä minua ei naapurit ole koskaan kiinnostaneet. Toivoisitko,että kiinnostaisi? Sicko, miljoonien palsta ja_ jotkut hullut_, ei h*vetti miten väärin tätä jotkut pystyy tulkitsemaan ilmaisua tässäkin.
Tilaa sille kaikki mahdolliset tavarat lehtien tilauslipukkeilla.
LOLOLOLLLLLLLLLLL
Pihallani on kyltti jossa lukee: Täällä vartioi raskaasti aseistetu suomalainen joke ei epäröi käyttää aseellista voimaa tunkeutujia vastaan .Kamera valvonta. Vihainen kaukasianpaimenkoira.
Kuulkaapa nyt... Oikeasti mikä mättää täällä, on se, että nykyteknologia mahdollistaa ties minkälaiset tiedustelut ja vakoilut. Johan Snowden sen paljasti. Nsa on hyökännyt suomalaisten kimppuun! Se on pakko uskoa, sillä Snowden sen tosiaan paljasti. Eikä vaan meidän, vaan myös muiden. Mutta eritoten varmaankin suomalaisten kimpussa on. Itsekin mietin, että mikä kumma hökötys on naapurin talon katolla pressun alla. Tuulen heijatessa pressua, sieltä vähän paljastuu jotain. Ja se ei ole mitään tavallista kattorakennetta. Lieneekö säteilyttämis- ja tarkkailulaitteen asentanut sinne. Sopivalle etäisyydelle...
Miksei Suomi puolusta kansalaisiaan?
Kotirauhan häirinnästä kannattaa tehdä rikosilmoitus.
Oveen voi laittaa tekstin, jossa kertoo, että ottaa vastaan vain sovitut tapaamiset ja ei mainoksia.
Ihan totta, että kotirauhan häirintä on rikos ja ei taida olla normaalit sosiaaliset kyvyt omaava mikään sellainenkaan, jonka pitäisi laittaa oveensa joitakin erillisiä tekstejä. Itseäni häiritsee omasa asuinympärissössämi se, että kun asun paikassa, misä on kymmeniä tuhansia tietokoneita samassa laillisesti käytetysssä kotitietokoneverkossa, niin usein joutuu pelkäämään, että jos joku morjestaa vaikka hississä, että ei vaan ole oam identiteetti pölllitty tai tyypi luuule sairaalla tavalla että yksiyiskanalainen olisi somen jäseen. Mielelläni toki moikkaan tuntemattomiakin, mutta jos on kysen ihmisistä joiden edes nimiä en tiedä ja joiden kanssa en koskaan ole yhtään saanaa vaihtanut, on aika ahdistsvaa, jos sellaiset morjestelee kuin parhaita kavereitaan.
Ainakin yliopistoissa voisi tiuekentaa seulaa, että ketkä pääsee näkemään yksityisten netti-ilmaisia. Ollut ällöttävää kuulla, että omiakin kavereita on vainonneet jotkut yliopiston nettityypit.
Joo kyllä se käy vähän hermoon toi jatkuvat kyttäys. Ja semmoinen supatus..
Joskus menee oikein pihan puolelta ikkunoita kyttäämään, ei jotenkin mitään rajaa tomppelilla rikkoa kotirauhaa. Kerrostalot on syvätlä neruoottisten naapureina!!
Tää naapuri toimii itse kuin kello nakutettu joka asian suhteen, siis minuutilleen toimittaa kaiken maailman asiat, joten ei ole ihan normimeininkiää tuokaan.
Tietty aseen hankinta tulee mieleen, niin on jotain kättä pidempää - jos napsahtaa.