Millaiset olivat hulluimmat treffisi ja mitä treffeillä tapahtui? kerro
Hulluimmat treffisi?
treffailija
303034
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tapasimme laivalla ja mies halusi tarjota minulle drinkin. En kieltäytynyt illanviettoseurasta. Juttelimme ravintolassa pari tuntia kunnes mies vaihtoi yhtäkkiä aihetta aivan toiseen aiheeseen ja rupesi kertomaan kuinka monta naista hän oli onnistunut laivalta pokaamaan aikaisemmin. Mies naureskeli että hänen kaverinsa kuulemma juuri pokasi laivalta naisen samasta ravintolasta ja siirtyivät hyttiin naimaan. Sain käsityksen että mies kavereineen harrastaa lähes työkseen naisten pokaamista laivalta. Mies kertoi kuinka "kaveri" oli päässyt naimaan varattua naista sillä välin kun naisen mies oli istunut iltaa laivan karaokessa. He olivat meinanneet jäädä kiinni mutta "kaveri" pelastui tilanteesta toteamalla naisen miehelle olevansa laivatyöntekijä ja kondomin "kaveri" oli piilottanut nopeasti sukkaansa. Mies kertoi kuinka haluaisi ja pystyisi olemaan laivatyöntekijä jos vain saisi aina töide lomassa pokata kauniita naisia ja tahtoisi kuulemma monta eri hyttiä useampaa eri naista varten. Korjasi koko ajan puhettaan tarkoittavansa "kaveriaan" että itse hän on ollut jo pidempään kunnon sinkku joka ei vain ole löytänyt itselleen riittävän hyvää naista joka viihtyisi kotona hänen ollessa laivoilla. Tarinoiden oli ilmeisesti tarkoitus tehdä minuun suuri vaikutus, meinasin oksentaa kaikille jutuille ja yksityiskohdille! menin aivan sanattomaksi näitä juttuja kuunnellessa ja ei, emme tavanneet toista kertaa. Annoin miehelle väärän numeron, se oli terapeutin numero. Laivalla mies tuli kyllä useita kertoja vastaan ja vilkutteli minulle.
Menin köyhän miehen kanssa treffeille joka ei raaskinut ostaa torilta mansikoita sen sijaan hän ehdotti monta kertaa herneiden ostoa, minä en pidä herneistä. Sain heti sellaisen käsityksen miehestä että hän välittää vain itsestään ja omista mielipiteistään ja on köyhä. Mies kertoi että tykkää eri värisistä hiuksista (sama väri joka oli hänen exällään vaikka tämä paljastui myöhemmin) ja ehdotti että värjäisin hiukseni häntä varten, johon en suostunut. Ajattelin Mcdonaldsin olevan tarpeeksi halpa "ravintola" miehelle joten menimme sinne. Kassalla miehen silmät suurenivat pelosta ja hän kaivoi pienen kolikkokukkaron ja alkoi laskea riittävätkö kolikot halvimpiin aterioihin. Sanoin että voin maksaa kyllä omani mutta hän halusi kumminkin maksaa. Pöydässä mies jatkoi outoa käytöstä ja meinasi tukehtua hampurilaiseensa. Tämän jälkeen en enää julkisesti deittaillut tätä miestä ja suhde kuivui kasaan.
Olisi jo korkea aika löytää "se oikea" näiden sammakoiden seasta, mutta kerrotaan nyt lisää. Tapasin mukavan, kohteliaan, komean, sivityneen ja vilpittömän oloisen miehen joka oli sellainen että halusi pitää minuun aina yhteyttä ja kävimme treffeillä lukuisia kertoja ennen kuin aloin luottaa häneen. Oikeastaan oli suorastaan ihme että hän oli vielä sinkku, kun puhuimme edellisistä suhteista mies kertoi olevansa sinkku siksi koska ex-tyttöystävällä oli alkoholiongelma ja mies sen sijaan ei juurikaan juonut. Tarina kuulosti uskottavalta. Mies piti minuun yhteyttä kuukausi kuukauden jälkeen jolloin aloin vähitellen luottaa häneen, vaikka menneisyydessäni on ollut useita huonoja suhdekokemuksia. Kun tapailimme niin mies halusi halata ja siirryimme sänkyyn halailemaan. Emme ehtineet/halunneet vielä siirtyä seksiin ja kun olimme sängyssä niin miehen puhelin soi. Mies meni vessaan puhumaan vaimonsa kanssa etten kuulisi kenen kanssa hän puhui. Emme nähneet enää tämän jälkeen.
Tutustuin "sinkku" ulkomaalaismieheen joka oli naimisissa itseään 40 vuotta vanhemman naisen kanssa, exäni oli kai virittänyt ansan ja suositellut tätä miestä juuri minulle. Mies oli siis parikymppinen ja vanhemman naisen avioliiton avulla saanut oleskeluluvan Suomeen. Vanhemmalta naiselta hän oli "opiskellut" myös hyviä käytöstapoja. Myöhemmin kaverini näki saman miehen baarissa ja pojalle oli tullut kiire pois tyttöjen luota kun mummu tuli baariin. Juttu on 100% totta..
Kerran tutustuin myös mieheen joka yritti valehdella aivan kaiken itsestään, oli opetellut netistä kaikenlaista nippelitietoa eri maista ja valehteli olevansa tietyn maalainen tehdäkseen minuun "suuren vaikutuksen." Mitään seksisuhteita näiden miesten kanssa ei onneksi tullut, vaikka kuvittelivatkin että seksisuhteeseen pääsisi helpoiten valehtelemalla.
Lähes unohdin nämä treffit mutta miten voisinkaan unohtaa nämä treffit ja tämän häntäheikin. Tapasin täysin sattumalta ja yllättäen uuden miehen joka vaikutti kohteliaalta, sivistyneeltä ja korealta hänessä vain oli se mutta. Hän oli selvästi minua vanhempi, päättelin näin vaikka hän sanoikin iäkseen nuoremman iän mitä oletin. Mies vaikutti ahkeralta, kovasti kehui ja yritti saada tulemaan myös toisille treffeille. Vaisto sanoi ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, eikä pelkästään ikäero. Mielestäni mies oli pukeutunut turhan siististi ja ylikorostetusti treffeille, siitä sai hieman sellaisen vaikutelman että teki kaiken näyttääkseen vain minun silmissäni mahdollisimman "parhaalta". Etenkin kun netissä näin hänen kuviaan ja se arkityyli oli jotain aivan muuta. Sain kaverini kautta kuulla että mies olikin exäni ystäviä ja heillä taisi olla jonkinlainen veto meneillään että saisiko tämä uusi mies kaadettua minut sänkyyn! Kysyin tästä asiasta mieheltä itseltään ja hän suuttui minulle, ei omien sanojensa mukaan tuntenut exääni ja rupesi haukkumaan sekä minua että kaikkia muita jolloin katkaisin välit. Kaverini oli todistanut että tämä mies tunsi exäni. Koska asuimme samassa kaupungissa näin saman miehen kerran samassa kaupassa iskemässä kassaa, kyllä huvitti!
Menin kerran nuorempana treffeille mamutaustaisen miehen kanssa, lähinnä säälistä kun mies ei osannut edes yhtään suomea puhua. Mies saapui treffeille normaalisti ja halusi lähteä Stockmannin kahvilaan. Aikamme istuttua miehen olo kävi tukalaksi, suupieli nyki ja muutenkin katseli toisaalle. Mies yritti kurottautua pöydän alle, ikään kuin poimimaan jotain mutta ei kumminkaan poiminut lattialta mitään. Toisti tätä muutaman kerran. Sitten hän kurottautui taas lattiaa kohti mutta ei koskenutkaan lattiaan vaan työnsi kätensä housuihinsa ja raapi muniaan. Kyllä täysin julkisesti! En mennyt toista kertaa treffeille, mies ei selvästi kyennyt hillitsemään itseään, tunsin olevani jossain huonossa komediassa..
Tapahtui lukioikäisenä.
Olimme sopineet, että poika tulee minun kotikaupunkiini ja menemme käymään eräässä kesätapahtumassa.
Hämmästykseni oli suuri, kun tyyppi ilmestyi paikalle mukanaan äitinsä ja siskonsa! Äiti vaikutti yhtä hämmästyneeltä - ilmeisesti poikansa ei ollut kertonut heillekään tulleensa jotain tyttöä tapaamaan. Olin aikamoisen nolona, mutta en ymmärtänyt lähteä poiskaan.
Koko vierailun ajan poika pysytteli tiiviisti perheenjäsentensä kintereillä eikä meillä ollut lainkaan kahdenkeskistä aikaa. :D
Jos saan joskus pojan, toivon voivani opettaa hänelle ajoissa sen verran tytöistä, ettei mene tekemään vastaavanlaista temppua kellekään tyttöparalle. XD
Tapasin sinkkumiehen netin kautta ja sovimme treffeistä. Treffeillä mies jutteli ensin kuulumisia ja muuta tavallista kunnes vaihtoi aihetta fantasiaan ja siihen että kysyi minulta mitä tuumaisin kolmannesta osapuolesta ja kysyi mitä ajattelen sellaisesta. Miehen puhelin soi ja hän vastasi siihen sanoen ihan kohta tullaan. Kysyin mihin mies on menossa treffien jälkeen hän kertoi olevansa naimisissa ja etsivänsä kimppakivaseuraa ja toista naista seksileikkeihin. Ilmeisesti miehen puoliso hoputti puhelimessa miestä jo tulemaan´ja tuomaan kimppakivaseuralaisen. Sanaakaan sanomatta poistuin.
Tapasin netissä miehen joka kertoi treffeillä että hänellä piti olla postimyyntimorsian joka jätti tulematta Suomeen ja mies purskahti itkuun, nainen oli kuulemma ollut oikea kaunotar. Oli menettänyt kuulemma 100e ja nainen oli lopettanut vastaamisen koska mies ei suostunut maksamaan lisää. Mies kysyi minulta haluavatko kaikki naiset vain rahaa, treffit päättyivät siihen paikkaan. Joskus tuntuu että ennen kuin suunnittelee treffeille menoa, joidenkin ihmisten kannattaisi kyllä ensin käydä juttelemassa terapeutin kanssa!
Hauskin tapa tavata kiipeilyä harrastavia naisia. Perustin geokätkön (naisille tarkoitetun), jossa yhteystietoni kuvan kera. Mahtava juttu - geocache dating. Suosittelen erittäin lämpimästi! Nyt kihloissa ja saman katon alla asuttu pari vuotta.
Olin treffeillä kauniin naisen kanssa ja nainen sanoi suoraa että haluaa seksiä. Olin vaan että hä hä okei, kun en odotanut mitään vaan halusin vaan tutustua. No sitten mentiin naisen luokse ja harrastettiin seksiä pari kertaa. Itse ne pidä itseäni komeana van olen lyhyt ja hiukan pulsa. NAinen oli kaunis hoikka ja tosi kiva.
Menin treffeille "normaalipainoisen" naisen kanssa. Paikalle saapasteli toistasataa kiloinen läski. Hyi helvetti että yökötti. OLisi halunnut että lähtisin hänen luokseen, otti päähän sen verran että sanoin mitä ajattelin. Ei tavattu enää.
Miksi naiset valehtelevat painonsa jam uotonsa? Paljastuuhan se kuitenkin?
Minulle on käynyt samalla tavalla. Tapasin netissä naisen joka oli vähentänyt painostaan ainakin 20kg. Kun sitten tapasimme treffeillä, niin paikalle vyöryi Hannibalin sotanorsu. Mitä tästä opimme, kuva ois kiva!
painossa; "muutama" liikakilo.
Totuus on useampi kymmenen liikakiloa, anteeksi kurvia xDDD.
Eihän ne mitään haittaa jos pää on kunnossa ja ilo ylinnä.
Kilot karisee yhteisellä liikunnalla ja onni kukoistaa.
Ihan hassu ketju, oikeastaan vain me naiset olemme avautuneet. Mukavaa olisi kuulla miestenkin tarinoita. Itselläni takana monta sinkkuvuotta ja näitä treffitarinoita riittäisi kerrottavaksi vaikka kirjaksi asti - siis sinkku edelleen, sen verran kummallista porukkaa liikkellä.
Onnea kaikille etsijöille ja asenteella - saattahan se tänään kolahtaa, kesää kohti.
Ihmisten pitää oppia ottamaan asiat rennosti siinä kaikki. Antakaa toisille mahdollisuus ja huomaatte että usein kannattaa. Itse annan ihmisen olla oma itsensä ja se riittää .
Mutta rehellinen pitää olla.
Tapasin mukavan miehen netissä ja juttua riitti. Tavatessa hän paljastuikin luotaantyöntäväksi, hiljaiseksi ja hieman kehitysvammaiseksi/jälkeenjääneeksi, jonka kanssa minulla ei ollutkaan mitään yhteistä ja keskustelu oli erittäin vaikeaa. Jatkossa suosin aluksi skype -treffejä ennen tapaamista.
Tavattiin Suomi24Treffien kautta. Mies tuntui ihan fiksulta, mutta ekoilla treffeillä alkoi puhumaan kuinka hänen pitääkin alkaa laajentamaan taloaan mahdollisimman pikaisesti, jotta minä ja lapseni mahdutaan sinne hänen ja hänen lapsiensa kanssa asumaan. What?? Mies ihan tosissaan oli tekemässä minusta maatalon emäntää, vaikka minä olin tullut vain ekaa kertaa tapaamaan miestä.
Otin jalat alleni aika nopealla tahdilla.
En muuten enää mene netin kautta tapaaman tyypin kanssa treffeille. Sen verran outo juttu oli.
Voisin kertoa tarinan kunhan pääsen treffeille =/
Treffikummppanini mies, asui 20 kilometrin päässä minusta. Sovimme ekat treffit ja lupauduin hakemaan hänet kotoaan kaupunkiin iltaa viettämään. No niin tein. Äijä oli niin jurrissa, ettei kieli kääntynyt suussaan kunnolla ja kaljaa piti saada lisää.. huh huh, Oli täysi työ, että pääsin äijästä sujuvasti eroon ja kaupunkiin jätin. Paluukyytiä en tarjonnut!
Mies oli laittanut profiiliinsa kuvia veljestään, joka oli nuorempi, pidempi, hoikempi jne. Mies oli muutenkin valehdellut lähes kaiken profiilistaan: korkeakoulutettu olikin tavallinen opistotutkinto, ikä, pituus, paino jne oli kaikki paranneltuja, profiilin oli kirjoittanut hänen sujuvasanainen kaverinsa, mies ei maininnut profiilissaan kroonisesta sairaudestaan, mies antoi ymmärtää asuvansa omistusasunnossa (asui vuokralla) jne. Jäin miettimään, että olikohan mikään hänen antamastaan tiedosta totta.
Juttu oli niin kova pettymys, että sen jälkeen en ole harrastanut nettideittailua.
Naitiin naisen luona kun mies töissä
Nuoruudessani erehdyin tapaamaan nettideitin, vaikka en ollut saanut hänestä valokuvaa, vaikka pyysinkin sitä. Mies vaikutti niin ihanalta puheineen. Oli niin ymmärtäväinen ja empaattinen ja kaikkea mitä kuvitella saattaa.
Hän asui kaukana ja saapui tapaamiseen junalla. Minun piti hakea hänet asemalta. Koitin piileksiä, jotta saisin nähdä hänet ennen kuin suostun ottamaan kyytiin, mutta hän saikin yllätettyä minut niin, että vaihtoehtoja perääntymiselle ei ollut. Hän oli kamalan näköinen, pieni hippiäinen. Hiukset takaa pitkät ja edestä jo lähes kalju. Ikää oli minua selvästi enemmän, mutta vuodet eivät olleet siltikään kohdelleet häntä hyvin vaan kaikesta näkyi, että melko rankkaa eloa oli vissiin elänyt.
Koitin päästä hänestä eroon sillä minulle kävi hyvin pian selväksi, että hänellä oli ns. omaisuus mukana ja oli valmis siltä istumalta jäämään luokseni asumaan.
Hirveä paniikki!
Annoin nukkua sohvalla yön ja jotta aamulla pääsin hänestä eroon kun keksi kaikenmaailman tekosyitä. Katsoin hänelle bussin valmiiksi, mutta hän palasi pysäkiltä takaisin. Loppujen lopuksi tilasin taksin ja maksoin kyydin etukäteen ja pistin matkaan maitojunalla takaisin sinne mistä tulikin.
Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt suorilta kutsua poliisi jos ei lähde ekä koittaa päästä hänestä siivosti eroon.
Ei ikinä enään sikaa säkissä.
Nettideittini alkoi heti lähentelyn kun pääsimme olemaan kahdestaan ja käytöstyylistä kävi melko selväksi että hän oli ns. joka miehen nainen. Kertoi ettei sano koskaan ei seksille ja mainitsi jossain vaiheessa pettäneensä 18v aikana miestään yli sadan miehen kanssa. Uskon että määrä on paljon suurempi. Myöhemmin ihmetteli miksen halua pitää enää yhteyttä ja tavata. Lisäksi hänellä oli melko värittynyt kuva itsestään. Siis aivan liian positiivisella tavalla. Yöks.
Onhan näitä ei niin mukavia treffejä takana..
Yksi tapaus oli sellainen kun mies sai tunnin suostuttelun jälkeen mut lähtemään bussilla stadin keskustaan, oli tosi karmea lumipyry ja kylmä ilma. Mentiin stadin keskustaan olevaan mukavaan kahvilaan ja mies vaikutti ihan fiksulta, juteltiin mukavia jonkin aikaa kunnes mies vihjaili että lähdenkö hänen luokseen, sanoin että jutellaan ja tutustutaan tässä nyt kun kuitenkin ekaa kertaa vasta nähtiin.
Mies sitten nousi ja alkoi laittaa takkia päälle, kuvittelin hänen lähtevän vessaan vaikka ihmettelin takkia, hän sitten vaan lähti siitä ja jätti mut suu auki istumaan viinilasi kädessä, ei sanonut sanakaan että heippa tai mitään.
Jouduin odottamaan tunnin sitten yksikseni että seuraava bussi lähti, kyllä ketutti.
Yksi tapaus oli mies jonka näin kahvilan edustalla, menimme valitsemaan kahvia ja teetä ja oletin että mies maksaisi parin euron teeni mutta jäi taakseni ja ikäänkuin pakotti mut maksamaan oman juomani. Jäin kohteliaisuudesta juttelemaan, mies puhui yli tunnin exästään ja mä kuuntelin. Onneksi olin sanonut jo etukäteen että mulla on menoja joten otin ja lähdin tunnin päästä, mies halasi ja sanoi että oli tosi kiva jutella ja nähdään pian, meinasin revätä :) Itse en saanut sanaa suun vuoroa oikeastaan yhtään.
En oleta että mies maksaa todellakaan kaikkea, olen jo vuosia elättänyt itseni mutta jos mies ei maksa vajaan 2 e teetä niin tutustuminen jää siihen, kertoo paljon miehestä.
Jos mies on vaikka maksanut ruoat jossain paikassa niin mä olen tarjoutunut maksamaan seuraavalla kerralla.
Lähdin kerran (ja vain tämän kerran) kuvattoman kanssa sokkona nettitreffeille aika pian aloitettuani deittailun. Hän teki itse aloitteen, vaikutti mukavalta ja jotenkin ajattelin, että vastapuolella on vähän ajatusta mukana. Odotin jopa iloista yllätystä. Itsellä oli kuva, en nyt rumimmasta päästä ollenkaan, urheilullinen kroppa jne. enkä nyt muutenkaan mitenkään epätoivoinen tapaus. Niin sieltä tulee sellainen arviolta 35kg ylipainoinen pystäritukkainen rekkalesbo treffeille. Olin et *****. Kiltti kun olen, enkä halunnut loukata, vietin hänen kanssaan pari-kolme tuntia kävellen ja kahvilla. Hän oli ihan mukava, mutta "ei mun tyyppiä". Kun asuttiin samalla suunnalla, pyysi vielä kyytiä kotiin ja pihassa kahville hänen luokseen. Siinä kohtaa mulla oli jo kiire kaverin luokse.
Hauskoja juttuja noi tarinat älkää ottako liian vakavasti treffejä
Eihän sitä voi tietää oikeesti ennen kuin kohdattu kasvotusten
Joskus aikojen alussa hengasin chatissa ja sielläpä erä neitonen kertoili itsestään ja tekemisistään antaen ymmärtää olevansa nätti, suosittu jne.
Sanoi jotain exästäänkin antaen ymmärtää seurustelleensa.
Ei siis suoraan sanonut näin, vaan antoi jutuillaan ymmärtää asioiden olevan niin. Sovittiin sitten treffit johonkin ilmaiskonserttiin ja kun näin kys. ihmisen, tajusin että apinaa on taas koijattu. Ei todellakaan puhetta mistään nätistä menevästä nuoresta naisesta. Damn, mikä sotanorsu. Ja seurustellut? Yeah right.
Nopeasti näpelöin puhelimesta soittoäänen huomaamatta ja "vastasin" siihen ja toisessa päässä oli "työhätätapaus", jonka takia jouduin poistumaan sananmukaisesti takavasemmalle. Vitutti kuin pientä paskiaista että tulin vedätetyksi ja päätin että ei vittu, ei enää koskaan.. prkl.