Jätetty

Olen seurustellut pian puoli vuotta. Olemme kokeneet jotain elämää suurempaa poikaystäväni kanssa. Suunnitelleet tulevaisuuttakin ja haluamme samoja asioita. Tänään hän kuitenkin ilmoitti, että haluaa erota. Tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän muutti perässäni pääkaupunki seudulle, koska asun täällä. Syyksi eroon hän sanoi´, ettei viihdy täällä. Mikä eron syy se on? Hän ei ole edes keskustellut asiasta kanssani, ei maininnut ahdistustaan, ei mitään aikaisemmin. Itsellänikin ollut rankka syksy omien henk. koht. asioiden takia, mutta en koskaan ajatellut, että tässä näin kävisi. Paljon ollaan kuitenkin keskusteltu asioista, mutta tämä juttu jäänyt kertomatta. Yritetty on kuitenkin täällä vasta pari kuukautta. Lisäksi hän vetoaa tulevaan opiskelu paikkaansa, joka on eri paikkakunnalla, että "sitten kuitenkin eroaisimme, nyt se vaan on helpompaa". Auttakaa mua ymmärtämään tämän ihmisen ajatuksen juoksua. Kaikista pahinta on kun tuntee tulleensa jätetyksi ilman järkevää syytä, vaikka kaikki oli niin hienoa ja jopa täydellistä. Miten paljon tulenkaan kaipaamaan sitä ihmistä!! Ja kuinka enää voin luottaa kehenkään, kun jätetään tyyliin sukkien värin takia. Mistä voi tietää, ettei toinen satuta näin kamalan pahasti mun niin avointa ja haavoittuvaista olemusta. En osannut varautua tähän mitenkään.
81205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miehelläsi on toinen..etkö aikaisemmin tajunnut?

Äänestä
  • On aivan turhaa alkaa pohtia, onko hänellä toinen.
    Tuntuu, että ihmiset tarjoavat tätä selitystä lähes joka eroon. Minua ainakin satuttivat kaverien spekuloinnit kun itse tulin jätetyksi.
    Lopullista syytä eroon en saanut, mutta myöhemmin kyllä varmuuden, ettei asiaan liittynyt kolmatta. Se oli helpottavaa kuulla.

    Äänestä

  • jumpt to conclusions kirjoitti:

    On aivan turhaa alkaa pohtia, onko hänellä toinen.
    Tuntuu, että ihmiset tarjoavat tätä selitystä lähes joka eroon. Minua ainakin satuttivat kaverien spekuloinnit kun itse tulin jätetyksi.
    Lopullista syytä eroon en saanut, mutta myöhemmin kyllä varmuuden, ettei asiaan liittynyt kolmatta. Se oli helpottavaa kuulla.

    No ei ole vaikeata arvata miks sut on jätetty..

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Ei noin saa sanoa kenellekään...Oli aika turhamaista.Onko sinulla nyt hyvä mieli? Älä kirjoita tänne jos oot noin itsekeskeinen! Kasva aikuiseksi!Minä en kyllä tuollaisen ihmisen kanssa olisi,jättäisin tuollaisen kylmän ihmisen! Mene itseesi! Hanki elämä!Täällä ihmiset kysyvät neuvoa ja haluavat mielipiteitä,ei haukkumista ja syyllistämistä.Oletko kenties teini vai leikitkö teiniä? On meitä moneen junaan....ja toiset jää pysäkille......

    Äänestä

  • :::::::::: kirjoitti:

    Ja sä olet ilmeisesti se joka jää pysäkille..

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Ja sä olet ilmeisesti se joka jää pysäkille..

    Sä päätepysäkille! BUAHAHAHAAAAAAAAHAHAHA!!!!!!!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Sä päätepysäkille! BUAHAHAHAAAAAAAAHAHAHA!!!!!!!

    Hih hih hih hii...sinua ei kauaa naurata...

    Äänestä

  • !!!! kirjoitti:

    Hih hih hih hii...sinua ei kauaa naurata...

    No niin no....hehhe

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"ilman syytä" kirjoitti:

Olen seurustellut pian puoli vuotta. Olemme kokeneet jotain elämää suurempaa poikaystäväni kanssa. Suunnitelleet tulevaisuuttakin ja haluamme samoja asioita. Tänään hän kuitenkin ilmoitti, että haluaa erota. Tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän muutti perässäni pääkaupunki seudulle, koska asun täällä. Syyksi eroon hän sanoi´, ettei viihdy täällä. Mikä eron syy se on? Hän ei ole edes keskustellut asiasta kanssani, ei maininnut ahdistustaan, ei mitään aikaisemmin. Itsellänikin ollut rankka syksy omien henk. koht. asioiden takia, mutta en koskaan ajatellut, että tässä näin kävisi. Paljon ollaan kuitenkin keskusteltu asioista, mutta tämä juttu jäänyt kertomatta. Yritetty on kuitenkin täällä vasta pari kuukautta. Lisäksi hän vetoaa tulevaan opiskelu paikkaansa, joka on eri paikkakunnalla, että "sitten kuitenkin eroaisimme, nyt se vaan on helpompaa". Auttakaa mua ymmärtämään tämän ihmisen ajatuksen juoksua. Kaikista pahinta on kun tuntee tulleensa jätetyksi ilman järkevää syytä, vaikka kaikki oli niin hienoa ja jopa täydellistä. Miten paljon tulenkaan kaipaamaan sitä ihmistä!! Ja kuinka enää voin luottaa kehenkään, kun jätetään tyyliin sukkien värin takia. Mistä voi tietää, ettei toinen satuta näin kamalan pahasti mun niin avointa ja haavoittuvaista olemusta. En osannut varautua tähän mitenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu