Olin kaksi kuukautta vanhusten pitkäaikaisosastolla tekemässä sijaisuutta.
Heti ekana päivänä huomasin, että osastonhoitajalla oli mua jotain vastaan. Sen koommin se ei edes tervehtinyt, tai jos kysyin jotain, niin se nälväisi inhottavasti. Ihmettelin, koska oon aina ollut pidetty, ahkera työntekijä. Aika hiljainen tosin olen, mutta teenkin töitä sitten pulinoita enemmän.
Vaikka olenkin hiljainen, en ole mikään tossukka. En esimerkiksi nuoleskele ketään - esimiehiäkään, vaan olen oma korrekti itseni kaikille laitoshuoltajan sijaisesta ylilääkäriin. Se varmaan otti pattiin kyseistä osastonhoitajaa, joka muuten käyttäytyi todella itsevaltiaan tavoin, ja odotti että nuoleskellaan kieli ruskeana. Ja kaikki sitä mielistelikin niin, että vieläkin yrjö nousee kurkkuun.
Jokatapauksessa hoidin työni tunnollisesti ja tervehdin asiallisesti oh:aa kun siihen sattui törmäämään.
Kun sitten viimeinen työvuoro päättyi, kutsui oh minut huoneeseensa ja istutti alas. Hän aloitti kyselemällä miten olen viihtynyt ym. Sitten kysyi, että onko minua kukaan perehdyttänyt työhöni. Vastasin, että ei (kenenköhän tehtävä se sitten olisi perehdyttää, ellei esimiehen??!!). Sitäpaitsi ei tuolla ketään sijaisia perehdytetä sen kummemmin - apinoidaan vain muita työntekijöitä, että opitaan tuntemaan paikat ja sitten saakin selvitä omin avuin. Mulla on jo tosin parin vuoden ajalta sijaiskokemusta lafkan muilta osastoilta, että mulle hommiin ryhtyminen on jo helppoa.
No mutta anyway, sitten oh rupesi läksyttämään kun mun työvuorojen päätteeksi KAIKKI potilaat uivat virtsassa; en siis vaihda vaippoja riittävän usein! Ja sitten se kysy, että tiedänkö mä mitä siitä voi seurata, kun jätetään potilaat makaamaan pissaan: ihottumaa! Ou rili??
Sitten se haukkui, kun olen niin surkea kirjaamaan potilastietoja. Siellä kun lukee minun jäljiltäni vain, että "Metalax-suppo laitettu". Olin niin hämmentynyt ja ihmeissäni, että kesti vähän aikaa edes tajuta sen ämmäkkeen sanoja. Niillä kun ei OIKEASTI OLLUT MITÄÄN POHJAA! Olin ihan ällikällä lyöty, ja vaikka tiesinkin että vika ei ollut minussa, pahoitin kovasti mieleni. Olin tehnyt niin paljon, ja extraakin päälle.
Sitten oh toivotti vain jatkoja, ja minä pääsin lähtemään kotiin.
Kyllä pisti vihaksi kotimatkalla. Oikein kaduttaa miksi en puolustautunut paremmin. Tuli jo mieleen, että pitäiskö sille vielä soittaa ja vähän kertoa missä mennään. Halusiko se pälli vaan näyttää mulle mun paikkani, vai mitä??
En kyllä kuunaan enää sille osastolle astu. Onneksi töitä riittää muuallakin.
Vittuiluako?
5
2171
Vastaukset
- Poeka
Noihin tyyppeihin törmää aina silloin tällöin. Ihmetyttää vaan että kuinka johtamisasemassa oleva henkilö usein käyttäytyy kuin k***pää. Nouseeko se neste sinne sitten ajan myötä, tiedä häntä.
Sinuna en näyttäisi naamaa siellä jos kerta hommia muillakin osastoilla riittää. Ja ihan piruuttani olisin ylitunnollinen töissäni. Se on ehkä paras tapa "kostaa" kun eivät enää löydä syytä hakemallakaan miksi vittuilla. Eli vedä "coolia" linjaa.- Katjaman
Olin samanlaisessa tilanteessa kun sä, eri alalla tosin. Samanlaiset asetukset mun ja esimiehen välillä. Tuli kanssa kuultua aika uskomattomia väitteitä töitteni laiminlyönneistä vaikka en ollut edelliseen pariin viikkon edes läksytykseltä ehtinyt kahvilla käymään.
Ei tuntunut mitenkään mukavalta kuulla, että ei esimiehen mielestä ole tehnytkään sitten mitään.
Otin tilanteen kyllä niin, että esimieheni oli minua vastaan hekn.koht. syistä. Itsekin olen toisinaan hiljainen, jopa viileä arkisissa tilanteissa. Luulen, että pomo ajatteli minun olevan ylimielinen häntä kohtaan, koska en vain pälpättänyt ja nuoleskellut. Se voi kolahtaa pomon itsetuntoon aika pahasti kun yhtäkkiä hänen johtajuutensa ei olekaan kaikille se pääasia. Lähdin siis lätkimään duunista kun en kestänyt sellaista piinaa. Tuli maistettua hieman kiusattuna olemista, kun ei koulussa tarvinnut moisesta kärsiä.
No, mutta hyvät ja pahat teot tulevat kolminkertaisina takaisin. Mitäköhän kivaa mä saan? :)
- mutku
Olen tehnyt sijaisuuksia sairaalassa jo pitkään. Mutta nykyisen OH:n tapaista ei ole ollut. Kiljuu naama punaisena jos jotain hänen tekemää on arvosteltu. Kehoittaa kertomaan hänelle etenkin sijaisten tekemisistä. Ei kirjoita sijaiselle sairaslomaa vaan on mentävä lääkäriin jonottamaan. Sijaiset ei pääse koulutuksiin. Sijaisen työvuoropyyntöjä ei toteuteta. Huutaa huoneessaan puhelimessa omalle jälkikasvulleen ja entiselle miehelle.Vaihdattanut huoneensa oven sellaiseksi, ettei läpi kuulu. Osastolta on 4 lähtenyt lätkimään, mutta kukaan, ei edes YH ota asiaan kantaa. Kaikki käännetään, että eroamiset on heidän omista ongelmista johtuvaa.Mistään ei voi keskustella avoimesti,mihinkään ei voi luottaa. Vuorolistoilla kostetaan, jos vaikka sanot, että miks sulla ei ole ollut 5 viikkoon viikonloppuvapaata, niin seuraavalla listalla sulla ei taatusti ole ainuttakaan pyhätuntia. Nyt se onneks löysi uuden miehen ja tuli sille paksuksi, ennen kuin entisen miehen uusi naisystävä. Heh-Heh.Nyt OH:n sijaisen aikana kaikki toimii ja osastolla on levollinen ilmapiiri.Mutta kaikki jännää pitääkö se kiljuja ottaa tänne takaisin eikä osaston henkilökuntaa kuunnella ylemmällä tasolla. Ihmissuhdetyötä tässä tehdään mutta omat sisäiset ihmissuhteet on niin ja näin.Mutta tsemppiä kaikille hoitohenkilöille ja jaksamista, teemme tärkeää työtä.
- rehti
Korottelee itseään sun kustannuksella. Anna potut pottuina, jos pystyt.
- ja sama osastonhoitaja...
vaihda suosiolla työtä ja kirjoita lähtiessäsi ylilääkärille kokemuksesi. Et häviä mitään. Häviät vain jos jatkat työtä siinä paikassa. Mikään Ei tule muuttumaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481169Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101089- 131083
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723