"Pyhtään ruotsinkieliset uhkasivat erota kirkosta, kun kirkkohallitus muutti seurakunnan pelkästään suomenkieliseksi. Seurakunta ynnäsi ruotsinkieliset uudestaan yhteen ja kävi ilmi, että heitä onkin huomattavasti luultua enemmän. "
http://yle.fi/uutiset/pikkukunta_joutui_laskemaan_ruotsinkieliset_yksitellen__kirkolta_emamunaus/7193630
Tällä matematiikalla tppion saa voitoksi, kuten kirkon propagndakesk..siis tiedotuskeskuskin on vahvasti monta kertaa todistanut.
http://yle.fi/uutiset/pikkukunta_joutui_laskemaan_ruotsinkieliset_yksitellen__kirkolta_emamunaus/7193630
Tällä matematiikalla tppion saa voitoksi, kuten kirkon propagndakesk..siis tiedotuskeskuskin on vahvasti monta kertaa todistanut.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"- - laskuvirhe johtui seurakuntien siirtymisestä uuteen tietojärjestelmään, joka otettiin käyttöön toissa vuonna. Viime vuosi oli ensimmäinen kokonainen toimintavuosi uudessa järjestelmässä."
Juuri samasta syystähän ei voi luottaa oikein mihinkään esitettyyn lukuun eronneissa ja liittyneissäkään. Esimerkiksi 2012 saattoi olla aika paljon kuviteltua vilkkaampi erovuosi, ja kasvu vuoteen 2013 taas jäi vähäisemmäksi. Tältä vuodelta ehkä saadaan oikeaa dataa tai ainakin sellaista, joka tulee olemaan vertailukelpoista vuoden 2015 kanssa.
Jori Mäntysalosta uusi arkkipiispa Suomeen niin saadaan luotettavaa dataa.
Pylly pois tyynyltä ja ääni Jorille.
No ainakin jo melkein viran puolesta pitää havaita poikkeamat. Tilastot kertoivat esimerkiksi kirkon jäsenten osuuden kuolleista äkillisesti vähentyneen. Tähän on kaksi mahdollista selitystä: kaikkivaltias huolehti omistaan aivan erityisen hyvin jo maan päällä yhtenä vuotena, tai sitten tilasoissa on virhe. En yllättänyt, kun vaihtoehto kaksi osoittautui oikeaksi.
Kirkonväki ei ole koskaan ollut kovin vahva luonnontieteissä. Ihan perusynnälaskussakin 3-vuotiaat menevät teologian maistereiden edelle. Jos ykkönen on ainoa numero, jonka uskovainen osaa, niin silloin 1 1 1=1.
kun eivät osaa hoitaa rekistereitään, niin miksi kirkon pitää pitää yllä valtion järjestelmiä. Maistraatit hoitamaan kaikki väestötietoon liittyvät asiat ja kirkko sekoilkoon jäsentensä kanssa vapaasti.
vai niinva
Niin juuri. Kirkko on onnistunut kirjaamaan myös syntymäpäiviä ja nimiä väärin kautta aikaan. Entisaikaan ei vain kehdattu sosiaalisessa hierarkiassa ylemmälle rovastille/papille sanoa, että nyt meni vituralleen nimi.
vapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä lienee noin 0,04 %:ia kirkon jäsenäärästä ja alle 0,03 %:ia suomen asukasluvusta.
Jep. Eikö vain olekin siihen nähden saatu hienosti tulosta aikaiseksi?
ööh, onhan tuo mukavasti aktivoinut kristittyjäkin-- mitähän sitten on saatu aikaan oikeasti - selviää myöhemmin
Ei uskoisi vapareiden saaman valtionavun ja yleisen metelin vuoksi, että jäsenmäärä on noin pieni. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Tosin tällä kertaa ne ovat täynnä veronmaksajilta tullutta apurahaa, mutta se onkin toinen juttu.
Jaksamista keskinäiseen tappeluun, kuka syö parhaimmat pihvit.
Kirkko saa valtiolta raahaa jäsenrekisterinsä ylläpitoon, ja tässä on tulos. Kirkon rekisterit ovat ihan päin peetä aina ja ikuisesti valtion rahallisesta tuesta huolimatta.
Mihin valtio tuollaisia kirkon sikinsokinrekkareita tarvitsee? Vatiolla on ihan omat järjestyksessä olevat rekisterit suomalaisista.
Luvut ja laskelmat hoidetaan ihan muualla kuin paikallisissa virastoissa. Luvut ja laskemiset hoitavat ihan muut kuin hengellisen työn tekijät. Kukahan se on yksinkertainen? Yhtä lailla kirkossakin on eri ammatin harjoittaja. Lakimiehistä talouspäällikköihin ja viraston henkilökuntaan jne. Kuka voi olettaa että hengellisen työn tekijät kirjaisivat nimet järjestelmään ja tekisivät kaiken muunkin työn. Sama kuin sanottaisiin että kauppias hoitaa kauppansa kaikki työt ilman mitään muuta ammattikunta. Voi ihmisen typeryyttä.
Kirkko tunnetusti palkkaa vain kristittyjä näihin tukitoimiinsa. Eli kuka taas oli typerä, katso peiliin. Kirkko on vaatinut myös kunnilta että he palkkaavat vain kristittyjä mm. tapaus Voutilainen.