No niin...kaikkihan sen tietävät, että kunnollisia miehiä tuntuu olevan harvassa. Niin monella on seksiriippuvuutta, alkoholiongelmaa jne jne. Minulla on päällisin puolin kunnollinen mies. Ei juo, ei polta ja on järkevä taloudellisissa asioissa. Pitää hyvän huolen koko perheestään....mutta.
Sitten tulee se mutta kun kunnollisuus ja tasainen luonne ei tarkoita sitä, että ihminen osaisi rakastaa ja arvostaa kumppaniaan. Olen koko suhteen ajan tuntenut, että hänelle pitäisi todistaa jotain ja saanut kuunnella hänen valituksiaan ja huomautteluaan milloin mistäkin. Rima tuntuu olevan korkealla ja minä en siihen rimaan kykenen yltämään vaikka olenkin kuten hän. Raitis, järkevä ihminen. Se onkin syys siihen miksi hän on kanssani ja se ainut syy.
Vihdoin hän myönsi, että hänellä ei ole tunteita minua kohtaan. Väittää että olisi alussa ollut rakastunut minuun, mutta pettyi sitten kun en ollutkaan sellainen kuin hän olisi halunnut. Tämä on näkynyt lähinnä sellaisena pienen kettuilua suvustani ja persoonastani. Aluksi kuuntelin tuota moittimista, mutta sitten aloin laittaa vastaan hänelle ja suutuin jos hän moitti minua. Sain kuulla olevani sekopää akka kun kyllähän normaali ihminen kuuntelee tietysti miellään joka päivä moitteita :)....
Olen viimeaikoina miettinyt paljon tätä kunnollisuus asiaa. Mikä tekee ihmisestä kunnollisen? Miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että jos ei juo, käy töissä, hoitaa lapsia ja osallistuu kotitöihin niin sen pitäisi riittää. Ihan kuin ihminen olisi joku yhteen tietyyyn lokeroon ahdettava nukke. Jos joku osa-alue elämässä on kunnossa sekö on kaikki? Entä luovuus, henkevyys, syvällisyys, idearikkaus, mielikuvitus ja kaikki muu elämässä? Arki on otettu elämässä yhdessä elettäväksi, mutta kunnollisuus on vain yksi osa sitä.
Ei...minulle ei tunnu vain kunnollinen mies kelpaavan. Miehen pitää olla monipuolinen, nytkö sen vasta huomasin. Mutta niin huomasi tämä miehenikin. Ei hänellekään riittänyt se, että minä olen kunnollinen. Hän haluaa lisäksi hyvätuloisen naisen, jota minä en ole. Hän ei arvosta minua.
Sitten tulee se mutta kun kunnollisuus ja tasainen luonne ei tarkoita sitä, että ihminen osaisi rakastaa ja arvostaa kumppaniaan. Olen koko suhteen ajan tuntenut, että hänelle pitäisi todistaa jotain ja saanut kuunnella hänen valituksiaan ja huomautteluaan milloin mistäkin. Rima tuntuu olevan korkealla ja minä en siihen rimaan kykenen yltämään vaikka olenkin kuten hän. Raitis, järkevä ihminen. Se onkin syys siihen miksi hän on kanssani ja se ainut syy.
Vihdoin hän myönsi, että hänellä ei ole tunteita minua kohtaan. Väittää että olisi alussa ollut rakastunut minuun, mutta pettyi sitten kun en ollutkaan sellainen kuin hän olisi halunnut. Tämä on näkynyt lähinnä sellaisena pienen kettuilua suvustani ja persoonastani. Aluksi kuuntelin tuota moittimista, mutta sitten aloin laittaa vastaan hänelle ja suutuin jos hän moitti minua. Sain kuulla olevani sekopää akka kun kyllähän normaali ihminen kuuntelee tietysti miellään joka päivä moitteita :)....
Olen viimeaikoina miettinyt paljon tätä kunnollisuus asiaa. Mikä tekee ihmisestä kunnollisen? Miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että jos ei juo, käy töissä, hoitaa lapsia ja osallistuu kotitöihin niin sen pitäisi riittää. Ihan kuin ihminen olisi joku yhteen tietyyyn lokeroon ahdettava nukke. Jos joku osa-alue elämässä on kunnossa sekö on kaikki? Entä luovuus, henkevyys, syvällisyys, idearikkaus, mielikuvitus ja kaikki muu elämässä? Arki on otettu elämässä yhdessä elettäväksi, mutta kunnollisuus on vain yksi osa sitä.
Ei...minulle ei tunnu vain kunnollinen mies kelpaavan. Miehen pitää olla monipuolinen, nytkö sen vasta huomasin. Mutta niin huomasi tämä miehenikin. Ei hänellekään riittänyt se, että minä olen kunnollinen. Hän haluaa lisäksi hyvätuloisen naisen, jota minä en ole. Hän ei arvosta minua.
Vastaukset 22
Vanhimmat
"Kunnollinen" ja "mukava" ovat jollain tavoin... Petollisia sanoja, kun puhutaan parisuhteessa elämisestä.
Maailmassa on paljon miehiä, jotka ovat kunnollisia ja mukavia, mutta ei se automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki olisivat minulle, kunnolliselle ja mukavalle naiselle "niitä oikeita". Parisuhde vaatii onnistuakseen muutakin kuin kumppanin kunnollisuutta ja mukavuutta. Hyvänen aika: minulla on kopallinen villasukkia, jotka ovat laadultaan kunnollisia ja mukavia - mutta en minä niiden kanssa parisuhteeseen halua!
Olkoon miten kliseistä hyvänsä, niin kyllä siinä oikeassa kumppanissa pitää olla jotain Erityistä, joka sopii juuri minulle - eikä esim. myös kavereilleni, siskolleni, serkuilleni... Toki he kaikki pitävät arvossa sitä, että mies on kunnollinen, mutta odottavat myös muuta, kuten minä.
Pitkän parisuhteen päätyttyä päädyin vuosiksi yksin, omasta halustani. Totesin kotileikkien olevan leikitty ja että pärjään vallan hyvin itseksenikin, parin teinin äitinä. Työasioissa tapasin ikäiseni eronneen miehen, joka oli samoilla linjoilla eli että elämässä on muutakin tekemistä kuin yrittää väen vängällä löytää uutta kumppania niin, että muutaman vuoden päästä on taas totaalisen kypsä parisuhde-elämään. No, salakavalasti siinä kävi niin, että meistä tuli seurusteleva pari... Kuitenkin niin, että kummallakin on oma huusholli ja omia juttuja, vaikka parisuhteessa ollaankin. Hienointa tässä miehessä on se, että hänen kanssaan tunnen kerrankin olevani SOPIVA. Rakastettu ja haluttu just sellaisena kuin olen - kerrankaan en ole liikaa jotain ja liian vähän jotain...
SANOKAA SUORAAN ETTÄ JOS EI KELPAA NIIN SIINÄ ON OVI..SAA LÄHTEÄ VAPAASTI
Itse olen kunnollinen mies mutta ryyppään kun sitä tuntuu mutta se ei haitta työtäni koska työssäni ei saa olla krapulassa ja jos puhallutukseen pääsee aamulla ja viisari värähtää vaikka 0.2 niin tulee hoitoon ohjaus ja se siitä tai palkatonta lomaa 2-6 kuukautta. Se kunnollisuus ei tarkoita sitä että ei ota alko tai polta tupakka vaan sitä että hoitaa työnsa, velvollisuutensa, maksaa perheen menosita mitä pitää ja kaikki mitä siihen kuuluu. Homoitsee nasitansa ja kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia ja järjestelee kaikkea kivaa perheelle ja myös kahdestaa puolisonsa kanssa. Itse en koskaan ole ottanut raitista naista koska he eivä osaa pitää hauskaa mutta kohtuus kaiskessa. Parisuhteessa se intohimo on kaikkein tarkein ja muu mikä tulee on .
Ensinäkin haukuuuko kunnon mies puolisosnsa sukulaisia , mielestäni ei.
Pyrkiikö kunnolinen olemaan parempi parisuhteessa kuin toinen, mielestäni ei.
Mielestäni se että hoitaa käytännön asiat hyvin ei tarkoita sitä että olisi kunnolinen. Jos ei ole myötäelämisen taitoa ja kykene asettua toisen asemaan niin mielestäni ei ole kunnon mies.
Kukaan ei halua olla suhteessa vain joku, vaan jokainen haluaa olla suhteessa rakastettu ja kunnioitettu sellaisena kuin on omana itsenään.
Mene tuonne sinkut-palstalle niin siellä ne kaikki luuserit väittää olevansa kunnon miehiä. Mutta kun aikansa seuraat niitä niin ne on kaikkea muuta kuin kunnon miehiä.
Mullakin oli "kunnon mies", joka loppupeleissä osoittautui petturiksi.. Kannattaa kysellä, onko edellisissä suhteissa ollut pettämisiä ennen kuin astuu avioliittoon...tosin sellainen "kunnon mies" tuskin sitä kertoo...
Exäni hoiti ja hoitaa työnsä edelleen tunnollisesti, toi työt kotiinkin...yrittäjä kun on... Työ meni kaiken edelle. Vaikutti aluksi ihan kunnolliselle, mutta olisi pitänyt kyllä hälytyskellojen alkaa soida heti kun jo kihlajaisiltana lähti mieskaverinsa kanssa ryypiskelemään ja oli jopa ravintolassa tanssittanut jotain entistä työkaveriaan vaikka tuo ilta olisi kuulunut mun kanssani viettää ja minun olla siellä tanssitettavana! Melkein parikymmentä vuotta yhdessä olimme, mutta olisi jo aika päiviä pitänyt jättää tuo kyseinen "kunnon mies", joka jatkuvasti arvosteli tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni ja monta muuta asiaa ja ihmistä, sukulaiset mukaan lukien.
Käytti rahallisestikin hyväkseen lähimmäistäni, joka kuvitteli tämän työtä paiskivan yrittäjän olevan sellainen kunnon mies, joka käyttäytyy kaikessa rehellisesti ja tunnollisesti.
Työpaikallaan alkoi huo... Vasta parin kuukauden jälkeen pettämisestään tuli minulle itkemään pettämistään, mutta jätti minut kuitenkin kuin nallin kalliolle yksin asuttamaan taloamme, kunnes lähdin nostelemaan ja otin eron kyseisestä "kunnon miehestä".
Vaikka meillä oli hyviä hetkiä ja jäi kauniita muistoja, en enää tikullakaan koskisi miehiin, sen verran olen tässä katkeroitunut koska miehistä ei näy olevan kuin harmia! Me naiset ollaan miehille vain piikoja, paidan ja pas..housujen pesijöitä, ei mitään tasavertaisia kumppaneita! Aivan turha miesten muuta väittää, olen tämän jo kaksi kertaa elämässäni saanut kokea ja siksi en kolmatta kertaa edes lähde kokeilemaan! Olen siis saanut miehistä aivan tarpeekseni!
Nykyään saa olla ja mennä, tehdä mitä ikinä huvittaa. Ei tarvitse olla tilivelvollinen miehelle ja selittää tekemisiään. Saa myös jättää tekemättä asioita ilman, että ollaan valittamassa! Nautin tämän hetkisestä olostani ja olen ylpeä siitä että saan olla itsenäinen!
Pärjään nykyään taloudellisestikin paremmin, ei tarvitse katsella yrittäjän laskupinoa, jonka kasvamiselle ei näyttänyt loppua tulevan. Olen nyt vapaa, kaikesta pas....!
Ei sun mies kovin kunnolliselta vaikuta, jos haukkuu sua ja sun perhettä...
Jostain syystä minunkin exäni piti itseään kunnopllisena...ja syy siihen oli se ettei hän juo eikä polta!
Muuten voi läheisiään kohtaa käyttäytyä miten vaan??
Mielestäni juuri sellainen on kaikkein pahimman luokan huijausta...ymmärtäisin jos kännipäissään haukkuu anopit ja vaimon sukulaiste ja vaimonkin siinä sivussa mutta kun sen tekee selvinpäin niin...
Mutta nyt se onkin jo entinen... enkä tosiaan uutta hevillä ota...vakituinen seksikumppani kyllä löytyy...ja tämä tuntuu aika hyvältä ratkaisulta!
Nuo ap:n kunnollisuuden kriteerit pätivät ehkä joskus 50-luvulla. Silloin piti olla tyytyväinen jos mies kävi töissä, ei juopotellut eikä lyönyt kovin usein.
Nykyään onneksi suurin osa tajuaa asettaa myös joitakin henkisiä kriteerejä ennen kuin pitää miestä hyvänä ja kunnollisena.
Eivät "kunnollisen" miehen tai naisen kriteerit mielestäni ole paljoakaan muuttuneet, vaan vaatimukset ovat muuttuneet. Vaatimustason perusteet ja ihanteet taas ovat ennemmin kääntäen verrannolliset vaatijan sisäisen ja ulkoisen maailman henkiseen käsityskykyyn.
Laajemmassa mielessä tästä seuraa helposti, melko nopeassa tahdissa yhteiskunnallinen ongelma. Sillä jos vaatimusten ja todellisuuden välinen suhde kasvaa liian suureksi, niin meillä on kohta edessä (on jo) yhä suureneva joukko ihmisiä, jotka ovat kyvyttömiä elämään yhdessä todellisten* ihmisten kanssa.
*Todellisella ihmisellä tarkoitan, "kunnollisuuden" kriteerit täyttävää ihmistä muuten kaikkine vikoineen ja puutteineen, sellaisena joka hän on. (ei siis sellaisena, joka "kunnollisuuden" lisäksi, vaatijan mielestä pitäisi olla).
Toisaalta, totta mutta jos ihminen ei ole onnellinen avioliitossaan niin miksi sitä pitäisi jatkaa. Siinä vaiheessa kun ainoa kanssakäyminen sen puolison kanssa on hyvän yön toivotus iltaisin ja väkinäinen kohtelias hymy ruokapöydässä niin ei se ole mitään elämää sellainen. Ennenvanhaan naiset alistuivat huonoihin liittoihin taloudellisista syistä ja miehet velvollisuuden ja kunnian vuoksi. Nykyään ajatellaan enemmän ihmistä kokonaisuutena. Jos Suomi vajoaisi takaisin hyvin köyhäksi maaksi niin voisi olla, että siinä vaiheessa syntyisi taas enemmän näitä avioliittoja, joissa ollaan vain olosuhteiden pakosta. Vaatimukset kumppania kohtaan voivat toki olla joillakin epärealistiset, mutta se on eri asia kuin lähteä liitosta, jossa ei ole mitään hellyyttä eikä läheisyyttä joka kuuluu aikuisen ihmisen luonnolliseen elämään.
Kannattaisiko ensin kuitenkin selvittää, miksi sitä hellyyttä ja seksuaalista kanssakäymistä ei ole??? Sen eroamisen ei pitäisi olla ensimmäinen vaan viimeinen vaihtoehto.älkää vaatiko puolisoiltanne liikaa, et sinä itsekkään kaikkeen pysty...ja Puhukaa hyvät ihmiset, puhukaa asioistanne keskenänne.
En ole tuo edellä kirjoittanut. Mutta samanlaisessa tilanteessa joten kommentoin omalta osaltani.
Kun se puhuminen ai vaan aina onnistu. Vaikka kuinka yrittäisit keskustella asioista. Toinen joko pakenee paikalta tai sitten vastaa vaan, että en tiedä. Tai sitten sanoo, että joo pitää yrittää parantaa asiaa. Mutta siihen se jää vaikka olisit itse aloitteelinen toinen ei innostu. Minkäs teet. Itsellä sama tilla jatkunut jo reilut 10 v.
Eräs satoja eroja nähnyt avioerojuristi kirjassaan kertoi tulleensa johtopäätökseen, et ehdottomasti suurin osa eroista johtuu parin keskinäisen kommunikoinnin ongelmista. Ongelma ei siis välttämättä ollut nimenomaan puhumattomuus, sillä puhuminen on vain yksi kommunikointitapa eli viestintämenetelmä. Hyvässä kommunikoinnissa tärkeää on siis pyrkimys ikäänkuin puhua "samaa" kieltä keskenänne.
Puhuminen on toki kehittynein kommunikointimenetelmä, mutta ehkä myös siksi aika vaikeaa monelle, ja vaatii oikeastaan harjoittelua. Mutta kaikkein vaikeinta on ehkä kuunteleminen, sanan kaikessa merkityksessä, eli puolison viestinnän rehellinen vastaanotto myös siltä osin, jota ei sanota ääneen. On hyvä muistaa et mykkäkoulun pitäminen on myös aina tarkoituksellista viestintää, varmaan yhtä julmaa ja tuhoisaa kuin suoraa huutoa huutaminen.
Viestikää toisillenne kaikin tavoin, kommunikoikaa toisillenne! Jos miehesi ei osaa viestiä puhumalla, niin opeta häntä siihen. Mutta lue myös samalla ne sanattomat viestit, ja vastaa myös niihin. Tärkeintä on tietysti tahtotila. Kaikki epäonnistuu jos ei tahdo kuulla, tai tulla kuulluksi.
Aika pyhimys saa olla, jos 10 puutteellisen kommunikaation vuoden jälkeen vielä jaksaa alkaa nollapisteestä puolison ja itsensä "kasvattamisen" kommunikoimaan niin, että molemmat ymmärtävät tasan, mitä toinen tarkoitaa.
Parisuhteessa on kaksi osapuolta ja jos toinen ei "osaa" viestiä puhumalla eikä halua osata, niin miten opetat hänet puhumaan? Miten luet "sanattomat viestit", kun toinen pyörittelee silmiään ja kohauttelee olkiaan "en mää tiedä"-tyyliin kaikkeen, mitä sanot? Ja jos suostuu sanomaan jotain, se on "ei mua mikään vaivaa". Tahtotila, juu... Mutta jollei sellaista ole, vaan toisen naama ärsyttää päivä päivältä enemmän?
Niin, se on aika ihmeellistä miten pitkä matka on kahden ihmisen päästä lähelle toisiaan hyvässä tarkoituksessa, Puhua siis yhteistä kieltä, kun sentään nukutaan kymmenenkin vuotta yhteisessä sängyssä. Näin se vaan on.
Jokainen tietää vanhempia pariskuntia, kolmekymmentäkin vuotta yhdessä olleita, joiden lähes jokainen sana tähtää oman puolison ärsyttämiseen ja puoliso vastaa kahta kauheammin, ironisin lausein takaisin. Ja kuitenkin, nuokin ihmiset ovat joskus kuiskineet toistensa korviin lemmenlauseita.
Kyllä siinä välissä jotain on tapahtunut molempien hyvälle tahdolle.
Idealistista. Näyttää hienolta kirjoitettuna ja sanottuna, mutta ei se aina vaan ala toimimaan vaikka mitä tekisi ja itsehän en aio tuhlata omaa nuoruuttani 10 vuotta siihen, että väkisin yritän saada toimimaan jotain missä ei kummallakaan ole tunteita toisiaan kohtaan. Ihminen, joka on joskus rakastanut ja tullut rakastetutksi osaa tehdä eron sen välille.
Jep, näyttää tosiaan hienolta kirjoitettuna nuo "viestikää toisille"-nimimerkin kommentit, mutta eipä niistä kyllä TODELLISTA apua ole. Jos aletaan muita neuvomaan, kannattaisi sitten antaa käytännössä toimiva neuvo - eikä mitään korulauseita!
Todellakin hellevi, juuri näin se asia on, hyvin sanottu. Minua alkoi suorastaan hieman jopa ärsyttää nämä "viestikää" toisillenne kommentit kun johan tässä on parikin vuotta yritetty. Viestitty on ja tultu siihen tulokseen, ettei kummallakaan ole tunteita toista kohtaan enää, on vain yhteinen asuntolaina.
"pettyi sitten kun en ollutkaan sellainen kuin hän olisi halunnut" kertoo kaiken.
Moni seurustelu alkaa ihastumalla johonkin piirteeseen ja lopulta se sama piirre alkaa ärsyttämään.
Valittanut liiton alusta alkaen? Saattoi mennä naimisiin, ettei jäisi yksin
Aika hyviä pointteja. Nimittäin kerran kun puhuttiin asioista hän sanoi, ettei halua erota koska uuden kumppanin löytäminen olisi hänelle vaikeaa. Yritti sitten manipuloida minua, ettei muka kukaan mies huolisi minua enää kun olen jo yli kolmekymppinen (hänen mielestään kolmekymppinen on jo vanha). Tarjolla ei olisi kuin luusereita, joten meidän kannattaisi olla yhdessä pelkästään siis siksi, koska olemme näitä kunnon kansalaisia. Hän tosiaan tunteekin itsensä vanhaksi ja se näkyy elämän asenteesta. Kauhean pihi ja elämä on todella kuivaa, mitään ei koskaan tehdä eikä mistään innostuta. Ei edes sellaisista asioista, jotka eivät paljon maksa. Ollaan kuin vanha 100-vuotias pariskunta, jolla elämä ohi. Itse taas koen, että olen vielä nuori vaikken mikään parikymppinen olekaan. En voi ajatella niin, että tässä nyt vaan ollaan ja hengaillaan ilman mitään unelmia, päämääriä tai suunnitelmia.
Minunkin mieheni on omasta mielestään kunnollinen. Maksaa laskut ja ei ole koskaan pettänyt, vaikka runkkaakin pornoa katsellessaan. Nämä ovat hänen omat kriteerit kunnollisuudesta, lyhyesti ja ytimekkäästi.
No, normaalia käytöstä hänen mielestään on se, että haukkuu vaimoa, joka tuhlaa kaikki miehen rahat, vaikka itse on hokenut, että me voidaan ostaa ihan mitä meitä huvittaa. Meillä on varaa mihin vaan. Vaimon syy on miehen kestämättömät luottolaskut. Vaimon syy, ettei mies pysty käymään töissä. Vaimon syy, että miehen on pakko haukkua vaimon sukulaiset, työkaverit ja koko sosiaalinen verkosto. Vaimon syy, että mies makaa sohvalla, juo kaljaa ja katsoo telkkaria, jos vaimo ois toisenlainen sen kanssa vois tehdä jotain kivempaa. Vaimon syy, että lapsi sairastui, koska vaimo piti kotona yllä huonoa ilmapiiriä. Toisen lapsen kohdalla mies kysyi minkä diagnoosin aion seuraavaksi lapselle hankkia. Vaimon syy,että perhe hajosi, tai vaimon läheisen ystävän, ei vaimo itse olisi tajunnut lähteä. Vaimon syy, kun talo myydään liian halvalla. Vaimon syy,että mies on henkilökohtaisessa konkurssissa. Miehellä on vaimo, jota olisi pitänyt vetää kunnolla turpaan jo paljon aikaisemmin, olisi pysynyt ruodussaan. Tämä kunnon mies on vaimoaan parempi kristitty, koska vaikeuksien keskellä ei ole lähtenyt karkuun. Tämän kunnon miehen vaimoa voi osuvasti kutsua huoraksi, koska se vehtaa muslimimiesten ja sukulaismiestensä kanssa. Vaimostaan hän on oppinut, että kaikkea uskonnollisuutta kannattaa mollata.
Tulevaisuudessa: Vaimon syy, että pankki huutokauppaa talon velkojen takia.
Tämä kunnon mies olisi valmis antamaan vaimolleen anteeksi kaikki sen tekemät pahat teot. Valmis ottamaan vaimonsa takaisin milloin tahansa, kunhan vaimo vain ymmärtäisi oman parhaansa, ja tulisi nöyränä kotiin ja kaikki muutuisi hyväksi. Mutta vaimopa ei enää mene takaisin, elämä alkaa olla niin mukavaa, kun ei tarvi olla monella mutkalla ja kierteellä, jotta miehen mieli pysyisi hyvänä ja suusta ei pääsisi sammakoita. Mies saa ottaa vastuun omasta elämästään, tekemisistään, jos se enää tossa iässä onnistuu
Hän on omasta mielestään kunnon mies.