Mitä tehdä

"Tuntuu kauhean voimattomalta kun on rakentanut niin paljon toisen ihmisen varaan."

Siinä se virheesi. Pura tuo kerä ensin.

Kiitos. Se onkin se mitä eniten olen alkanut työstää.

Jätän nyt pallon hänelle, ainakin ensiviikkoon jos vain pystyn. Näemme varmaan liian usein, ehkä siksi taukomme ei myöskään toimi.

Olemme nähneet pikaisesti ja keskustelleet. Hän toivoo ettei häntä painosteta. Tuntuu että ensi kertaa ymmärsin asioita sillä tavalla mitä hän on yrittänyt selittää. Tämä helpotti hänenkin oloaan ja hän ymmärsi minua paremmin.

Oloni on hyvä mutta tuntuu että menen hirveää tunteiden vuoristorataa. Olen alkanut keskustella ihmisille joiden kanssa en ole aikoihin kunnolla jutellut. Yksi henkilö mietityttää, olkn vuosia sitten häneen ihastunut. Riskeeraanko asiat jos tapaan häntä? Keskustellessa ei mitöän tunteita ole ollut ja poikaystävääni rakastan pakahduttavan vahvasti ja järkkymättömästi. Kannattaako kuitenkin pitää töhön kaveriin etäisyyttä ihan varmuuden vuoksi kun se kuitenkin mietityttää. Minulla ei ole paljoa ystäviä (liian vähän) ja tämä kaveri kuitenkin on minun kanssa samalla aaltopituudella.

Mikä ihmeen kiire on valmiissa maailmassa. Olisipa tämä viisaus ollut jo 30 vuotta sitten.

Yhden kortin varassa ei olla vaikka joskus siltä tuntuukin. Joskus jää Musta-Pekka kouraan ja joskus Ässä.

Luin ketjun läpi ja ymmärsin, ettette asu yhdessä. Silti poikaystäväsi haluaa omaa aikaa. Olettaisi löytyvän, mikäli ette joka päivä ole yhdessä heti koulu-/työpäivän jälkeen seuraavaan aamuun.

Tuo ahdistus oman ajan puuttumisesta saattaa tulla varsin nopeasti eteen, kun muutatte yhteen.

Käytännössä asuimme yhdessä vaikka se ei mitenkään virallista ollut. Nyt hän on kotonaan juuri siksi että saa etäisyyttä. Kamalaa kun ongelma ei ole itsellä vaan olisi valmis taas käpertymään oman rakkaan vartaloon ja unohtamaan kaikki murheet. Mutta tuntuu että tämä tauko mahdollistaa hyvin itsepohdiskelun. Koen olevani yksinäinen ja luulen että olen passivoitunut siihen poikaystävänikanssa oloon. Hän ei myönnä sitä mutta olen sitä mieltä että tämä myös tuo hänelle painetta ja syyllisyyttä. Vika on kuitenkin tämän asian suhteen itsessäni - nyt täytyy saada itselle omaa ajanviettoa.

Nyt päivät kuluvat, välillä on helpompaa ja välillä surkeaa. Välillä on ihan hyväkin olla. Pelkään että sattuu ja toivon liikaa. Olemem nyt olleet päiviä ottamatta toisiimme yhteyttä. Onko se hyvä vai huono asia tilanteessamme?

Asiat ovat muuttuneet parempaan. En enää ole huolissani. Myös poikaystäväni sanoi että suunta on parempi. Hän on taas käynyt luonani ja tunnelma on ollut ihan erilaista kuin kuukauteen - välitöntä, rakastavaa ja läheistä. Tuntuu että energiaa on taas. Toivotaan että suunta jatkuu tälläisenä. Keskustelumme on avointa kuten on kyllä ollut tähänkin asti. Hän selkeästi tahtoo pitää minusta huolta.

Olen nyt viettänyt enemmän aikaa kavereiden kanssa. Eli oman arkeni hallinta on parempaa.

Mitää yhtä vasteinmielistä ei ole kuin nainen, joka takertuu liikaa. Avovaimoni ei pitänyt yllä ystäväsuhteitaan, vaikka sanoin, että mitä "ihmettä sinä teet". Ja sitten kokenut että olisin voinut mennä omien kavereideni luona käymään ilman häntä. Kokoajan olisi pitänyt olla yhdessä. Se toimii syvimmän ihastuksen aikana hyvin, mutta kun se alun ihastus katoaa, niin ihminen kaipaa myös omaa tilaa. Itse ymmärsin ongelman heti, ja sanoin, että mene nyt hyvä ihminen käymään kavereidesi tykönä.

Vieläkin on vähän väliä vaikeaa tämän takia, mutta tilanne on muuttunut jo vähän paremmaksi. Hän ei selvästi kuitenkaan tajua, että parisuhde ei jatku samanlaisena koko loppu elämää. Psykologin neuvotkaan eivät menneet perille, koska jos joku on hänen kanssaan eri mieltä, niin hänen mielestään se ei voi olla fakta.

Nyt on tuntunut arki asettuvan. Yhtenä iltana hän oli kyllä sitä mieltä että ero tulee mutta sai ajteltua asioita ja on luottavaisempi asioiden suhteen.

Nyt on töissä kauhean rankkaa.. Tuntuu että ei jaksa. Noh, kohta on viikonloppu.