ihmettelen menoa

ihmettelijä

Ihmettelen kovin erään eronneen parin menoa. Yhdessä oli oltu lähes 30 vuotta. Nainen petti miestään heidän yhteisellä työpaikalla ja valehteli jopa lapsilleen sädekehä pään päällä niin hyvin, että lapset puolustivat häntä viimeiseen pisaraan asti miehen (heidän isänsä) "julmuuksilta". Ylipäätään koko avioelämänsä ajan naisella oli kumma vimma "suojella" lapsia isältä, mikä vieraannutti isän lapsista, erityisesti pojasta. Mies oli ihan hyvä perheen isä, vaikkei hellyyttä osannutkaan jakaa. Miehelläkin oli toinen nainen, jolle ilmeisesti hellyyttä riittää.

Nainen oli oikea pirttihirmu kotona, narsistinen, siivousaddikti ja kontrollifriikki. Mies oli kova ja kylmä, vaikka hoiti kotitaloudessakin joitain asioita, mikä tuon ikäiseltä mieheltä on harvinaista. Kumpikaan ei nähnyt vikaa omassa käytöksessään. He olivat ihan kamalia. Manipuloivat lapsia, sukulaisia ja ystäviä molemmat toisiaan vastaan. Mies juonitteli raha-asioita omaan pussiinsa ja teki pelottavia tempauksia juovuspäissään aseiden kanssa.

Maailman meno on sairasta nykyään. Miksi ei nähdä vikaa itsessä vaan haetaan peiliä vieraista suhteista. Jospa se toinen peilaisikin itseä paremmasta kulmasta? Mikä on muuttunut nyt, kun he ovat uusien Partnereiden (joka on muuten moottorisahamerkki) kanssa? Ovatko he nyt saaneet sen minkä ansaitsivat. Miksi ylipäätään on alunperin menty yhteen, jos vihaa toistansa noin sydämensä kyllyydestä? Onko tilanne toinen, jos elävät näiden uusien moottorisahojensa kanssa vielä 30-vuotta eteenpäin - tuskin elävät ja tuskin olisi. Sama kyyninen asenne tulee esille, jos se kerran on sitä, mitä ihminen on.

Nyt kun ero on laitettu vireille, on rahankäyttö ja uusi elämän huumannut molemmat osapuolet. Uusien partnereiden kanssa eletään kuin pilvessä. Rakennetaan hulppeita taloja, matkustellaan, ostetaan, ostetaan, tehdään uutta ja taas uutta. Mikä ihmeen vimma tämä on? Sivullisen silmin vaikuttaa hulluudelta, kun ensin pitäisi surra vanha ero pois ja miettiä rauhassa omaa tilannettaan itseään yms, niin heti (ja tämä tarkoittaa HETI) rynnätään ns. uuteen elämään ikään kuin paeten jotain. Mistä on kyse? Kertokaa te saman kokeneet???

Minä vihaan maailmaa tällaisena Las Vegasina kuin se tällä hetkellä minulle näyttäytyy. Lapset eivät tiedä missä olisivat ja ketä uskoisivat.

Kommentoikaa.

6

1332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lonely rider

      Olen ihmetellyt itse saman kaltaisia asioita moottorisahoista. Ei se uusi saha välttämättä ole yhtään sen huolettomampi kuin vanha, mutta hyvin tähän asti toiminut. Rasvata sitä on saanut aika ajoin, tämänkin kyllä tiesin jo sitä hankkiessa.

      Olen kommentissasi ilahtunut siitä että huomioit asiassa molempien osallisuuden, joka AINA tarvitaan riita tai ero tilanteissa. Kukaanhan ei ole voittaja näissä kamppailuissa vaan kaikkien pitäisi pystyä TASAPUOLISESTI myöntymään vioissaan. Valitettavasti kaikkein eniten tilanteissa häviää lapset joiden kärsimys nähdään vasta aikuisena. Uskon täysin vanhaan sanontaan eli me kärsimme isiemme ja äitiemme synneistä ja lapsemme kärsii meidän synneistämme. Vikoja ajan kuluessa yhdessä korjattaessa kehitystä pitäisi seurata sekä kummankin reagoida jos mitään ei tapahdu.
      Näin tilannetta jatkuvasti päivitetään uuteen versioon kuten tietokoneohjelmia.
      Ihmiset vaan luulee henkisten asioiden olevan kauhean vaikeita. Ei ne mitään vaikeita ole kunhan muistetaan omakin osuus ja osataan toimia siten, että korjauksia tapahtuu eikä selitetä jos oma itsekuri ei ole toiminut. Tällä tarkoitan seuraavia koottuja selityksiä
      - en muistanut
      - miksi minun tarvii aina ensin muuttua
      - mitä sinä olet tehnyt minun eteeni
      - töissä on ollut rankkaa
      - minua väsyttää, en ole jaksanut
      - jne.....
      Kaikki näista on tekosyitä, jolla kierretään OMAA vastuuta asiasta.

      Itse olen 37 v mies ja olen tällä hetkellä parisuhteeni vaikeammassa kuopassa. Mikäli naisia kiinnostaa keskustella asiallisesti parisuhteeseen liittyvistä asioista niin laittakaa mailia tuleen.

      • Lonely rider

        kun unohtui viimeinen huomautus eli disappear@luukku.com


      • unohdettu

        Tervetuloa joukkoon, vaikka mielummin en toivoisi kellekkään tälläista. Ihmiset hakevat vain helppoja ratkaisuja. Ei haluta puhua mikä mieltä painaa on helpompi lähteä toiseen syliin. Valitettavasti arki tulee sinnekkin. Minäkin haluasin olla vain se kolmas pyörä tavattaisiin vain silloin kun se meile sopii eikä tarvitse murehtia arkihuolista. Tuo edellinen vaatisi vain ensin eron. En osaa enkä halua valehdella. Ei jaksa enää ...


      • Uudet

        ...on kertakäyttökamaa! Kaikki tehdään nykyään mahdollisimman halvalla. Korajata ei kannata, kun uuden saa halvemmalla. Niitä vain joutuu ostamaan niin pirun tiheään, että niistä vasta kallista jälkeä tulee!


    • M36

      Kirjoituksen tyylistä voi vain päätellä, että todella runsaasti ihmettelet, ja kumman tarkkaan tiedät toisten elämästä *pohtii*

      ... ja sitten lapsia manipuloidaan. Miksi eivät ole eronneet aikaa sitten, tai olleet menemättä avioon jos luonteet noin vaikea ja elämä kurjaa.

      sanopas se... kyse on aika usein lohdun hakemisesta oireisiin ja suhteessa olevaan pahaan oloon, kun ei asialle syystä tai toisesta tehdä mitään ... tai sivusuhde on keino päästä ulos avioliitosta (väärä tapa) ... tai sitten vakka on vihdoin kantensa valinnut.

      On kyllä erikoinen ero, jos varallisuus noin paljon lisääntyy... hieman epäilen.

      Kyse vo olla juuri pakenemisesta, ei haluta prosessoida eroa. Tai, se on jo avioliiton aikana pohdittu, ja ero ainoana vaihtoehtona nähty jo pitkään ... kun lopullinen päätös tehty, joillakin ns. uusi elämä voi alkaa hyvinkin nopeasti ... yksilöllistä. Ei tähän ole yhtä oikeata kaavaa, eli ulkopuolisen turha määräänsä enempää ihmetellä tai moralisoida.

      Joskus se jokaiselle myös sellaisena näyttäytyy, ei kuitenkaan aina. Siinä vain osattava elää kuten parhaiten taitaa.

      No jos tarkkailemasi pariskunnan elämä oli todella kuten alussa kuvasit, niin ei heillä ainakaan siinä perhehelvetissä kovin viihtyisää ollut.

      • ihmettelijä

        Läheltä olen tilannetta seurannut.

        Mies, kuten sanoin, pimitti rahaa avioliiton aikana, ja nainen vaihtoi varakkaampaan. Siitä tämä äkkirikastuminen.

        Kaikkein hölmöintä tässä on, että naisen uuden moottorisahan vanha partneri oli niin ikään samalta työpaikalta. Näiden kolmen tuntemani lisäksi. Miehen uusi moottorisaha ei onneksi enää nauti saman työnanatajan leipää.

        että sillä tavalla...kun on pienet piirit, niin yhä pienemmäksi käy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe