kävipä tässä sitten päivänä muutamana niin, että eräs tuttu miespuolinen ystävä yllättäen kertoi välittävänsä minusta paljon (ei kuitenkaan sanonut rakastavansa) ja että voisimmeko alkaa seurustelemaan/parisuhteeseen.
Ja pelottavaa on se, että melkein suostuin tähän.
Mutta sitten tajusin, kuinka vääin olen tekemässä sekä tätä ystävääni (ja myös itseäni kohtaan), sillä en rakasta häntä romanttisessa mielessä. Ja eiköhän se nyt ole totaaliseen väärin alkaa suhteeseen sellaisella "olet ihan ok, kokeillaan mitä tästä tulee" -asenteella.
Ja pelottavaa on se, että melkein suostuin tähän.
Mutta sitten tajusin, kuinka vääin olen tekemässä sekä tätä ystävääni (ja myös itseäni kohtaan), sillä en rakasta häntä romanttisessa mielessä. Ja eiköhän se nyt ole totaaliseen väärin alkaa suhteeseen sellaisella "olet ihan ok, kokeillaan mitä tästä tulee" -asenteella.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei välttämättä, mutta itsekkin monesti automaattisesti ajattelen noin. Jos sinulla on pientäkin "entä jos" ajattelua niin kannattaa kokeilla, toisesta saattaa löytyä täysin uusia rakastettavia ominaisuuksia jotka ei ole aiemmin tuttavuutenne aikana tulleet esille.
Koska et ole ikinä ennen ajatellut häntä muuta kuin ystävänä ja hänen tunteensa tulevat sinulle yllätyksenä, ajatusta kannattaa vielä harkita ja sulatella. Treffeilläkin voi käydä kokeilemassa, samantien seurustelemisen aloittamisen sijaan.
Minulla ainakin menee niin, että jos seurustelun/seksin mahdollisuus miespuolisen kaverin kanssa on käynyt mielessä eikä ajatus ole herättänyt mitään tunteita, niin ei niitä tunteita tule myöhemminkään olemaan. Joskus koko ajatus romanttisesta suhteesta tulee kuitenkin ns. puun takaa, ja silloin voi nähdä tutun ihmisen uudessa valossa ja homma voi toimiakin. Suosittelisin pyörittelemään ajatusta mielessä hetken aikaa, ja jos ei kertakaikkiaan mitään romanttisia tunteita löydy, niin ei kannata väkisin yrittää.