enkeliuskovainen ja ateisti yhteensoppii?

Kertokaas onko mahdollista näin erilaisilla mailmankatsomuksilla sopia yhteen. Nainen uskoo myös keijuihin. :) Minä ainoastaan luonnontieteisiin.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Parisuhde merkitsee monenlaisia kompromisseja. Oleellista lienee se, millainen painoarvo eri asioilla itse kullekin on. Jos oma vakaumus on sillä tavalla aktiivista, että siihen käyttää paljon aikaa, voi ihminen kaivata vakaumuksen jakamista kumppanin kanssa, koska yhteinen aika yhteisen vakaumuksen parissa tuntuu tärkeältä. Tai jos ihminen pitää omaa vakaumustaan jyrkästi ainoana oikeana tässä maailmankaikkeudessa, tulee törmäyksiä väistämättä jos kumppani ajattelee toisin.

Jos taas vakaumus on enemmän jossain "taustalla", se ei haitanne yhteistä elämää. Kaiken pohja parisuhteessa on toisen arvostaminen ja kunnioittaminen sellaisena kuin hän on. Itse uskon siihen, että parisuhde voi olla hyvä, vaikka elämänkatsomukset olisivat erilaiset. Itselläni on siitä ihan hyviä kokemuksia.

Keskustelkaa näistä vakaumusasioista. Niistä keskustellessa tutustuu muutenkin toiseen hyvin. Kertokaa toisillenne, mitä oma vakaumus itselle merkitsee. Kunnelkaa toisianne avoimin mielin, ennakkoluulottomasti.

Aija-pappi

Äänestä

Kyllä sopii hyvin yhteen:)
Olen nainen, joka uskoo enkelien johdattavan ihmiset yhteen. On enkelien ansiota, että tapasitte ja teillä on jotain annettavaa toisillenne, siksi tapasittekin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matula. kirjoitti:

Kertokaas onko mahdollista näin erilaisilla mailmankatsomuksilla sopia yhteen. Nainen uskoo myös keijuihin. :) Minä ainoastaan luonnontieteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu