Jopa yli puolet uskoo enkeleihin. Siksi jotkut epäilevät heidän kyvykkyyttä johtotehtäviin.
Vapareissa enkeliusko on selvästi pienempää ja siksi joku voisi ajatella että heistä olisi johtajiksi.
Esteenä vapareilla on koulutuksen ja taidon puute sekä henkinen häiriintyminen, varsinkin vainoharhoihin pohjaava hulluus.
Jopa yli puolet vapareista uskoo sinisten pillerien voimaan.
Harvoin avohoitopotilaat pystyvät edes johtamaan omia kenkijään.
Siksi vapareita ei nähdä johtamistehtävissä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Trolli on tunnistettu homoseksuaaliksi.
Miten homous liittyy trollaamiseen mitenkään?
Trolli on tunnistettu homoseksuaaliksi.
Pieni lisähuomautus vaparitoverille.
Homot pystyvät toimimaan johtavissa tehtävissä, mutta vapari, jolla on uhkana homoseksuaaliseen paniikkiin joutuminen, ei luonnolisestikaan voi johtaa muita ihmisiä. Siitähän seuraisi täydellinen sekaannus ja konkurssi.
Vain politiikassa voisi löytyä tilaa yhdelle hullulle:
Taivaanrannan maalarille, joka pelkää sateenkaarta.
Trolli on tunnistettu homoseksuaaliksi.
Varmaan näistä täällä esitetyistä vastauksistakin tulee selväksi miksi vapareista ei ole johtajiksi mihinkään organisatioon, ei edes keskijohdon tasolle.
Trolli on tunnistettu homoseksuaaliksi.
Yllä olevaan kommenttiin käytettiin pieni osa siitä vaparien saamasta valtionavusta.
Ei mene veroraha hukkaan, mielenterveyspalvelujen hyväksi tulee.
Avohoitoa, sanoi pässi kun päätä vietiin.