Minä en ole onnellinen, en ole ollut ainakaan vuoteen. Olen muuttanut asioita, koettanut tulla onnelliseksi, mutta ei. Pelkään, että kun hiukset on leikattu itse ja värjätty ja kotia sisutettu, eikä parisuhde vaatimuksista, keskusteluista, odottelusta ja toimenpiteistä huolimatta voi hyvin, meidän täytyy erota.
Mies ei puhu tunteistaan. Minä en saa huomiota. Olen ollut kauan väsynyt, uupunut ja sairastellut, eikä minua edes silloin pidetä hyvänä - enkä varsinkaan saa apua lasten hoidossa. Mies sanoo rakastavansa minua silloin, kun olen itkenyt monta päivää ja selittänyt että on paha olla. Tuleepas hyvä mieli sellaisesta "armopala"-rakkaudentunnustuksesta.
Olen liikaa kotona, mihinkäs minä täältä ilman autoa, jota en osaa ajaa. Näkeehän noita ihmisiä kaupassa - siinäpä onkin sosiaalisia kontakteja tarpeeksi! Tietysti minulla on ystäviä, miehen ystäviä. Sairastuin paniikkihäiriöön, enkä uskalla poistua kotoa, mikä ei luonnollisestikaan helpota tilannetta, josta pitäisi päästä pois.
En oikein lämpene miehen seksuaalisille tarpeille, kun ne on ainoita hetkiä jolloin saan huomiota -> siis hyväilyä miehen haluja varten.
Mies kyllä hoitaa kotitöitä, mutta en minä siitä tule onnelliseksi, enkä olisi onneton vaikkei hoitaisikaan. Harmittaa, kun tulin tehneeksi kaksi ihanaa lasta näin onnettomaan parisuhteeseen.
Miten ihmeessä minä saisin tämän suhteen toimimaan? Miten saan miehen puhumaan? Miten tästä pääsee pois, jos en onnistukaan? Onko enää toivoa? Miten me pärjäämme, jos eroamme? Miten lasten käy? Mistä saamme kodin?
Mies ei puhu tunteistaan. Minä en saa huomiota. Olen ollut kauan väsynyt, uupunut ja sairastellut, eikä minua edes silloin pidetä hyvänä - enkä varsinkaan saa apua lasten hoidossa. Mies sanoo rakastavansa minua silloin, kun olen itkenyt monta päivää ja selittänyt että on paha olla. Tuleepas hyvä mieli sellaisesta "armopala"-rakkaudentunnustuksesta.
Olen liikaa kotona, mihinkäs minä täältä ilman autoa, jota en osaa ajaa. Näkeehän noita ihmisiä kaupassa - siinäpä onkin sosiaalisia kontakteja tarpeeksi! Tietysti minulla on ystäviä, miehen ystäviä. Sairastuin paniikkihäiriöön, enkä uskalla poistua kotoa, mikä ei luonnollisestikaan helpota tilannetta, josta pitäisi päästä pois.
En oikein lämpene miehen seksuaalisille tarpeille, kun ne on ainoita hetkiä jolloin saan huomiota -> siis hyväilyä miehen haluja varten.
Mies kyllä hoitaa kotitöitä, mutta en minä siitä tule onnelliseksi, enkä olisi onneton vaikkei hoitaisikaan. Harmittaa, kun tulin tehneeksi kaksi ihanaa lasta näin onnettomaan parisuhteeseen.
Miten ihmeessä minä saisin tämän suhteen toimimaan? Miten saan miehen puhumaan? Miten tästä pääsee pois, jos en onnistukaan? Onko enää toivoa? Miten me pärjäämme, jos eroamme? Miten lasten käy? Mistä saamme kodin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensin autokouluun ja sitten töihin tai kurssille. Osapäivätyötäkin on varmaan tarjolla jos et kokopäivää jaksa, tai haluat hoitaa lapsia itsekkin. Terveellistä ruokaa ja raitista ilmaa. Hanki myös jokin harrastus. Näin saat myös omia ystäviä. Käy välillä tuulettumassa niiden ystävien kanssa. Miten olisi esim. tanssi? Sitä voi harrastaa monella eri tavalla. Parisuhteessa elävät naiset käyvät paljon myös lavoilla tanssimassa ilman miestä. Siellä on kyllä tanssitaito useimmilla korkea, mutta kannattaa käydä ensin vaikka katsomassa ja sitten kurssille, vaikka oman miehen kanssa. Jos ei tanssi niin vaikka jumppa tai jokin kansalaisopiston kurssi. Sitä miestäkin kestää paremmin kun on jotain omaakin ja se mieskin huomaa sinutkin paremmin kun et ole aina vaan kotosalla valmiina......vaan saatat olla vaikka missä...
Harvalla tässä varmaan tuon kummemmin menee, monella vielä huonommin....pitää vain löytää se oma juttu.... ja jos todella haluaa lähteä, niin sen kyllä tekee myös. Itse en myöskään kykene lähtemään, vaikka liian tasaiselta tuntuukin. Olen vain pitänyt sen oman vanhan juttuni ja rakkaan harrastukseni jonka avulla pääsen välillä "pois".
Minä olen elänyt tuon ajan jo aikaa sitten ja nyt mies viettää mukavaa elämää työmatkoilla ym, Olen hoitanut lapset ja kodin aina ihan hyvin. En vain kykene lähtemään tästä suhteesta pois. Aina on ollut hyviäkin aikoja ja jopa sängyssä. Mies on kylmä, kova ja ilkeä. Minulla on ajokortti ja menin töihin mikään asia ei ole muuttunut yhtään.
Jos ei pidä itsestään ja mielestään huolta niin ei se toinenkaan jaksa kokoajan tukea ja rakastaa.
Ei se toinen ole tukipylväs vaan ihminen, on tosi raskasta jos toinen vaan valittaa ja valittaa omaa kohtaloa ja huonoa oloa. Pitää tehdä itse aloite elämän parantamiseen, sen jälkeen on toisenkin mukavempi/ helpompi tukea eteenpäin.
Voin sanoa omasta kokemuksesta, että asiat on itse pistettävä rullaamaan. Sen jälkeen on ollut mukava tukea toista eteenpäin kun elämän laadun parantaminen on lähtenyt omasta itsestä.
Kouluun, kursseille... ihan mitä vaan uutta ja virikkeellistä.... niin maailma pelastuu
Tajusin juuri että ei se onni tule toisen kautta. Toinen voi haluta olla omissa oloissa, tehdä omia asioita, tavata omia ystäviä. Tietysti on yhteisiä asioita mutta jos itse tuo suhteeseen huonoa oloa niin toinenkin voi masentua. Parisuhdeterapiaan pelastamaan maailman parasta suhdettanne (olethan jostain syystä rakastunut joskus mieheen) ja pieninä paloina tavoitteet paperille ja siitä yksitellen toteuttamaan. Se vaatii sinulta muutosta. Itseäsi voit muuttaa, et toista. Kun pääset eteenpäin niin luulisin että toinenkin haluaa mukaasi.
Moikka, Mielestäni sun kannattaa ensin saada oma elämäsi kuntoon ennenkuin teet niinkin ison päätöksen kuin ero..Kun mielesi on kunnossa, kroppasi on kunnossa ja uusia ystäviä uuden harrastuksen kautta niin näet asiat uudessa valossa. Jos vielä silloinkaan ei suhteesi toimi etkä yrityksistä huolimatta saa siihen kipinää tai miehesi ei edelleenkään näytä tunteitaan kuin seksin toivossa niin kyllä lähtisin!
Toi sun juttus kuulosti ihan ku mun suustani tuleellta. Samat on sävelet. Eikä ees ketään jolle uskaltas puhuu asiasta, ettei tieto leviäis ympäri kyliä.
Hellyyttä toivon koko ajan enkä sitä vielä ole saanu. Itse kyllä olen yrittäny olla hellä.
Lisäks kattelen koko ajan muita miehiä ja toivon että joku iskis silmänsä muhun. Ongelmana vaan on, että sukulaisia on niin paljon lähialueilla, ettei uskalla tavata ketään vaikka halua kyllä ois.
Tilanne tuntuu jotenki toivottomalta, ei haluais erota (lapset), mut näinkään ei oikeen jaksa jatkaa.
Voimia sulle, yritetään puhua toi paha olo pois.