Kumpaa elamaa suosittelet?
Vastaukset 8
- Rakastettu
Olen nyt jälkimmäisessä tilanteessa. Kummassakin tilanteessa on puolensa.
Kun rakastaa, on haavoittuva, mutta elää täysin tuntein.
Kun on rakastettu, on turvallinen olo, mutta samalla tyhjä ja tarkkailee uusia mahdollisuuksia. Toisaalta haavoittumisen riskiä ei ole.
Parasta olisi tila, jossa sekä rakastaa että on rakastettu. Se vaatii rohkeutta. - rakastin1
olin tilanteessa jossa rakastin mutta pidemmän päälle se kävi liian raskaaksi joten tein ainoan oikean liikkeen itseni kannalta ja otin sydän surut & ikävän.
jos ajautuisin tilanteeseen jossa olisin rakastettu pitäisin itseäni kusipäänä toisen elämän tuhlaajana kun tiedän mitä se on ja mitä siitä seuraa.
joten nyt jatkan yksin elämää toivon että joku päivä vastaan tulee se mulle ainoa oikea tilanne: rakastaa ja olla rakastettu - samassa paketissa. - kumpi onkaan parempi
Luulin, etta on helppoa olla rakastettu vaan ei se pitemman paalle kay
- Rkstn rkstn rkstn
Onpa omituinen kymysys. Tietysti on onnellisempaa ihmiselle, jos voi, saa ja osaa rakastaa, kaikkia ja kaikkea. Rakastettuna oleminenkin on hienoa, mutta sillä ei ole mitään arvoa, jos et itse rakasta eikä varsinkaan silloin, jos / kun rakkauden saaminen ei ole pyyteetöntä.
- vaikeat
Nyt on kyse parisuhderakkaudesta. Hyvin tavallinen on sellainen tilanne, että toinen rakastaa tuntuvasti enemmän tai jopa niin että vain toinen rakastaa. Olen itse ollut juuri tuollaisessa tilanteessa. Olen koettanut rakastaa miestä, vaikka mies ei ole rakastanut. Se on jatkuvaa epävarmuutta, turvattomuutta, jopa hyväksynnän hakemista jne. Rakastettunakin olen ollut. Se on tavallaan helppoa. Olo on hyväksytty ja turvallinen. Hankaluutena siinä on mm. se, että ei pysty antamaan toiselle sitä rakkautta, joka hänelle kuuluisi.
- Käsittämätön juttu
No "vaikeat" näyttää olevan. Miten sellainen osaa, pystyy, kykenee ... rakastamaan parisuhteessakaan, joka ei käsitä muustakaan rakkaudesta yhtään mitään?
Vastarakkaus on varmasti vaikea laji, jos kuvittelee, että rakkaus pitää jotenkin maksaa takaisin. - Nuuk
Omasta rakkaudestaan voi olla aika lailla varma, mutta toisen rakkaudesta ei ainakaan periaatteessa voi tietää. Siinä mielessä on parempi rakastaa itse.
- kummitus
Rakastaa itse, ehdottomasti. Kumpikaan ei taida kyllä riittää kovin pitkälle. Toisella osapuolella voi olla (ja usein onkin) vahvemmat tunteet kuin toisella, mutta mitä pienempi erotus sitä parempi.
Olen myös törmännyt tilanteisiin, joissa rakastetaan eri tavoin. Esimerkiksi eräs mies väitti rakastavansa ja tavallaan lienee ollut rehellinenkin, mutta ei halunnut kanssani seksiä juuri koskaan, jolloin kyse ei ollut hänen puoleltaan eroottisesta rakkaudesta vaan pikemminkin kaverirakkaudesta. Ei sellainenkaan asetelma toimi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu521197- 16825
- 63735
- 68732
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9550Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45518Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510- 4482
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36415
- 34414
- 35409