Mulla on siis sellanen pistävä kipu vasemmassa hartiassa tuolla takapuolella. Tämä alkoi eilen, mutta yön aikana voimistui ja yöunet jäikin aika vähäisiksi tämän takia. Se pistos tuntuu etenkin sisäänhengityksessä ja joissain liikkeissä, mutten osaa tarkemmin eritellä missä liikkeissä. Ja sitten esimerkiksi haukottelunkin oon huomannut pistävän ilkeästi. Jos oon paikallani ja pidätän hengitystä niin silloin kipua ei ainakaan pahemmin ole ja lisäksi huomasin, että jotkut tietyt käden asennot missä tietyllä tavalla jännitän kyseistä hartiaa on sellasia missä kipua ei juurikaan tunnu hengittäessäkään.
Onko kellään ollut vastaavaa? Mistä se on johtunut ja mikä siihen on auttanut? Tai osaako joku muuten vaan sanoa jotain tästä? Itselle tuli ekana mieleen joku lihasjuttu tai joku hermopinne, mutta en sitten tiedä. Välttelen mielelläni googlettamista tälläsistä asioista, koska sitten alan vaan panikoimaan, mutta nopeasti kun vilkaisin helpotusvinkkien toivossa niin löytyi kyllä jos jonkinlaista juttua, esimerkiksi kohdunulkoisesta raskaudesta (ei mahdollinen mun kohdalla), sydänperäisistä oireista ja monenlaisista enemmän tai vähemmän vakavista vatsaoireista. Että joo, juuri tästä syystä sitä googlettamista olisi pitänyt vain vältellä, koska nyt on täysi työ olla ahdistumatta noista :D
Pistävä kipu hartiassa
4
6045
Vastaukset
- josd
Ihan tismalleen samanlaisia oireita ollut mullakin! Veikkaan itse että tullut huonosta sängystä/tietokoneella istumisesta, eli perus lihas jumissa tai vastaavaa... Pakko oli silti tulla itsekin googlettamaan ja tämä pomppasi ekana esille :D
- Arvaus
Kyllä mullekin tulee mieleen lihasjuttu tai hermopinne. Kun tuntuu haukotellessakin, kun vedät ilmaa keuhkot täyteen. Joku nikama tai lihas jumissa. Kiropraktikko, osteopaatti tai omt- fysioterapeutti voisi selvittää ehkä.
- nonamrs
ihan samat oireet en tiiä mikä se on xd
- Ihmejuttu91
Tuttu sanoi, että kyseessä on eräänlainen närästys, itselläni oli tuota oiretta. Juo samarin lasillinen! Minulla se tosiaan loppui siihen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707