tapahtui...

Kyllä täytyy ihmetellä tätä maailman menoa. Juuri silloin kun sitä vähiten odottaa, saattaa nainen tanssilattialla tulla vaan ja ottaa kädestä kiinni. Kerrankín oli sen verran rohkea olo, että lähdin leikkiin mukaan ja loppu onkin historiaa.

Olin (ja olen edelleen) todella ällistynyt siitä, kuinka tämä suloinen ihminen osoitti niin selvästi kiinnostuksen minua kohtaan. Se vaikutti jopa epäilyttävältä. Itseasiassa en voi oikein vieläkään uskoa tapahtunutta. Tehdäänkö minulle karua pilaa, vai onko elämäni oikeasti saanut käänteen ja tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä?

Aamulla (joka tällä kertaa onkin iltapäivä) nainen lähti jo kotia päin vakuutellen olevansa kiinnostunut tapaamaan ja odottavansa soittoani. Meillä siis lienee samanlaiset intressit. Täydellistä.

Ainoa kaihoisa ajatus syntyy siitä, etten kai enää ole oikeutettu lukemaan sinkku-foorumia. En tiedä mikä tämän kirjoirukseni idea nyt oli, ehkä jakaa riemuni jonkun kanssa. Oli mahtavaa saada huomata, että naisetkin iskevät ja vielä kauniit sellaiset.
22145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

:) :)

Äänestä

"Ainoa kaihoisa ajatus syntyy siitä, etten kai enää ole oikeutettu lukemaan sinkku-foorumia."

Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin... voitonpuolelle toi kai silti jäi. Onnea matkaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isketty kirjoitti:

Kyllä täytyy ihmetellä tätä maailman menoa. Juuri silloin kun sitä vähiten odottaa, saattaa nainen tanssilattialla tulla vaan ja ottaa kädestä kiinni. Kerrankín oli sen verran rohkea olo, että lähdin leikkiin mukaan ja loppu onkin historiaa.

Olin (ja olen edelleen) todella ällistynyt siitä, kuinka tämä suloinen ihminen osoitti niin selvästi kiinnostuksen minua kohtaan. Se vaikutti jopa epäilyttävältä. Itseasiassa en voi oikein vieläkään uskoa tapahtunutta. Tehdäänkö minulle karua pilaa, vai onko elämäni oikeasti saanut käänteen ja tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä?

Aamulla (joka tällä kertaa onkin iltapäivä) nainen lähti jo kotia päin vakuutellen olevansa kiinnostunut tapaamaan ja odottavansa soittoani. Meillä siis lienee samanlaiset intressit. Täydellistä.

Ainoa kaihoisa ajatus syntyy siitä, etten kai enää ole oikeutettu lukemaan sinkku-foorumia. En tiedä mikä tämän kirjoirukseni idea nyt oli, ehkä jakaa riemuni jonkun kanssa. Oli mahtavaa saada huomata, että naisetkin iskevät ja vielä kauniit sellaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu