Testaa Duunikonetta!
vili.
38447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Suosit hyvin suunniteltua ja järjestelmällistä työympäristöä. Ihannetyöpaikkasi on hyödyllinen yhteiskunnalle ja tekee työtä asioiden parantamiseksi. Työpaikalla tulee kuitenkin olla sopivasti sääntöjä, erilaisuuden hyväksymistä ja tilaisuuksia luoda suhteita.
Luovana ihmisenä nautit suunnittelusta ja innostut varsinkin ihmisiin liittyvistä mahdollisuuksista käyttäen työssäsi hyväksi ihmissuhdetaitojasi. Tarvitsetkin aktiivista yhteyttä toisiin ihmisiin. Mielikuvituksellisena yhteensovittajana kuuntelet, mitä muut ajattelevat ja tahtovat, ja pyrit ottamaan huomioon muiden tunteet. Haluat nähdä myönteisiä asioita ja auttaa toisia ihmisiä hyödyntämään vahvuuksiaan.
Tunneihmisenä hakeudut usein tehtäviin, joissa voit olla tekemisissä inhimillisen kasvun parissa. Luovuutta arvostavana ja taitavana viestijänä sinut voidaan löytää työskentelemässä myös elokuva-, teatteri-, kirjallisuus- tai taidealalla.
Inspiroivana opastajana voit toimia myös opettajana tai johtajanakin, vaikka et välttämättä hamua vaativimpia johtoasemia. Sinut voi tavata myös markkinoinnin parista.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Aineenopettaja (taide, draama, musiikki, terveys)
Diakoniatyöntekijä
Hammashoitaja
Johtava asiantuntija
Kieltenopettaja
Kirjastonhoitaja
Lentoemäntä/stuertti/purseri
Lähihoitaja (mielenterveys)
Lääkäri
Näyttelijä
Opinto-ohjaaja
Pappi, muu seurakunnan työntekijä
Psykologi
Psykoterapeutti
Sairaanhoitaja
Suunnittelija
Taiteilija
Toimitusjohtaja
"
Olet Sovitteleva terapeutti
Jaa tulos
Olet mielikuvituksellinen, itsenäinen auttaja, ja oletkin usein kiinnostunut neuvonta- ja ohjaustyöstä. Palkka ei ole sinulle kovin tärkeää, sen sijaan painotat hyviä arvoja ja välittämistä.
Ihannetyöpaikkasi omistautuu vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Psykologia, taiteet, tiedekirjallisuus ja vaikkapa toimittajan työ ja vieraat kielet saattavat olla alojasi. Näissä tehtävissä voit myös toteuttaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia.
Sinut voi löytää aloilta, joissa välitetään ihmisistä. Viihdyt tehtävissä, joissa voi työskennellä itsenäisesti ja yksinkin. Rutiinit ja säännöt eivät miellytä sinua, vaan suosit enemmän joustavaa elämäntapaa.
Sinulle sopivia ammatteja ovat esimerkiksi:
Aineenopettaja (taide, draama, musiikki)
Arkkitehti
Biokemisti
Fysioterapeutti
Kieltenopettaja
Kirjailija
Kokki
Koulutussuunnittelija
Kuntoutuksen ohjaaja
Laborantti
Laboratorioinsinööri
Laboratorioteknikko
Lääkäri
Mediasuunnittelija
Näyttelijä
Opinto-ohjaaja
Psykologi
Puuseppä
Ravintolatyöntekijä
Sosiaalityöntekijä
Taidemaalari
Toimittaja
Tutkija
Tutkimusassistentti
© ZEF®:Markkinointi- ja tiedonkeruuratkaisut"
ps. buddylle: sulla on hyviä letkautuksia provoille.. mulla on vähän vaikee irtoutua mutta kun minua ei ole ärsytetty tarpeeksi. tää houkutti testaa.
Ämmä ei voi olla kokki
kokki on mies
ämmä keittäjä
sama
Tarjoilija=ämmä
viinuri=mies
WDN juntit--syövät vain nakkarin kebabia ja juo kiljua kotona
tai metsäpubeissa
no mutta laiton kuitenkin "kromosomit XX" että kyllä nyt sitten kone on sekaisin.
Minullapas onkin harvinainen YY
himotappaja
ooppas sinä kiukkuinen, mistäkö taas moinen mustasukkaisuus?
uhmaaminen ei kasvata valtaa vain kutistaa sitä, läpinäkyvyys on mitä ohuinta materiaalia.
Mainitsitko duunikoneelle deluusiosi, jänkkäjäärä?
sinä yrität löytää keinon hallita ihmisiä, sen vuoksi olet vielä täällä
minusta ei tule terapeuttia, juurikin sairaiden ihmisten hoito keino on saada heidät ensin rakastumaan itseensä( että hoito toimii).
jolloin minun häriöni ei näy duunikoneessa (joka on dysfasia) jolloin en tule ainakaan kielen kanssa leikkimään työkseni.joka harmillisesti paistaa myös teksteistäni.
mutta minun on määrä kuitenkin neuvoa ihmisiä ja neuvoni on sinun tapauksessa että sinun jätettävä minut rauhaan ja muut palstalaisten pelottelu, alistaminen, mitätöinti, moraalitton käytös ja kieroilu jotka ovat narsistisen ihmisen peruselementtejä.
mutta uskon että narsistinenkin voi muuttua kun ymmärtää, miksi miten yhteisen hyvän tavoittelu myös narsistille on tulevaisuuden kannalta vaikuttavaa(ja täydellisyydeen tavoittelua) ja pienen piirinsä ympäröimät ihmiset pystyy nauttimaan pärjäämisestä yhteisen hyvän vuoksi ja jumaloimaa tiedon kantajaa.
valtaistuin yleensä kiillottuu narsitisella kun huomaa ymmärtävänsä, missä on hyvä tiedon keruu on, hyvä mutta tiedon kantaja tarvitsee myös puuttuvan palasen(jakaja), joka pohtii sinun etusi vuoksi kuin myös yhteisen edun mutta puuttuvan palanenkin tarvii arvostusta(että tykkää olla lähellä koska ihmisillä halu nauttia hyvästä seurasta.)
joskus tekee mieli olla vain hiljaa sen vuoksi, etten pysty auttamaan muuta kuin valaistumaan
Luuletko minua genioksi vai?
Erittäin pahasti pieleen arvailtu!
Tiedän hyvinkin tarkkalleen dysfasian samankaltaista häriötä
poteneena-puhe-elinten motoriikka katosi, enkä pystynyt
puhumaan sanaakaan. Parani täysin operoimalla karvan kokoista verisuonta- tuskallista olla yhtäkkiä mykkä ja odotella
pitkään parantavaa operaatiota, joten ymmärrän vaivasi hyvinkin. En yritä hallita ketään tai peloitellakaan sinua.
Päinvastoin, kuin tietämättömät, tiedän kiusallisen vaivasi
jota tietämättömät pilkkaavat.
"Parani täysin operoimalla karvan kokoista verisuonta- tuskallista olla yhtäkkiä mykkä ja odotella
pitkään parantavaa operaatiota, joten ymmärrän vaivasi hyvinkin"
minun oireet huomattiin päiväkoti-ikäisenä(sukuhan ymmärsi mun sörpetökseni)
en edes tiedä mistä voin saada, noin korkean tasoista hoitoa(ilman rahaa)
etten edes tiedä, että pystyykö tätä minun häiriööni poistamaan kokonaan jos se on synnynnäinen, miten sellaisen sitten poistaa?
ehkä tapaturmassa tuleva diagnoosi on paranneltavissa? mutta jos havittelen vain turhaa toivetta, osittain tuntuisi hyvältä pärjätä paremmin kuin nyt pärjää.
oppimen olisi mukavampaa nopeampaa ja kun tiedon saan haltuuni pystyn sitä käyttämään luovasti , hyvään ja rakentaa parempaa yhteiskuntaa. joka helpottaisi kielen opettelua myös kirjallisessa muodossa.
mutta niin kuin tiedämme tiedon saaminen on hankalampaa oppiminen on hitaampaan, joku sivistys sanakin voi olla utopiaan minulle jonka oppiminen kertaaminen on hidasta.
mulla on pelkästä ajattelusta nyt pää kipeänä että vaivun kohta koomaan
itseni-ilmaisu ei ole mitenkään hohdokas
Onhan sinulla pätevä neuvoja jo nytkin.
alalla Suomen huippuna:
https://www.google.fi/search?q=turku brain and mind center&oq=turku brai&aqs=chrome.1.69i57j0l2.31760j0j7&sourceid=chrome&es_sm=122&ie=UTF-8
prof H Karlsson löysi vasta vian ja lähetti Yliopistollisen keskussairalaan takaisin lähetteellä: Tehks klopit duuninne kunnolla;) toimii myös HYKS professorina--missä lie asutkin
ja sossu on velvollinen maksamaan lain mukaan
kokoomus vaan romuttaa kaikka Kataisen SoTe:lla
toimeentulotuki maksaa vain kunnalisen lääkärin lähetteen kautta erityislääkärin(jotka on kunnanlisen alaisia) koskevat menot
.eli minnun pitäisi mennä ensin omalle lääkärille ja vaatia neurologille aika ja siitä ohjattaisiin tutkimuksiin ainut asia on millä minä puhun lääkärit ympäri?
koska vaivani on kuitenkin lievä asteista, minusta ei päällisin puolin huomaa häiriööni,(paitsii sitten kun alan kiertää ympäri) kuinka ne lääkärit ottaa minut tosissaan, muutenkin minun pitäisi taas lähteä kaivaa sairaalan arkistoa, koska minun tietoni on jo sen vanhaa tietoa ettei niitä näy kuin paperisella versiolla. kokeeko minut hyödyksi vai haitaksi kuitenkin elämme säästö (kaupunk säästääi)meinigillä kaikista tigitään.
kuitenkin voi vaan siivoilla, kaikkien mielestä rappukäytäviä.
jolla en eläittäisi edes perhettäni.
vastaanotto HK:lle 60e
Rose, älä hautaa unelmiasi, vaan kulje niitä kohti. Vaikka hampaat irvessä.
En jaksa avata linkkiä, mutta tyypillisesti noissa kyselyissä ei kysytä sukupuolta eikä pituutta, painoa jne. seikkoja jotka tosiasiallisesti vaikuttavat, hakeutuuko joku betoniraudoittajaksi vai ei.
Mulle yleensä tulee kaikissa ammatinvalintatesteissä ykkösvaihtoehdoksi metsäkoneenkuljettaja.
Tai yleensäkin metsässä marjanpoimijana ahne kapitalisti
syö itse marjat------------kumminkis kaukana netistä hölmöilemässä typeryyxilläsi
Olet Tiedonhaluinen tutkija
Suosit joustavaa, avointa ja muuttuvaa ympäristöä. Ihannetyöpaikkasi ei ole muodollinen ja siellä on vain vähän tai ei lainkaan valvontaa. Tiedonhaluisena tutkijana ja mietiskelijänä pidät ongelmien ratkomisesta. Suvaitset erilaisuutta ja rohkaiset luovuutta.
Kriittisenä ja kyseenalaistavana tyyppinä suosit tiedettä, minkä vuoksi tietotekniikka, luonnontieteet tai yhteiskunnalliset asiat voisivat olla sinulle sopivia alueita. Opettaja, tutkija tai muu pohdiskeleva ammatti voi hyvinkin sopia sinulle.
Työn pitää tarjota mahdollisuus syvälliseen ongelmanratkaisuun ja itsenäiseen työskentelyyn. Sinua kiinnostaa myös uusien ideoiden kehittely. Et halua kontrolloida muita etkä myöskään haluan muiden kontrolloivan sinua.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Arkkitehti
Biokemisti
Farmaseutti
IT-asiantuntija
IT-päällikkö
Kemisti
Kirjailija
Koneinsinööri
Laivasähköasentaja
Lakimies
Lähihoitaja (mielenterveys)
Maanmittausinsinööri
Näyttelijä
Ohjelmoija
Patologi
Psykologi
Ravintolatyöntekijä
Taidemaalari
Toimittaja
Tutkimusassistentti
Valokuvaaja
Yrittäjä
Eikö tuossa ole aika hyvin listattu toimenkuvasi?Patologin hommia teet ehkä niukan puoleisesti...Minä olin testin mukaan huolehtiva sympppis, mikä eni sitten sattunut oikein kohdalleeen.
Osui tosiaan aika hyvin kohdalleen.
Ehkä systeemillä oli kuitenkin tilastollisesta todennäköisyydestä johtuvaa tuuria mukana.
"Olet Huolellinen asiantuntija
Pidät suunnitelmallisesta ja järjestelmällisestä työstä. Haluat, että työnkuvasi on selkeä, ja johto antaa selvät tavoitteet ja säännöt työllesi. Pidät tutuista ja hyväksi koetuista työtavoista. ”Miksi muuttaa sitä, mikä toimii.”
Työskentelet ahkerasti tehden aina yhden työn kerrallaan huolellisesti loppuun asti. Et kaipaa liikaa seuraa työskennellessäsi vaan haluat keskittyä työhösi rauhassa.
Viihdyt aloilla, jotka sisältävät konkreettista faktaa ja käytäntöä, esimerkiksi kaupan-, tuotannon-, lain ja pankkitoiminnan sekä insinööri- ja laskentatoimen aloilla.
Vaikka ihmisten johtaminen ei ole lempipuuhiasi, et pelkää tarttua johtotehtäviin. Keskityt mieluummin asioihin kuin ihmisiin ympärilläsi.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Arkkitehti
Biokemisti
Farmaseutti
IT-asiantuntija
IT-päällikkö
Kemisti
Kirjailija
Koneinsinööri
Laivasähköasentaja
Lakimies
Lähihoitaja, mielenterveys
Lääkäri (patologi)
Maanmittausinsinööri
Näyttelijä
Ohjelmoija
Psykologi
Ravintolatyöntekijä
Taidemaalari
Toimittaja
Tutkimusassistentti
Valokuvaaja
Yrittäjä"
Ohoh-----Larza on sittenki omituinen mies
laivasähköasentaja
ravitolatyöntekijä
taidemaalari
maanmittausinsinööri
ohjemoija
Olen niitä töitä tehnytkin.......mitä ihmeellistä tuo kone
luulee yhdistäväxi tekijäxi????????????????
Sovellut vain ja ainoastaan Tsaari Iivana Julmaksi
ja sekin vakanssi on jo lakkautettu
Olisi ainoa vaihtoehto: Häipyä Viroon loisimaan
Duunikone on persujen, eikä neuvo mamuja enempää
Tuo kone kun arpoo yhtä hyvin kuin laittaisi kaikki ammattialat yhdelle seinälle ja heittäisi silmät sidottuna kymmenellä tikalla.
Itse laitoin etten innostu ihmiskontakteista ja työskentelen mieluummin yksin. Silti ehdotti opettajan hommaa.
Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että sinussa on jotain opettajamaista. Outoa.
Sinänsä olen opiskellut kansalaisopiston kurssinvetäjän oppimäärän.
Ei minulla ollutkaan opettajan virkaa mainittu. Ei pitäisi jättää muistin varaan, kun olisi voinut tarkistaa fb:stä
Olet itsenäinen etkä kaipaa sääntöjä ja valvontaa työssäsi. Suosit joustavaa, spontaania ja muuttuvaa ympäristöä, jossa on vähän rutiineja. Olet kuitenkin käytännöllinen tyyppi, joka arvostaa tarkkuutta. Olet hyvä löytämään uusia ratkaisuja käytännön ongelmiin.
Vaikka olet ulkoisesti rento, olet sisäisesti kriittinen ja loogisesti ajatteleva. Olet myös valmis ottamaan riskejä ja viihdyt työssä, jossa voit toteuttaa itsenäistä, jopa itsepäistäkin, elämäntyyliäsi. Viihdyt niin ulko- kuin sisätöissä eivätkä fyysinen työ ja vaativa urheilu ole sinulle vieraita.
Käytännön kädentaidot kiinnostavat sinua enemmän kuin teoriat. Käytät mielelläsi teknisiä taitojasi tekniikan alalla tai rakennusalalla, usein itsenäisenä ammatinharjoittajana omana herranasi. Keskityt mieluummin asioihin kuin ihmisiin ympärilläsi.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Elektroniikkainsinööri
Hammashoitaja
Johtava asiantuntija
Kaivostyöntekijä
Kokki
Koneenasentaja, koneistaja, korjaaja
Koneinsinööri
Kuorma-autonkuljettaja
Laivasähköasentaja
Laivuri-kuljettaja
Lakimies
Lennonjohtaja
Lääkäri, patologi
Maanmittausinsinööri
Maanviljelijä
Mekatroniikka-asentaja
Ohjelmoija
Palveluneuvoja
Poliisi
Puuseppä
Rakennusmies
Siistijä
Sähköinsinööri
Teräsrakenneasentaja
Teräsrakentaja
Asiantuntijajohtaja
Upseeri
Vahtimestari
Vanginvartija
Vankeinhoitoesimies
Yrittäjä
Eipä tässä ollut omaa alaa, mutta kysehän olikin, mikä musta tulee isona. Noh, kone-asentajaa ja luokanopettajaa ei takuulla, mutta löytyihän nuoruuden haave-ammatti; kirjastonhoitaja. Puheterapeutti on myös yksi, joka on kiinnostanut, ihan aikuis-iässä, se voisi olla se, mikä musta tulee isona, heistä kun on kuulemma pulaa :)
Huolellisena ja käytännöllisenä ihmisenä arvostat selkeää organisaatiota, jatkuvuutta ja turvallisuutta. Olet sympaattinen, vakaa, luotettava ja tunnollinen tosiasioiden ja yksityiskohtien hallitsija, joka ei yleensä ole kiinnostunut tekniikasta.
Haluat tietää tarkkaan oman vastuualueesi ja tehtäväsi. Arvostat hyväksi koettuja käytäntöjä. ”Miksi muuttaa sitä, mikä toimii?” Turhaudut jatkuvista muutoksista työpaikallasi, mutta et vastusta hyvin perusteltuja muutoksia.
Vaikka teoreettiset asiat eivät sinua kiinnosta, olet kuitenkin nopea oppimaan uusia tietoja ja käytäntöjä. Vaikka et välitä toimia ihmisten keskellä, pidät kuitenkin toiminnasta muiden kanssa ja heidän asioistaan huolehtimisesta.
Työelämässä hakeudut usein ammatteihin, joissa voi olla auttamassa muita ihmisiä. Viihdyt muun muassa terveydenhuollon, lastenhoidon ja -opetuksen tehtävissä sekä tehtävissä, joissa voit toteuttaa käytännöllisyyttäsi, järjestelykykyäsi ja haluasi ottaa huomioon muiden ihmisten tarpeet.
Sinulle sopivia ammatteja ovat esimerkiksi:
Hammashoitaja
Kirjanpitäjä
Kirjastonhoitaja
Koneasentaja, -korjaaja
Koulunkäyntiavustaja
Lentoemäntä
Linja-auton kuljettaja
Luokanopettaja
Lähihoitaja
Lääketeknikko
Lääkäri
Opettaja
Osteopaatti
Pappi, muu seurakunnan työntekijä
Poliisi
Puheterapeutti
Sairaanhoitaja
Sihteeri
Runontaja off....funtsis nyt!
Opettaja yleensä työskentelee yksin; opettaessaan kakruja.
Harvoin opettajalla on työparia tunneillaan, eli yksin tekee työtään.
Ne oppilaat ovat "mateliaalia" jota siinä "työstetään".
Mä kyllä miellän et vuorovaikutuksen osaaminen olis opettajalle tärkeä ominaisuus. Ja jos et tykkää kontakteista muksuihin ensinkään: ei todellakaan nyt "natsannut"
Mulle toi kone suositteli esim:
psykologin, psykoterapeutin, sairaanhoitajan,
tutkijan, taiteilijan tai opettajan uraa.
Voi näitä koneita ja niiden yks oikoista käsitystä ihmisestä.
Ite olen pihalla kuin lintulauta, neuvo siinä sit toisia!!! =(
Mä kyllä tuun työskenteleen ihmisten parissa....
...mut vain kehon hyvinvointiin panostaen!
Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys tulee jäämään; jonkun toisen kontolle. =)))
Vaikka kaikki vaikuttaa kyllä kaikkeen!
Eli henkinen hyvinvointi vaikuttaa myös kehon hyvinvointiin ja päinvastoin.
Minä nyt en satu pitämään ihmisistä muutenkaan, saati lapsista. Siksi en ole hakenut kertaakaan kouluisännän virkaa, vaikka koulutuksen puolesta siihen kykenisinkin.
Hätätilassa k.isäntä joutuu myös väliaikaiseksi opettajaksi, ainakin meidän kunnassa.
Lisäksi opettaja näkee välitunnilla toisia opettajia
Pidät suunnitelmallisesta ja järjestelmällisestä työstä. Haluat, että työnkuvasi on selkeä, ja johto antaa selvät tavoitteet ja säännöt työllesi. Pidät tutuista ja hyväksi koetuista työtavoista. ”Miksi muuttaa sitä, mikä toimii.”
Työskentelet ahkerasti tehden aina yhden työn kerrallaan huolellisesti loppuun asti. Et kaipaa liikaa seuraa työskennellessäsi vaan haluat keskittyä työhösi rauhassa.
Viihdyt aloilla, jotka sisältävät konkreettista faktaa ja käytäntöä, esimerkiksi kaupan-, tuotannon-, lain ja pankkitoiminnan sekä insinööri- ja laskentatoimen aloilla.
Vaikka ihmisten johtaminen ei ole lempipuuhiasi, et pelkää tarttua johtotehtäviin. Keskityt mieluummin asioihin kuin ihmisiin ympärilläsi.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Arkkitehti
Biokemisti
Farmaseutti
IT-asiantuntija
IT-päällikkö
Kemisti
Kirjailija
Koneinsinööri
Laivasähköasentaja
Lakimies
Lähihoitaja, mielenterveys
Lääkäri (patologi)
Maanmittausinsinööri
Näyttelijä
Ohjelmoija
Psykologi
Ravintolatyöntekijä
Taidemaalari
Toimittaja
Tutkimusassistentti
Valokuvaaja
Yrittäjä
Tuommoisia tyrkkäsi. Jaa, että meikäläisestä patologi? No ei ikinä en halua missään nimessä leikellä kalmoja.
"Olet käytännöllinen ihminen, joka haluaa keskittyä todellisiin ongelmiin ja asioihin. Vilkkaana ihmisenä koulussa istuminen ja teoriat eivät sinua kiinnosta.
Suosit joustavaa, spontaania ja muuttuvaa ympäristöä. Ihannetyöpaikkasi palkitsee työntekijöitään, tarjoaa paljon vaihtelua, sisältää vähän rajoituksia sekä tarjoaa pikemminkin projekteja kuin päivästä toiseen samana pysyvää työtä.
Opit tekemällä olipa kyse työstä tai harrastuksesta. Elät hetkessä ja pidät toiminnasta. Työssäsi suosit konkreettisia asioita, ja kädentaidot, mekaniikka ja taiteetkin saattavat tämän vuoksi kiinnostaa. Rentona, energisenä tyyppinä innostat muita, ja oletkin hyvä ryhmätyöskentelytyyppi ja seuranpitäjä.
Nautit myös jännityksestä, riskinotosta ja kilpailusta, mikä voi johtaa vaikkapa poliisin, kaupan alan, tiimiyrittäjän tai muuhun fyysisesti ja taloudellisesti riskialttiiseen ammattiin. Sinussa saattaa olla myös insinöörin tai urheilijan ’vikaa’.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Asiakaspalvelija
Henkilökohtainen avustaja
Henkilöstöasiantuntija
Koneenasentaja, koneistaja
Koneinsinööri
Kuorma-autonkuljettaja
Laivasähköasentaja
Lennonjohtaja
Lentoemäntä
Maanviljelijä
Markkinointisuunnittelija
Myymälänhoitaja
Ompelija
Palopäällikkö
Poliisi
Puuseppä
Rahoitusasiantuntija
Rakennusmies
Ravintolatyöntekijä
Sairaanhoitaja
Sosiaalityöntekijä
Tekstiilisuunnittelija, -taiteilija
Teollinen muotoilija
Terveydenhoitaja
Toimittaja
Toimitusjohtaja
Tuotantotyöntekijä
Vanginvartija
Vankeinhoitoesimies
Varastotyöntekijä
Vartija
Verotarkastaja
Yrittäjä"
Ompelijan tutkinto mul o ja toi toine eli asiakaspalvelija sivuu nykyist duunii. Toki siihe joutu olee korkeekoulus mont vuot.
Verotarkastajan duuni vois ol kliffaa
Sörkan pamppu hohhhhoooooooooooooo
"Olet mielikuvituksellinen, itsenäinen auttaja, ja oletkin usein kiinnostunut neuvonta- ja ohjaustyöstä. Palkka ei ole sinulle kovin tärkeää, sen sijaan painotat hyviä arvoja ja välittämistä.
Ihannetyöpaikkasi omistautuu vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Psykologia, taiteet, tiedekirjallisuus ja vaikkapa toimittajan työ ja vieraat kielet saattavat olla alojasi. Näissä tehtävissä voit myös toteuttaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia.
Sinut voi löytää aloilta, joissa välitetään ihmisistä. Viihdyt tehtävissä, joissa voi työskennellä itsenäisesti ja yksinkin. Rutiinit ja säännöt eivät miellytä sinua, vaan suosit enemmän joustavaa elämäntapaa."
Sinulle sopivia ammatteja ovat esimerkiksi:
Aineenopettaja (taide, draama, musiikki)
Arkkitehti
Biokemisti
Fysioterapeutti
Kieltenopettaja
Kirjailija
Kokki
Koulutussuunnittelija
Kuntoutuksen ohjaaja
Laborantti
Laboratorioinsinööri
Laboratorioteknikko
Lääkäri
Mediasuunnittelija
Näyttelijä
Opinto-ohjaaja
Psykologi
Puuseppä
Ravintolatyöntekijä
Sosiaalityöntekijä
Taidemaalari
Toimittaja
Tutkija
Tutkimusassistentti
..rutiinit ja säännöt eivät miellytä sinua... täsmälleen.
Näistä hommista monesta on tullut haaveiltua lapsesta asti. Mieluiten olisin tutkija. Tasantarkkaan ei omaa nykyistä tehtävääni tietenkään tuosta listasta löydy.
Tjaah kettu sentään ei ainona sovellu laivasähkömiehexi
kun ei saa edes pihlajanmarjoja puusta alas
Joo koska mä pelkään korkeita paikkoja :)
Voi Elluparkaa:(
ketujen lahjakkuutta oveluudessa ei tarvita mihinkään
yybee ei huoli kanalanvartijaksikaan
Ellu ei kelpaa kuin karvalakiksi:(
kettutytöt spreijavat kauniin turkin pilalle senkin
Mutt......jos olisitkin häikälettömätön ja ahne
olisit maailman rikkain pankkiiri ketun oveluudella
Mursu Nalle olisi pelkkä partiotyttö Elluun verrattuna
ja olisi varaa pitää mustiakin salarakkaana
No voe.
Mutta kun minä olen kamala ahne kettu ja rikas kun ryökäle. Ei siihen titteleitä tarvita. Ja saadakseen kaiken ei tarvitse pitää edes salarakkaita.
:)
Jaahas... Ei tää nyt niin kovin metsässä ollutkaan...
Olet itsenäinen etkä kaipaa sääntöjä ja valvontaa työssäsi. Suosit joustavaa, spontaania ja muuttuvaa ympäristöä, jossa on vähän rutiineja. Olet kuitenkin käytännöllinen tyyppi, joka arvostaa tarkkuutta. Olet hyvä löytämään uusia ratkaisuja käytännön ongelmiin.
Vaikka olet ulkoisesti rento, olet sisäisesti kriittinen ja loogisesti ajatteleva. Olet myös valmis ottamaan riskejä ja viihdyt työssä, jossa voit toteuttaa itsenäistä, jopa itsepäistäkin, elämäntyyliäsi. Viihdyt niin ulko- kuin sisätöissä eivätkä fyysinen työ ja vaativa urheilu ole sinulle vieraita.
Käytännön kädentaidot kiinnostavat sinua enemmän kuin teoriat. Käytät mielelläsi teknisiä taitojasi tekniikan alalla tai rakennusalalla, usein itsenäisenä ammatinharjoittajana omana herranasi. Keskityt mieluummin asioihin kuin ihmisiin ympärilläsi.
Sinulle tyypillisiä ammatteja ovat esimerkiksi:
Elektroniikkainsinööri
Hammashoitaja
Johtava asiantuntija
Kaivostyöntekijä
Kokki
Koneenasentaja, koneistaja, korjaaja
Koneinsinööri
Kuorma-autonkuljettaja
Laivasähköasentaja
Laivuri-kuljettaja
Lakimies
Lennonjohtaja
Lääkäri, patologi
Maanmittausinsinööri
Maanviljelijä
Mekatroniikka-asentaja
Ohjelmoija
Palveluneuvoja
Poliisi
Puuseppä
Rakennusmies
Siistijä
Sähköinsinööri
Teräsrakenneasentaja
Teräsrakentaja
Asiantuntijajohtaja
Upseeri
Vahtimestari
Vanginvartija
Vankeinhoitoesimies
Yrittäjä