Nykypäivänä on paljon julkisuuteen astunut monia lahjakkaita naisia etenkin taide, viihde ja musiikkipuolelle, kuten sanoittajiksi, laulajiksi, laulaja-lauluntekijöiksi ja kirjailijoiksi. Näitä ovat mm Chisu, joka tekee kaikki biisinsä itse, sekä Mariska, joka nykyisin niittää mainetta menestyvänä lauluntekijänä, ja Suomen suosituin iskelmäartisti Suvi Teräsniska, ja unohtamatta myös kiintotähtejä Katri Helenaa sekä paula Koivuniemeä ja pop ja rock -puolelta Jenni Vartiainen, Jannika B, ja jo mainittu Chisu. Sekä paljon muita nuoria naisartisteja, joille tie auennut menestykseen, ja joista yhä useampi tekee biisinsä itse, ja tekevät niitä muillekin artisteille. Myös menestyviä naiskirjailijoita on ilmaantunut nykyisin, joista voi mainita ainakin Sofi Oksasen, ja joku toinenkin naiskirjailija palkittiin nyt ihan vasta. Paljon on myös julkisuudessa nykyisin ollut kielinaiseksi nimetty Sara Forsberg, joka on nettivideoillaan ällistyttänyt kansaa ilmiömäisillä taidoillaan ja näin ollen ponnahtanut kuuluisuuteen, ja unohtamatta myös mentalisti Noora Karmaa, joka myös ällistyttävillä tempuillaan ja ennustuksillaan ponnahti julkisuuteen ja sai oman tv-ohjelmankin.
Näin siis naiset jyräävät nykyisin taide ja viihdepuolella, ja tässä herääkin kysymys, että voivatko naiset olla miehiä lahjakkaampia monissa asioissa, kuten näissä taiteen, viihteen ja musiikin aloilla? Toki onhan etenkin musiikki ja sanoituspuolella ollut lahjakkaita miehiäkin, kuten Juice Leskinen, Gösta Sundqvist, Juha Vainio, Irwin Goodman, sekä Rauli "Badding" Somerjoki, mutta hekin ovat kaikki edesmenneet. Vexi Salmi taitaa olla ainoita elossa olevia Suomen menestyneimpiä miespuolisia sanoittajia. Nyt siis ovat vuorostaan astuneet julkisuuteen lahjakkaat naiset.
Voisiko siis miesten ja naisten lahjakkuudessa olla todellakin eroa, ja missähän voisi olla syy nykyiseen naisten menestykseen viihdepuolella? Onko ihan vain sattumaa, että nyt vain sattuu olemaan lahjakkaita naisia julkisuudessa, vai olisiko syy siinä, että naisilla riittää enemmän tarmoa tehdä töitä menestyksen eteen ja saattaa asiat loppuun asti, ja olisiko silläkin tekemistä kun naispuolisilla artisteilla on usein terveellisemmät elämäntavat, niin heillä on riittänyt myös terveyttä ja jaksamista urallaan? Monelle miesartistille kun on tupannut käydä niin, että se on se viina vienyt.
Näin siis naiset jyräävät nykyisin taide ja viihdepuolella, ja tässä herääkin kysymys, että voivatko naiset olla miehiä lahjakkaampia monissa asioissa, kuten näissä taiteen, viihteen ja musiikin aloilla? Toki onhan etenkin musiikki ja sanoituspuolella ollut lahjakkaita miehiäkin, kuten Juice Leskinen, Gösta Sundqvist, Juha Vainio, Irwin Goodman, sekä Rauli "Badding" Somerjoki, mutta hekin ovat kaikki edesmenneet. Vexi Salmi taitaa olla ainoita elossa olevia Suomen menestyneimpiä miespuolisia sanoittajia. Nyt siis ovat vuorostaan astuneet julkisuuteen lahjakkaat naiset.
Voisiko siis miesten ja naisten lahjakkuudessa olla todellakin eroa, ja missähän voisi olla syy nykyiseen naisten menestykseen viihdepuolella? Onko ihan vain sattumaa, että nyt vain sattuu olemaan lahjakkaita naisia julkisuudessa, vai olisiko syy siinä, että naisilla riittää enemmän tarmoa tehdä töitä menestyksen eteen ja saattaa asiat loppuun asti, ja olisiko silläkin tekemistä kun naispuolisilla artisteilla on usein terveellisemmät elämäntavat, niin heillä on riittänyt myös terveyttä ja jaksamista urallaan? Monelle miesartistille kun on tupannut käydä niin, että se on se viina vienyt.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei tämä ole sukupuolikysymys. On olemassa paljon lahjakkaita miehiä ja naisia, mutta naiset vain ovat olleet vuosisatoja ja -tuhansia miehiin nähden hyvin kehnossa asemassa eli mahdollisuuksia esiin tulemiseen ei ole edes ollut, oli sitten kysymys tieteen tai taiteen teosta.
Nämä laulamisasiat ovat minun mielestäni jotakin ihan muuta kuin lahjakkuutta. Kaikki mainitsemasi artistit (Juicen kielellistä osaamista lukuunottamatta) ovat minun mielestäni hirveitä naukujia ja vonkujia ja Oksanen huono kirjoittaja. Markkinointi on tehnyt heistä suosittuja eli lahjakkuus löytyy lähinnä sieltä markkinointikoneiston uumenista.
Uskoisin, että lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä löytyy sekä miehistä että naisista ja suunnilleen yhtä paljon. Ennen vaan naisilla ei ollut oikeuksia tehdä mitään ja maailma muuttuu hitaasti. Nyt pikkuhiljaa, vasta parin vuosikymmenen aikana, naisetkin on alettu enemmän hyväksymään tekijöinä ja monipuolisina, ja sitä kautta se itsevarmuuskin on lisääntynyt: nimittäin myös naisilla on kestänyt. Eikä sinänsä ihme, jos aina väheksytään, ei voikaan luottaa itseensä.
No, nyt sitten on tietenkin vähän muotiakin tuoda esiin naisia jotka tekee.
Mitä esimerkiksi musamaailmaan tulee, se on edelleen isoimmaksi osaksi miesten hallussa. Harva nainen menestyy ilman miestuottajaa tai suhdetta sellaiseen, tai bändin jäseneen jne. Suomessa etenkin, missä pelataan suhteilla, joko parisuhteilla, seksisuhteilla, sukulaissuhteilla tai kaverisuhteilla, se koskee myös musateollisuutta. Ei ole kovin yllättäviä nämä "yllättävä tuttavuus"-jutut tai sukulaistaustat. Pienet on suomen piirit ja tosi sisäpiirejä. Liian usein: taso laskee.
Mutta se on mielipideasia.
Kuitenkin tarkoitin, että katsokaa Rihannan pyllistyskuvia. Pornoa se on ja tuottajien miehille suunnattua ja jopa maailman tähti haluaa mielistellä ja antaa lopultakin itsestään aika alistuneen kuvan. Se kuvaa sitä, ettei ne asiat monelta osin ole edelleenkään muuttuneet, edes rahalla ja menestyksellä. Vieläkin Chisua pidetään poikkeuksena. Hän ei tee kovin vaikeita melodioita, harmonia on hyvin yksinkertaista jne. eli ei hän nyt mikään erikoislahjakas sinänsä ole. Mutta häntä pidetään Naisena Poikkeuksena, koska hän tekee ITSE.
Mikä kertoo siitä ettei naisten edelleenkään uskota olevan tekijöitä kuin poikkeustapauksissa ja niinkin yksinkertaista kuin poppishittibiisin kirjoittelua pidetään haastavana puuhana.
Pojat ovat soittajina kyllä häviämässä joistain soittimista, mikä on harmi, mutta kun kuri on poistunut, on pojilla alkanut olla "keskittymishäiriöitä". Se on pitkä juttu, mutta nyt kostautuu se "pojat on poikia" sanonta. Haasteelliset asiat vaatisivat treeniä, pitkäjänteisyyttä ja kurinalaisuuttakin.
Lisäksi vaikka pitäisi olla enemmän tasa-arvo nykyään, jopa soittimia on alettu "sukupuolistamaan", vaikkei viululla, huilulla, pianolla, kitaralla tai bassolla ole sukuelimiä, ne eivät vaadi sukupuolta jne. eli on aika lapsellistakin mieltää soittimet jonkun sukupuolen soittimeksi. Sukupuoli vaikuttaa elämäämme mutta lähinnä kyllä muualla kuin soittamisessa (tai työn tekemisessä).
Kaikkein parasta olisi kun olisi aina sekä miehiä että naisia esillä ja molemmat saisivat mahdollisuuksia ihmisinä ja tekijöinä, sen mukaan mihin rahkeet riittää.
Suomiräppärit on miehiä.
Jatkuvasti soi radiossa näitä artisteja, joista ei ole ikinä kuullutkaan. Näitä syntyy uusia kuin sieniä sateella. Samalla seksikkäät nuoret naiset tekevät uraa laulajina. Heidän biiseistä suurin osa Makin tai Riston kaltaisten kultasormien käsialaa. Esim Haloo helsinki yhtye on ihan naisartistin ympärille levy yhtiön kasaama bändi.
Levy yhtiöt suoltaa sitä mikä myy ja se on tällä hetkellä nais artistit, sekä suomiräpäyttelijät.
ei nuo minusta mitenkään erikoisen lahjakkaita ole, radiossa en erota kuka naisartisti siellä inisee keskinkertaista hoilotustaan mutta minä olenkin mies enkä varmasti ole edes heidän kohderyhmäänsä, naiset varmaan ovat ja naiset varmaan ostaakin niiden musiikkia.
Feminismin tuloksena miehekkyydestä on tehty lähes rikos ja mitään miehiin vetoavaa ei enää tehdäkään. Itse kuuntelen mieluiten 80-luvun musiikkia, niin mies- kuin naisartisteja mutta erityisesti ulkomainen syntikkapoppi miellyttää.
En kuitenkaan ole erityisen suuri rokkifani vaikka sitä varmaan pidetään miehekkäänä musiikkilajina, no ZZ Topin tiettyjä kappaleita kuuntelen mielelläni, esim. Can't Stop Rockin:
http://www.youtube.com/watch?v=E5EoEx2Rlac
Delirious, tämäkin aika nopeaa rokkia ZZ Topiksi:
http://www.youtube.com/watch?v=CStsc0Ym6QE
Planet of Women:
http://www.youtube.com/watch?v=yxLtcQX5YAk
Gimme All Your Lovin' etenee järkähtämättömästi kuin juna raiteillaan :D
http://www.youtube.com/watch?v=Ae829mFAGGE&list=AL94UKMTqg-9D5MUGBBCjzojDCWf3o37oJ
Klassisen hieno Rough Boy:
http://www.youtube.com/watch?v=LIUulrbc41s
Oletpas aikamoinen kitisijä. Muista, että kuuntelemasi musiikki ei tee sinusta yhtään miehekkäämpää.
Älä akka vinise. Muista että kuuntelemasi musiikki ei tee sinusta yhtään naisellisempaa.
Pakko kommentoida noita plussia ja miinuksia, kun nainen läksyttää miestä niin tulee plussia. Kun mies puolustautuu ja antaa vähän takaisin niin miinuksia satelee. Haistakaa paska.
Joo, ja feministit on senkin takana ja itseasiassa varo vaan ennen kuin istut pöntölle, ettei sinne ole piiloutunut feministiä joka vaan odottaa, että pääsee saksilla nipsaisemaan. Koko maailma on täynnä feministejä ja kaikki elämäsi kurjuus on feministien vikaa ja kaikki mitä naiset(KIN) saavat tehdä on AINA miehiltä pois. Kaikki mitä naiset tekee liittyy aina feminismiin ja miehiin, joo, mitään tekemistä millään ei ole muun kanssa. Kaikki on aina joko miesten puolesta tai miehiä vastaan, koska mitäs muuta maailmassa olisi.
Hyvä kun kommentoit ja kerroit mielipiteesi, vielä useampaan kertaa. Siitäs kaikki feministit ja naiset taas saivat... ... ... Naiset saa aina, p*rkele!!!!!