Suomessa uusi sapattia viettävä seurakunta

Vaiettu totuus, että Suomessa on muukin seurakunta kuin Adventtikirkko joka on uskollinen Jumalalle ja pyhittää sapatin.
Suomen Adventtikirkko on muuttanut uskoaan ja nimeään historian saatossa useita kertoja.
Miten tämä uusi seurakunta poikkeaa Suomen Adventtikirkon "adventtitotuudesta"?
Millainen on adventistien suhtautuminen tähän "uuteen seurakuntaan"?

UUDEN KANSAINVÄLISEN SEURAKUNNAN ADVENTTITOTUUS
"1. Me uskomme, että on olemassa ainoastaan yksi Jumala, joka kaikkivaltiaan viisaudessa on luonut taivaan ja maan.
2. Me uskomme, että Jeesus Kristus on elävän Jumalan Poika, olemukselta yhtä Isän kanssa. Hän yksin voi olla Välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta Beetlehemissä ihmiseksi tänne maan päälle profeettain ennustusten mukaisesti. Me voimme pelastua vain hänen uhrinsa kautta.
3. Me uskomme, että Pyhä Henki on Kristuksen Edustaja maan päällä. Ilman Pyhää Henkeä on mahdotonta tuntea Jumalan tahtoa ja noudattaa sitä. Pyhä Henki on yhtä Isän ja Pojan kanssa.
4. Me uskomme, että Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan Sana ja ilmaisee Herran tahtoa. Se muodostaa elämämme ohjeen ja ojennusnuoran.
5. Me uskomme, että niin kuin Jumala on ikuinen ja muuttumaton, hänen kirjoittama lakinsa on myös ikuinen ja muuttumaton.
6. Jumalan Pyhän lain mukaan pidämme lauantain (sapatin) pyhänä päivänä.
7. Seurakuntaan liittyvältä edellytetään omakohtaista uskoa,kääntymystä ja uskovien (upotus) kastetta.
8. Seurakunta pitää adventismin alkuaikojen amerikkalaista johtajaa Ellen G. Whitea (1827-1915) profeettana, jonka kautta Jumala antoi ohjeita kansalleen.
9. Seurakunnan uskoon kuuluvat myös terveelliset elämäntavat. Seurakuntalaiset eivät syö lihaa eivätkä kalaa missään muodossa vaan pitäytyvät kasvisruokaan. He eivät myöskään käytä kahvia, tupakkaa, alkoholia, huumausaineita eivätkä muita nautintoaineita.
10. Muun adventismin tavoin seurakunta odottaa Kristuksen toista tulemusta, joka päättää kaiken kärsimyksen maan päällä.
Ensimmäisessä ylösnousemuksessa vanhurskaat herätetään kuolleista ja he pääsevät yhdessä muiden uskovien ja Jeesuksen kanssa taivaaseen tuhannen vuoden ajaksi. Sen jälkeen seuraa toinen ylösnousemus, jossa herätetään jumalattomat kuolleet ja Jeesus tulee takaisin maan päälle. Vääryydentekijät ja Saatana enkeleineen tuhotaan tulijärvessä, ja maa puhdistuu kaikista synnin jäljistä. Uskovat saavat asua ikuisesti uudistetussa maassa Jeesuksen ja Jumalan kanssa."

Ts. uskovatko adventistit
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä noihin sun joroiluihis voi vastata, kun et kerro että mikä seurakunta on kyseessä tai mistä tuon tekstin otit.

Suomen Adventtikirkko ei oo vaihtanut oppiaan ja nimeään, kuten sää väität.

Äänestä
  • Hyväksytkö ko. 10 opinkohtaa?

    Äänestä

Muutetaan Suomen Adventtikirkkko hotelleiksi (raamattuhotelli)
- koska käyttöaste järkyttävän alhainen
- vain muutamia tunteja viikossa
- käyttöaste noin 3% luokkaa
- adventtikirkot homehtuvat ja rapistuvat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainoa ja oikea! kirjoitti:

Vaiettu totuus, että Suomessa on muukin seurakunta kuin Adventtikirkko joka on uskollinen Jumalalle ja pyhittää sapatin.
Suomen Adventtikirkko on muuttanut uskoaan ja nimeään historian saatossa useita kertoja.
Miten tämä uusi seurakunta poikkeaa Suomen Adventtikirkon "adventtitotuudesta"?
Millainen on adventistien suhtautuminen tähän "uuteen seurakuntaan"?

UUDEN KANSAINVÄLISEN SEURAKUNNAN ADVENTTITOTUUS
"1. Me uskomme, että on olemassa ainoastaan yksi Jumala, joka kaikkivaltiaan viisaudessa on luonut taivaan ja maan.
2. Me uskomme, että Jeesus Kristus on elävän Jumalan Poika, olemukselta yhtä Isän kanssa. Hän yksin voi olla Välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta Beetlehemissä ihmiseksi tänne maan päälle profeettain ennustusten mukaisesti. Me voimme pelastua vain hänen uhrinsa kautta.
3. Me uskomme, että Pyhä Henki on Kristuksen Edustaja maan päällä. Ilman Pyhää Henkeä on mahdotonta tuntea Jumalan tahtoa ja noudattaa sitä. Pyhä Henki on yhtä Isän ja Pojan kanssa.
4. Me uskomme, että Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan Sana ja ilmaisee Herran tahtoa. Se muodostaa elämämme ohjeen ja ojennusnuoran.
5. Me uskomme, että niin kuin Jumala on ikuinen ja muuttumaton, hänen kirjoittama lakinsa on myös ikuinen ja muuttumaton.
6. Jumalan Pyhän lain mukaan pidämme lauantain (sapatin) pyhänä päivänä.
7. Seurakuntaan liittyvältä edellytetään omakohtaista uskoa,kääntymystä ja uskovien (upotus) kastetta.
8. Seurakunta pitää adventismin alkuaikojen amerikkalaista johtajaa Ellen G. Whitea (1827-1915) profeettana, jonka kautta Jumala antoi ohjeita kansalleen.
9. Seurakunnan uskoon kuuluvat myös terveelliset elämäntavat. Seurakuntalaiset eivät syö lihaa eivätkä kalaa missään muodossa vaan pitäytyvät kasvisruokaan. He eivät myöskään käytä kahvia, tupakkaa, alkoholia, huumausaineita eivätkä muita nautintoaineita.
10. Muun adventismin tavoin seurakunta odottaa Kristuksen toista tulemusta, joka päättää kaiken kärsimyksen maan päällä.
Ensimmäisessä ylösnousemuksessa vanhurskaat herätetään kuolleista ja he pääsevät yhdessä muiden uskovien ja Jeesuksen kanssa taivaaseen tuhannen vuoden ajaksi. Sen jälkeen seuraa toinen ylösnousemus, jossa herätetään jumalattomat kuolleet ja Jeesus tulee takaisin maan päälle. Vääryydentekijät ja Saatana enkeleineen tuhotaan tulijärvessä, ja maa puhdistuu kaikista synnin jäljistä. Uskovat saavat asua ikuisesti uudistetussa maassa Jeesuksen ja Jumalan kanssa."

Ts. uskovatko adventistit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu