NÖSSÖJÄ

Täytyy pyytää kaikilta miehiltä anteeksi rivakkoja sanojani, vaikka puolet on totta.

En halua olla suurten mielipiteiden ihminen.
Mutta onneton olen tempperamenttinen nainen.
Kun päreet palaa, pitäisi vetää nopeasti töpselit seinästä kaikista masiinoista ja lähteä höyryämään lenkille. Vaikka siinäkin on omat riskinsä. Kun rohkeita miehiä ei ole ja adrenaliinitaso nousee veressä, mukaan voi tempautua vaikka joku onneton, viaton ohikulkija.

Kukaan ei varmaan ole huomannut, kuinka kärsimätön ihminen olen. En oikein jaksa hieroa näitä asioita ja kaipaan actionia. Totta olen siihen itse syypää.

Varsinainen asia on simppeli.
Missä kaikki rohkeat miehet ovat?
Onko heitä olemassa?
Te olette ihania miehiä ja naiset rakastavat teitä, haluavat olla teidän kanssanne, eivät osaa elää ilman teitä, vaikka luojaparatkoon elämä olisi helpompaa ilmankin. Tulee vain harmaita hiuksia, lisäkiloja kun suruun syö, lisää kustannuksia kuntosalin ja kampaamon takia yms.

En tiedä itkenkö vai nauranko.
Itselleni vaiko miehille,
ehkä sille että on niin vaikea uskoa,
että toisesta tykkääminen voi olla niin vaikeaa.
Tai paremminkin sen osoittaminen toiselle.

Sitä se on.
Ainakin minulle.
Nyt sanonkin,
Hei kaikki te tutut ja tuntemattomat
ystävät ja tutut
myös rakkauteni kohde.
Te ootte ihania.
Tykkään teistä kovasti ja
etenkin huumoristanne,
joka on vastustamatonta.
Ajatuksianne haluaisin kuulla enemmän.

Olin varmaan turhautunut kaikista näistä ongelmista. Mahdankohan saada anteeksi? :)

eeva kirjoitti:

Täytyy pyytää kaikilta miehiltä anteeksi rivakkoja sanojani, vaikka puolet on totta.

En halua olla suurten mielipiteiden ihminen.
Mutta onneton olen tempperamenttinen nainen.
Kun päreet palaa, pitäisi vetää nopeasti töpselit seinästä kaikista masiinoista ja lähteä höyryämään lenkille. Vaikka siinäkin on omat riskinsä. Kun rohkeita miehiä ei ole ja adrenaliinitaso nousee veressä, mukaan voi tempautua vaikka joku onneton, viaton ohikulkija.

Kukaan ei varmaan ole huomannut, kuinka kärsimätön ihminen olen. En oikein jaksa hieroa näitä asioita ja kaipaan actionia. Totta olen siihen itse syypää.

Varsinainen asia on simppeli.
Missä kaikki rohkeat miehet ovat?
Onko heitä olemassa?
Te olette ihania miehiä ja naiset rakastavat teitä, haluavat olla teidän kanssanne, eivät osaa elää ilman teitä, vaikka luojaparatkoon elämä olisi helpompaa ilmankin. Tulee vain harmaita hiuksia, lisäkiloja kun suruun syö, lisää kustannuksia kuntosalin ja kampaamon takia yms.

En tiedä itkenkö vai nauranko.
Itselleni vaiko miehille,
ehkä sille että on niin vaikea uskoa,
että toisesta tykkääminen voi olla niin vaikeaa.
Tai paremminkin sen osoittaminen toiselle.

Sitä se on.
Ainakin minulle.
Nyt sanonkin,
Hei kaikki te tutut ja tuntemattomat
ystävät ja tutut
myös rakkauteni kohde.
Te ootte ihania.
Tykkään teistä kovasti ja
etenkin huumoristanne,
joka on vastustamatonta.
Ajatuksianne haluaisin kuulla enemmän.

Olin varmaan turhautunut kaikista näistä ongelmista. Mahdankohan saada anteeksi? :)

vaikka en kyllä sitä koskaan pyytänytkään... tiedän varsin hyvin, että puolet
(99% jos totta puhutaan) sanomastasi oli aivan naulan kantaan eli ihan turhaan pyytelet anteeksi.ja jos tuosta nyt joku veti herneen nenään, niin siinä meillä olisi malliesimerkki nössöstä.

syy siihen, miksi laitoin ehkä hieman satiiriselta kuulostavan viestin on, että aivan oikeasti haluasin kuulla, millainen nössöily on saanut sut ottamaan pulttia.

itse olen nössöydestä toipuva mies, joka vasta aivan lähiaikoina on ruvennut tajuamaan, miten ällöttävän nössömäisesti käyttäydyn naisten seurassa.uskon kuitenkin, että nössöiksi ei synnytä, vaan sellaisiksi tullaan. siispä ei liene täysi mahdottomuus, että nössöstäkin tulisi joskus mies. itestähän se kaikki on kiinni mutta näkisin kuitenkin tärkeänä osana "paranemisprosessia" myös muiden ihmisten neuvot ja siksi niitä kaipailen.

sulle, eeva toivon kaikkea hyvää ja senpä vielä sanon, että omista vaatimuksista kannattaa pitää kiinni etkä sä todellakaan ole niihin syypää. kyllä niitä rohkeita miehiä varmasti sullekin riittää, jotka uskaltaa olla erilaisia, arvaamattomia ja päänsä pitäviä.

jamppa kirjoitti:

vaikka en kyllä sitä koskaan pyytänytkään... tiedän varsin hyvin, että puolet
(99% jos totta puhutaan) sanomastasi oli aivan naulan kantaan eli ihan turhaan pyytelet anteeksi.ja jos tuosta nyt joku veti herneen nenään, niin siinä meillä olisi malliesimerkki nössöstä.

syy siihen, miksi laitoin ehkä hieman satiiriselta kuulostavan viestin on, että aivan oikeasti haluasin kuulla, millainen nössöily on saanut sut ottamaan pulttia.

itse olen nössöydestä toipuva mies, joka vasta aivan lähiaikoina on ruvennut tajuamaan, miten ällöttävän nössömäisesti käyttäydyn naisten seurassa.uskon kuitenkin, että nössöiksi ei synnytä, vaan sellaisiksi tullaan. siispä ei liene täysi mahdottomuus, että nössöstäkin tulisi joskus mies. itestähän se kaikki on kiinni mutta näkisin kuitenkin tärkeänä osana "paranemisprosessia" myös muiden ihmisten neuvot ja siksi niitä kaipailen.

sulle, eeva toivon kaikkea hyvää ja senpä vielä sanon, että omista vaatimuksista kannattaa pitää kiinni etkä sä todellakaan ole niihin syypää. kyllä niitä rohkeita miehiä varmasti sullekin riittää, jotka uskaltaa olla erilaisia, arvaamattomia ja päänsä pitäviä.

Toivon niin, koska tiedän että tarvitsen vahvan miehen rinnalleni, mutta joka uskaltaa olla erilainen, arvaamaton... Kuinka osuitkin naulan kantaan.

Joskus on vaan uskallettava tehdä niitä asioita joista tykkää ja omalla tavallaan. Joskus asioita on tehtävä jopa yksin, jos kaveria ei löydy. No, matkan varrella niitä kavereita sitten kyllä on aina löytynyt. Kunhan ei loukkaa kumppaniaan, jos sellainen on.

On varmaan vaikeata uskoa, että olen aikaisemmin ollut tosi jännittäjä. Kun on pitänyt soittaa, olen vatvonut loputtomasti ennen soittoa, mitä sanon ja miten, mitä toinen vastaa ja miten etenen sen jälkeen. Kun on pitänyt jotain sanoa, kylmä hiki on kohonnut otsalle ja sydän tykyttänyt. Tiedätkö, joskus on vaan helpompi aloittaa tekeminen ja luottaa, että löytää jotain sanottavaa ja ehkä ne oikeat sanat. Kyllä rohkeuttakin voi oppia. Alkaa vaan tekemään erilaisia uusia juttuja. Olet varmaan käynyt Linnanmäellä jossain mahottomassa härvelissä, puristanut rystyset valkoisina reunasta kiinni. Jossain vaiheessa et jaksa sitä jännitystä, joten on pakko rentoutua ja antaa asioiden vaan mennä eteenpäin. Joskus elämässäkin on näin. Rentoutuneessa tilassa pystyt paremmin ajattelemaan ja reagoimaan.

eeva kirjoitti:

Toivon niin, koska tiedän että tarvitsen vahvan miehen rinnalleni, mutta joka uskaltaa olla erilainen, arvaamaton... Kuinka osuitkin naulan kantaan.

Joskus on vaan uskallettava tehdä niitä asioita joista tykkää ja omalla tavallaan. Joskus asioita on tehtävä jopa yksin, jos kaveria ei löydy. No, matkan varrella niitä kavereita sitten kyllä on aina löytynyt. Kunhan ei loukkaa kumppaniaan, jos sellainen on.

On varmaan vaikeata uskoa, että olen aikaisemmin ollut tosi jännittäjä. Kun on pitänyt soittaa, olen vatvonut loputtomasti ennen soittoa, mitä sanon ja miten, mitä toinen vastaa ja miten etenen sen jälkeen. Kun on pitänyt jotain sanoa, kylmä hiki on kohonnut otsalle ja sydän tykyttänyt. Tiedätkö, joskus on vaan helpompi aloittaa tekeminen ja luottaa, että löytää jotain sanottavaa ja ehkä ne oikeat sanat. Kyllä rohkeuttakin voi oppia. Alkaa vaan tekemään erilaisia uusia juttuja. Olet varmaan käynyt Linnanmäellä jossain mahottomassa härvelissä, puristanut rystyset valkoisina reunasta kiinni. Jossain vaiheessa et jaksa sitä jännitystä, joten on pakko rentoutua ja antaa asioiden vaan mennä eteenpäin. Joskus elämässäkin on näin. Rentoutuneessa tilassa pystyt paremmin ajattelemaan ja reagoimaan.

Itse tykkään elää rauhallista elämää ilman älyvapaita, "boheemeja" rimpuiluja ja "arvaamattomuutta". Minulla on myös uskallusta elää tällä tavoin. "Erilaisuuden" tavoittelua en voi sietää, tälläiset ihmiset ovat lähinnä wannabe-erilaisia joiden erilaisuus on niinkin hurjaa että vedetäänpä tiistaina perseet tai hui, otetaan äkkilähtö Prahaan. Vittu miten ennalta-arvattavaa...

Jaa-a kirjoitti:

Itse tykkään elää rauhallista elämää ilman älyvapaita, "boheemeja" rimpuiluja ja "arvaamattomuutta". Minulla on myös uskallusta elää tällä tavoin. "Erilaisuuden" tavoittelua en voi sietää, tälläiset ihmiset ovat lähinnä wannabe-erilaisia joiden erilaisuus on niinkin hurjaa että vedetäänpä tiistaina perseet tai hui, otetaan äkkilähtö Prahaan. Vittu miten ennalta-arvattavaa...

Osuit naulan kantaan. Nykyään kaikki on wannabe-extremetistejä, wannabe-erilaisia. Vittu mä oon wannabe-ei-erilainen.

eeva kirjoitti:

Täytyy pyytää kaikilta miehiltä anteeksi rivakkoja sanojani, vaikka puolet on totta.

En halua olla suurten mielipiteiden ihminen.
Mutta onneton olen tempperamenttinen nainen.
Kun päreet palaa, pitäisi vetää nopeasti töpselit seinästä kaikista masiinoista ja lähteä höyryämään lenkille. Vaikka siinäkin on omat riskinsä. Kun rohkeita miehiä ei ole ja adrenaliinitaso nousee veressä, mukaan voi tempautua vaikka joku onneton, viaton ohikulkija.

Kukaan ei varmaan ole huomannut, kuinka kärsimätön ihminen olen. En oikein jaksa hieroa näitä asioita ja kaipaan actionia. Totta olen siihen itse syypää.

Varsinainen asia on simppeli.
Missä kaikki rohkeat miehet ovat?
Onko heitä olemassa?
Te olette ihania miehiä ja naiset rakastavat teitä, haluavat olla teidän kanssanne, eivät osaa elää ilman teitä, vaikka luojaparatkoon elämä olisi helpompaa ilmankin. Tulee vain harmaita hiuksia, lisäkiloja kun suruun syö, lisää kustannuksia kuntosalin ja kampaamon takia yms.

En tiedä itkenkö vai nauranko.
Itselleni vaiko miehille,
ehkä sille että on niin vaikea uskoa,
että toisesta tykkääminen voi olla niin vaikeaa.
Tai paremminkin sen osoittaminen toiselle.

Sitä se on.
Ainakin minulle.
Nyt sanonkin,
Hei kaikki te tutut ja tuntemattomat
ystävät ja tutut
myös rakkauteni kohde.
Te ootte ihania.
Tykkään teistä kovasti ja
etenkin huumoristanne,
joka on vastustamatonta.
Ajatuksianne haluaisin kuulla enemmän.

Olin varmaan turhautunut kaikista näistä ongelmista. Mahdankohan saada anteeksi? :)

Ihan hyvä että sinunlaisia tyyppejä on olemassa, saadaanpahan liikettä ja eloa passiivisiinkin tapauksiin...