Kiusataan niin että tietoa ei kerota kaikille, ainakaan minulle. Ei otettu mukaan jouluruokailuun mentäessä. Otetaan työ toisensa jälkeen pikkuhiljaa toisille, sitten yritetään tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten hankkiutua eroon. Katselen vaan kun työkaveri ostelee itselleen tavaroita työnantajan lukuun. Kukaan ei puutu.
Kiusataan
syö miestä
2139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei nimimerkki, syö miestä
Kerrot työpaikkakiusaamisesta, jonka kohteena olet. Ikävä tilanne. Millainen työpaikkasi mahtaa olla, pieni vai suuri. Sinun kannattaa mahdollisimman pian pyrkiä vaikuttamaan tilanteeseen ja saada se katkaistua. Voitko puhua asiasta esimiehellesi? Entä työterveyshuoltoon? Onko kiusaajia yksi vai useampia? Älä jää enää katsomaan ja odottamaan vaan toimi asiassa, jotta saat tilanteesi kohentumaan ennenkuin se käy liian tukalaksi.
Tsemppiä sinulle,
Pirkko-pappi
Näihin tilanteisiin pitäisi olla olemassa tukihenkilöitä. Sekin jo helpottaa, kun voi raportoida ja käsitellä asioita jonkun sataprosenttisen kanssa pyrkiessään tekemään voitavansa kuin sankari ainakin.