Vieraskielisiä enemmän kuin ruotsinkielisiä

Vieraskielisiä ensimmäistä kertaa enemmän kuin ruotsinkielisiä
http://www.hs.fi/kotimaa/Vieraskielisiä ensimmäistä kertaa enemmän kuin ruotsinkielisiä/a1398343476708

24.4.2014 22:050

Mies otti kuvaa Venäjän lähetystön koulun juuri valmistuneista oppilaista Aleksanterin toisen patsaan edessä Senaatintorilla.


Muita kuin kotimaisia kieliä puhuvien määrä on kasvanut 54 prosenttia runsaassa kuudessa vuodessa.

Vieraskielisten määrä ylitti maaliskuussa ensimmäistä kertaa ruotsinkielisten määrän Suomessa. Tilastokeskuksen kokoaman ennakkotilaston mukaan Suomessa oli maaliskuussa 293 536 vieraskielistä asukasta.

Ruotsinkielisiä oli 290 764 eli 5,3 prosenttia koko väestöstä.

Muita kuin Suomen virallisia kieliä puhuvien asukkaiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti, vuodesta 2008 54 prosenttia.

Suurin ryhmä ovat venäjänkieliset, joita on Suomessa yli 67 000.

Seuraavaksi suurin ryhmä ovat vironkieliset, joiden määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2008 lähes 44 000 asukkaaseen.

Myös somalia, englantia, arabiaa ja kurdinkieltä puhuvia on Suomessa yli 10 000. Muut kieliryhmät ovat pienempiä.

Tilastokeskuksen tilastoon on kirjattu kaikkiaan 150 eri kieltä puhuvia. Alle kymmenen puhujan kieliä on 36.

Suomen ruotsinkielisten määrä on supistunut viime vuosina hitusen, mutta vuoteen 2008 verrattuna ruotsinkielisten määrä on kasvanut vajaalla tuhannella asukkaalla.

Saamea puhuu 1 903 Suomen asukasta. Saamenkielisten määrä on kasvanut vuodesta 2008 125 ihmisellä.

Suomea puhuu äidinkielenään 4 869 000 Suomessa asuvaa. Vuodesta 2008 Suomen puhujien määrä on kasvanut 35 000:lla.

Maaliskuussa Suomen väkiluku oli 5 455 071. Vuodesta 2008 väkiluku on kasvanut 129 000:lla.

PS linkissäerikielten kehityskäppyrää!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rahalla tänne otetaan , palvelut palasiksi hajoitetaan työttömäksi kansa potkittu tyhmä kansa varastettu siinä tämän päivän Väinämöistä tietäjää ikuista .

Äänestä

Englanninkielisiä kohtaan tunnettu viha on Suomessa vahva ja syvä. Kunhan persut saavat rivinsä kokoon, ei Suomeen jää enää yhtään englannin osaajaa.

Äänestä
  • kyllä suomessa suomellakin pärjää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamutus onnistuu kirjoitti:

Vieraskielisiä ensimmäistä kertaa enemmän kuin ruotsinkielisiä
http://www.hs.fi/kotimaa/Vieraskielisiä ensimmäistä kertaa enemmän kuin ruotsinkielisiä/a1398343476708

24.4.2014 22:050

Mies otti kuvaa Venäjän lähetystön koulun juuri valmistuneista oppilaista Aleksanterin toisen patsaan edessä Senaatintorilla.


Muita kuin kotimaisia kieliä puhuvien määrä on kasvanut 54 prosenttia runsaassa kuudessa vuodessa.

Vieraskielisten määrä ylitti maaliskuussa ensimmäistä kertaa ruotsinkielisten määrän Suomessa. Tilastokeskuksen kokoaman ennakkotilaston mukaan Suomessa oli maaliskuussa 293 536 vieraskielistä asukasta.

Ruotsinkielisiä oli 290 764 eli 5,3 prosenttia koko väestöstä.

Muita kuin Suomen virallisia kieliä puhuvien asukkaiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti, vuodesta 2008 54 prosenttia.

Suurin ryhmä ovat venäjänkieliset, joita on Suomessa yli 67 000.

Seuraavaksi suurin ryhmä ovat vironkieliset, joiden määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2008 lähes 44 000 asukkaaseen.

Myös somalia, englantia, arabiaa ja kurdinkieltä puhuvia on Suomessa yli 10 000. Muut kieliryhmät ovat pienempiä.

Tilastokeskuksen tilastoon on kirjattu kaikkiaan 150 eri kieltä puhuvia. Alle kymmenen puhujan kieliä on 36.

Suomen ruotsinkielisten määrä on supistunut viime vuosina hitusen, mutta vuoteen 2008 verrattuna ruotsinkielisten määrä on kasvanut vajaalla tuhannella asukkaalla.

Saamea puhuu 1 903 Suomen asukasta. Saamenkielisten määrä on kasvanut vuodesta 2008 125 ihmisellä.

Suomea puhuu äidinkielenään 4 869 000 Suomessa asuvaa. Vuodesta 2008 Suomen puhujien määrä on kasvanut 35 000:lla.

Maaliskuussa Suomen väkiluku oli 5 455 071. Vuodesta 2008 väkiluku on kasvanut 129 000:lla.

PS linkissäerikielten kehityskäppyrää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu