http://www.youtube.com/watch?v=JuwR7EzchNM
Haastattelussa toimittaja kysyi hieman huolimattomasti "pois lähtevistä" eikä huomannut kysyä täsmällisesti erotetuista, joten JT-tiedottaja hyödynsi tarjoutuneen porsaanreiän ja katsoi voivansa vastata ikään kuin kysymys olisi koskenut sellaisia, jotka eivät ole ehtineet kasteelle ollenkaan (vaikka ei toimittaja kysymystä sitenkään rajannut).
Tärkein kysymys kuuluu mielestäni silti, että *miksi* tiedottaja tuolla lailla peittelee selvää asiaa? Hänellähän olisi ollut tilaisuus antaa sadoilletuhansille TV-katselijoille todistusta siitä, mitä Jehovan todistajat tekevät ja millä raamatullisilla perusteilla. Nyt jäi hyvä tilaisuus käyttämättä. Tuskin haastatteluun käytetty aika on edes kenttäpalvelusraportti-kelpoista aikaa, kun siinä ei ole todistettu valtakunnan asioita, vaan peitelty niitä. Silloinhan voisi raportoida myös kotona vietetyn ajan.
Lisäksi karttaminen on vaikeaa paitsi kartetuille, myös karttajille. Kyseessä on hyvin kipeä asia monille esimerkiksi JT-vanhemmille, jotka joutuvat järjestön painostuksesta karttamaan erotettua täysi-ikäistä lastaan. Miltähän heistä mahtaa tuntua, kun tiedottaja ei seisokaan heidän tukenaan yhteisessä rintamassa, vaan kiertelee koko asiaa ja jättää uskolliset rivijäsenet oman onnensa nojaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
kysyt miksi tiedoittaja valehtelee. syy on siinä kuten lahkoissa ja uskonnoissa yleensäkin että uskonnon maine voisi kärsiä jos ihmisille paljastuisi totuus uskonnosta. uskontoa jossa perheidenkin pitää hylätä lahkosta lähtevä, ei ihmiset pidä hyväksyttävänä. siksi tiedoittaja valehtelee suurelle yleisölle.
jokainen jehovan todistaja tietää että Leinonen valehtelee karttamisesta yleisölle mutta ei ilmeisesti piittaa tästä.
kysynkin että miksi totuudessa pitäisi valehdella?
eikö valehtelu syö vartiotorniseuran uskottavuutta?
Totta kait valehtelee. Vt-seurassa kaikki perustuukin vain valehtelulle.
"Jehova" on vapaamuurarn jumalan nimi.
Sarles Taze Russell puhuu:
http://www.youtube.com/watch?v=r-EYYyBJR6w
>>kysynkin että miksi totuudessa pitäisi valehdella?>eikö valehtelu syö vartiotorniseuran uskottavuutta?
"ei ei ei" sanoo leinonen vaisulla äänenpainolla. kolmasti kieltää leinonen karttamisen, eli valehtelee.
pitäisikö valehtelijoiden muihinkaan puheisiin luottaa?
Ennen kuin kukko kiekuu, tulet kieltämään karttamissäännön kolmesti.
nyt minulle selvisikin syy miksi vartsikkaseura on joskus varoitellut jehovan todistajia katsomasta televisiosta heidän uskontoaan koskevia ohjelmia...syy on siinä että saadaan valehdella ihmisille eikä rivitodistajat tiedä sitä.
Onko Betel jo purettu?
"Puretaan" kuvainnollisessa mielessä koko ajan, väkeä potkitaan pois. Itse kiinteistö lienee menossa myyntiin ja rahat Vartiotorni-seuran taskuun.