Dilemma?

Olen 30-vuotias mies. Elämä suht mallillaan: opiskelut takana, hyvä työpaikka, asunto, auto, jne. Nuoresta asti urheilu on ollut iso osa elämääni ja olen aina kilpaillut jossain lajissa. Nyt viimeisimpänä kehonrakennuksessa classic-sarjassa (naturaalina). Ulkoisesti voisin sanoa olevani hyvässä kunnossa, eikä tuo pärstäkerroinkaan nyt mikään ihan hirvittävä ole.

Minun on nuoruudesta asti kuitenkin ollut vaikea saada naisseuraa. Ainoat naiset, jotka ovat olleet kiinnostuneita ovat usein ylipainoisia ja en oman taustani huomioiden pysty viehättymään ulkoisesti tuon lajityypin edustajista. En usko, että niitä yhteisiä juttujakaan löytyisi montaa, jos elämäntyylit ovat lähtökohtaisesti hyvin erilaiset.

Minulla on ilmeisesti yksi suuri ongelma parinmuodostuksen kannalta, nimittäin pituuteni – olen 165 cm pitkä. Ymmärsin pituuden merkityksen vasta muutama vuosi sitten, kun eräs naispuolinen kaverini tokaisi minulle, että ”jos olisit pidempi, sinulla olisi varmasti vientiä”. Tuo kommentti oli ehkä vähän ajattelematon, mutta oikeassahan hän taitaa olla.

Onko peli pelattu osaltani pituuden vuoksi? Siis jos haluaisin parisuhteen hoikan/hyväkuntoisen naisen kanssa (joilla on usein varaa valita monesta miehestä)?
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos lähdetään lyhyesti asiaa purkamaan, ATM=ATM=ATM

Äänestä

Minusta vaikutat pinnalliselta. Lopeta etsimästä täydellistä naista, jos itsekään et täydellinen ole. Laita painoarvo naisen hyvään luonteeseen, söpöön ja suloiseen olemukseen äläkä vaadi häneltä ehdotonta hoikkuutta tai kuntosalikuntoisuutta vaan tyydy ihan tavalliseen "arkinaiseen", joka voi olla nätti ja kaunis omalla viehättävällä tavallaan. Ei elämä voi ja saa olla pelkkää lajiurheilua ja sen kautta tulevan kauneuden ihannointia.

Jos olet 165cm mies, niin mikä estää sinua saamasta Nicole Kidmanin kokoisen naisen, jolla on kokoa ja näköä, mutta viihtyisitkö itse sellaisen kanssa? Kuntosaleissa käy varmasti pitkää ja pätkää, pyöreää ja hoikkaa ja kaiken näköistä naista. Ei pituus ennenkään ole mikään este ollut kumppanin saannissa samoin kuin ei painokaan Kaikenlaisia pariskuntia näkyy liikenteessä, nainen valas ja mies jukkapalmua kannatteleva kukkakeppi tai Pekka Puupää ja Justiina jne,...

Sinulla on vara valita..mutta olet ronkeli.

Äänestä

No onhan lyhyitä naisiakin. Kyllä lyhyelle naiselle pitää kelvata lyhyt mies.

Äänestä
  • Miksi pitää? Jokainen ottaa sen minkä saa. Lyhyenä naisena olen huomannu että minusta kiinnostuvat juurikin ne todella pitkät tai todella pätkät - harvemmin välimuodot jotka itseäni miellyttäisivät eniten. Miehen lyhyt varsi ei minua kyllä (enää) haittaa, vaikka luontaisestikin minä(kin) pitkistä ensiksi viehätyn.

    Aloittajaan liittyen minulle olisi pituutta suurempi turn off tuo urheilemien ja sen mukainen kroppa. En halua trimmattua miestä vaikka sellaiset minua pääsääntöisesti lähestyvätkin - lähinnä siitä syystä että se kielii meillä olevan erilainen elämäntyyli. Monelle muulle naiselle tuollainen elämäntyyli ja kroppa olisivat vain plussaa, joten etköhän sinäkin sen lyhyen urheilijatytön vielä löydä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


19+3 kirjoitti:

Olen 30-vuotias mies. Elämä suht mallillaan: opiskelut takana, hyvä työpaikka, asunto, auto, jne. Nuoresta asti urheilu on ollut iso osa elämääni ja olen aina kilpaillut jossain lajissa. Nyt viimeisimpänä kehonrakennuksessa classic-sarjassa (naturaalina). Ulkoisesti voisin sanoa olevani hyvässä kunnossa, eikä tuo pärstäkerroinkaan nyt mikään ihan hirvittävä ole.

Minun on nuoruudesta asti kuitenkin ollut vaikea saada naisseuraa. Ainoat naiset, jotka ovat olleet kiinnostuneita ovat usein ylipainoisia ja en oman taustani huomioiden pysty viehättymään ulkoisesti tuon lajityypin edustajista. En usko, että niitä yhteisiä juttujakaan löytyisi montaa, jos elämäntyylit ovat lähtökohtaisesti hyvin erilaiset.

Minulla on ilmeisesti yksi suuri ongelma parinmuodostuksen kannalta, nimittäin pituuteni – olen 165 cm pitkä. Ymmärsin pituuden merkityksen vasta muutama vuosi sitten, kun eräs naispuolinen kaverini tokaisi minulle, että ”jos olisit pidempi, sinulla olisi varmasti vientiä”. Tuo kommentti oli ehkä vähän ajattelematon, mutta oikeassahan hän taitaa olla.

Onko peli pelattu osaltani pituuden vuoksi? Siis jos haluaisin parisuhteen hoikan/hyväkuntoisen naisen kanssa (joilla on usein varaa valita monesta miehestä)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu