Niin; yllättävän pitkään vie aikaa toipuminen uskottomuudesta. Olen kohta kaksi vuotta yrittänyt saada sekä unohduksen, että luottamuksen, vaan eipä tämä ihmismieli niin yksinkertainen olekkaan. Toisen mielestä asia on jo loppuun käsitelty ja puhuminen siitä tai vaikkapa vaan aiheen sivuaminen, saa uskottoman osapuolen närkästymään. Olisi kai ollut helpointa erota asian paljastuttua mutta pitkä, yhteinen historia verrattuna parin kuukauden hairahdukseen sai kuitenkin yrittämään yhteiselon jatkoa.
Yllättävän pitkään...
Petettynä
9219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaksi vuotta on pieni aika kun kysymyksessä on petos, jonka tekijä on kaikkein läheisin ihminen ja joka kohdistuu ihmiseen, joka on oikeutetusti luottanut täydellisesti.
Jos kahdessa vuodessa pääsee siihen tilanteeseen, että viikossa on vain kaksi unetonta yötä, niin asiassa on tapahtunut valtavasti edistystä. Luottamuksen palautuminen riippuu täysin pettäjän asenteesta ja suhtautumisesta.
Petetyn ei missään tapauksessa pidä pakottaa itseään luottamaan. Pettäjän on omalla käytöksellään ja teoillaan asaittava luottamus.
Uskottomuus on niin suuri loukkaus ja toisen luottamuksen väärin käyttäminen niin törkeä teko, että on aivan turha kuvitella sen olevan pois päiväjärjestyksestä noin vain. Se on vuosia kestävä juttu.
Ei elämää voi jatkaa vuosikausia niin, että toisen pitää päivästä toiseen ansaita luottamusta takaisin ja ottaa vastaan mutisematta toisen osapuolen vanhojen kaivelut. Luottamus on kahteen suuntaan kulkeva asia: ei riitä, että toinen haluaa todistaa / todistaa olevansa luottamuksen arvoinen - vaan sen petetynkin pitää tehdä töitä päästäkseen irti epäillyksistään ja osoittaa haluavansa luottaa.
Jos kahdessa vuodessa ei pääse asiasta kunnolla niskan päälle, vaan se muistuttaa koko ajan alitajunnassa olemassa olostaan, kannattaa vakavasti harkita, pystyykö asian kanssa koskaan elämään.
Ja ennen kuin alatte porukalla kivittämään ja miinustamaan kommenttiani, niin ei, en ole kakkonen, joka tällä tavoin kieroilemalla haluaa aiheuttaa sen, että vaimo heittää pyyhkeen kehään. No, luuseri kai kuitenkin olen, koska tulin siihen tulokseen, että kun en vajaassa vuodessa saanut itseäni luottamaan pettäjään pätkän vertaa, lopetin parisuhteemme "kärsimysnäytelmän" eroamalla.
juuri näin. Minulla vuosi takarajana, kaksi vuottakin on paljon elämästä, liian paljon, kun tekee aktiivisesti töitä sen eteen, että voisi alkaa luottamaan.
Ajatella, miten erilaisia olemme. Minä en asettanut mitään takarajoja, kun muutenkin roikun terveyteni puolesta elämän reunassa kiinni ja toista kertaa en ole luottamustani menettänyt toistaiseksi. Hyvältä tuntuu lähteä täältä se tunne mukanaan, että onnistui.
"Jos kahdessa vuodessa ei pääse asiasta kunnolla niskan päälle, ...kannattaa vakavasti harkita, pystyykö asian kanssa koskaan elämään."
Kaikki ovat varmasti jo harkinneet. Silti, muille ei kannata ehdottaa aikarajoja. Kaksi vuotta olen kärsinyt jo, myös, mutta yksin, kärsin, riippumatta että erosin heti kun uskottomuus paljastui ja välit ovat katkaistut.
Ap:lle suosittelen terapiaa, yksin jos ei saa puolisoa mukaan. Koskaan ei ole liian myöhäist'ä mennä sinne, Auttaa.
Vai terapia. Tuskin se auttaa itse asiaan, eli mies ei puhu toisen kanssa.
Kolmannen osapuolen sydän voi olla murskana edelleen. Jos sattui rakastumaan. Lopettiko kumppanisi todellakin vieraissakäynnin vai onko "kulissilupaus" kyseessä? Minä soittaisin sille toiselle kysyäkseni enemmän mitä silloin tapahtui ja mitä kumppani sanoi.
Soitettu on ja asiat selvitetty kolmannen osapuolen kanssa jo. Hänen mielenkiintonsa kohdistuu nyt omaan aviomieheensä, kuten kuuluukin.
Ja ei tästä uskottomuudesta suoranaisesti enää puhuta. Luottamuksen menettäminen on tässä se ydinongelma.
Jospa menisi ajan kanssa parempaan suuntaan...
mun tapauksessa kun tajusin että pettäjä oli rikkonut mun luottamuksen häneen lisäksi myös mun itseluottamuksen siitä että osaan luottaa oikeisiin ihmisiin, ampui alas sen suhteen.
sehän tässä eniten ottaa päähän, seuraumus oli että mä korjaan itseluottamusta kasaan, siitä vanhasta ei tietoakaan, silkkaa epäluuluoa kun tapaan uuden ihmisen ja todella väärin toista ihmistä kohtaan