Göteborgian alueella epäonnistunut maahanmuutto näkyy räikeimmin. Se johtaa ampumistilastoja, yksi kaupunginosa saa EU:n slummitukea ja 20 minuutin raitiovaunumatkan päässä keskustasta löytyy lähiöitä, joita verrataan itä-euroopan kaltaisiksi kaupunkislummeiksi.
Samalla kerrotaan, että niissä on oikeasti vaarallista liikkua.
Ruotsinsuomalaiset olivat aikoinaan halveksittuja finnjäveleitä, joiden jälkeen työpaikoilla tuuletettiin (ahkeruus haisi pahalle ilmeisesti). Eivätpä arvanneet ruotsalaiset, mitä suomalaisten jälkeen seurasi.
Minä sanon sen perusteella mitä olen kuullut tutuilta, lukenut lehdistä ja uutisjuttuja huomanneena, että nyky ruotsalaiset ovat hyssyköitä, velliperseitä suorastaan !
He haukkuivat suomalaisia ja osa haukkuu vieläkin, mutta suurongelmia aiheuttavia lähi-idän, afrikan ja muiden eteläisten ongelmajoukkojen tapakulttuuria he eivät uskalla hiiskua lainkaan !
Suomessa tietty osa ääriliberaaleja haluaa pitää tuota samaa rikollista hyssyttelylinjaa. Sen valossa maahanmuutto näyttää entistäkin selvemmin rikollismaiselta bisnekseltä ja vastakkainasettelun rakentamiselta.
Minulla on myös Ruotsin puolella tuttu pariskunta jo eläkepäiviäään viettämässä ja he kertovat kuinka saivat ihan jokaisesta tavarasta itse maksaa Ruotsiin töihin mennessä. Kun heillä ei ollut varaa heti ostaa perusasioita, he saivat osamaksulla suorittaa esim. huonekalujen ostot aina kun tili tuli, he lyhensivät velkojaan samalla kun jugoslaavit sun muut saivat ilmaiseksi ja oikein valikoida kaupasta sossun varoja käyttäen, mitä ottavat !
T: Folio Mulder

Vastaukset 8
Vanhimmat
En minä ainakaan ole kuullut mistään että "ruotsalaiset haukkuisivat suomalaisia"
Sen sijaan täällä Suomessa jotkut idiootit eivät muuta teekään kuin hauku ruotsalaisia.
Ruotsissa ei nykyään kukaan kantaruotsalainen hauku suomalaisia, jotka ovat aivan täysin integroituneet ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Ruotsissa maahanmuuttajat jaetaan kolmeen luokkaan: arvostetuimpia ovat pohjoismaiset maahanmuuttajat, joihin suomalaisetkin kuuluvat. Seuraavina tulevat muualta Euroopasta ja Amerikasta tulleet. Alimpana arvostuksessa ovat Euroopan ulkopuolelta tulleet mamut.
Totta se on!
Suomalainen on Ruotsissa toisen luokan kansalainen ja alamainen!
Jos suomalainen vihaa ruotsalaista johtuu se ruotsalaisten alentuvasta suhtautumisesta!
Siinä taas yksi idiootti.
Sekoitat nyt maat! Suomalainen on suomessa toisen luokan kansalainen, mutta ruotsissa aivan tasavertainen yhteiskunnan jäsen.
No asiahan on niin, että tuota suomalaisten haukkumista oli paljon ennen suurta taannutusmaahanmuutto-ihjelmaa, joka sai massiivisen alkunsa Palmen ideologiasta, jossa ei käytännön asioita vielä osattu ajatella.
Nykyäänhän suomalaiset ovat arvostetumpia kuin ennen, jolloin työpaikkojen taukohuoneita tuuleteltiin ahkerien suomalaisten hiestä.
Finnjävelit-sana tuli hyvin tutuksi niin monille Ruotsissa.
Muta nyt kun on näitä oikeasti rikollisia, raiskaajia ja tapa-passskaloismamuja, niin siellä ei uskalleta inahtaakaan räsissssminen pelossa, vaikka itse olvat uhri asemassa, ovat velliperseitä ja haukkuvat vain Ruotsi-demokraatteja eli hullujakin ovat siellä kaiken lisäksi. Kritisoivat niitä, jotka yrittävät puolustaa Ruotsia.
Ruotsissa miehet vain kuiskivat maahanmuuton haitoista, vaikka ne taannuttavat Ruotsia.
Kuulepas se oli ehkä joskus 70 80 luvulla a sinne päin, nykyään suomalaiset on hyvä maine, ahkeria eikä ole jatkuvasti sairaslomalla kuten ruotsalaiset, kyllä minä tiedän kun olen asunut ruotissa muutamia kymmentä vuotta jo että sillä sipuli.
Eikös Ruotsissa ole peräti laki, joka kieltää sanomasta mitään maahanmuuton haittapuolista? Ja sitä sovelletaan ihonvärin ja uskonnon mukaan niin että valkoihoisia ja kristillisiä saa haukkua miten huvittaa, mutta tummaihoisten ja islamilaisten asiallisestakin, aiheellisesta ja tosiasioihin perustuvasta arvostelusta rangaistaan.
Ruotsin viherfemakko diktatuuri on saanut tämän aikaan. Viherfemakkojen mukaan valkoinen heteromies on aina syyllinen kaikkeen pahaan, ja homot, tummaihoiset ja islamilaiset ovat aina heikkoja uhreja.
Eihän Ruotsissa ole päättäjinäkään muita kuin mamuja.