Naista joka ei halua muuttaa yhteen?

Itsenäiset ihmiset haluaa "semitilan", ollaan oikeassa suhteessa ja luottamusta ei tarviste kyseenalaistaa, mutta se missä asutaan, miten asutaan eli yhdessä ja väillä erillään, riippuen työasioista ym., on tietyllä tavalla toisarvoista.

Minulla, naisena taas sama ongelma, mies haluaa muuttaa yhteen mutta minä en halua.
Minusta on aivan ihanaa tulla hiljaiseen kotiin rankan päivän jälkeen, nauttia hiljaisuudesta.
Mutta on myös ihanaa kun ollaan sovittu tapaaminen niin kaikessa kiireettömyydessä valmistautua toisen näkemiseen. Ja keskittyä silloin täysillä toiseen.
Miehelle tämä vaan ei sovi, haluaisi joka yön nukkua vierelläni ja herätä yhdessä aamulla.

Voi, jotenkin samaistun mieheen, kuin ihanaa sellainen olisi ... Mutta toisaalta monen ihanan yhteisen yön ja aamun jälkeen toisella on menonsa ja toivottaa onnellisena matkaan. Ja kuinka ihanaa, ihanaa on taas tavata muutaman päivän eron jälkeen !!!

Tällä tavalla rakastumisvaihe kestäisi varmaan sen pari vuotta;))

Jep, joskus mietin samaa, naiset joiden kanssa todella voisi asua yhdessä ovat niin harvinaisia. Ja jos sellaisen löytää se on tietenkin jo suhteessa.

Moikka! Oon varma, että tuollaisia naisia löytyy pilvin pimein, älä huoli. Mutta musta et löytäisi, ja siksi ajattelin kirjoittaa.

Mulla on mietinnässä jättää suhteeni sikseen kyseisen syyn takia. Mies sanoo, että haluaisi muuttaa kyllä minun kanssani, muttei lapseni kanssa. Mutta lapsen äitinä oleminenhan on osa minua!

En osaa ymmärtää mitä hienoa olisi erillään asumisessa ja seurustelussa niin. En koskaan joutuisi selvittämään, miten sovittaa vaikka aamuheräämisemme, siisteyskäsityksemme, erilaisuutemme... En koskaan joutuisi oikeasti tutustumaan tähän mieheen.

Tiedän, että joidenkin vuosien päästä voisi olla hyväkin ratkaisu asua erillään, niinhän omatkin vanhempani tekivät. Mutta nyt minusta ei tunnu, että olisimme matkalla syvempään suhteeseen, kun toinen on blockannut tuon mahdollisuuden. Mehän seurustelemme jo. Tuntuu, että olemmeko suhteemme huipulla jo nyt, onko tää jo nähty?

Ihanneratkaisu!
Elän noin,mutta saan paljon kritiikkiä ja negatiivista palautetta. Miksi toisella tavalla elävä, varsinkin nainen, on kauhistus?
Aion jatkaa näin hamaan hautaan.

Kestänyt kymmeniä vuosia.

Vaimoni entinen työkaveri on elänyt tuon mukaisessa järjestelyssä noin 30-vuotta.
Hän on nyt 70-v ja mieskaveri on hieman nuorempi.
Asuvat samalla paikkakunnalla, tapailevat mielitekojensa mukaan mutta nainen ei sen kummemmin puhu siitä vaan ainoastaan tapauksista ja tekemisistä.
He matkustelevat useita kertoja vuosittain. Eniten Kanarialla.

Ukkoa en ole jututtanut mutta ainakin tämä nainen on ollut järjestelyyn hyvin tyytyväinen.
Hän sanoi, ettei nuorena otetun avioeron jälkeen ota omaan talouteensa ukkoa asumaan.

En muunlaista suhdetta enää suostuisi edes harkitsemaan kuin sellaista, jossa asutaan erikseen.

Minä en halua. Alkuvuosina mies toivoi muutaman kerran yhteen muuttoa. Lopulta kai hänellekin tämä kahden kodin talous on se toimivampi.

Seurustelimme ensi vuosia, sittemmin avioiduimme ja elämme edelleen kahden kodin systeemiä On miehen koti ja on minun koti. Hyvä järjestely.

Just itselle sopivat puolisot lie harvassa? Tiedän kyllä tuollaisia naisia olevan, mut että kaikki muukin natsaa, se vaatii jo aika munkin. Tuollaiset naiset on nimittäin harvassa.

Jokaisessa seurustelusuhteessa olen törmännyt naisen puolelta alkavaan painostukseen yhteenmuutosta. Tietyt sukulaiset ja kaverit koittavat myös painostaa. Jotkut arvostelee yksinasumistani. En tajua miksi se on niin iso mörkö niin usealle. Sellaisetkin arvostelee ja koittaa painostaa perhe-elämään joiden pitäisi pitää suunsa kiinni, eli oma perhe-elämä ja suhde on huonoissa kantimissa.

Mie kuulun niihin naisiin. Olen aikanaan eronnut ja mulla on kaksi teini-ikäistä lasta, vaativa työ ja talovanhuksessa riittää aina puuhasteltavaa.

Haluan suhteen, joka on sinällään vakava ja toimiva, mutta mulla ei ole mitään hinkua muuttaa miehen kanssa asumaan yhteen. Miksi ihmeessä pitäisi?

Toki itsellä ei ole enää mitään lapsihaluja, eikä ruusunpunaisia haaveita perhe-elämästä. Työpäivän jälkeen haluan olla hetken rauhassa ja päättää itse siitä mitä milloinkin teen. Aikaa yhdessä voi viettää ilman sitä arkea, mikä nyt ei kellään ole niin ruusunpunaista ja ihanaa, kun mitä monesti kuvitellaan...

Olen nuori nainen ja koen että omalla kohadallani miehet ovat olleen niitä jotka haluavat muuttaa yhteen jo aikaisessa vaiheessa ja itse nautin taas omasta rauhastani. Mielestäni kun molemmilla on omat asunnot on mahdollista saada sitä rauhaa (jota tarvitsen sosiaalisen työni takia) ja itselleni ainakin alkuun riittää satunnainen tai tiivimpikin kyläily, kunhan sen oman rauhan tarvittaessa saa. Tottahan toki jossain vaiheessa on oletettavaa muuttaa yhteen, mutta vasta sitten kun itse tunnen olevani valmis luopumaan itsenäisestä elämästäni..

Olen nainen ja en halua muuttaa yhteen.
Miesystävä alkoi puhua yhteenmuutosta noin 6kk seurustelun jälkeen, sanoi että hän haluaa seurustella vakavasti, ja se tarkoittaa yhteenmuuttoa. laitoin jarrut päälle ja onneksi mies suostui harkitsemaan asiaa.
Kunnes osoittautui pian että hänellä on omien vuokrien maksamisen kanssa ongelmia! Karhupino löytyi lattialta kun hänen luonaan kävin, ja hirveä sotku.
Minua se ei haittaa, koska en aio KOSKAAN muuttaa yhteen kenenkään kanssa, joten hyväksyn miehen sellaisena kuin on.
Hän hoitaa omat asiansa, minä omani.
Näin asiat toimii. Nykyään mieskin on oppinut sen, että rakastaa pystyy, ja vieläpä paremminkin kun ei asu yhdessä.
Yhteenmuutto sen kaiken sotkee aina.
Naiset haluaa siksi muuttaa yleensä yhteen, koska haluavat että "miehen virheet ja suhteen ongelmat paljastuvat"..
mut ne ei tajua sitä, että yhteenmuutto AIHEUTTAA ne ongelmat,
joista ei toisenpuolesta tarvisi turhaan murehtia. Se ttä miehellä on vaikeus maksaa laskujaan ja siivota, ei ole nyt mikään ONGELMA suhteessamme.
Sensijaan siitä tulisi ongelma, jos asuisimme yhdessä.
Suhde voi paremmin muutenkin.

mulla ei ole tuota en halua koskaan muuttaa yhteen ongelmaa näissä suhteissa, mulle se ei ole pakko juttu, voisin seurustella eri osoitteista ja olla muuttamatta yhteen koskaan mutta voin myös jossain vaiheessa alkaa keskustelemaan yhteenmuutosta kun molemmat ovat siihen valmiita. mun ongelma on se että tutustun jatkuvasti miehiin jotka haluaa muuttaa yhteen musta liian pian, puoli vuotta ja kirjat samaan osoitteeseen... argh.

mä en tiedä pidänkö sitä rohkeutena vai tyhmyytenä, noin nopeita liikkeitä. jos se on rohkeutta, sitten olen hannari jos tyhmyyttä olen suht fiksu, tässä asiassa.

tosiasiahan on siis ainakin musta että ihastuneena katselee sitä toista niitten ruusunpunaisten lasien läpi, ei näe sitä todellista ihmistä, luottaa sinisilmäisenä toiseen siihen että itselle on näytetty todellinen minä, mutta omien kokemusten perusteella viimeistään vuoden jälkeen alkaa tulemaan esiin asioita jotka itseä häiritsee.. esim. alkoholin käyttö, suhtautuminen toisiin ihmisiin (halveksunta, kateus - mulle todelliset ei ei ei asiat), siis sellaiset todelliset asiat, ei mitkään hammastahna tuubin puristus jutut.

ja joidenkin mielestä pitäisi muuttaa yhteen nopeasti, ilman että todellakaan (taas ainakin musta) tuntee vielä toista. mulla herää aina ajatus noissa tapauksissa että mikä on todellinen syy?

tähän mun tutustutaan kunnolla ja vasta sitten puhutaan yhteenmuutosta periaatteeseen tuli taas viikonloppuna vahvistusta kun muutettiin yhden ystävän tavaroita seitsemän kuukauden yhteenmuuton jälkeen pois miehen asunnosta, yhteen muuttoa edelsi viiden kuukauden seurustelu, josta yhdessä oltiin epävirallisesti asuttu varmaan kolmisen kuukautta kunnes muuttokuorema vietiin miehen luo...

Joo minun kokemus naisena on myöskin se, että miehet ne on jotka haluaa yhteisen osoitteen. Eivät nääs meinaa pärjätä ilman "emäntää". Tässä asiassa rahalla ei ole mitään merkitystä, ellei ole sitten pinnallinen liitäjä, joka kestää vaikka millaista örkkiä elintason takia. Minä sanon ei kiitos yhteiselle osoitteelle, nyt ja aina.

Samaa mieltä kanssasi.

Tiedän tunteen.
Itse olen asunut itsekseni jo 10v ja halu muuttaa yhteen jonkun kanssa, on nollassa. Minua enemmän ahdistaa se, että saisinko sellaista omaa aikaa, olla täysin rauhassa ilman että toinen häiritsee tai loukkaantuu, jos tahdon olla yksin. Puhumatta siitä, että tykkään nukkua omassa sängyssä yksin. Tuntuu, että kaikki miehet haluavat nukkua samassa sängyssä, samassa huoneessa. En sano, että se väärin on, vaan normaalia, mutta ei toimi minulle. Olen liian herkkäuninen siihen, että vieressä nukkuisi toinen.

Itselleni ideaali olisi yhteenmuutto taloon jossa omat huoneet, jossa omat sängyt, jos siis yhteen muutettaisi.

"Itselläkään ei ole mitenkään periaattellisesti yhteenmuutto/perheenperustaminen pois suljettu, mutta miksi yhteenmuutto pitää saada aina vähintään kahden vuoden sisällä vaikka mitään lapsihalujakaan ei olisi? Onko sellaista naista olemassakaan joka haluaa vakiintuneen ja vakavan parisuhteen, mutta säilyttää omat taloudet?"

Veikkaisin syyksi, että erillään asuessa ei pidetä parisuhdetta yhtä vakavana, kuin mitä se yhdessä asuessa olisi joten naiset lienevät ajatelleen, ettei ap ole tosissaan heidän kanssa.

Taatusti on myös tuollaisia naisia, mutta taitavat yleensä olla vanhempia kuin perheenperustamis-iässä olevat, jotka haluavat sen perinteisen perhe-elämän.

Mä olen asunut kumppanin kanssa yhdessä vuosikaudet, mutta häviävän vähän on tarvinnut tapella tai nalkuttaa/kuunnella nalkutusta arkisista asioista.

Kyllä niitä löytyy sekä naisissa että miehissä, varsinkin sitten kypsemmällä iällä. Oman puolison kanssa ollaan aviossa, vaan ei asuta yhdessä. Kummallakin useampi liitto ja perhe-elämä takana, nyt passaa tämä kuvio paremmin.

En minäkään naisena halua enää eron jälkeen muuttaa kenenkään kanssa yhteen, on oma talo ja auto, hyvin riittää seurustelu, en rupea kenellekään enää ruokaa kokkaamaan päivittäin enkä pyykkejä peseskeleen..näin on hyvä

Mulla on 12v tytär enkä todellakaan ota enää miestä asumaan kanssani. Joskus sen virheen tein. En kyllä jaksa seurustellakaan. Lapsella ja mulla oma rauha kotona. Kesällä tapailin miehiä,jotka alkoivat ruikuttamaan kun loman jälkeen en halua nähdä. Työ ja lapsi ykkösasia.

Mitä tehdä kun tyttöystäväni muuttaa ensikuussa toiseen kaupunkiin. Olemme ennen yhteistuumin puhuttu että muutan kesällä perässä mutta nyt hän ei tiedäkkään että haluaako minua sinne. Kuulemma hän voi kyllästyä minuun jos muutetaan yhteen ja että haluaa myös omaa-aikaa. Kysyi minulta vaan että minne minä menen sitten jos hän sitä omaa-aikaa haluaa ja asutaan samassa kodissa. Olen muutenkin tälläinen stressaaja että eroko tässä tulee vai mitä tässä voi enään tehdä