Putin pohtii eurooppalaista sivistyksen nykyisyyden ja tulevaisuuden tilaa. Siinä näkemyksessä nousee mörkönä ja epäjärjestyksen tuojana esiin Nato. Perinteisesti Euroopassa on vallinnut kristillinen arvomaailma, mitä liberaali länsi arvoillaan on tullut rappioittamaan. Nostan esiin tässä maailman lopun aikojen arvorappion merkin: homopostimerkin.
Venäjän näkemysten mukaan liberaalien moraalittomien arvojen käyttöönotto on sopimatonta. Tässä Euroopalla ja Venäjällä on yhteistä. Eroavuus tulee siinä, että Euroopalla ei ole rohkeutta vastustaa mielettömiä ja turhia liberaalin lännen tuomia moraalin kauhuja. Muistutan, että Suomen Itella toi homopostimerkin maailmalle ja siten rappion pesää löytyy Suomestakin. Putinin näkemyksestä nousee esiin se, ettei Euroopalla ole rohkeutta vastustaa lännen pakkosanelua. Arkuus, pakoon juoksentelu ja mielistely! Vaikka Usalla onkin nykyteknologian valmistamat maailman lopun kauhun taisteluvälineet, peljätä meidän ei heitä tarvitse! Jumalan pelko on viisauden alku! Kun emme lähde rappiomeininkiä noudattamaan ja suostu pakkosaneluun, olemme paremmassa veneessä.
Putin kehoittaa länttä kuuntelemaan kansalaisiaan. Ei niin, että jotkut päättäjät sanoisivat keskenään, ettei näihin asioihin tarvita kansalaisten mielipidettä! Jos länsi jatkaa vastustusta, sen ei pidä yllättyä takapakista, näkee Putin.
Eurooppalaisten virastojen meiningit olivat Venäjälle pimennossa, kunnes Snowden tuli sinne paljastamaan maailman nykytilaa. Edward mitä ilmeisemmin nauttii suosionsa huippua Venäjällä. Kaikki se kataluus, sotasuunnitelmat Venäjää vastaan, tulivat paljastetuiksi Venäjälle. Epäluulon länttä kohtaa kieltämättä, on täytynyt kasvaa!
Mitä seurauksia olisi lännen laajenemisella tulevaisuudessa?
"Mutta jos voitto menee Atlantin taakse, niin huipulle nousee sivilisaatio, joka on tuotu esiin Aldous Huxleyn tai Anthony Burgess’in dystopiassa – tyhjä maailma, jonka hedonistinen ilo on orjuuttanut ja joka on unohtanut sanat "Kotimaa", "Perhe" ja "Jumala". " http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=10521

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
No eipä mennyt pitkään, kun h***t kävi nollaamassa peukut. Taisi ottaa kaaliin tuo teksti ;D
Kun seuraa EU:n roolia Ukrainan kriisissä tulee väistämättä mieleen että EU:lla pyyhitään pöytää usan intresseien ajamisessa. EU:lle ei ole mitään hyötyä vastattainasettelun lietsominen Ukrainassa ja sen tukeminen on moraalisesti arvelluttavaa. EU on menettämässä uskottavuutta. Onko siitä tullut Usan juoksupoika, jolla ei ole mitään omaa näkemystä tilanteesta.
Eurooppa on käsittääkseni hyvin jakautunut suhtautumisessa ukrainan kriisiin, Svoboda puoluetta ei kukaan suunnitellut nostavansa valtaan varmaan eu,ssa tai usa,ssa. Sitten meillä on euroopan unionissa jäseniä jotka kävivät kieltämättä joko kannustamassa tai kiihoittamassa kansaa Maidenilla ja lupaamassa tukea jota ei ole olemassa. Se on ollut yksi typerimpiä asioita joita on pässyt tapahtumaan ja niitä vierailuja ei tuomittu tarpeeksi näkyvästi on myös onnettomuus.
Tästä asiasta on euroopan unionia moitittava kovin sanoin ja paheksuttava että sananvapaus ei anna oikeutta kaiken mailman vierailuihin. Ukrainan uuden hallituksen lausunnot olivat myös suuri tradegia koska ne varmasti nostivat venäjän niskakarvat pystyyn 110 astetta. Niitä ei olisi koskaan pitänyt sanoa heidän ja se oli erittäin harkitsematonta joka toisaalta osoittaa että varsinaista suunnitelmaa ei ollut kuitenkaan pystyssä vallankumouksessa.
Eu on laajentunut jo liian vauhdikkaasti ja senhän useimmat ovat jo tiedostaneet että Romania ja Kreikka ja Unkari eivät olleet kelvollisia Eu,n jäseniksi ja osittain se tapahtui ihan väärentämällä maiden taloudellista ja poliittista tilannetta valkaisemalla.
Eu tuskin on kuitenkaan Usa,n juoksupoika vaikka mielipide lauseena on hyvin suosittu, Usa on enemmänkin turhautunut eräiden liittolaismaiden toimintaan kun asiat eivät mene heistä kuten pitäisi. Usa voi olla myös oikeassa vaikka olenkin heidän venäjän sanktioita vastaan ja sitä vastaan kuinka kriisiä nyt hoidetaan.yleisesti. Käsittääkseni Usa ja Venäjä ovat yllättävänkin lähellä samaa mieltä asiasta loppupeleissä ja Usa,n ongelman tuottavat liittolaismaat "venäjän rajalla" jotka sooloilevat oman turvallisuudentunteen puutteen kanssa ja saavat näin nostettua kriisin punaista mittaria melkoisesti. Myös Usan kannalta katsottuna.
Usa tuskin haluaa toimia vanhojen juttujen ja maksujen välikätenä mitä on jäänyt jäljelle Neuvostoliiton ja itä-euroopan välillä. Mutta usa pitää olla läsnä taatakseen turvallisuudentunteen jokaisessa naton jäsenmaassa. Tämä kuitenkin on varsin eri asia kuin itse kriisi ukrainassa tai heidän oikea mielipiteensä ja suhtautumisensa Maidanin valtiaisiin.
En todellakaan usko usan tukevan ukrainan nykyhallintoa yhtään sen enemmän kuin venäjäkään tekee. Usalla toki on oma lehmä jo pakosta mukana mutta ukrainan nykyjohto lähtee kun aika koittaa ja Putin on oikeassa että vilustumme heidän hautajaisissa. Mutta hautajaisten järjestäjä nyky hallinolle voi olla muualta kuin idästä yllättäen tai sitten idästä ja pahksuntaa esiintyy.
Olen ihmetellyt miksi ukrainan hallitus on täysin lukkiutunut, toki tuo sisäinen jakautuminen mutta myös paine lännestä ja idästä voi saada heissä aikaiseksi asioita ja tekoja joita ei pitäisi tehdä. Tuossa tilanteessa voi tulla sanotuksi ja tehdyksi asioita mitä muutoin ei tekisi koska ihmisiä hekin ovat henkisine painolasteineen ja niitä on varmasti ihan hirveästi.