Haluan kertoa tarinani erosta, josta on kulunut vasta muutamia viikkoja. Olen asustanut naisen kanssa noin 6 vuotta yhdessä, meillä on ollut alusta asti valtavasti rakkautta mutta myös paljon riitoja oman mustasukkaisuuden vuoksi joka johtui edellisen suhteeni tapahtumista.
Viimeaikoina tuntui että olemme olleet "kaveri-kämppis-yhdenyön- juttu" asteikolla koska olemme olleet niin läheisiä, teimme kaiken yhdessä ja kävimme ulkona yhdessä, tietysti reissuja itsekseenkin tuli harrastettua. ythäkkiä kesken kaiken, sanoi tämä kyseinen nainen ettei pysty olemaan yhdessä naisen kanssa lopun elämäänsä, ettei hän pysty näkemään minua enään mitenkään siinä mielessä että näkisi meidät pariskuntana, hän joppa sanoi minulle että pitää miehistä siinä määrin että haluaa etsiä sellaisen elämäänsä jotta voi olla onnellinen. olen nuori, alle kolmenkymmenen. minulla ja hänellä oli yhteiset ystävät enimmäkseen hänen kauttaan, itselleni jäi jäljelle muutama ystävä joilta ei aikaa aina löydy toisella paikkakunnalla asumisen takia. kipu ja tuska on sietämätön, tämä ihminen kun sattui olemaan rakkauteni ja hänen kuvitteleminen muiden kanssa tuntuu mahdottomalta. miten ihmiset olette selvinneet erosta, minulla on työ ja muut asiat hoidettavani mutta työssä käynti tuntuu mahdottomalta. anelen tuskissani tätä ihmistä luokseni vaikka alitajuntani sanoo ettei se kannata koska hän ei tule olemaan minun kuitenkaan enään loppuelämää kun ei nytkään kestänyt pidempään. tiedostan etten itsekkään ollut aina kovin onnellinen tässä suhteessa, ja ystävieni kanssa puhuinkin usein aiheesta että minäkin haluan lapsia, ja haluaisin esiintyä julkisesti suhteessa sekä olla aidosti onnellinen. tämä ero tuli toisen puolelta, joten olen jäänyt valtavaan masennus ja ota minut takaisin- tilaan josta en pääse yli ajatusmaailmaltani. mistä löytää voimaa ja syitä rakastua toiseen ihmiseen enään tämän jälkeen? voiko mihinkään suhteeseen luoda enään pitkäaikaista suunnitelmaa vai olisiko laastari-suhde paikallaan valtavan pettymyksen jälkeen?
Viimeaikoina tuntui että olemme olleet "kaveri-kämppis-yhdenyön- juttu" asteikolla koska olemme olleet niin läheisiä, teimme kaiken yhdessä ja kävimme ulkona yhdessä, tietysti reissuja itsekseenkin tuli harrastettua. ythäkkiä kesken kaiken, sanoi tämä kyseinen nainen ettei pysty olemaan yhdessä naisen kanssa lopun elämäänsä, ettei hän pysty näkemään minua enään mitenkään siinä mielessä että näkisi meidät pariskuntana, hän joppa sanoi minulle että pitää miehistä siinä määrin että haluaa etsiä sellaisen elämäänsä jotta voi olla onnellinen. olen nuori, alle kolmenkymmenen. minulla ja hänellä oli yhteiset ystävät enimmäkseen hänen kauttaan, itselleni jäi jäljelle muutama ystävä joilta ei aikaa aina löydy toisella paikkakunnalla asumisen takia. kipu ja tuska on sietämätön, tämä ihminen kun sattui olemaan rakkauteni ja hänen kuvitteleminen muiden kanssa tuntuu mahdottomalta. miten ihmiset olette selvinneet erosta, minulla on työ ja muut asiat hoidettavani mutta työssä käynti tuntuu mahdottomalta. anelen tuskissani tätä ihmistä luokseni vaikka alitajuntani sanoo ettei se kannata koska hän ei tule olemaan minun kuitenkaan enään loppuelämää kun ei nytkään kestänyt pidempään. tiedostan etten itsekkään ollut aina kovin onnellinen tässä suhteessa, ja ystävieni kanssa puhuinkin usein aiheesta että minäkin haluan lapsia, ja haluaisin esiintyä julkisesti suhteessa sekä olla aidosti onnellinen. tämä ero tuli toisen puolelta, joten olen jäänyt valtavaan masennus ja ota minut takaisin- tilaan josta en pääse yli ajatusmaailmaltani. mistä löytää voimaa ja syitä rakastua toiseen ihmiseen enään tämän jälkeen? voiko mihinkään suhteeseen luoda enään pitkäaikaista suunnitelmaa vai olisiko laastari-suhde paikallaan valtavan pettymyksen jälkeen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.