Minkä virren haluatte hautajaisiinne?

Yhteen aikaan halusin Halleluujaa, kiitos Herran, suuren voitonruhtinaan. Tämä virsi on tietysti liian iloinen ja riemullinen.

Joskus vanhat virret tekevät vaikutuksen voimallisuudessaan, kuten:

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

Toisaalta olen aina sanonut, että he saavat valikoida mieleisiään, sillä enhän minä niitä enää tarvitse matkallani kirkkauteen. Mutta miten virsi pitäisi valita? Onko ajatuksena sittenkin vielä vainajan siunaaminen matkalle? Näissä virsissä tekee vaikutuksen nimenomaan se, että ne ovat niin vanhoja ja aitoja. Nykyään on kaikki niin keinotekoista ja pinnallista. Jos olisin hyvinkin vanha kuollessani, olisi varmaan tämäkin virsi ihan sopiva.
20231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Toisaalta Sua kohti Herrani on hyvä. Ainoastaan siinä, että sitä pidetään vähän Titanic-hymninä, niin se ei varsinaisesti sovi. Mutta se saattaisi olla sellainen lohdullinen, ja vähän kaikkien makuun.

Jätän kuitenkin tämän yksinpuheluni.

Joskus tulee silti noista virsistä mieleen, että miten ne oikein säilytetään, koska ne eivät kuitenkaan enää pure. Itsekin olen enemmän katolilaisen musiikin vetämä. Huomasin tämän, kun tav. lut. palveluksessa oli jonkinlainen katolilaisen musiikin osa. Koin siis musiikin lohdullisena.

Mutta jotenkin tämä virsiperinne pitäisi saada myös säilytettyä. Nyt alan ymmärtää, miksi suomalaiset pitävät niin paljon hevistä. Tämä matkamies maan on ihan heviä. Itse en ole hevimusiikin ystävä. Hevijumalanpalvelus on sitten taas itselleni jo ihan arvoitus. Toki niitä tehdä saa, mutta...

Äänestä

  • valintani kirjoitti:

    Tämä ei tosin ole virsi mutta kaunis kuitenkin. Tämä soitettiin erään ystäväni hautajaisissa ja voisin ajatella itsellenikin.

    https://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30

    En kuunnellut videota kun en yleensä kuuntele niitä näillä palstoilla. En kuitenkaan itse osaa kuvitella, että kuolemasta tehtäisiin niin vähäpätöinen, että se kuitattaisiin jollain pop-laululla. Onhan se kuitenkin aika suuri muutos. Sikäli kai täytyy muistaa sanoa, jos satun olemaan hengissä pitkään ja vain nuorisoa jäljellä. Ressukkaparat, he joutuvat kuuntelemaan sitten Sua kohti Herrani. Täti vaivaa heitä vielä viimeisen kerran. Hautajaisohjeita täytyy varmaan päivittää sen mukaan, kuka vielä on hengissä.

    Valitettavasti he joutuvat kuuntelemaan pappia, joka puhuu röyhkeästi Jumalan Sanaa hautajaisissani. Suurin pelkoni on, että joudun jonkun naurettavan höpönlöpöpapin siunaamaksi, joka ei usko edes Jumalaan. Siitähän oikein sirkus tulee.

    Äänestä

  • mietteliäs eeva kirjoitti:

    "Suurin pelkoni on, että joudun jonkun naurettavan höpönlöpöpapin siunaamaksi, joka ei usko edes Jumalaan. "

    Jos pappi menettää uskonsa, niin hän ei voi toimia enää pappina, uskonnonopettajana kylläkin.

    Niin no makunsa kullakin. Tuo laulu on kyllä ihan hengellinen ja paljon kauniinpi kuin moni virsi, eikä kyllä mielestäni mitenkään poppia.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    "Suurin pelkoni on, että joudun jonkun naurettavan höpönlöpöpapin siunaamaksi, joka ei usko edes Jumalaan. "

    Jos pappi menettää uskonsa, niin hän ei voi toimia enää pappina, uskonnonopettajana kylläkin.

    Toisaalta oli hyvä, että tässä juuri tuli mainituksi tuo kappalekin, en tullut aikaisemmin ajatelleeksi, vaikka ne ovatkin muotia, että joku soittaa vahingossa hautajaisissani tällaista.

    Voinhan sitä paitsi elää hyvinkin vanhaksi, jolloin tilanne on kehittynyt ties miksi. Tavallaan voi olla jopa hankalaa saada mitään perinteisiä kristillisiä hautajaisia. Asun kuitenkin pääkaupunkiseudulla. Ja nimenomaan jos olisin jokin vanhin suvussa ja pelkkiä nuoria enää jäljellä.

    Äänestä

  • valintani kirjoitti:

    Niin no makunsa kullakin. Tuo laulu on kyllä ihan hengellinen ja paljon kauniinpi kuin moni virsi, eikä kyllä mielestäni mitenkään poppia.

    Kuten sanottu, en kuunnellut kappaletta. Mutta nimi kertoo paljon.

    En kai sitten pidä itseäni prinsessana. Enkä välitäkään pitää. Vaikka nainen olenkin. Ehkä kuulin korvissani jonkin imelän kappaleen ja kuten sanottu, en kuunnellut tai katsonut videota. Toki muut saavat noita kuunnella, jos niistä jotain saavat, olin vain huolissani, että aikanaan niitä tuputetaan väkisin minullekin. Se saattaa olla hyvinkin harvinaista sitten tulevaisuudessa, että joku haluaa ihan vain virren.

    Aika ahdasmielistä settiä. Kyselet ja sitten et viitsi edes vaivautua katsomaan edes kappaleen sanoja.

    Keinutan, kuuntelen
    sut suojaan peittelen.
    Keinutan, myöhä on
    jo kuulen aallokon.

    Ethän pelkää pimeää
    siel on monta kynttilää.
    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan.

    Yötä vasten vaikka lähdet
    jatka vain vaikka on
    se suuri suunnaton.
    Kohti valkeata rantaa
    laivaan mun laulujen
    sä kuljet tietäen.

    Ettet pelkää enempää
    siel on monta kynttilää.
    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan

    Ethän pelkää pimeää
    siel on monta kynttilää.
    Nuku vain jos väsyttää
    vielä valvon vierellä.

    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan.
    Ja lohtu on mulle
    että siellä on kaikki sulle.

    Äänestä

  • ohikulkija maan kirjoitti:

    Ei se ole mitään ahdasmielistä settiä, jos minä haluan itselleni ihan tavallisen virren hautajaisissa. No, en silti usko, että asiat ihan niin pahaksi ehtivät menemään. Siinä voi todellakin tulla väärinkäsitys, sillä monet luulevat, että pitää olla ihan samanlainen. Mutta täytyy myöntää, että nyt kun sanoit ahdasmieliseksi setiksi, niin aloin taas huolestua, että ehtiikö tämä menemään sitten niin pitkälle...

    Mutta myönnän syyllisyyteni. Olen ihan hirvittävän kamala ja ahdasmielinen ihminen,ja ihan pelkästään sen perusteella että haluan vain ihan tavallisen virren hautajaisiini. Voi minua kauheata hirviötä! Siinä virressä kerrotaan vielä Kristuksesta, siitä hirveästä hirviöstä. Se on ihan hirvittävää. Olen todella karmea.

    Äänestä

  • Joutukaa sielut on aikamme kallis

    Tämä me laulettiin kerran eräälle jehovan todistajalle ja todistajat lähti nopeasti pois, kun eivät usko sielun olemassaoloon

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Joutukaa sielut on aikamme kallis

    Tämä me laulettiin kerran eräälle jehovan todistajalle ja todistajat lähti nopeasti pois, kun eivät usko sielun olemassaoloon

    Hyvä valinta! ;)

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Joutukaa sielut on aikamme kallis

    Tämä me laulettiin kerran eräälle jehovan todistajalle ja todistajat lähti nopeasti pois, kun eivät usko sielun olemassaoloon

    https://www.youtube.com/watch?v=vaCL57shCcw

    Laulu 22/sn
    ”Jehova on minun Paimeneni”
    (Psalmi 23)

    1. Saan olla laumassa Luojan,
    on Paimenein Jehova.
    Ei koskaan hylkää hän lampaitaan,
    on lämmintä hoivansa.
    Hän vetten äärelle ohjaa
    ja SIELUNI virvoittaa,
    ja tähden vain nimen suurimman
    hän tiellänsä johdattaa.
    Ja tähden vain nimen suurimman
    hän tiellänsä johdattaa.

    2. Jos kuljen laaksossa varjon,
    en pelkoa tunne lain,
    kun Paimen luonani aina on
    ja sauvansa turvanain.
    Hän pääni voidella tahtoo,
    on maljani tulvillaan,
    ja rakkautensa voin tuntea,
    kun luonansa olla saan.
    Ja rakkautensa voin tuntea,
    kun luonansa olla saan.

    3. Oi, kuinka hellä on Paimen!
    Siis laulan nyt loistokseen,
    ja tiedon hellästä hoivastaan
    vien riemuksi lampailleen.
    Myös täytän käskynsä tarkkaan
    näin tietänsä kulkien.
    On riemu palvella Jehovaa,
    ain tuon hälle kiitoksen.
    On riemu palvella Jehovaa,
    ain tuon hälle kiitoksen.
    (Ks. myös Ps. 28:9; 80:1.)
    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102009105

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Joutukaa sielut on aikamme kallis

    Tämä me laulettiin kerran eräälle jehovan todistajalle ja todistajat lähti nopeasti pois, kun eivät usko sielun olemassaoloon

    https://www.youtube.com/watch?v=MEjDwwfRxx8 ==>
    **Oi kuinka suurta viisautesi onkaan!
    Sen tietää varsin hyvin SIELUNI.
    :D

    Laulu 110/Laulakaa Jehovalle/sn

    Jumalan ihmeelliset teot

    (Psalmi 139)

    1. Oi Luoja, tieni sinä tunnet,
    näet milloin nousen tai käyn lepäämään.
    Ja tutkit kaikki sydämeni mietteet.
    Kun puhun, olet tullut sen jo
    tietämään.
    Näit, kuinka elämäni alkoi,
    ei kätköön jäädä voineet luunikaan.
    Näit muotoni ja kirjoitit sen muistiin,
    saa voimas ylistystä suuni
    laulamaan.
    Oi kuinka suurta viisautesi onkaan!
    Sen tietää varsin hyvin SIELUNI.

    Jos minut synkkä pimeys ympäröisi,
    henkesi löytäis olinpaikkani.
    Siis voinko kätköpaikan löytää,
    niin että piiloon eestäs pääsisin?
    En taivaista, en syvyyksistä haudan,
    en vaikka merten ääriin asti kulkisin.
    (Ks. myös Ps. 66:3; 94:19; Jer. 17:10.)
    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102009135

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Joutukaa sielut on aikamme kallis

    Tämä me laulettiin kerran eräälle jehovan todistajalle ja todistajat lähti nopeasti pois, kun eivät usko sielun olemassaoloon

    *oi valitkaa Tie joka elämään vie!*-- virsi 408
    hmmm
    sama aihe..->

    https://www.youtube.com/watch?v=UCPhfJP6gWg

    Laulu 12
    Pian ylösnousemus koittaa,
    murheetkin on kaikonneet.
    Jokaisen silmistä kuivaa
    Luoja pois kyyneleet.
    (KERTOSÄE)
    Tie elämään johtaa,
    ei kuolema kohtaa.
    On luvannut Korkein
    pian sen toteuttaa
    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102009151

    Äänestä

Minun puolestani omaiseni saavat soittaa vaikka Masurkan läksiäisissäni jos minusta se heille mieleen tulee mutta kiltisti on istuttava penkissä ja minua lämmöllä muisteltava koska eläisäni annoin heille rakkauttani kun he sitä eniten tarvitsivat.

Mielestäni on jotenkin hassua ja samalla surullista, että jotkut ihmiset todella suunnittelevat omia hautajaisiaan. Hassua siksi, että hautajaisethan ovat nimenomaan saattoväen surujuhla jossa heillä on mahdollisuus lausua viimeiset hyvästit ja muistella yhdessä vainajaa, itse vainajahan on tuossa vaiheessa jo muualla, paikalla on enää pelkkä "kuori" ja surullista siksi, että se kiistatta kertoo ajastamme jotakin hyvin itsekästä ja itsekeskeistä kun jopa halutaan jollakin kummallisella tavalla "fiilistellä" omia hautajaisia ja olla vielä pääosassa kuolemankin jälkeen.

Äänestä
  • Kyllä itse haluaisin poistua mahdollisimman huomaamattomasti paikalta. Saattaa olla, että se tulee onnistumaankin.

    Sen takia mietinkin virttä, mikä lohduttaisi, tai sitten toinen vaihtoehto, onko sillä jokin muukin tarkoitus. Tavallaan tämäntyyppisen suunnittelun ideana juuri onkin, että muille olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Toisaalta saattaa käydä niin onnekkaasti, että lähimmät ovat kuolleet, eikä siellä niinkään surra, on siis sillä tavalla joitakin kaukaisempia sukulaisia. Joka tapauksessa aion painaa ne sangen villaisella ja poistua näyttämöltä huomaamattomasti. En ole edes tottunut olemaan huomion keskipisteenä, jos joku kiinnittää minuun liikaa huomiota, punastelen varmaan häpeästä. (Punastuuko sielu? Täytyy vähän vitsailla rankasta aiheesta.) Ja mahdollisimman vaatimattomat tietenkin. Tehdään kuten nytkin, ihan kuin minua ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

    Äänestä

"Pikku Maijan" raiskaajille sopisi kai Iitun Tilttu!

Äänestä

Kun alkaa olla jo vanhuutta kohti taivaltava, onhan näitkin tullut ajateltua.

Hautajaiset ovat tärkeintä jälkeen jääville. He saavat surra. Siksi annan vapaat kädet heille.

Myönnän että tuo virsi ”Matkamies maan” on itselleni hyvin puhutteleva.

Ehkä kuitenkin toivoisin klassista musiikkia...

Äänestä
  • En kuunnellut säveltä, mutta hienot sanat. Erikoisesti: Ja vaikkei silmäni valoa Herran kestä, niin kuitenkin sä riemuiten käy laumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mietteliäs eeva kirjoitti:

Yhteen aikaan halusin Halleluujaa, kiitos Herran, suuren voitonruhtinaan. Tämä virsi on tietysti liian iloinen ja riemullinen.

Joskus vanhat virret tekevät vaikutuksen voimallisuudessaan, kuten:

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

Toisaalta olen aina sanonut, että he saavat valikoida mieleisiään, sillä enhän minä niitä enää tarvitse matkallani kirkkauteen. Mutta miten virsi pitäisi valita? Onko ajatuksena sittenkin vielä vainajan siunaaminen matkalle? Näissä virsissä tekee vaikutuksen nimenomaan se, että ne ovat niin vanhoja ja aitoja. Nykyään on kaikki niin keinotekoista ja pinnallista. Jos olisin hyvinkin vanha kuollessani, olisi varmaan tämäkin virsi ihan sopiva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu