Olen 17-vuotias tyttö enkä oikein tiedä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Eilen tuli puhelu ja huomenna pitäisi päättää. Olen siis ollut isäni työpaikalla jo kaksi edellistä kesää kesätöissä. Nyt sieltä soitettiin että saisin jonkun apulaisen paikan, mutta siinä menisi lähes kokonaan molemmat kesäkuu ja heinäkuu. Heinäkuuussa tosin saattaisi olla vain 6h työpäivät. Arvostan kyllä että minua pyydettiin, mutta koko kesä kesätöissä kuulostaa vähän liialta. Varsinkin kun olen tässä nyt opiskellut ensimmäistä lukiovuottani, olen ylistressannut lukiota aivan älyttömästi. Jouduin käymään salaa lukiopsykologilla (muistakin asioists kuin tuo), ja lukiopsykologikin totesi että minulle olisi voinut tulla burnout. Mainitsin vanhemmilleni tuosta kesätyötarjouksesta ja siitä ettei koko kesä kuulosta sellaiselta minkä jaksaisin. Sain vastaukseksi aivan järkyttävää huutoa ja syyllistämistä: "Jos et mene, et tarvitse meiltäkään rahaa. Ymmärrätkö miten harvassa ylipäätään työpaikat on ja sua jopa pyydetään? Kun itse olin nuori niin.... Mieti kuinka paljon rahaa siitä saisit. Ei elämä ole helppoa, sellaista se on" Itkin ihan hysteerisenä koska en olisi koskaan uskonut että vanhempani käyttäytyisvät noin. En ole ikinä paljoa puhukut vanhemmille ongelmistani kun eivät kysele kuulumisiani koskaan, kun ekas kertaa mainitsin äidille stressanneeni lukiota täysin liikaa ja toivovani sen takia edes yhden kuukauden lomaan sain vain vastaukseksi vihaisen katseen ja välinpitämättömän kysymyksen "no miksi sitä tarvii noin stressata!" Yritän jotenkin ymmärtää heidän työmoraaliaan mutta vaikka toi työpaikka houkuttelee niin pelkään jaksamistani.. ekaa kertaa tuntui siltä ettei mua edes kuunnella, huudetaan vaan päälle. Ja sekin stressaa että jos otan ton työn ei luultavasti kumppanin kanssa ehditä lainkaan mökille ja tampereella käymään heidön sukulaisistaan johtuen kun eivät halua sopia asioita mun aikataulujeni mukaan. Pelkäön myös että koko kesä menee ohi tuon työn takia. Ymmärtäisin jotenkin vanhempien huudot jos kyse olisi vain kuukauden työstä.. ja sekin ahdistaa että tästä lähtien varmaan joks kesäloma on pelkkää työtä kun seuraavaksi täytänkin 18. Olen aina ollut se "menestyjä", koulu mennyt hyvin mutta vsnhemmat eivät tiedä esim. Ala-asteella kokemasta koulukiusaamisestani. Mitä helvettiä pitäisi tehdä, ottaa työ vai ei?
Vanhemmat painostaa koko kesäksi töihin
9
693
Vastaukset
- minun vastaus
Kuuntele itseäsi.
Sinä saat ihan itse päättää haluatko mennä vai et.
Jospa kysyisit, että voisitko päästä vaikka vain kuukaudeksi sinne niin he voisivat varautua sitten siihen toiseen apuriin :)
Sinä olet vielä nuori niin sinä ansaitset vielä loman :) - Hätä keinot keksii
Ota näin ens alkuun se työpaikka ja työskentelet siellä jonkin aikaa uupuneen näköisenä. Sitten pistät pienen show'n pystyyn, otat jotain unilääkettä ja pyörryt lattialle tms. kesken työpäivän, niin ne vie sut polille hoidettavaks. Sit sanot vaan siellä, että burnout ja vaikea masennus tuli, niin ne kirjottaa sulle 3 kk sairaslomaa. Eiköhän toi avaa porukoitteskin silmät.
- 12+5
Miksi luulet, että työpaikassa olisi raskasta? Tiedä vaikka se olisi kuinka mukavaa ja rentouttavaa "terapiaa" josta saisit vielä rahaa. Valitettavasti täytyy tunnustaa, että ymmärrän vanhempiesi näkökulmaa huomattavasti sinua enemmän. Käy ainakin kokeilemassa ja lähde pois jos tuntuu ettei yksinkertaisesti jaksa?
Ota työ ja käy rahoilla vaikka myöhemmin syksyllä ulkomailla! Ota vastaan tuo työ äläkä turhaan mieti jaksamistasi. Olen varma, että jaksat.
Noin nuorena et tunne vielä jaksamisen rajoja joten ymmärrän jos vähän jännität.
Voin kertoa sinulle kokemuksesta, että kyllä sitä jaksaa aika paljon. Minä olen tähän 35v ikään jo sietänyt aika paljon ja sitä vain on lopulta huomannut jaksavansa kun on vain jaksettava.
Tuota koulusta stressaamista sinun kannattaa myös jotenkin lievittää. Ei elämä ole pelkistä arvosanoista kiinni. Eivätkä arvosanat kiinni siitä miten paljon stressaat niistä.
Kun opiskelet älä mieti epäonnistumista vaan sitä, että suoritat tehtävän/kokeen kerrallaan. Tällainen ainakin auttoi minua joskus koulussa olemaan jännittämättä.
Olet varmaankin jännittäjä tyyppiä ja minusta sinun pitäisi ottaa tämä asia esille koulupsykologin kanssa. Varmasti tällainen keskustelu auttaa sinua ottamaan rennomman ja varmemman asenteen, joka tuo sinulle sitä jaksamista.- mariia97
Itselläni on täysin sama tilanne! Olen ensimmäisen lukiovuoden jälkeen stressaantunut, mutta vanhemmat ilmoittivat että kesätyö on saatava. Stressasin kovasti, sillä olin varma etten saisi töitä...eilen soitettiin että saisin töitä, mutta se kestäisi koko kesän. Jos olisin sinä niin menisin työhön jos saisin itse päättää työajat mm. heinäkuussa voisit mennä 8-14 ja olisi loppu päivä vapaa. Tsemppiä! :)
- Klmn
Monen vuoden kesätyökokemuksella ja äärettömällä yliopiston lukuvuositsressillä voin kertoa omasta puolestani, että kesätyöt ovat olleet hyvin kaivattua vastapainoa ajoittain vaikeille opinnoilleni. Työkaverit ja irtautuminen koko opiskelumaailmasta on kyllä auttanut palautumaan kesän aikana hyvin.
Se, vaikka ihmiset stressaavat nykyisin töistään hirveästi koskee harvemmiten kesätyöläisiä. Uskon, että ihmiset isäsi työpaikalla ovat valmiita auttamaan sinua ongelmatilanteissa, utta niistä pitää muistaa rohkeasti kertoa. Työsi apulaisena vaikuttaa mielestäni mukavalta ja usko, että paikka ei todellakaan ole mikään stressin aiheuttaja.
Vanhempasi tuntuvat vaativan sinulta paljon ja ymmärrän hyvin reaktiosi heidän puheisiinsa, sillä itselläni on myös kokemusta tämän tyyppisistä tapahtumista. En ole voinut kertoa vanhemmilleni epäonnistumisista ilman pelkoa siitä, että tulen itse syyllistetyksi.
Sinuna kuitenkin vastaanottaisin työpaikan ja katsoisin tämän mahdollisuuden. Muista, että apua saa pyytää eikä kaikessa tarvitse olla täydellinen. Virheitä sattuu aivan kaikille. - armollinenITSELLE
Miltä tuntuu ajatus olla 1 kk töissä. Onko vanhemmillasi niin tiukka rahatilanne, että sinun pitäisi itse maksaa koko elämisesi?
.Onko vanhempasi sellaisia työnarkomaaneja ,että joudut työnteolla ansaitsemaan heidän rakkauttaan? ----Siihen ei pidä suostua, koska mikään työmäärä heille ei riitä. Eivätkä ymmärrä lepäämistä jaksaaksesi koulussa.
--Kuuntele huolella omaa jaksamistasi. Ja toimi sen mukaan.
Kun täytät 18 -v. niin sitten voidaan laillisesti vaatia, että vastaat itse elämästäsi.
Jos 2 kk töitä esim. 5-6 h / pv. Olisiko hyvä.
Voithan tehdä työsopimuksen (tee se kirjallisena ) 2kk. mutta jos voimat ehtyy, niin jää sairaslomalle. Hyvällä omallatunnolla - zzq
Minusta on väärin uhkailu vanhempien taholta ja rahalla kiristäminen. Tämän asian voi tuoda esiin toisella asenteella vaikka niin, että voit esim. palkita itse ulkomaanmatkalla tai jollakin mistä pidät saamallasi palkalla. 2 kk on melko lyhyt aika ja mökille ehtii hyvin viikonloppuisin. Sitähän se on työssäkäyvien arki, että viikonloppuisin tehdää asioita kuten juuri mökillä käyntiä ja lomat pitää suunnitella töiden mukaan. Iltaisin ehtii tehdä myös paljon , ja jos töissä on liukuva työaika, voi lähteä esim. jonain päivänä aiemmin ja olla toisena pitempään.
- Poikaan tyytyväinen
Meillä poika oli ammatikoulun aikana kyllä töissä jatkuvasti.
Illat siivosi toimistoa.
Kesäloman aikana oli päivät rakennuksella ja illalla tamä kouluaikainen työ.
Joskus oli raknnuksella kouluaikan viikon loppuisin.
Työn hän aloitti 12 v jakamalla lehteä kerran viikossa.
14v sai paremman lehdenjako homman.
Meillä ei pakotettu työhön sanottiin vain että raha ei kasva puussa vaan sitä on itse tienattava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176215Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845318Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193555Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410